~PÄÄSIÄISEN VIETTOON~

Pääsiäinen on hiipinyt kotiimme pikkuhiljaa. Koska olemme huomenna aamulla lähdössä pääsiäisen viettoon Pohjois-Savoon, toivotan hyvää pääsiäistä jo nyt pääsiäistunnelmaisen kuvakavalkadin merkeissä. Meidän perheemme pääsiäisviikko on rakentunut näistä:

Pääsiäismunia! Ihanaakin ihanampia suklaarakeita. Koko perheen yhteinen suosikkimakeinen tälle kaudelle löytyy Leafin pussista. Ja kukas muu se pääsiäismunat munii, jos ei kukko!

Veikeästä Koiramäen Pajutallilta ostamastani pupupariskunnasta

Pääsiäisen symboleista. Tässä kohtaa haluan tähdentää, että vaikka minulla onkin tuo rakas matkaikoni, en ole ortodoksi. Pidän itseäni "varttiortodoksina" (paljon käytettyä varttikarjalainen-ilmaisua lainatakseni), koska isänäitini oli ortodoksi siirtokarjalainen ja nyt mummoni ollessa jo edesmennyt on minulla suuri ilo olla viisivuotiaan ortodoksitytön kummi. Matkaikonin sain vanhemmiltani, ja se on esillä kotonamme ympäri vuoden. Koristeisen pääsiäismunan on mieheni saanut lahjaksi kollagaltaan Joensuun vuosinamme.

Sekä tietenkin narsisseista ja täällä jo aiemmin esittelemästäni pääsiäiskranssista.

Luultavasti palaan pienellä ajankohtaan sopivalla päivityksellä pyhien aikana.
Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni!
Toivottaa,
Lumiomena

~TIKKUTIISTAI JA HULLU ORAVA~

Tikkutiistaina veistettiin sytyketikkuja koko kevääksi, koska silloin veistellyt tikut tuottivat onnea. Vanhan uskomuksen mukaan niitä piti pistää tuvan seinien rakoihin, etteivät pahat henget päässeet taloon pääsiäisviikolla.

Minä en kuitenkaan alkanut veistellä sytyketikkuja, mutta sen sijaan sain vihdoin valmiiksi muutamia ompeluksia. Yläkuvan linnut ja sydämet ovat yksinkertaisia tehdä, joten ne onnistuivat jotenkuten myös tällaiselta peukalo keskellä kämmentä syntyneeltä humanistipoloiselta. Tikkutiistain kunniaksi tein lasteni kanssa keittiöömme lintuikkunan, ja eräänlaisilla tikuillahan nuo tipuset istuvat. Tämä alkuviikko on vierähtänyt taas kerran kotona, koska tällä kertaa kaksivuotiaallani on korvatulehdus nelivuotiaan pikkuneitimme ollessa onneksi jo terveenä.

Kustaa Vilkunan kirja Vuotuinen ajantieto sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran www-sivujen Vuotuisjuhlat-tietopaketti ovat mainioita tiedonlähteitä suomalaisista vuotuisjuhlista ja vuodenkierrosta kiinnostuneille.

Niin - se hullu orava! Ihmettelimme perheeni kanssa sunnuntaina, kun työhuoneen ikkunan takaa alkoi kuulua kovaa kopsetta. Oravahan se siellä hyppi terassilla ja koetti päästä ikkunalaudan kautta ikkunanpieliä pitkin katolle. Kun se ei onnistunut, kiersi orava keittiön puoleisen ikkunan viereillä olevien palotikkaiden alle yrittäen hypätä tikkaille. Tälläkään kertaa oravalla-raukalla ei ollut tuuria, joten kurre aloitti hurjan ravaamisen talomme ympäri. Pieni ressu oli kuin riivattu ja juoksenteli pihallamme yhteensä kuusi tuntia (yhdestä iltaseitsemään). Tänään orava palasi takaisin ja koetti taas päästä katolle. Juuri äsken se tuntui onnistuvan, kun näin pörröhännän kapuavan palotikkaita. Kunhan mieheni tulee töistä, taitaa hänelle tulla pieni tarkastusurakka katollamme, että mitä orava mahtaa siellä puuhailla. Eläimiä on kiva seurata, mutta joskus luonto tulee melkeinpä liian lähelle!
(Pahoittelen yllä olevan kuvasarjan laatua, otin kuvat käsivaralta ikkunan takaa.)

~ANNIE HAWES: CALABRIAN PERINTÖ~

Annie Hawesin Calabrian perintö on kaunokirjallinen matkakirja ja suosittun omaelämäkerrallisen kirjasarjan kolmas osa. Sarjan aloittivat  Extra Virgin ja Kypsä poimittavaksi. Tällä kertaa Annie jättää vauraan pohjoisen Ligurian ja siirtyy eteläiseen, köyhään Calabriaan ihan Italian saappaankorkoon. Calabriaan hän suuntaa miehensä enon kuoltua ja tutustuu samalla miehensä suvun tarinaan sekä niihin syihin, miksi osa suvusta muutti pohjoiseen.

