keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

~Miina Supinen: Liha tottelee kuria~

Äänikirja, jotka kuuntelen matkalla töihin ja takaisin kotiin, etenee siinä määrin hitaasti, että ehdin ilta- ja osin työmatkalukemisinani syventyä Miina Supisen paljon mainetta ja julkisuutta saaneeseen romaaniin Liha tottelee kuria. Kirja on hillitön ja näkökulmarikas kertomus Silolan perheestä, jossa kaikki on ulkoisesti  kuin sisustuslehdestä, mutta jossa mikään ei toimi normaaliksi tuntemillamme säännöillä.

Lapset hakevat hyväksyntää kyseenalaisin keinoin; Kaunis biologianopiskelija Astra myy itseään lukijaa yököttävissä sessioissa. Ylipainoinen Silmu bodaa ja joutuu tekemisiin steroidien kanssa. Nelivuotias Pelagia pissaa päiväkodissa lattian ja vaatteensa märiksi sekä kuljettelee samettieläimiä sinne tänne. Isä, Suomen kuuluisin kapellimestari, Launo, ja äiti, sisustussuunnittelija, Katriina eivät huomaa mitään. Pääasia on, että design-keittiössä riittää hillovoileipiä (eikä koskaan perunaa tai jauhelihakastiketta), äidille valkoviiniä ja isälle rauha keskittyä taiteen tekemiseen. On sanomattakin selvää, että perhe kuhisee salaisuuksia kulissiensa takana.

Jos puhutaan mustasta huumorista tai kylmästä naurusta, on tämä kirja sellaisen prototyyppi. Silolan perheelle tapahtuvat asiat, etenkin Astran salaiset retket, ovat pöyristyttäviä. Silti ne naurattivat minua niin, että tirskuin ääneen ruuhkabussissa saaden osakseni uteliaita, kirjan kantta kurkistelevia katseita. Osin kirja on sukua Miika Nousiaisen kirjoille, mutta naisnäkökulma virkistää. Supisen kieli on raikasta - paikoin puhekielistä - ja tapahtumat kantavat. Vaikka jokainen pää- ja sivuhenkilö on itsekäs ja täynnä ongelmia, on heissä kaikissa jotain, johon on helppo kiintyä.

Liha tottelee kuria on samaan aikaan hauska, traaginen, tuhma (!) ja pintansa alla herttainen. Jään odottamaan innolla Supisen mahdollista seuraavaa kirjaa ja muistan varoa viattoman oloisten hilloleipien tarjoamista lapsilleni.

23 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Itsellänikin on ollut tapana kuunnella äänikirjoja ajaessani töihin, matkaan kun menee yhteensä noin 40 mim.
    Hauskoja lukuhetkiä, Hanne:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, ihan pakko kuulla tai lukea. Nousiaisetkin naurattivat.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä!: Tämä sopii minulle juuri nyt. Nauroinhan Jussi Siirilän Juoksijankin vedet silmistä juosten. Tämän laitan hankintaan HETI.

    VastaaPoista
  5. Tämä pitää kyllä laittaa kirjastosta varaukseen heti:) Ja nyt kun Leena mainitsi, olen unohtanut tuon Juoksijankin täysin, eli sekin varaukseen:)

    VastaaPoista
  6. Näillä referensseillä tämä kirja on pakko hakea kirjastosta jo tänään!

    VastaaPoista
  7. Kylläpäs kuulosti hauskalta ja laitoin varauksen kirjastoon, kun kaikki kappaleet olivat lainassa. Nyt jotenkin kaipaa vähän huumoriakin välillä...!

    VastaaPoista
  8. Huh huh !Jopa on kuvausta!Täytyy kurkata kirjastosta ensi kerralla.Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Tämä lienee nyt ilmestynyt pokkarina? Luin silloin pari vuotta sitten enkä ihan tarkkaan muista, mutta hyvin palautat mieleen. Sen muistan, että loppupuolta olisi saanut jotenkin tiivistää tai keventää, mutta vetävät henkilöt, tarina ja tyyli tässä on. Minäkin odotan seuraavaa Supista!

    VastaaPoista
  10. Ja voi ei. Minä syön hilloleipiä melkein joka päivä. :)

    VastaaPoista
  11. Johanna: Kirja on mielenkiintoinen, mutta hauskuudestaan huolimatta paikoin aika raju.

