lauantai 16. helmikuuta 2013

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Kustantaja: Like 2011
Alkuteos: Min Kamp. Forste bok. 2009
Suomennos: Katriina Huttunen
Sivuja: 489
Omaelämäkerrallinen romaani, Norja

Ulkona oli aivan hiljaista niin kuin vain talvella voi olla. Ja vaikka oli pilvistä ja taivas oli harmaa, valo oli maisemassa täysin valkoinen ja hohtava. Muistan ajatelleeni että juuri silloin minun ei tehnyt mieli muuta kuin istua siellä juuri silloin, vastarakennetussa talossa, valokiilassa keskellä metsää ja olla niin tyhmä kuin halusin.

Norjan puhutuin kirjailija, suurkohun herättänyt kirjasarja. Mies, joka kirjoittaa omasta elämästään ja tuo kaikki läheisensäkin mukaan kirjaan. Palkittu, huomattu, massiivinen teos. Olin sivuuttanut Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan sen ensimmäisen osan ilmestyessä suomeksi, mutta viime syksynä ilmestynyt Toinen kirja sai minut kiinnostumaan ja muutama viikko sitten kävin ostamassa Taisteluni. Ensimmäisen kirjan (2009) omaan hyllyyni.

Taisteluni-sarja kertoo Karl Ove Kausgårdista itsestään. Kirjailija on teostensa päähenkilö, näkijä, sivustakatsoja ja kokija. Menneisyyden ja nykyisyyden ristiaallokossa kulkevat kirjat piirtävät kuvaa yhden norjalaismiehen elämästä onnenhetkineen ja menetyksineen. Ensimmäisessä kirjassa Knausgård pureutuu lapsuuteensa ja nuoruuteensa sekä isänsä pahenevaan alkoholismiin. Romaani on matka norjalaiseen lähimenneisyyteen sekä kirjailijan oman perheen sisälle.

Tässä talossa oli aina oltu tarkkoja siitä ettei kukaan ulkopuolinen näkisi sisään, pyritty moiteettomuuteen kaikessa mikä näkyi, vaatetuksessa, puutarhassa, talon julkisivussa, autossa ja lasten käytöksessä. Ei siis tullut kuuloonkaan panna valaistussa keittiössä viinapulloa ikkunalle. Siksi heitä niin nauratti, ja pian myös minua.

Taisteluni-sarjan ensimmäinen kirja on omakohtainen - mitä koko sarjan pitäisi olla - jopa siinä määrin, että
Knausgård vaikuttaa miltei pelottavan avoimelta. Hän tuntuu tuovan kaiken lukijan eteen, mutta romaaniksi luokiteltavassa omaelämäkerrallisessa teoksessa tämä avoimuus on totta kai sekä kirjailijan että kustantajan valitsemaa. Koko teos(sarja) on monumentaalinen; sukua Proustille, kuten Mika huomauttaa. Oman elämänsä tuomisessa kirjalliseen tuotantoon ei sinänsä ole mitään uutta. Knausgårdin oman itsensä kanssa taistelua voi varmasti pitää myös korkeakirjallisena Kalle Päätalona, jonkinlaisena laveana Pirkko Saisiona tai ehkäpä sitä voi ajankohtaisesti verrata Jörn Donnerin Mammuttiinkin. Omien läheisten tuominen romaanihenkilöiksi muistuttaa Riikka Ala-Harjan ympärillä käytyä keskustelua. Toki näissä kirjoissa on valtavasti eroja (enkä ole lukenut edellä mainituista kuin Saisiota) ja vasta hieman yli 40-vuotiaana Knausgård on kohtalaisen nuori kirjoittamaan omaelämäkerrallista proosaa.