Matkakuumetta ruokkiva Calabrian perintö perustuu pitkälti italialaisissa syvästi juurtuneisiin ennakkoluuloihin etelän  ja pohjoisen asukkaiden välillä. Calabriassa moni asia on rempallaan, miehet sovinistisempia kuin pohjoisessa, tavat värikkäämpiä - ja ruoka vähintään yhtä hyvää, joskin tietysti omalle alueelleen ominaista koriantereineen ja erilaisine oliiviöljyineen. Ruoka- ja tapakuvailut sekä historialliset faktat ovat kirjan parasta antia. Muuten Hawes kirjoittaa hieman yllätyksettömästi, melkein pitkäpiimäisesti, vaikka mukana on huumoriakin.

Mitään syvällistä ja erityisen kirjallista Calabrian perinnössä ei ollut. Kirja on mukava lukukokemus, joka saa kaipaamaan Italiaan. Calabrialainen tuulahdus herkkuruokineen ja maisemineen lämmittää räntäsateisen hiljaisen viikon iltoina. Minulle kirja oli eräänlainen lohtukirja tutun maan itselleni tuntemattomaan osaan. Ei sen enempää eikä sen vähempää ja hyvä niin.

PS. Itselleni Etelä-Italia on täysin tuntematonta aluetta yhtä Sisilian matkaa lukuunottamatta. Sen sijaan pohjoinen sekä Keski-Italia ovat tulleet hyvinkin tutuiksi vuosien 2003-2005 aikana. Ne, jotka ovat hypänneet blogini lukijaksi vasta hiljattain, voivat halutessaan kurkistaa Bolognan aikojamme täältä. Bolognassa Hawesinkin kuvailemat etelän terronien (viittaa heinähattuun) ja pohjoisen polentojen (polentan purijat) toisilleen antamat nimitykset tulivat tietooni, samoin molempien alueiden asukkaiden intohimoinen suhtautuminen ruokaan.

~VIRVON VARVON VOITTAJIA *~

 Hyvää palmusunnuntaita! Vaikka meillä virvotaan ihan perinteisellä "Virvon varvon tuoreeks terveeks"-runolla, löysin täältä hieman erilaisen virpomisrunon sekä paljon tietoutta virpomisen alkuperästä: 

Virvon varvon vitsasella, 

kosken kevätpajusella, 

terveyttä toivottelen, 

siunausta siivittelen, 

onnea oksalla tällä

Nykykulttuurissa on juuri palmusunnuntaina hauskasti sekoittunut itäinen virpomisperinne sekä länsisuomalaisten trullien pukeutumistapa. Itä-Suomessa lapsuuteni viettäneenä kävin pienenä virpomassa ainakin isovanhempiani, mutta nykyisen kaltaista suurimittaista touhua ei virpominen vielä 1970-80-lukujen taitteessa ollut. Ainoa tätini asuu Etelä-Pohjanmaalla, joten pääsin kerran kiertämään kylillä trullina lankalauantain aikana.

Ja nyt monien odottamaan asiaan,  arvontaan. Kuten lupasin, saa voittaja vielä ihan pienen lisäpalkinnon, joka on ylimmässä kuvassa näkyvä Talo Maalla-nettikaupasta ostamani nostalginen kortti. Arvonnan suoritin tänään aamulla ja onnettarena toimi nelivuotias tyttäreni, arvonnan epävirallisena valvojana kaksivuotias poikani sekä aviomieheni.

Osallistumisenne arvontaan oli ilahduttavan runsasta ja erityisesti mieltäni lämmittää teidän intonne kertoa suosikkikirjoistanne tai niistä kirjoista, jotka ovat koskettaneet. Kirjat vaihtelivat klassikoista lastenkirjoihin ja tietokirjallisuuteen aina Muumeista ja Pikku Prinssistä Brontën sisarusten ja Mika Waltarin teoksiin, Paolo Coelhon kirjoista Tolkienin teoksiin ja Raamatusta Sandemoseen ja Makineen. Monia lukemianne kirjoja olen itsekin rakastanut ja sain myös paljon uusia lukuvinkkejä. Omat kaksi suosikkikirjaani paljastan pääsiäisen jälkeen, koska toinen kirja on lapsuudenkotini kirjahyllyssä ja haluan valokuvata kyseistä painosta ennen päivityksen tekemistä.

Arvontalipukkeita nelivuotias sekoitteli suurella hartaudella. Ja voittajaksi hän nosti:

Paljon onnea Margelle Elämän helminauhaa-blogista! Lähetäthän minulle yhteystietosi sähköpostitse (lumiomena at yahoo com) mahdollisimman pian, jotta saan paketin postiin heti alkuviikolla.

Lämmin kiitos kaikille ja hyvää alkavaa pääsiäisviikkoa!

~LIMEÄ JA VALKOSUKLAATA~

Ennen varsinaiseen aiheeseen menoa pieni, tärkeä muistutus: Muistakaa Earth Hour tänään klo 20.30-21.30!!!

