Enid Blyton: Viisikko ja aavejuna

Enid Blyton: Viisikko ja aavejuna
Kustantaja: Tammi 2004, 12. painos
Alkuteos: Five Go off to Camp 1947
Suomennos: Lea Karvonen
Sivuja: 159
Ulkomainen lastenromaani, jännityskirja kouluikäisille, Iso-Britannia

Hän makasi ja kuunteli mehiläisten surinaa ja veden poreilua. Sitten hän yhtäkkiä kuuli uuden äänen. Aluksi hän ei välittänyt siitä, mutta sitten hänen syöksähti pelästyneenä pystyyn. - Ääni tulee maan alta! Syvältä, syvältä maan uumenista! Siellä jylisee ja kohisee... Mitä siellä oikein tapahtuu... Kauheata, onko tämä maanjäristys!

Ihana, rakas Viisikko. Asenteellista, britti-imperiumista kiinni pitävää kirjallisuutta lapsille? Ärsyttäviä, nenäkkäitä tenavia ja ennakkoluuloja ruokkivaa ihmiskuvaa? Suoranaista rasismia ja seksismiä? Vai sukupuolirooleja iloisesti tuulettavaa hyvää jännitystä, jossa syödään koko ajan luumukakkuja, kinkkuvoileipiä ja kovaksi keitettyjä kananmunia? Ehkä Viisikot ovat hieman kaikkea edellämainittua. Dekkareiden lukemisen juuret voivat olla monilla lapsuudessa, sillä eräänlaisia jännityskirjojahan kaikki klassiset etsivä-sarjatkin ovat: Carolyn Keenen Neiti Etsivä, Viisikko ja muut Enid Blytonin sankarit, Jorma Kurvisen Susikoira Roi tai Eppu Nuotion Etsivätoimisto Jalka & Lamppu -kirjat kaikki ovat tavalla tai toisella roistojen tai pienten mysteerien jäljillä.

Enid Blytonin Viisikko ja aavejuna (1947) saa olla ensimmäinen lastenkirja, jonka esittelen osana dekkaripuolikuutani. Kirjassa tuttu viisikko, poikatyttö Paul(a) ja Tim-koira sekä Paulin serkut Anne, Leo ja Dick pakkaavat reppunsa ja telttansa suunnatakseen leirille kohti nummimaisemia. Valvojakseen he saavat maisteri Luffyn, innokkaan kasvitutkijan. Maisterin läsnäolo lisää lasten vapautta, sillä miekkonen viihtyy parhaiten kasvien ja ötököiden maailmassa. Viisikkomaiseen tapaan Anne hoitaa kokkauspuolen ja pojat, jollaiseksi Paulikin itsensä lukee, seikkailee nummilla tutustuen Jock-poikaan, joka asuu maalaistalossa äitinsä sekä ankaran isäpuolensa herra Andrewsin kanssa. Eräänä päivänä Anne kuulee outoa jyrinää maan alta. Jossain jylisee ja kolisee. Mistä on kyse? Ennen pitkää käy totta kai ilmi, että upeissa nummimaisessa tapahtuu kaikenlaista, ja lapset laativat jännittävän suunnitelman - toki hyvien eväiden voimin:

Anne huuteli pojille, että lounas oli valmis. - sanokaa maisterille, että ruokaa on riittävästi hänellekin. Maisteri Luffy tuli mielellään syömään. Hänestä Anne oli erinomainen pikku perheenemäntä ja hän katseli ihastuneena ruokaa, joka oli katettu maahan valkealle liinalle. - Aah! Salaattia! Keitettyjä munia. Leikattua kinkkua. Entä tuo sitten? Omenakakku! No mutta Anne, et kai itse ole valmistanut tätä kaikkea?