Omaelämäkerrallinen romaani herättää kysymyksen faktan ja fiktion luonteesta. Nanna pohtii, pitäisikö Knausgårdia lukea kuitenkin fiktiona. Suomalaiselle lukijalle se on kohtalaisen helppoa. Knausgård kirjoittaa vetävästi, kaunokirjallisesti, ja ainakin minun oli helppo lukea kirjaa kuin mitä tahansa romaania. Taisteluni saakin pohtimaan, missä menee elämäkerran, fiktion, autofiktion ja dokumenttiromaanin rajat. Onko kyse erittäin hyvin kirjoitetusta muistitiedosta vai jopa metakirjoittamisesta, kuten Reeta pohtii? Autofiktiossaan Knausgård tuo mieleeni hienon maanmiehensä Gaute Heivollin, väkevyydessään taas Per Pettersonin. Laveassa ilmaisussaan Knausgård on lukemistani norjalaiskirjailijoista aivan omanlaisensa. Hänen kirjoittamanaan Norjan kuulaat merimaisemat ja toisaalta tunkkainen, kauhistuttava saastainen lika ja läheisten rappiotila tulevat ihan liki. Vaikea isäsuhde leimaa koko elämää.

Koska Knausgård kirjoittaa niin hyvin, voi Taisteluani lukea ahmien, mutta sen parissa voi myös viipyillä, löytää viittauksia niin August Strindbergin jantelaisuuteen kuin 1980-luvun populaarimusiikkiin. Sony Walkmanit, sukulaispäivälliset, kotibileiden hapuilevat seksikokemukset, tolpasta tolppaan juoksevat sähköjohdot ja merellä uiva tanskanlautta tarjoavat kiinnittymispintaa ja ajankuvaa suomalaisellekin lukijalle. Jotain koskettavaa, jotain syvää ja ihmisluontoa perinpohjin tutkailevaa Knausgårdin kerronnassa on. Kirjan teemat tai kysymyksenasettelut katsovat yleistä yksityisestä: orastavaa seksuaalisuutta miltei myötähäpeällisesti, kuolemaa ja ihmisyyttä yhtenä arkisena muotona muiden joukossa. Knausgård on kertojana samalla kertaa armoton ja hellä, hän järkyttää ja lumoaa. Toki kirjaan mahtuu jaaritteluakin, paikoin kerronta on niin luonnosmaista ja hiomatonta, että kokonaisia sivuja olisi varsin hyvin voinut ottaa pois. Pääosin Knausgårdin teksti on kuitenkin huikeaa ja niin rehellisen oloista.

Olen vaikuttunut. Taisteluni-sarjan ensimmäinen osa on kiehtova ja koskettava kirja, jonka toivon jäävän mieleeni pitkäksi aikaa. Haluan ehdottomasti lukea sarjan muutkin osat, joista toistaiseksi vain Toinen kirja on suomennettu. Edessä taitaa olla reissu kirjastoon tai kirjakauppaan.

****½

44 kommenttia:

  1. Jee, olenko ehkä kerrankin eka kommentoija ;D

    Minulta tulee varmaan huomenna postaus tosiaan tästä samasta ja vähintään 4 pistettä, todennäköisemmin 5 luvassa. Huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet, jee ja <3 !

      Ja tosiaan, taisimme lukea tätä samaan aikaan. Itsekin mietin neljän ja viiden tähden välillä, vaikutuin suuresti. Koska annan puolikkaita, oli helppoa tökätä arvio siihen väliin. ;) Huikea kirja, odotan jo Toisen kirjan lukemista.

      Poista
  2. Minua Knausgård on kiinnostanut siitä lähtien, kun luin miehestä laajan artikkelin, taisi olla Imagessa. Autofiktiivisyys, omaelämäkerrallisuus sekä faktan ja fiktion sekoittuminen kiehtovat minua noin yleensäkin, ja tämä on vielä niin laajasti kehuttu ja tykätty. Silti kirjat eivät ole ihan lukulistan kärkeen kiilanneet, mutta jossain vaiheessa varmasti luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minä kiinnostuin vasta nyt kirjamessujen aikaan. Imagen artikkelin luin tällä viikolla, se onkin hyvä - ja suosikkini Juha Itkosen kirjoittama. <3

      Suosittelen ainakin tätä Ensimmäistä kirjaa. Sen lukee varsin nopeasti, koska se on enemmän intensiivinen kuin jaaritteleva. Ihan Gaute Heivollin tai Per Pettersonin veroinen Knausgård ei mielestäni ole, mutta avoimuudessaan vähintään yhtä koskettava.