Rakastan makeaa, olen ihan parantumaton sokerihiiri ja etenkin kaikki suklainen maittaa niin kovin hyvin. Valkosuklaata käytän mielelläni leivonnassa, mutta muuten en siitä niin välitä. Valkosuklaa-limerahka näyttää olevan uutuus, joka on nyt kevään korvilla ilmestynyt kauppojen hyllyille. Sitä piti tietenkin heti kokeilla leivonnassa:

Ohje löytyy Yhteishyvän Ruokamaailmasta, mutta koska en yleensäkään noudata ohjeita täysin, muutin tätäkin hieman. Lisäsin täytteen joukkoon 150 g rouhittua valkosuklaata sekä aavistuksen limemehua. Seuraavalla kerralla koetan keksiä vielä jotain pientä lisää täytteeseen, joka on hyvää näinkin, mutta kaipaa aavistuksen enemmän luonnetta :)

Huomenna virvon blogini arvonnan voittajia, ja sen jälkeen taitaisi olla jo kirjallisen jutun vuoro, vai mitä?

~HAAVEITA PERUSPERJANTAISTA *~

Jos olisin edelleen kotiäiti ja jos esikoiseni ei olisi kuumeinen, olisi minulla nyt ihana tavallinen perusperjantai ulkoilun ja kotoisen puuhailun merkeissä. Koska käyn töissä, kuuluisi nykyisen elämäni perusperjantaihin työpäivä, kotiinpaluu ruuhkabussissa (onneksi voin lukea noin puolet matkan ajasta) sekä illalla leipomista ja leikkimistä. Ja koska esikoiseni on tänään kovassa kuumeessa, ei perjantaini ole ihan kumpaakaan. Ajattelin, että siivouksen ja leivän leipomisen ohella ompelen tänään pieniä lintuja ja kangassydämiä keittiön ikkunaan tulevaan pääsiäis"puuhun" ja luen matkakuumeissani Annie Hawesin Calabriaan sijoittuvaa kirjaa sekä selailen ensimmäistä kertaa ostamaani Jeanne D'Arc Living-lehteä.

Ompeleminen taitaa jäädä odottamaan huomista, kirjaa en ole vielä avannut, lehteä olen sentään selaillut ja kaksi vuokaleipää paistuu juuri uunissa. Pääosin aika on mennyt kuopukseni kanssa puuhailuun, kun esikoinen on nukkunut kuumettaan. Perjantaini on jotain perus- ja lepäilypäivän väliltä. Hyvä näin, vaikka toki toivon nelivuotiaan paranevan pian, jotta pääsemme palmusunnuntaina virpomaan. Toivoa paranemista ainakin on, koska lasten kuume ei yleensä kestä kuin muutaman päivän. Tuon kuvassa olevan korun tilasin Talo Maalla-nettiputiikista, jonne osasin mennä kiitos Mimmulin blogin.

Kotitöiden ja kirjallisen sivistykseni karttumisen sijaan olen leikkinyt kuopukseni kanssa tällä:

Ja esikoisen oloon olemme kuunnelleet YouTubesta tätä Tohtori Orffin ja Herra Dalcrozen kappaletta. Orffi on muuten kerrassan oiva lastenmusiikkia esittävä orkesteri, josta monet aikuisetkin villiintyvät muun muassa festareissa parhaimmassa, Ilosaarirockissa. Kunhan illalla lasten mentyä yöunille kaadan itselleni lasillisen sherryä ja surffailen Facebookissa, taitaa tämä wanna-be-perusperjantai olla pulkassa :)

~IHANA TUNNUSTUS~

Suureksi ilokseni sain tämän ihanan tunnustuksen Johannalta sekä Anastasialta. Kiitän teitä kumpaakin ja lähetän tunnustuksen takaisin teille molemmille :) Haluaisin välittää tunnustuksen kaikille lukemilleni blogeille, niin monia innostavia, liikuttavia, hauskoja ja esteettisiä hetkiä olen saanut blogien parissa viettää. Tällä kertaa haluan erityisesti muistaa Tarua, Yaeliania, Mimmulia sekä Hiiriemoa, joten jos tunnustukset kiinnostavat, niin napatkaa omaan blogiinne!

Nyt tämä matkakuumeinen arpajaisvoittaja (voitin ihanassa arvonnassa, mutta siitä lisää juttua palkinnon saavuttua!) lukee vielä tovin, mutta koettaa kerrankin suoriutua ajoissa nukkumaan. Kauniita unia jokaiselle!

~MATKAKUUMETTA JA ARVONTAMUISTUTUS~

Kevät koittaa, koti valmistautuu pikkuhiljaa pääsiäiseen, ompelukone laulaa (ompelukuvia tulossa viikonloppuna, olkoon se sitten houkutukseksi tulla lukemaan tai varoitukseksi välttää ko. postausta ;) ) ja mieli vaeltelee ennen kaikkea matkustamisessa. Minulla on kaksi kroonista kuumetta, koira- ja matkakuume. Koira meille tulee toivottavasti sitten, kun lapset hieman kasvavat, mutta matkoja voi suunnitella vaikka joka päivä!

