maanantai 8. maaliskuuta 2010

~NAISTENPÄIVÄNÄ: GEORGIA O'KEEFFE~


Toivotan kaikille lukijoilleni ja blogisystävilleni Hienoa Naistenpäivää!
Naistenpäivän päivityksessäni haluan tuoda esille pari Georgia O'Keeffen maalausta, joiden toivon antavan sellaiset siivet ja juuret, joita me kaikki - niin naiset kuin miehetkin - tarvitsemme.



Georgia O'Keeffe (1887-1986) oli yhdysvaltalainen taidemaalari, jonka luontoaiheisissa töissä korostui naiseus niin kehollisesti kuin symbolisestikin. O'Keeffen keskeisimmät kuva-aiheet olivat kukat, kivet ja eläinten luut. Wisconsinissa syntynyt, mutta pääosin Uudessa-Meksikossa elänyt O'Keeffe oli 1920-luvulta alkaen eräs harvoista naistaiteilijoista, joita arvostettiin ja jotka vaikuttivat ammatillisesti Atlantin molemmin puolin. Hän saikin elämänsä aikana paljon tunnustusta. Liki satavuotiaaksei elänyt O'Keeffe oli naimisissa valokuvaaja Alfred Stieglitzin kanssa. O'Keeffen nimeä kantava museo sijaitsee Santa Fessä.

Kuvat Googlen kuvahaulla.

13 kommenttia:

  1. Lumiomena, Vahvaa, Unikonpunaista Naistenpäivää, Sinulle♥

    VastaaPoista
  2. PS. Siihenhän me pyrimme, että puutarhamme on sydäsuvella unikkomerenä!

    VastaaPoista
  3. Kauniit maalaukset, mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää naistenpäivää myös sinulle! (toivottaa ensivierailulla oleva.)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa naistenpäivää Sinulle myös! Unikko on ihana! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa naistenpäivää sinullekin Lumiomena! Olet monet kerrat ilahduttanut sanoillasi täällä blogistaniassa, olet ihana,aito ja sykähdyttävä nainen!
    Sitten,lämmin kiitos tunnustuksesta ja niiata niksautan vielä päälle!
    Voi olla kuitenkin että otan sen vain näin kiitollisena ajatuksena vastaan,mutta en ehkä kopioi mukaani. Oon nykyään jotenki huono noissa tunnustuksissa siinä mielessä :D
    Nyt meenkin takas tonne Pikkujalkasiin katselemaan touhuja!
    Hyvää päivän jatkoa! :)
    Ps.MÄ kuuntelin sitä..Öö mikäs se oli se nainen mitä esittelit täällä,Tori? Se oli aika kiva!

    VastaaPoista
  7. Kivaa kun tarjoat meille aina hiukan kulttuurillisemman katsauksen aiheesta! Minä ainakin koen sivistyneeni blogisi ansiosta!

    Ihanaa naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  8. Minustakin tuntuu, että ripaus sivistystä aina tarttuu mukaani, kun täällä pyörähdän.

    Nämä maalaukset antavat siivet, jotka kantavat matkalla kesään!

    Kaunista naistenpäivää/iltaa : )

    VastaaPoista
  9. Olipas meillä samankaltaiset ajatukset tänään, minä postasin Frida Kahlon maalauksista :) Hyvää naistenpäivän iltaa Lumiomena!

    VastaaPoista
  10. Lumiomena, toivon, että sinulla oli mukava päivä! Ja kiitos vain itsellesi ihanasta blogista ja aina lämpimistä sanoistasi!:))

    VastaaPoista
  11. Leena: Nimenomaan, unikkomeri kesäpihalle on haaveissani. Kevääksi skillamatto ja kesäksi unikoita!

    Hannele: Kiitos, pidän Georgia O'Keeffen maalauksista.

    Eve: Kiva, että löysit tänne ja toivottavasti tulet uudestaankin :)

    Anastasia: Toivottavasti sinulla oli myös ihana naistenpäivä.

    Virva: Oi, kiitos sinulle sanoistasi. Ja todella ihanaa, että löysit myös tämän blogin puolelle. Koetan kirjoitella tänne kaikenlaisia yleisiä juttuja ja pitää vain ne lapsikuulumiset siellä toisaalla. Tori Amos tekee melko moniulotteista musiikkia.

    Emilia ja Taru: Apua, Blogistanian sivistyksellisen kasvatuksen osasto ;) No joo, tämän piti olla aluperin kirjablogi, mutta se mopo taisi karata. Olen iloinen, että vierailette blogissani <3

    Omenaminttu: Oli tosiaankin hauska naistenpäiväksi osunut sattuma meidän kummankin blogissa. Frida Kahloa olen taiteentekijänä ihaillut jo vuosien ajan.

    Marge: Kiitos. Toivottavasti sinullakin oli hieno päivä eilen.

    Kaikille yhteisesti aurinkoista maaliskuista tiistaita!

    VastaaPoista
  12. Heissan Lumiomena! Käyhän kurkkaamassa tänne: http://www.otava.fi/kirjat/suomennettu/fi_FI/etusivu/
    Ystäväni kertoi iloisen uutisen ja luulen, että sinä ilahdut myös. Täytyypä suunnata taas kirjakauppaan! Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  13. Hiiriemo: Kiitos linkistä :) Carol Shieldsin kirja etenkin kiinnostaa, mutta on tuolla muitakin kirjallisia houkutuksia. Vaikka Shieldsin poismeno oli suuri menetys, on ilo, että hän kirjoitti ahkerasti ja uusia suomennoksia riittää!

    VastaaPoista