      Poista
    2. Sitä vielä, että ainakin pari viikkoa sitten tätä sai Kirjatorilla vitosella. :)

      Poista
  3. Ahmin joulupyhinä ensimmäisen osan monien suositeltua teosta. En menannut aluksi päästä K-O K:n pään sisään. Kun lopulta pääsin, lukukokemus oli nautinnollinen ja aloin viipyillä kirjaan piilotetuissa hienouksissa. Oleellista ei oman kokemukseni mukaan ollut se, kunka paljon kirjassa on elettyä elämää vai onko valtaosa fiktiota? Itkosen artikkeli Imagessa avasi sopivasti taustoja.
    Elämänkerrallisen kerronan sekaan on ujutetu hienoja ajtuksia, kuten kirjan viimeinen lause. Ne pitävät lukijaa otteessaan kauan. Kirjan luettuani luin seuraavaksi "Jään" ja se tuntui jotenkin lattealta kirjalliselta kokmeukselta "Taisteluni" jälkeen.
    Toinen osa odottaa riittävän väljää aikaa ja kolmas julkaistuksi tuloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, minä pääsin sisälle kirjaan aika nopeasti, mutta jossain välissä ajatukseni hieman harhailivat. Lopun hurja intensiivisyys palautti minut takaisin kirjaan ja lopulta nautin kaikesta, mikä Knausgård kirjoitti.

      Olen samaa mieltä, ettei lukukokemuksessa oleellisinta ole se, onko kirjan tapahtumat oikeasti eletty vai ovatko ne fiktiota. Nostin noita kysymyksiä esiin, koska Karl Oven ja hänen sukulaistensa elämämä kuitenkin antavat kirjalle sen tarinan. Luin kirjaa kuten mitä tahansa hyvää romaania, niin hienosti Knausgård kirjoittaa ja suomalaisena en myöskään "tiedä" siitä keskustelusta, jotka kirjasta on Norjassa käyty.

      Minäkin annan Toisen kirjan vielä odottaa, pitää ensin hankkia se. ;) Ja lukea monta muuta kirjaa tässä välissä.

      Poista
    2. Lukupiirissämmekin herätti keskutelua juuri tuo faktan ja fiktion suhde. Useita ihmetytti, kuinka tarkkaan K-O K muisti yksityiskohtia ja hetkien tunnelman. Luulen, että kirjailija taitaa olla erityislahjakkuus juuri kokemisen herkkydessä ja silloin asiat voivat kenties oikeastikin liimautua muistiin poikkeuksellisen intensiivisesti, yksityiskohtineen päivineen.

      Poista
    3. Päivi, mielenkiintoista! Minä luulen, että kirjailija tosiaankin voi muistaa monia asioita niin tarkkaan. Toisaalta hän suodattaa kaiken kirjailijuutensa läpi ja toki kustannustoimittajakin ilmaisee omat kommenttinsa (on toki eri asia, noudattaako kirjailija niitä vaiko ei). Ehkä kyse on eräänlaisesta muistitiedosta, siitä mitä kuvittelee ja muistaa, mitä ja miten haluaa kertoa?

      Poista
    4. Ensimmäisessä kirjassa Knausgård kertoo sellaisen mielenkiintoisen yksityiskohdan, että hänellä ei ole tallessa mitään nuoruusvuosien ja varhaisen aikuisuuden aikaisia päiväkirjoja. Hän poltti ne kaikki!

      Hän myös kertoo muistinsa pettävän usein. Etenkin silloin kun hän dokaa. Näitä kokemuksia on kirjassa kuvattu 16-vuotiaasta alkaen.

      Eli ehkä kaikki kuvaukset eivät mene yksi yhteen tapahtuneen kanssa.

      Luulen myös, että isoäidin talon rappiota oli liioiteltu roimalla kädellä.

      Poista
    5. Knausgårdin kirja on kaunokirjallisuutta. Tietenkään kaikki ei mene yksi yhteen tapahtuneen kanssa. Eikä pidäkään. ;)

      Poista
    6. Muistuipa mieleeni tämä kommentti, kun katselin Knausgårdista tehdyn haastattelun:
      http://areena.yle.fi/tv/1973630
      (vielä neljä viikkoa katseltavissa)

      Siinä Knausgård sanoo: Kirjani kuvaavat todellisuutta, ne eivät ole kaunokirjallisuutta.