Koska emme mieheni kanssa ole juhlijatyyppejä ja vietämme suurimman osan vapaa-ajastamme tiiviisti lasten kanssa, olemme parina viime vuonna tehneet muutaman yön irtiottoja suunnaten - vain kerran vuodessa - kaupunkilomalle jonnekin Eurooppaan. Nyt aloimme pohtia kahden erilaisen matkan tekemistä; Lasten kanssa aiomme kesällä Tukholmaan ennen kaikkea Junibackenin vuoksi. Ja kenties jo nyt keväällä toteutamme uuden kahdenkeskisen matkan. Matkakuume suuntautuu eniten Barcelonaan, Amsterdamiin tai Dubliniin, mutta viime aikoina myös Pariisi, Berliini, Firenze ja Praha ovat alkaneet siintää ajatuksissani. Olen käynyt mainitsemistani kaupungeista vain Firenzessä ja Prahassa (sekä Amsterdamissa useammankin kerran lentokentällä). Tietenkin matkan kokonaishinta ratkaisee aika paljon.

Ei tarvinne edes kertoa, että olen Perunankuoripaistoksen jälkeen lukenut nimenomaan matkakirjoja. Matkakuvaukset tai johonkiin kaupunkiin sijoittuvat romaanit antavat syvällisintä tietoa unelmakohteista, mutta parhaan kuvan kaupungeista saan kuitenkin Kaupunkikirjojen tai muiden vastaavien oppaiden kautta. Jos joillakin teistä, ihanat lukijat, on kommentteja haavekaupungeistani, niin mielelläni ottaisin vastaan matkakohdesuosituksia. Toki olisi myös mukava tietää, että minne juuri Sinä matkustaisit, jos saisit valita unelmakohteesi?

Tähän loppuun laitan pienen ei-niin-onnistuneen kollaasin edellisistä lomamatkoistamme: Perheloma Kreetalla ollessani 20. raskausviikolla (07) ja kahdenkeskinen joulunalusloma Wienissä (08) sekä kymmenvuotishääpäivämatka Lontooseen (09).

Muistattehan vielä arvontani! Osallistumisaikaa on lauantai-iltaan saakka. Tulen lisäämään pakettiin vielä yhden miniminikokoisen yllätyksen.

~KEVÄT, ENSIMMÄINEN KEVÄT(KUKKANEN)~

Ilmatieteenlaitoksen mukaan lumen syvyys meillä kotona vajaan 30 kilometrin päässä Helsingistä on nyt 62 senttimetriä. Kinokset pihallamme ovatkin melkoiset, mutta niinpä vain jouduin töihin mennessäni hieraisemaan silmiäni kerran jos toisenkin! Ihan työpaikkani lähellä, merellisessä Helsingissä lämpimällä seinustalla näytti tänään tältä:

Ja jäätkin alkavat lähteä. Tässä pikaisesti räpsäisty näkymä kollegani ikkunasta Pohjoisrannan puolelta:

Kevät keikkuen tulevi, mutta tulee kuitenkin!

~MARY ANN SHAFFER & ANNIE BARROWS: KIRJALLINEN PIIRI PERUNANKUORIPAISTOKSEN YSTÄVILLE~

Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaani Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sijoittuu kehyskertomukseltaan toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Guernseyn saarelle. Lontossa asuva nuori kirjailija Juliet Ashton saa kirjeen Dawsey Adams-nimiseltä mieheltä, joka kertoo saaneensa haltuunsa Julietille kuuluneen kirjan sekä kuvailee saarelaisista koostuvaa kirjallista piiriä, joka syntyi saksalaismiehityksen aikana joukon saarelaisia joutuessa salailemaan porsaspaisti-illallisensa jälkiä.

Sosiaalisesti vilkas ja kirjallisesti lahjakas Juliet kiinnostuu niin saarelaisten kirjallisesta piiristä kuin porsaspaisti-illallisestakin. Hän alkaa aktiivisen kirjeenvaihdon usean saarelaisen kanssa ja tutustuu mitä erilaisimpiin persooniin, ruokaohjeisiin ja kirjallisiin makuihin. Pikkuhiljaa saari ja saarelaiset vievät Julietin mukanaan niin, että hänen on matkustettava Guernseylle hakemaan aihetta kirjalleen.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on samaan aikaan kepeä ja vakava kirja. Romaanin lukee, lukaisee, nopeaan ja se on täynnä hauskoja, mielenkiintoisia ja traagisia sattumuksia niin Guerneseyltä kuin Lontoostakin. Toisaalta sodan vakavuus ja julmuus käy ilmi kirjeissä; Moni menettää läheisensä, ihmisten keskinäinen luottamus on kortilla, vanhemmat joutuvat lähettämään saaren lapset pakoon Englantiin ja pula saippuasta tai suolasta aikaansaa omia arjen ongelmiaan. Myös suhde saksalaismiehittäjiin on problemaattinen, kun pahaa edustava vihollinen voi yksityishenkilönä olla kultainen luonne. Romaanissa eräänä pohdinnan kohteena onkin se, että hyvätkin ihmiset joutuvat joskus tekemään pahoja, yhteisön silmissä vääriä tekoja. Pienemmän pahan valitseminen voi tietää hyvää mahdollisimman monelle.

