Katja Krekelä: Riepu ja Iso riipijä (Romisko)

Katja Krekelä: Romisko. Riepu ja Iso riipijä.
Kustantaja: Gummerus 2012
Kuvitus: Sanna Sipi
Kotimainen lastenromaani
Sivuja: 97

Taskulampun kalpea valo häilähteli pihapolulla, kun Riepu kipitti seinänviertä nurkan ympäri talon taakse. Kylmä sadevesi norui suoraan takinniskasta sisään.
"Noudatettava erityistä varovaisuutta", Riepu toisteli itsekseen.
Polttopuut oli pinottu suoraan räystään alle. Riepu kokosi syliinsä klapeja niin paljon kuin arveli pystyvänsä kantamaan.
Samassa hän kuuli kolauksen pihan perältä, Orpanan huvimajan luota.

Muistatteko Romiskon? Tuon kurpitsankeltaisen talon Konikummussa, jossa asuvat muun muassa Riepu, Orpana, Napasika ja Nokivaris. Nyt varjot vilistävät pitkin Romiskon seiniä, tuuli ulvoo ja ukkonen salamoi. Kaikkien aikojen syysmyrsky, Iso riipijä, on saavuttanut Konikummun. Tuuli tekee tuhojaan, saa huvimajankin irti sijoiltaan. Mutta tuhojaan tekee joku muukin. Pitkä musta varjo luo pelkoa ja entisen kauneuskuningattaren neiti Hulina Fokstrotin punaiset sukkahousut varastetaan! Riepukin kuulee oudon kolauksen Romiskon pihapiiristä.

Katja Krekelän Riepu ja Iso riipijä (2012) jatkaa vuosi sitten ilmestyneen Romiskon tarinaa. Lastenromaani liikkuu syysmyrskyisissä maisemissa hieman jännittävässä ilmapiirissä. Sanna Sipin kuvitus täydentää tarinaa tälläkin kertaa - ja taas ihastuttavasti:

Riepu ja iso riipijä on lastenkirja, jonka ilmestymistä odotin innokkaasti ja josta olisin halunnut pitää ihan hurjasti. Pidin kirjasta toki nytkin, Krekelä luo ihan omanlaisensa maailman ja hänen (osin melko) sukupuolettomat hahmot ovat rakastettavavia, juuri sopivan omaperäisiä ja touhukkaita, mutta silti kilttejä ja maailmaa koko olemuksellaan - ja onneksi epäimelästi - parantavia.

Romaanin puitteet ovat erinomaisessa kunnossa: vanha, natiseva kurpitsankeltainen talo, myskyisä vuorokausi, ukkosta ja tuulen ulvontaa sekä tietenkin pahamainen sukkahousuvaras. Riepu ja Iso riipijä sopii erinomaisesti loppukesän kirjaksi, ja vielä paremmin se toimii varmasti syyshämärällä, jolloin tuuli oikeastikin ulvoo nurkissa ja takkatuli rätisee iloisenkodikkaasti. Harmillisesti tunnelmallisesta alkuasettelusta huolimatta Rievun ja Ison riipijän jännitteet eivät täysin kanna. Krekelän teos lupaa enemmän kuin antaa; moni seikkailua orastava juonellinen aihio saa selityksensä turhankin pian ja moni salaisuus selviää jo kirjan puolivälissä. Kirjan alku ja loppu ovat kokonaisuutta paremmat - se, mitä välissä tapahtuu jää vähemmän merkitykselliseksi. Tästä syystä en syttynyt kirjalle täysin, en pitänyt siitä hurjasti, ja kuusivuotiaani tuntui olevan samaa mieltä. Me molemmat kyllä pidimme kirjasta, luin sitä lapselleni ääneen monta lukua kerrallaan ja välillä lapsi luki kirjaa minulle. Minä viehätyin kirjan tunnelmasta, lapsi odotti jännitystä ja ihastui selvästi monipuoliseen henkilögalleriaan.

Edellä nostamieni seikkojen vuoksi onkin suuri onni, että Krekelä kirjoittaa hyvin. Krekelän sujuva teksti ja hänen luomansa tunnelma kannattelevat kirjaa silloin, kun tarina ei aivan vie. Hullunhauskat hahmot, kuten Papattaja-niminen mekaaninen pajukaija, sukkahousurosvon uhriksi joutuva neiti Hulina Fokstrotti sekä tietenkin reippaat ja silti raasut Riepu ja Orpana ilahduttavat läsnäolollaan, (litistyneet) hapankurkkuvoileivät ja keltaisten lehtien pyörre säestävät syksyisen raikasta seikkailua.

Vaikkei kirjan jännitys kanna, on Konikummussa kuitenkin omaa taikaansa eikä näin laadukkaita pikkukoululaisille sopivia lastenromaaneja julkaista yhtään liikaa. Kurpitsankeltaisen talon asukkaissa riittää ammennettavaa varmasti mahdollisiin tuleviinkin romaaneihin.

***½
Kuusivuotiaan kommentit: *** No, mää annan kaks tähtee. Tai kolme. Joo kolme. Kun se oli aika jännä, muttei sit kuitenkaan niin jännä. Miksi se Orpana ja Napasika unohdettiin? Miksi ne ei olleet paljon yhtään mukana?

Krekelän sympaattisen kirjan on lukenut myös Sinisen linnan kirjaston Maria, jonka kanssa olin sattumalta valinnut saman kuvan.