      Olen miettinyt myös Knausgårdin kokemaa sivullisuutta. Kuinka sivullinen hän oikein olikaan? Hänellähän oli kouluaikoina oma radio-ohjelma ja bändi, hän pelasi jalkapalloa. Ei kuulosta järin sivulliselta, ainakaan osallistumisen näkökulmasta katsoen.

      Luin muuten juuri kolmosen. Sekin on loistava!

      Poista
    7. Kiitos. Se, onko kirja kaunokirjallisuutta vai totta on aina vaikea kysymys. :) Kirjastoissa ja kustantajan puolelta Knausgårdin kirjat kuuluvat kaunoon, vaikka ne sopivat muistelmiin ja nyt kirjailija määrittelee ne todeksi. Näin ne lajit lomittuvat!

      Osallistujakin voi kokea sivullisuutta.

      Aion kirjoittaa kakkosesta blogiini pian ja kolmosen ostan varmaankin nyt elo-syyskuun vaihteessa. :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tarinan lähtökohta. Elämäkerrat kiinnostavat, joten tämä toisi varmasti samalta alueelta hieman erilaista näkökulmaa. Rehellisyys ja omakohtaisuus kiehtoo, mutta tosiaan laittoi mietityttämään tuo kirjailijan ikä. Voiko nelissäkymmenissä kirjoittaa elämäkertaa? Elämä (toivottavasti) on vasta puolivälissä. Toisaalta enemmän saa tallennettua jos kirjoittaa elämästään "päiväkirjamaisesti" useita kirjoja elämänsä aikana. 40-vuotiaana kiinnittää varmasti elämässään huomiota erilaisiin asioihin kuin 80-vuotiaana. Toiset asiat unohtuvat matkan varrella, mutta ainahan ne elämän järisyttävimmät ja ihanimmat asiat säilyvät "rajapyykkeinä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietzu, Knausgårdin kirja on siinä mielessä erilainen elämäkerta, ettei se kerro suurista saavutuksista eikä aina elämän merkkipaaluistakaan, vaan yhden miehen "taistelusta", henkisestä taistelusta ja oman elämän vastoinkäymisten sekä onnenhetkien kohtaamisesta. Kiehtova kirja(sarja). Ja Knausgårdhan voi vaikka jatkaa tällä tiellä. :) Ehkä kirja kertoo osaltaan senkin, että kenen tahansa elämä on tarinallinen?

      Poista
  5. Kiinnostavan oloinen kirja! Olen aiemmin sivunnut tämän niin kaukaa, että olen luullut sen käsittelevän natsismia. Voi minua! Laitan tämän kysymysmerkin kanssa lukulistalle... Vai otanko merkin pois? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minäkin kavahdin kirjan nimeä. Ja kannen perusteella luulin kirjaa sotaisaksi dekkariksi. :) Mutta onneksi sitten kirjamessut esittelivät Knausgårdin ja hänen tuotantoaan.

      Hmm... Ota merkit vaan pois! En uskalla suositella, mutta minä pidin.

      Poista
  6. Katselin viime viikolla Ylen Femmalta Knausgårdista tehtyä dokumenttia ja kiinnostukseni heräsi. Olen laittanut kirjan lukulistalle, vaikken yleensä mikään mammuttiteosten fani olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, yksi työkaverini kertoi tuosta dokumentista. Voi että! Mahtaakohan se näkyä Yle Areenasta? Pitää tarkastaa. Tämän ensimmäisen kirjan voi muuten hyvin lukea sellaisenaankin, sen loppu on vaikuttava ja "valmis".