Minun oli aluksi hyvin vaikea päästä sisälle kirjaan sen kirjeromaanirakenteesta johtuen. Kaipasin jonkinlaista lihaa, täydempää kehyskertomusta, kirjeiden rinnalle. Pian huomasin kuitenkin nauttivani kirjeiden mukanaan tuomista erilaisista näkökulmista tapahtumiin. Kirjeet mahdollistavat yksilölliset, keskenään erilaiset katsannot sota-ajan kokemuksiin. Yhteistä kaikille kirjeille on rakkaus Guernseyta kohtaan sekä saaren eristyksissä olon kuvailu.

Kirjalla on kaksi kirjoittajaa, koska Shaffer kuoli ennen teoksen loppuunsaattamista ja lastenkirjailijana tunnettu Barrows viimeisteli romaanin tätinsä puolesta. Leena Lumi on kirjoittanut oivallisen ja täyteläisen arvostelun romaanista. Suosittelen vierailua hänen blogissaan!

~KOIRAMÄEN PAJUTALLILLA *~

Viikko sitten teimme perheeni kanssa retken Vantaan Riipilässä sijaitsevaan Koiramäen Pajutalliin. Pajutalli on ihana paikka, jonka pihalla voi kesät talvet kierrellä katsomassa mitä mielikuvituksellisimpia pajutöitä aina peikoista dinosauruksiin ja oikean kokoisista hevosista jokaiseen puutarhaan sopiviin pajupunontatöihin, kuten pajukaariin, koreihin ja kransseihin. Sisällä myymälässä on monenmoisia sisustustuotteita sekä ihanasti pullantuoksuinen kahvila. Onpa myynnissä "vanhanaikaisia" tikkunekkuja ja polka-karkkejakin. Olemme käyneet Pajutallilla muutaman kerran kesässä, mutta nyt suuntasimme sinne lumisena kevättalvena, jolloin tunnelma oli aika erikoinen, hieman epätodellinenkin. Kesääkin ehdin Pajutallilla pohtia ja mielessäni on taas monenlaisia puutarhaunelmia; En halua pihaamme "krääsää", mutta pajukaari, jossa kasvaisi jotain köynnöstä, voisi olla varsin suloinen!

Kotiin ostimme pääsiäisaiheisen kranssin, joka pääsi tänään ulko-oveemme. Lisäksi en voinut olla ostamatta kahta suloista kangaspupua, mutta pääsiäisen hengessä taidan esitellä ne vasta viikon kuluttua heti palmusunnuntain jälkeen. Ja huomenna koetan päästä taas hieman syvällisemmin kirjojen maailmaan :)

~GULLICHSEN & KNUUTINEN: SATU KUKKAMERI-KIRJAT *~

Edellisestä suoranaisesta kirja-aiheisesta päivityksestä on jo siinä määrin aikaa, että palaan kirjojen pariin lastenkirjallisuuden muodossa. Ensiksi haluan kuitenkin toivottaa niin arvonnan myötä kuin muutenkin mukaan hypänneet uudet lukijat tervetulleeksi blogiini! Ihanaa, että olette jaksaneet miettiä teille tärkeitä kirjoja. Kysymykseni ei varmastikaan ole ollut helppo.

Anna Gullichsenin kirjoittamat ja Cara-Maria Knuutisen kuvittamat Satu ja Päärynäpuun Pyrre sekä Satu Kukkameri ja lumen ihme ovat paitsi lastenkirjoja, myös puutarha- ja hieman keittokirjojakin. Kirjojen keskeishenkilö, Satu Kukkameri-niminen tyttö viettää kesää sekä joululomaa ranskalaissyntyisen mumminsa Simonen luona. Sadun ukki, puutarhuri Kuisma Kukkameri on kuollut, mutta ukin puutarhassa Satu oppii paitsi paljon kasveista ja puutarhanhoidosta, myös tapaa kaksi persofinioitunutta kasvia: pienen ukkelin, Päärynäpuun Pyrren sekä Hellen, jouluruusu-tytön.

Pyrren ja Hellen sekä Sadun välityksellä lukija saa paljon konkreettisia neuvoa puutarhakasvien hoitoon; Esimerkiksi ruusuja on hyvä kastella nokkosvedellä. Simone-mummi puolestaan tuo lukijoiden tietoon suloisia ruoka-ohjeita, kuten päärynähillon, välimerellisiltä yrteiltä tuoksuvan ranskalaisen sipulipiiraan sekä herttaiset lumivohvelit. Isommat lapset oppivat kirjojen avulla myös ripauksen vieraita kieliä, koska kasvien latinankieliset nimet kulkevat suomalaisten rinnalla ja Simone-mummi viljelee puheessaan ranskalaisia fraaseja, kuten Ma petite.

Vaikka kirjoissa on paljon sisältöä, ei asiaa ole liikaa. Nelivuotias tyttäreni kuuntelee mielellään itse satuja ja minä aikuisena lukijana nautin kokonaisuudesta suunnitellen innolla oman kotipuutarhamme kesää. Teksti ja kuvat soljuvat yhdessä; Itse asiassa Cara-Maria Knuutisen kuvitus nousee teosten lumovoimassa niin keskeiselle sijalle, että olisi vaikea keksiä ketään toista kuvittamaan Satu Kukkameri-kirjoja. Värikylläinen puutarha, Simone-mummin ranskalaisuus sekä esimerkiksi Pyrren koskettava tarina ovat yhtä paljon kuvien kuin tekstin ansiota.

