sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

~VIRVON VARVON VOITTAJIA *~

 Hyvää palmusunnuntaita! Vaikka meillä virvotaan ihan perinteisellä "Virvon varvon tuoreeks terveeks"-runolla, löysin täältä hieman erilaisen virpomisrunon sekä paljon tietoutta virpomisen alkuperästä: 

Virvon varvon vitsasella, 
kosken kevätpajusella, 
terveyttä toivottelen, 
siunausta siivittelen, 
onnea oksalla tällä

Nykykulttuurissa on juuri palmusunnuntaina hauskasti sekoittunut itäinen virpomisperinne sekä länsisuomalaisten trullien pukeutumistapa. Itä-Suomessa lapsuuteni viettäneenä kävin pienenä virpomassa ainakin isovanhempiani, mutta nykyisen kaltaista suurimittaista touhua ei virpominen vielä 1970-80-lukujen taitteessa ollut. Ainoa tätini asuu Etelä-Pohjanmaalla, joten pääsin kerran kiertämään kylillä trullina lankalauantain aikana.

Ja nyt monien odottamaan asiaan,  arvontaan. Kuten lupasin, saa voittaja vielä ihan pienen lisäpalkinnon, joka on ylimmässä kuvassa näkyvä Talo Maalla-nettikaupasta ostamani nostalginen kortti. Arvonnan suoritin tänään aamulla ja onnettarena toimi nelivuotias tyttäreni, arvonnan epävirallisena valvojana kaksivuotias poikani sekä aviomieheni.

Osallistumisenne arvontaan oli ilahduttavan runsasta ja erityisesti mieltäni lämmittää teidän intonne kertoa suosikkikirjoistanne tai niistä kirjoista, jotka ovat koskettaneet. Kirjat vaihtelivat klassikoista lastenkirjoihin ja tietokirjallisuuteen aina Muumeista ja Pikku Prinssistä Brontën sisarusten ja Mika Waltarin teoksiin, Paolo Coelhon kirjoista Tolkienin teoksiin ja Raamatusta Sandemoseen ja Makineen. Monia lukemianne kirjoja olen itsekin rakastanut ja sain myös paljon uusia lukuvinkkejä. Omat kaksi suosikkikirjaani paljastan pääsiäisen jälkeen, koska toinen kirja on lapsuudenkotini kirjahyllyssä ja haluan valokuvata kyseistä painosta ennen päivityksen tekemistä.

Arvontalipukkeita nelivuotias sekoitteli suurella hartaudella. Ja voittajaksi hän nosti:

Paljon onnea Margelle Elämän helminauhaa-blogista! Lähetäthän minulle yhteystietosi sähköpostitse (lumiomena at yahoo com) mahdollisimman pian, jotta saan paketin postiin heti alkuviikolla.

Lämmin kiitos kaikille ja hyvää alkavaa pääsiäisviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Onnea voittajalle!Ja sinulle leppoisaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Onnea Margelle arpajaisvoitosta! Ja Hyvää Palmusunnuntain jatkoa sinulle Lumiomena perheinesi! :)

    VastaaPoista
  3. JEEEEE!!!:))) IHANAA!!
    KIITOS onnettarelle!!!;)
    Laitan sinulle vielä tänään tulemaan yhteystietoni:)
    Oikein hyvää palmusunntaita sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  4. Kiva uusi tuttavuus tuo nettipuoti...
    Onnea Mergelle!!

    pääsiäisen hiljaista viikkoa!!

    VastaaPoista
  5. Miten ihana etenkin tuo eka kuva.

    Minä olen ollut kerran kunnon trullina. Olin ystäväni mummolassa Kaskisissa ja siitä on mustavalkokuvakin, kun kuljimme oudoissa trulliasuissamme pitkin Kaskisten katuja.

    Tuo idän ja lännen virpomiskulttuuri on mennyt niin sekaisin, että siitä on ollut ihan ohjeenomaisia juttuja lehdissä, MITEN tulisi olla, ku jotkut pyrkivät virpomaan PÄÄSIÄISENÄ.

    Onnea Margelle!

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajalle!
    Yritin eilen miettiä kuumeisesti lempikirjani nimea, mutta en vieläkään ole saanut sitä päähäni! :)
    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Hei Lumiomena! Ajattelin lisätä tämän kivan blogisi sivupalkkiini, mutta linkistä klikkaamalla se ei aukea. Poistin siis :(
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hmm...taitaa olla silmissä vikaa, osoite olikin luminenomena... ;) Sopiiko, että lisään sivupalkkiini?

    VastaaPoista
  9. Hannele: Joo, oikein paljon onnea Margelle :)

    Yaelian: Kiitos. Sinulle oikein hyvää alkanutta pääsiäisviikkoa!

    Johanna: Sinulle myös hyvää viikkoa :)

    Marge: Lämpimät onnittelut sinulle! Kuten eilen kirjoitin, koetan saada paketin postiin tänään maanantaina.

    Hanne: Tuo nettikauppa on varsin suloinen. Sinulle myös hyvää pääsiäisviikkoa.

    Leena: Perinteet sekoittuvat, mikä tekee niistä eläviä. Tosin olin eilen häkeltyä, kun ovellamme kävi merirosvo virpomassa!

    Sari: En minäkään ole ihan varma, mikä olisi oma lempikirjani. Niitä on ainakin kolme. Ihanaa alkuviikkoa sinulle :)

    Omenaminttu: Blogini osoite on hieman hämäävä. Totta kai saat lisätä sen sivupalkkiisi, olisin siitä oikein iloinen. Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut Margelle voitosta! :) Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Meillä on trullite liikkeellä vasta ensi lauantaina..=) Oikein paljon Onnea Margelle<3 Kivoja värikkäitä kuvia!

    VastaaPoista
  12. Mimmuli: Teillä taitaa ollakin liikettä lankalauantaina? :)

    VastaaPoista