      Poista
  7. Oikein odotin tätä arviota, sillä kirja on poltellut mielessä. En ole kuitenkaan saanut tartutuksi tähän, mutta nyt taidan varata kirjan kirjastosta. Se saapuu sitten luokseni, kun aika on kypsyä. Kirjoissa on onneksi se ihana puoli, etteivät ne katoa mihinkään. Eikä onneksi aina tarvitse lukea tuoretta ja sellaista, joka on juuri julkaista. Voi poimia kirjahyllystä unohdetun kirjan ja löytää silti tuoreen maailman. Tänään löysin omasta hyllystä Toven matkassa -teoksen, jossa läheiset muistelevat Tove Janssonia, oi se on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, varaa ihmeessä! Minä pidin kirjasta ja luulen - toivon - tämän olevan sellaista hyvää, jota kannattaa odottaa. :) Ja se on totta, etteivät kirjat katoa minnekään. Olen itse aina niin iloinen, jos löydän jonkun sellaisen kirjan, jonka olen aikonut lukea mutta jonka olen jossain vaiheessa unohtanut.

      Toven matkassa olisi ihana lukea. Olen nyt töiden puolesta saanut seurata kirjailijakodeista kertovan kirjan valmistumista ja yksi on Toven ja Tuulikki Pietilän Haru. Sinne olisi ihana matkustaa!

      Poista
  8. Hmmm, minä olen vierastanut tätä ihan pääasiassa kirjan nimen historia-assosiaatioiden takia. Kaipa se kuitenkin pitää napata luettavaksi, jos jossain tulee vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minulla oli sama juttu. Knausgård onneksi tuntuu olevan poliittisesti aika eri linjalla. Elämä on taistelua, varmaan aina. Minä pidin. :)

      Poista
    2. Ostin kirjan eilen kirjatorilta vitosella, ja olen jo melkein ahminut kirjan kokonaan.

      Olen pöllämystynyt vielä, mutta erittäin vaikuttunut. Knausgård saa hahmonsa (tosia tai ei) elämään ja voi aistia ja haistaa hänen kuvaamansa huoneet ja ihmisten pinnan alla väreilevät tunteet. Erityisesti pidän hänen sisäisistä pohdinnoistaan vaikkapa lentokentällä tai milloin missäkin. Arki ja elämä kaikessa raadollisuudessaan tulee vahvantuntuisesti esiin.

      FST:ltä tullut dokumentti oli hyvä. Knausgård tuntui aidolta ja usein piinatultakin (katso silmien ilmettä), kun joutui yleisön eteen kirjaa esitellessään.

      Sanna

      Poista
    3. Sanna, kiva että ostit kirjan. Minäkin luin kirjan melko nopeasti, muutamassa päivässä. Joku sen intensiteetissä vei eteenpäin. Pöllämystynyt ja vaikuttunut, Taisteluni antaa varmasti mahdollisuuden kumpaankin lukumielentilaan!

      Pitää katsoa tuo FST:n dokumentti, kunpa se näkyisi Areenalta!

      Poista
    4. Näkyykö? En löytänyt Areenasta kuin tällaisen haastattelun, kun taas dokumentilla ei ainakaan tämän sivun mukaan ole nettikatseluoikeuksia tekijänoikeudellisista syistä.

      Poista
    5. Pekka, minä luulin että se haastattelu on se dokkari. Noh, toivottavasti dokumentti uusitaan joskus. :)

      Poista
  9. Voi jestas mikä nimi kirjalla! Min kamp = Mein Kampf, luulin, että se on varattu kaikissa maissa Hitlerille. Piti heti tarkistaa, minkä nimen ovat antaneet sille Saksassa, näköjään Sterben eli Kuolema/Kuoleminen. Muuten kuulostaa kyllä niin hyvältä, että pistän korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kirjan nimi on todella raflaava. En pidä siitä - en nimestä enkä siitä, mistä se tuo mielleyhtymiä. Kirja sen sijaan on onneksi hyvä, norjalaiset osaavat!

      Poista
  10. Hei Katja, nimi johtaa osuvasti harhaan, mutta nyt kun avasit teoksen luonteen lisäänkin sen lukulistalleni:) Tällaiset omaelämänkerralliset teokset ovat mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kirjan nimi on hurja. Se toisaalta kuvaa kirjaa hyvin, koska elämä on taistelua (niin muuten sanoi Minna Canthkin :)), mutta mielleyhtymät toki vievät ihan muualle. Knausgård kirjoittaa hyvin.