Viisikko ja aavejuna on varmasti melko tyypillinen sarjansa kirja. On kuin Blyton kirjoittaisi tietynlaisen kaavan mukaan: on kesäloma, ja kirjasta toiseen samanikäisenä elävät serkukset ovat lähdössä retkelle, lomalle tai leirille, pakkaavat mukaan eväät ja kohtaavat salakuljettajia tai muita roistoja sekä lapsia, jotka auttavat Viisikkoa. Ja mikäs siinä, kaava toimii. Tutut henkilöt ovat omalla tavallaan rakkaita ja tuo rakkaus on nyt aikuisella lukukerralla jonkinlaisen nostalgian sävyttämää: Voi, taasko se Anne-raasu joutuu leikkimään kotia? Jälleenkö Paulin poikamaisuutta korostetaan? Miten ne Leo ja Dick jaksavatkin olla niin reippaita? Tarinakin rullaa mukavasti - melkein kuin aikuisten kuka-sen-teki -dekkareissa! Mutta mistä Viisikoissa on kyse? Osaanko vastata alussa esittämiini kysyviin luonnehdintoihin? Viisikoiden - kirjoitan nyt Viisikoista yleisesti, koska Viisikosta ja aavejunasta saa irti yhtä paljon kuin mistä tahansa muustakin sarjan kirjasta -maailmassa mikään ei tunnu muuttuvan.

Blytonia on syytetty seksismistä. Hän tuntuukin selvästi ihailevan poikien maailmaa, kirjoittaa pojat toimijoiksi ja tytöt statisteiksi. Anne on se, joka hoivaa, poikatyttö Paul seikkailee. Poikien maailma on arvokas, tyttöjen ei - ja ero noiden maailmojen välillä on selkeä. Lapsena luulin Blytonia mieheksi ja olin yllättynyt, kun kirjailija olikin nainen. Viisikko ja aavejuna rikkoo hieman tätä sukupuolisten stereotypioiden kaavaa, sillä nyt Annella on - ainakin kirjan alussa - yllättävän keskeinen rooli muutamassa kohtaa. Toki Anne on edelleen tyttömäinen ja suloinen; Paulin mielestä Anne nimeäisi koirankin Söpöksi, Pulmuksi tai Luumuvanukkaaksi.

Entä Rasismi? Asenteellinen imperialismi sopii luonnehtimaan kirjoja: perienglantilaiset valkoihoiset ja keskiluokkaiset lapset seikkailevat ja päätyvät seikkailunsa päätteeksi kylpyyn puhdistuen. Viisikko ja aavejuna on niin englantilainen, ettei siinä ole muihin kansallisuuksiin kohdistuvaa selkeää rasismia. Sen sijaan yhteiskuntaluokkaisuutta on, ja roiston tunnistaa kyllä pelkän ulkoisen olemuksen perusteella: tällä on pehmeät kasvot ja aivan liian suuri nenä, kuten Viisikossa ja aavejunassa. Olen ehkä mutuhuttuinen, mutta muistelen jostain muusta Blytonin kirjasta lukeneeni mustasta tai tummasta miehestä, joka totta kai paljastuu lopussa roistoksi. Nykykontektissa luettuna Blytonin kirjoista löytyy, jos nyt ei suoranaista muukalaisvihaa, niin ainakin suuria ennakkoluuloja. Roistot tulevat aina Viisikon oman yhteiskuntaluokan ulkopuolelta. Kirja on mielestäni kuitenkin luettava aikansa tuotteena. Toisen maailmansodan aikainen ja sen jälkeinen maailma eroavat nykyisestä suuresti ja Blytonin(kin) kirjoista on luettavissa omalle ajelleen tyypillistä kotimaan ihailua. Näin haluan ajatella.

Hyvää jännitystä ja seikkailua, jonka lomassa syödään koko ajan? Ehdottomasti! Nälkä kurni ja minulle tuli suoranainen halu ahmia muutama kurkkupäällysteinen voileipä. Vaikka Viisikon maailmankuva on vanhanaikainen, on sarjan kirjojen seikkailussa jotain viatonta ja jotain niin aidosti jännittävää, että toivon omien lasteni aikanaan lukevani ainakin muutaman sarjan kirjan ihan yleissivistyksenkin vuoksi.

Viisikko ja aavejuna ei yllättänyt millään saralla, mutta oli jotenkin niin ihanaa tavoittaa jotain niistä lapsuuden kesistä, jolloin loma tuntui loputtoman pitkältä ja uimaretkien ja kymmenen tikkua laudalla -leikin välissä sai maata riippumatossa lukemassa uskomattomia seikkailuja Englannin nummimailta.

**** (eväsleipäpisteillä, muuten antaisin kolme.)

Villasukka kirjahyllyssä -blogissa on menossa oikea Viisikkojen kesä.