    Hanne: Mukava kuulla äänikirjakokemuksestasi. Minulla on työmatkaa samoin 30-50 minuuttia suuntaansa. Äänikirjat ovat minulle vielä melko uusi maailma, mutta toivon innostuvani niistä :)

    Rva Pioni: Jos pitää Nousiaisen kirjoista, pitää varmasti Supisestakin. Teksti voi olla aika rankkaa, kun siinä on pumpulia pehmusteena.

    Leena: Uskoisin sinun pitävän tästä kirjasta! Odotan innolla kommenttejasi, kun olet kirjan lukenut.

    Susa: Sinulle samat sanat kuin Leenalle :) "Juoksija" pitänee ottaa omaankin lukemistoon (niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa!).

    Kultsin kämppä: Kiva, jos innostuit kirjasta :)

    Sara: Minulla on nyt muutama kirja kesken, mutta Supinen kiilasi väliin raikkaalla kerronnallaan. Ehkä oli kaivannut jotain tällaista naurun, itkun, hilpeyden ja hulluuden rajoilla olevaa tekstiä.

    Ilse: Kirja on ilmestunut pokkarina ihan juuri äsken. Maanantain Hesarissa taisi olla pieni juttukin kirjasta. Minä lainasin kirjan ihan sattumalta kirjastosta ja se imaisi heti mukaansa. Ja voi ei, mitähän voisi keksiä korvikkeeksi sinun hilloleivillesi? Pidän tosin niistä itsekin ;)

    VastaaPoista
  12. Ihan samat sanat, tämä on varmaan sitten kirja joka pitää lukea. Luultavasti yleissivistykseen jää muuten sellainen "Silolan perheen" kokoinen aukko;-)

    Näiden kotimaisten kirjailijoiden lukujonossa olevia kirjoja listallani on vaikka kuinka monta, meidän kirjastostamme on hyvin harvoin saanut saman vuoden uutuuksia hyllystä. Nämä pitäisi varmaan osata varata jo hyvissä ajoin!

    Mukavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  13. En ole koskaan kuullutkaan tästä! Pitää varmaan lukea joskus!!

    VastaaPoista
  14. Hei!
    Löysin kivan blogisi ja kommentoin nyt, kun saman kirjan luin joku aika sitten.

    Musta aika moni kohta oli tylsän kliseinen tyyliin bodari käyttää steroideja ja menee sekaisin. Monesta muustakin asiasta jäi vähän tylsä kuva. Mutta se mistä tykkäsin, oli se, että kirja on suomalaisessa kirjallisessa realismin perinteessä piristävän anarkistinen.

    Aineksia olisi ollut mihin vaan, mutta vähän pintaraapaisuksi jäi kirja. Harmi.

    VastaaPoista
  15. Hei,
    kiva kun sulla on täällä näitä kirja-arvosteluja. Odotan niiiiiin kovin että saan opiskelut loppuun ja voin lukea hyvällä omallatunnolla kaikkea muuta, paitsi kouluun liittyvää kirjallisuutta!

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  16. Aamunkukka: Suomessa on ilmestynyt viime vuosina paljon hyviä esikoiskirjoja. Silolan perheen tarina on yksi sellainen. Kirjassa on aika rankkoja kohtauksia, mutta silti se on hauska.

    Ahmu: Jos kaipaa nopeasti luettavaa, hauskaa ja nokkelaa kirjaa, niin tämä kannattaa lukea.

    Mari A: Kiva, että löysit tänne ja tervetuloa uudelleenkin :) Kirjassa on paljonkin kliseisiä kohtia ja juuri nuo bodarikuvaukset ovat romaanin tylsintä antia. Omasta mielestäni kaikki nuo kliseet kuitenkin sopivat kirjan tyyliin, joka on liioittelu.

    Katri: On ihanaa, kun pääsee viimein lukemaan romaaneja kaikkien opiskeluun liittyen kirjojen jälkeen. Tosin niinkin voi käydä kuin minulle; Suoritin vanhan FM-tutkintoni päälle erään toisen alan perusopinnot avoimessa yliopistossa ja nyt suunnittelen taas uuden oppiaineen perus/aineopintoja ensi syksynä. Harrastus se on tämäkin :) Lukuiloa sinulle!