      Poista
  11. Minulla ei ole tähän oikein kommentoitavaa, jota en olisi sinulle jo sanonut. :) Knausgård on noussut viime aikoina arkipäivän keskusteluihimme usein. Kirja on minulla varattuna kirjastosta ja odotan lukemista kovasti. Kaikki kehuvat tätä hirveästi ja minua on alkanut vähän pelottaa liian kovat odotukset. Tiedän, että kirja(sarja) on omakohtainen (sekä tietysti kehuttu(, mutta yritän olla muuten ottamatta selvää siitä. Luin tekstisi siksi hyvin kursorisesti, enkä voi edes kommentoida, että "hyvin kirjoitettu" tms.

    Mutta sainhan nyt kaikesta huolimatta tähänkin kommenttiin pituutta ihan kiitettävästi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, niinhän se menee kun itäsuomalainen pääsee kommentoimaan. ;) <3 !

      Minä pidin tästä kovasti, enemmän kuin odotin. Odotin toki paljon, siksi ostin kirjan omakseni, mutta sain vielä enemmän kuin toivoin. Toivottavasti pidät Knausgårdista!

      Poista
  12. Tämä kirja ei ollut herättänyt minussa mitään kiinnostusta (totta puhuen olin tuskin kuullutkaan siitä), mutta eihän fb- ja blogipäivityksiä kirjan hienoudesta ole voinut olla huomaamatta - kyllä tämä on nyt laitettava lukulistalle, jatko-osineen :). Toisaallla linkittämäsi Juha Itkosen tekemä Knausgård-haastattelu oli hyvin mielenkiintoinen, kiitos siitäkin vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, minullakin meni aikani että löysin Knausgårdin. Kirjan nimen perusteella vierastin teosta (tai romaanisarjaa :)), kansikaan ei viehättänyt. Mutta nyt olen iloinen tästä. Ihan Pettersonin tai Heivollin tasolle tämä ensimmäinen kirja ei vielä yltänyt, mutta todella kiehtova ja hyvä tämä on!

      Poista
  13. Hauskaa, että suomalaiset kirjabloggaajat alkavat kiinnostua Knausgårdista! Minulla on nyt menossa tuo toinen osa. Piti lukea se Blogistanian Globaliaan, mutta enpä ehtinyt. Harmi, sillä tykkään siitä enemmän kuin ekasta osasta, josta siitäkin kyllä pidin.

    Täällä Norjassa tuli just telkkarista ruotsalainen dokumentti Knausgårdin elämästä kirjasarja jälkeen. Mies vaikutti kyllä sympaattiselta, mutta jotenkin pysyvän melankoliselta. Haastattelussa Kanusgård kertoi vaimonsa maanisdepressiivisyydestä ja siitä, kuinka tämä miehen kirjasarja oli osaltaan laukaisemassa vaimon masennusta. Tosin siihen vaimo vastasi jotenkin niin, että se masennus itsessään oli se mikä oli surullista, ei se, että siitä masennuksesta kirjoitettiin kirjaan. Vaimo on tosin itsekin kirjailija, joten oli ehkä siksikin niin ymmärtäväinen.

    Knausgård sanoi myös, että koki ennen kirjoittamista elämänsä niin merkitykettömäksi, että vaihtoehtoina oli joko a) hylätä perhe ja muuttaa pois, b) tappaa itsensä tai c) kirjoittaa omasta elämästään niin rehellisesti kuin mahdollista. Valitsi sitten vikan vaihtehdon.

    En tiedä näkyykö tää Suomessa, mutta tässä kuitenkin linkki dokumenttiin:

    http://tv.nrk.no/program/koid35007712/karl-ove-knausgaard-aaret-etter-min-kamp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, Sallan blogissa oli kerran hauska termi: "Sleeper hit". Knausgårdin kirjasarja on selvästi sellainen. :) Veikkaan, että kesään mennessä tästä Ensimmäisestä osasta löytyy toistakymmentä suomalaista blogiarviota.