Lämminhenkiset Satu Kukkameri-kirjat onnistuvat tehtävässään olla samanaikaisesti sekä lumoava satukirja että lasten tietokirja. Ja itse asiassa aikuisetkin oppivat paljon puutarhasta ranskalais-suomalaisella ripauksella maustettuna.

~ONNENPUPU CHILESTÄ (SEKÄ ARVONTA-KOMMENTOINTIASIAA) *~

Chile on ollut mielessäni kovasti viime aikoina siellä tapahtuneen maanjärityksen vuoksi. Chile on maana kiinnostanut minua siitä saakka, kun lukiolaisena luin Isabel Allenden Henkien talon rakastuen eteläamerikkalaisen kertojan maagiseen realismiin. Samoihin aikoihin löysin Pablo Nerudan runot. Uudempaa Chileen sijoittuvaa kirjallisuutta on muun muassa Marcela Serranon erinomainen Näkemiin, pikku naiset.

Tällä kertaa en kuitenkaan kerro enempää chileläisistä kirjoista, vaan omistan päivitykseni Chilestä saapunelle onnenpupulle. Mia Chilen Peikkokukkulalta pitää kiehtovaa blogia ja tekee taidokkaita nukkeja, joita voi kurkistaa Peikkokukkulan Pajapuodista. Tilasin vajaat kuukausi sitten onnenpupun kotiimme hyvää onnea tuomaan. Koska onneton maanjäristys sattui pian tilaukseni jälkeen, en ollut uskoa silmiäni, kun posti toi minulle paketin Chilestä viime viikon lopulla!

Kaunis kiitos Mialle hurmaavasta pupusta, joka pääsi kodissamme näkyvälle paikalle eteiseen. Meillä on iso eteinen, jonne vieraamme jäävät usein juttelemaan ja jossa kaksivuotias kuopukseni rakentaa junaratojaan. Nyt jokainen meillä käyvä näkee pupun, joka toivottaa onnellisuutta niin vieraillemme kuin toivottavasti meille talomme asukkaillekin.

Suomen Punainen risti on perustanut kenttäsairaalan Chileen. Jos haluat auttaa maanjäristyksen uhreja, klikkaa lisätietoa SPR:n sivulta.

PS. Muistattehan blogini arvonnan. Kuulin muutamalta lukijaltani, että arvontaan on ollut vaikea jättää kommentteja Bloggerin virheiden vuoksi. Jos tuntuu, että kommenttisi ei ole mennyt perille, niin kannattaa kurkistaa kommenttilootaan ja jättää tarvittaessa uusi viesti. Kiitos :)

~ARVONNAN AIKA!~

 Koska blogissani on nyt yli kolmekymmentä kirjautunutta lukijaa sekä jokunen ihana kommentoija heidän lisäkseen, pidän Lumiomenan ensimmäisen arvonnan! Kun aloin pitää blogiani yli vuosi sitten, oli tämä tiukasti kirjapainotteinen. Nyt juttu on lähtenyt rönsyilemään vähän sinne sun tänne, mutta kirjoilla tulee aina olemaan keskeinen osa blogissani.

Ensimmäisen arvontani palkintoon en kuitenkaan sisällytä kirjoja, mutta koetan tehdä palkinnosta muuten itseni näköisen. Sydäntäni lähellä olevia asioita ovat muun muassa korujen tekeminen (se korupostaus on kuvien puolesta valmis, kun vain saisin sinne tekstin aikaiseksi!), valokuvaus, keijukaiset ja unikot. Siksi palkintona ovat valkoinen valokuvakehys, pussillinen valkoisia tsekkiläisiä puuhelmiä (Sinellistä), pussillinen tuliunikon siemeniä sekä Arthur Rackhamin Lontoosta ostamani keijukaisaiheinen kortti kuorineen.

Kaikki voivat osallistua arvontaan. Arvonnan säännöt ovat monista muista blogeista tutut, mutta kirjarakkauteni vuoksi osallistumiseen liittyy kysymys :)
-  Mikä kirja on ollut tärkein tai merkittävin juuri sinulle? (Kirja voi olla mikä tahansa ja liittyä mihin tahansa elämänvaiheeseen, ei genrerajauksia!)
- Arvontaan osallistuu vastaamalla kommentoimalla tähän postaukseen
- Linkittämällä arvonnan saa kaksi arpaa. Muista kertoa linkityksestä kommentissasi
- Arvonta päättyy palmusunnuntain aattona 27.3. ja arvonnan suoritan palmusunnuntaina.

Onnea matkaan!