    Ja teille kaikille ihanaa kesäkuisen viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
  17. Niin, se bodarikliseisyys oli esimerkki niistä kliseistä, joita kirja oli täynnä. Alkukirjasta olin innoissani, että tämä on tällaista räävintöntä iloittelua ja liioittelua, mutta loppujen lopuksi kirjassa ei päästy niiden kliseiden yli. Eli kirjassa oli aineksi vaikka mihin, mutta se ei jotenkin päässyt sitten näyttämään, että mitä niiden kliseiden takana olisi. Ja myös yksi asia nyppi: Astran seksikohtaukset. Jotenkin tuli olo, että eikö tämäkään kirja pääse lukemiseksi ilman. Mutta ehkä johtuu ihan mun vääränlaisesta huumorintajusta ja ahdasmielisyydestä, ei ihan vakuuttanut tämä kirja. Ja siis siksi kai pitää avautua, kun alussa odotin paljon enemmän. JA ihan siksikin seuraan näitä kirjasta kirjoittavia, kun kirja oli tullut koulun kirjastoon ja mietin, että miten ihmiset lukevat sitä.

    Anyway, piti vähän tarkentaa tuota kommenttiani. Jään kuitenkin odottamaan Supisen uutta.

    VastaaPoista
  18. Mari A.: Kiitos tarkennuksista. Ymmärsin hyvin pointtisi ja jos luit arviotani tarkkaan, niin huomasit minut viittaavan Astran seksikohtauksiin sanoilla "yököttävä" ja "pöyristyttävä". Olen pohjimmiltani aika herkkä runotyttö :) ja nuo kohdat kuvottivat minua, kuten arviooni kirjoitin. Silti pidän Supisen tyylistä. Mielestäni hän onnistui nimenomaan kliseiden ja kärjistysten vuoksi: Jokainen lukija tajusi takuulla, ettei Astran tai Silmun touhuissa ollut mitään hyvää. Pointti kai olikin siinä, että Silolan perheessä jokainen turrutti itsensä välttääkseen todellista läheisyyttä ja tunteita. Kirjan loppuhan oli onnellinen ja sadunomainen.

    Aika mielenkiintoista, että kirja on koulun kirjastossa. Minkä kouluasteen? Yläkouluikäisille aika rankkaa ja sopimatontakin tekstiä, mutta esimerkiksi lukiolaiset lukevat varmasti pahempaakin. Ja toiseksi, kaunokirjallisuus (etenkin hyvin vastaanotettu, kuten Supisen kirja) voi hyvässä lykyssä herättää äidinkielen tunnilla keskustelua. Enemmän olisin huolissani "kritiikittömistä" teksteistä, joita nuoriso lukee varmasti vaikkapa netistä tai kirjoista, joita julkaistaan vain markkinavoimien toiveesta.

    Kiva, että tästä syntyi keskustelua :)

    VastaaPoista
  19. Mari A., lue Jussi Siirilän Juoksija! Olen kautta mutkain saanut tietää, että ko. kirja oli melkein ehdolla Finlandia -palkinnon saajaksi. Hävytöntä ettei ollut! Kirja naurattaa niin miehiä kuin naisia ja kertoo yhden markkinatutkimus Matin kaikkivoipaisuuden tunteesta ja luulosta, että elämää voi hallita ja mitä sitten tapahtuu. Anarksimia, hulluttelua, mustaa huumoria...Loistava kirja.

    Tuon Miinan kirjan varaan kirjastosta tänään.

    VastaaPoista
  20. Leena: Tuntuu, että tuo Juoksija on sukua tälle supisen kirjalle ja samoin Miika Nousiaisen molemmille. Varaanpa sen(kin!) kirjastosta.

    VastaaPoista
  21. Lumiomena: kirja oli tullut keväällä lukion kirjastoon, mutta kaikki opetkaan eivät olleet sitä lukeneet, siksi hieman kyselen ja ihmettelen sitä kirjaa. Itse ehkä odotin enemmän siltä kirjalta, se oli ehkä suurin ongelmani.

    Leena Lumi: pistetään korvan taakse tuo Juoksija.

    Ja Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen taas on ihan mun suosikkini, samoin Hotakaisen Juoksuhaudantie ja Bronks, joiden ironian ytimet ja liioittelun kohteet ymmärrän täysin. Maaninkavaara pitäisi myös saada luettua.

    VastaaPoista
  22. Mari A., Hotakasien Juoksuhaudantie oli aivan uskomaton. Minusta se ei filminä tavoittanut samaa.

    Lumiomena, Liha tottelee kuria (mikä nimi:-) on tilattu tänään! Haluan naurua ja hulvattomuutta - nyt.

    VastaaPoista
  23. Mari A: Juoksuhaudantie on kylmän naurun malliesimerkki. Loistava romaani ja ollut takuulla viitoittamassa tietä näille nuoremmilleen.

    Leena: Samaa mieltä, ei ollut filminä kirjan veroinen.

    VastaaPoista