      Harmittaa, että tup ruotsalainen dokumentti meni kuitenkin ohi. Juttelin siitä töissäkin, moni vaikuttui ja liikuttui sen nähtyään. NRK:n linkkisi ei ikävä kyllä toimi Norjan ulkopuolella. Onneksi Suomessa lähetetään / uusitaan jonkun verran muiden Pohjoismaiden yleisradioyhtiöiden tuotantoa. Voin siis olla toiveikas!

      Poista
  14. (Oho, kommentoit juuri samaan aikaan omaa juttuani. :)

    Hieno kirjoitus! Faktan ja fiktion suhdetta tuli pohdittua itsekin, ei kai kukaan voi muistaa kaikkea noin yksityiskohtaisesti. Mutta eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystäkään, kun kaikki joka tapauksessa tuntui niin todelliselta. Ja minuunhan Knasu iski jostain syystä paljon kovempaa kuin Heivoll ja Petterson. Norja on kyllä kuuma kirjamaa, onhan siellä muitakin huippuja kuten Erlend Loe ja kumman vähälle huomiolle jäänyt Johan Harstad.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, (ajoitus oli tosiaan mainio!) Kiitos. Tuo faktan ja fiktion suhde on aika lailla tarjolla oleva aihe Knausgårdin kohdalla, mutta olen samaa mieltä, ettei sillä lopulta ole merkitystä. Totta, muisteltua tai väritettyä, tai ei, kirjoittaa Knasu (!!!) niin hyvin.

      Minuun Petterson on vaikuttanut todella syvästi, Heivolliinkin ihastuin. Knausgårdia janoan jo lisää ja luultavasti Toinen kirja on ostettava ennen pitkää. :)

      Nyt täytyy googlettaa Johan Harstad.

      Poista
    2. Harstadin Buzz Aldrin – taviksena olemisen taito on mielestäni tosi mainio kirja! Siitä muistan aikanaan lukeneeni jonkun lehtiarvostelunkin, mutta muuten Harstad on jäänyt Suomessa melkoisen vähälle huomiolle. Hänen viimevuotinen kirjansakin olisi jäänyt minulta täysin huomaamatta, ellen olisi nähnyt sitä divarissa (en ostanut ainakaan vielä).

      Loistavaa että ostit Knasun kakkosen! Olen lukenut sitä tällä viikolla aivan liian hitaasti kirjan imuun nähden, välillä tuntuu että se on suunnilleen parasta ikinä. :)

      Poista
    3. Pekka, en voinut olla ostamassa kakkosta. "Knasu" <3 !

      Poista
  15. Kiitos kovasti kirjasuosituksista!

    Kuten Juha Itkonen Imagessa kirjoittaa: "melkein kaikki tavalliset kirjat tuntuvat oikeastaan mitättömiltä." (Hassua sinänsä, että luin Juha Itkosen Hetken hohtava valo Taisteluni I ja II:n välissä - eikä tuntunut miltään.)

    Vinkeistäsi on siis apua Knausgårdin jälkeiseen tyhjyyteen.

    Mietin myös, kuka Suomessa olisi lähin vastine Knausgårdille. Mielessäni kävi samoja nimiä - Päätaloa (jota en ole lukenut) ja Saisiota. Jörn Donnerin ja Jouko Turkan yksittäisiä kirjoja on mainittu.

    Itse haluaisin nostaa esille yhden unohdetun ja aliarvostetun nimen: Riitta Vartti. Hänhän julkaisi 80- ja 90-luvulla kirjasarjan, jossa oli hyvin omakohtainen ote. Kirjoja taisi olla sarjassa viisi kappaletta, jokainen useampi sata sivua paksu. Kirjasarja kulki lapsuudesta aikuisvuosiin, elämän vakiintumiseen.

    Sen koommin Riitta Vartti ei ole (?) kirjoittanut ja eikä häntä löydy edes Wikipediasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, hieman hihittelen Juha Itkos -kommentillesi, vaikka itse pidin Hetken hohtavasta valosta kovasti. :)

      Kiitos Riitta Vartti -vinkistä. En ole kirjailijasta koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa jotenkin knausgårdmaiselta. Täytyy katsoa, onko hänen tuotantoaan saatavilla kirjastosta. En lupaa lukea, mutta olisi kiinnostavaa vilkaista.

      Poista