~OMPELUYLPEYTTÄ~

Lumiomena ylpeänä esittää: Ensimmäiset ompelukseni yli kahteenkymmeneen vuoteen! Ehkä kaikkien ihanien blogien käsityötaiturit hieman huvittuvat tästä, mutta olen oikeasti tavattoman ylpeä siitä, että osasin ihan itse ommella (suoraa saumaa, heh heh) muutamia sohvatyynyjä. Molemmat kankaat ovat englantilaisia, vaaleanpunainen kukkakangas on Designer's Guildin ja koirakangas muuten vain metkaa sekä kroonisesta koirakuumeesta kärsivään kotiin sopivaa. Innostuin nyt harjoittelemaan ompelemista niin, että ostin itselleni ompelukoneenkin ja viikonloppuna aion kokeilla kangassydänten sekä hyvin yksinkertaisen kangaspupun ompelemista. Katsotaan, saanko jotain aikaan ja osaanko ylipäätään pujottaa lankaa uuteen koneeseen - miksi niitä paininjalkojakin on niin monia erilaisia? (tyynyjen värit tulivat oudosti ylikorostuneen kirkkaana, koetan vielä fiksailla niitä)

~LEHTIFRIIKKIYTTÄ JA SISUSTUSHAAVEITA~

Blogini piti olla kirjapainotteinen, mutta viime aikoina olen ollut hieman hakoteillä kirjojen maailmasta. Toki olen lukenut, koska luen päivittäin, mutta lasten vatsatauti, kaunis keväinen sää, ompelukoneeseen tutustuminen sekä yleinen keväthaahuilu ovat vieneet kirjalliset lauseet päästäni! Siksi olenkin keskittynyt enemmän lehtien lukemiseen. Olen paitsi kirja-, myös lehtifriikki ja sorrun helposti tilaamaan ja ostamaan erilaisia aikakauslehtiä. Pääosin luen koti- ja sisustusaiheisia lehtiä suosikkeinani Kodin Kuvalehti, Kotivinkki, Maalaisunelma sekä ennen kaikkea brittiläiset Contry Homes & Interiors sekä Country Living. Toki pikkulasten äitinä luen myös Meidän Perhettä enkä voisi aloittaa aamuani ilman kahvia, voileipiä, tuoremehua ja Hesaria. Selaan mielelläni myös niinkin erilaisia lehtiä kuin Gloriaa, Rumbaa, Hiidenkiveä ja Tulvaa - oikeastaan taidan lukea melkein mitä tahansa käteeni saan poislukien Seiskan kaltaiset julkaisut. Siinä mielessä olenkin hieman friikki, etten ole koskaan ostanut viimeksi mainitsemaani lehteä ja olen oikeastaan varsin ylpeä siitä :)

Englantilaiset sisustuslehdet ovat suosikkejani siksi, että niissä on paljon romantiikkaa, mutta pohjoismaista tyyliä hieman värikkäämmin. Pidän toki nk. tanskalaistyylistäkin, mutta täydellinen valkoisuus on mielestäni häiritsevää. Ok, meillä kotonakin on valkoiset sohvat sekä valkoinen matto olohuoneessa ja haaveilen valkoisista keittiön kaapistoista, mutta liika on liikaa tässäkin suhteessa. Uusimman Country Home & Interiorsin sivuilta löysin sellaista värikkyyttä ja leikkimielisyyttä, josta pidän. Yläkuvassa ylhäällä oikealla oleva koti on kuvattu Hertfordshiressä, jonne mieheni pääsee työmatkalle toukokuussa. Olen ihan aidosti kateellinen hänen tuosta reissustaan, koska haaveilen matkasta Englannin maaseudulle. Matkakuumeesta voisinkin kirjoittaa oman päivityksen, mutta vasta kirjojen jälkeen!

Laura Ashleyn tyyli on minulle siinä rajalla, että meneekö se liiallisen kukkaromantiikan puolelle. Kävin kuitenkin hakemassa Ashleyn kevätkuvaston työpaikkani lähellä sijaitsevasta myymälästä - ainakin puutarhan tai pation sisustushaaveita voi kasvattaa lisää näillä kuvilla:

PS. Ennen kuin pääsen takaisin kirjojen pariin, aion esitellä hieman kotiamme, yhden lastenkirjan sekä järjestää vihdoin ensimmäisen arvontani. Kirjoja odottavat, koettakaa jaksaa!
Mitä päivitykseni otsikkoon tulee, niin mitään oikeasti friikkiä näissä lehdissä ei tietenkään ole :)

~"GOT ME SOME HORSES" *~

Tänään vietin onnellista "kotiäitipäivää" ja tein lasteni kanssa retken läheiselle hevostallille. Syy kotona oloon oli vähemmän mukava; Esikoiseni oksensi eilen illalla kolmesti, mutta tänään hän oli aivan virkeä. Niin teimme pienet eväät ja suuntasimme aurinkoiseen ulkoilmaan lähimaisemiin. Päivä oli onnellinen, mutta illalla herra Yrjö (lainaan osuvaa nimitystä eräästä toisesta blogista) saavutti meidän taas, kun tyttöreppana-esikoinen toisti eilisiltaisen.

En ole koskaan ollut "hevoshullu", vaikka lapsena liepeilin tallilla muutaman hyvän ystäväni seurana. Itse hieman pelkäsin (ja pelkään edelleen) hevosia, mutta valokuvasin niitä jo lapsena - ja tietenkin luin Hevoshullu-lehtiä sekä Merja ja Marvi Jalon heppakirjoja. Muutamat läheiseni harrastavat edelleen ratsastusta ja jopa omistavat hevosen, minkä vuoksi pidän tallimiljöön tunnelmasta. Siksi olenkin iloinen, että kivenheiton päässä kotoamme sijaitsee kaksi tallia.

