En ole koskaan ollut "hevoshullu", vaikka lapsena liepeilin tallilla muutaman hyvän ystäväni seurana. Itse hieman pelkäsin (ja pelkään edelleen) hevosia, mutta valokuvasin niitä jo lapsena - ja tietenkin luin Hevoshullu-lehtiä sekä Merja ja Marvi Jalon heppakirjoja. Muutamat läheiseni harrastavat edelleen ratsastusta ja jopa omistavat hevosen, minkä vuoksi pidän tallimiljöön tunnelmasta. Siksi olenkin iloinen, että kivenheiton päässä kotoamme sijaitsee kaksi tallia.
Kävelyretki tallille muistutti minua siitä, miksi en viihdy kovin hyvin nykyisessä työssäni. Olen aikaisemmin toiminut tutkimuksen ja hieman opetuksenkin saralla, kun taas nykyisen työni aikatauluttuu kellokortin mukaan ja on luonteelleni liian pikkutarkkaa. Haaveilen taas yhä enemmän siitä, että saisin tutkimusapurahan, joka voisi ehkä antaa samalla aikaa perheellekin. Toisaalta taas voisin täydentää vanhaa koulutustani erään lähialan aineopinnoilla. Olipa työni mitä hyvänsä, olisi parasta, jos voisin viettää hieman enemmän näitä kotipäiviä. Tulen niistä onnelliseksi.
Vaikka tarkoitukseni ei ole pakkosyöttää Tori Amosin musiikkia - eikä mitään muutakaan musiikkia, kirjallisuutta, ruokavaliota tai ideologiaa - haluan kuitenkin linkittää Amosin kappaleen Horses (live-esitys vuodelta 1996), jossa tiivistyvät jotkut viime päivien ajatukseni. Ja kuinka ollakaan, tämä aurinkoinen "kotiäitipäivä" sekä retki hevostallille vain kirkastivat mietteitäni. Aion kesään mennessä kypsytellä erästä jo muhimassa olevaa ajatusta.
Joko herra Yrjö lähti? ;) Kivan päivän olet viettänyt, aurinkoinen sääkin oli ja tallien tunnelma on mukava. Hassua, meidän lähellä on myös kaksi tallia... :) Toivottavasti asiat selkenevät ja niinhän se on että asioilla on tapana järjestyä. ;)
VastaaPoistaLumiomena, mikään ei nollaa päätä niin kuin ratsastus! Minäasuin kymmenen vuotta lapsuudestani ja nuoruudestani tallilla, sillä parhaalla ystävälläni oli isohko Gotlannin poni. Kun oli aika siirtyä isoihin hevosiin löi pelko. Ja sitten tapahtui jotain, jonka jälkeen vannoin ettei ikinä enää satulaan. Vannomatta paras, Bessu vei minut issikkatallille ja niin vain ostin ratsastushousut ja kypärän ja odotan vain niitä lauantaipäiviä, joihin mahtuu issikkavaellus maastoon.
VastaaPoistaEräs ystäväni sanoi kerran, että naiset pystyvät aina tavalla toisella järjestämään itselleen kotivuosia, mutta toisin on miesten laita, he puurtavat neljäkymmentä vuotta putkeensa. Tämä on muuten se ainoa asia, jossa säälin miehiä;-)
Toivottavasti saat työputkeesi breikin ja etenkin nyt, kun lapset ovat pieniä.
(Olen huono komentoimaan lasten sairauksia, koska kuopuksellamme oli niin monenmoista, että luulin joskus kuolevani...,mutta mikä ei tapa se vahvistaa ja nyt hän on kaunis, itsevarma nuori nainen.)
Eväsretket on kivoja, kauniita kuvia.
VastaaPoistaKauniita kuvia!
VastaaPoistaToivottavasti saat urasi suunnan muuttumaan itseäsi enemmän miellyttävämpään suuntaan! Se auttaa kummasti jaksamaan.
Vatsataudit menee onneksi yleensä nopeasti ohi. Voimia kuitenkin!
Anastasia: Kiitos kysymästä, ainakaan tänään ei kukaan ole oksentanut. Olen varovaisen luottavainen, että kuopus (2v.) välttyi taudilta. Hauska sattuma, että teidänkin lähellä on kaksi hevostallia. Pääkaupunkiseudulla on aika paljon maaseutumaista ympäristöä.
VastaaPoistaLeena: Minä olen aina ihaillut ihmisiä, jotka harrastavat jotain hevosiin liittyvää! Ja sinähän sait miehesikin ratsaille :) Ja kiitos, koetan tosiaankin keksiä jonkunlaisen ratkaisun työ- ja kotidilemmaan. Toivon, että jostain taivaalta tipahtaisi tutkimusapuraha, mutta katsellaan...
Hannele: Eväsretket ovat ihan parhaita!
Emilia: Kiitos. Vatsataudit onneksi menevät yleensä nopsaan ohi, mutta ne ovat kyllä lastentaudeista kurjimpia.
Ihana kuva toi toka! :)
VastaaPoista