 Kuka tuli lähelle?

Kävelyretki tallille muistutti minua siitä, miksi en viihdy kovin hyvin nykyisessä työssäni. Olen aikaisemmin toiminut tutkimuksen ja hieman opetuksenkin saralla, kun taas nykyisen työni aikatauluttuu kellokortin mukaan ja on luonteelleni liian pikkutarkkaa. Haaveilen taas yhä enemmän siitä, että saisin tutkimusapurahan, joka voisi ehkä antaa samalla aikaa perheellekin. Toisaalta taas voisin täydentää vanhaa koulutustani erään lähialan aineopinnoilla. Olipa työni mitä hyvänsä, olisi parasta, jos voisin viettää hieman enemmän näitä kotipäiviä. Tulen niistä onnelliseksi.

Tallin ja kotimme puolimatkassa sijaitsee autiotalo

Vaikka tarkoitukseni ei ole pakkosyöttää Tori Amosin musiikkia - eikä mitään muutakaan musiikkia, kirjallisuutta, ruokavaliota tai ideologiaa - haluan kuitenkin linkittää Amosin kappaleen Horses (live-esitys vuodelta 1996), jossa tiivistyvät jotkut viime päivien ajatukseni. Ja kuinka ollakaan, tämä aurinkoinen "kotiäitipäivä" sekä retki hevostallille vain kirkastivat mietteitäni. Aion kesään mennessä kypsytellä erästä jo muhimassa olevaa ajatusta.

~NAISTENPÄIVÄNÄ: GEORGIA O'KEEFFE~

Toivotan kaikille lukijoilleni ja blogisystävilleni hienoa naistenpäivää!

Naistenpäivän päivityksessäni haluan tuoda esille pari Georgia O'Keeffen maalausta, joiden toivon antavan sellaiset siivet ja juuret, joita me kaikki - niin naiset kuin miehetkin - tarvitsemme.

Georgia O'Keeffe (1887-1986) oli yhdysvaltalainen taidemaalari, jonka luontoaiheisissa töissä korostui naiseus niin kehollisesti kuin symbolisestikin. O'Keeffen keskeisimmät kuva-aiheet olivat kukat, kivet ja eläinten luut. Wisconsinissa syntynyt, mutta pääosin Uudessa-Meksikossa elänyt O'Keeffe oli 1920-luvulta alkaen eräs harvoista naistaiteilijoista, joita arvostettiin ja jotka vaikuttivat ammatillisesti Atlantin molemmin puolin. Hän saikin elämänsä aikana paljon tunnustusta. Liki satavuotiaaksei elänyt O'Keeffe oli naimisissa valokuvaaja Alfred Stieglitzin kanssa. O'Keeffen nimeä kantava museo sijaitsee Santa Fessä.

Kuvat Googlen kuvahaulla.

~PUUTARHAUNELMIA, osa 3 *~

 Kevättalven aurinko vie pikkuhiljaa ajatukset kohti kevättä ja kesää, ja samalla kohti pihahommia! Kuten olen aikaisemmin kertonut, en ole kevätihminen, vaikka kevättalven lapsi olenkin. Tänä vuonna tunnen kuitenkin toisin! Mieli halajaa mullan ja tuoreen nurmen tuoksua, kevätkukkasia ja tietenkin suloista kesäaikaa. Kun katsoo yläkuvaa, niin pihassamme ei tällä hetkellä kasva muu kuin kinokset. Siksi en voinut kaupassa malttaa kiusausta ostaa hieman siemeniä, joista osan voisi jo pian kylvää esikasvatusta ajatellen.

Toivonkin, että jo muutaman kuukauden kuluttua pihassamme näyttäisi tällaiselta (kaikki kuvat ovat entisen kotimme postimerkin kokoiselta pihalta):



Ja kesällä taas haaveilen esimerkiksi näistä (kuvat ovat osin omasta vanhasta kodistamme, osin vanhempieni kotoa. Esimerkiksi pioneilla kaiketi menee aikansa ennen kuin ne alkavat kukkia, JOS nyt ylipäätään saan pioneja istutettua!):

Meidän pihamme nykytila on paitsi luminen, myös vähäkasvinen. Talomme on rakennettu vuonna 2000, mutta edelliset omistajat eivät liki kymmenen vuoden aikana olleet istuttaneet pihalle tuijaa kummempaa. Me innokkaina uusina talonomistajina saimme syksyllä istutettua jo omena- ja kirsikkapuun taimia, kokonaisen joukon kukkasipuleita skilloista krookuksiin ja tulppaaneihin sekä siirrettyä vanhasta kodistamme särkyneen sydämen, unikoiden ja syysleimun taimia. Niistä on toivottavasti hyvä lähteä, mutta puutarhakirjoja selaillessa pää täyttyy kaikenlaisilla haaveilla. Uskaltaisinkohan esimerkiksi kokeilla pientä hyötykasvimaata?