perjantai 19. helmikuuta 2010

~TOHTORI PARNASSUS JA ILTAPURJEHDUS~

Sääennuste lupaa vuoden pahinta talvimyrskyä pääkaupunkiseudulle. Jääminen kotiin takkatulen äärelle kera hyvän kirjan sekä punaviinilasillisen kuulostaisi ideaalilta, mutta juuri tänä viikonloppuna on muita suunnitelmia! Pienten lasten vanhemmille on joskus äärimmäisen tärkeää saada yhteistä aikaa (ja kenties siinä sivussa yhtenäiset yöunet), joten juhliaksemme mieheni syntymäpäivää jäämmekin tänään töiden jälkeen kaupungille ja menemme hotelliin yöksi lasten viihtyessä isovanhempien hoidossa.


Minulle hotelliyö on arjen luksusta. Luultavasti vietämme yhteistä aikaamme kuin turistit, koska aiomme totta kai illallistamaan ravintolaan sekä elokuviin. Olemme menossa katsomaan ristiriitaiset arvostelut saanutta Imaginarium of Dr Parnassus-elokuvaa, jolta odotan huikeaa visuaalisuutta. Elokuvan näyttelijäkaartia ei ainakaan voi tuosta vain sivuuttaa, kun rooleissa esiintyvät muun muassa Johnny Depp, Christopher Plummer, Jude Law, Tom Waits sekä Heath Ledger, joka kuoli elokuvan kuvausten ollessa vielä kesken. Elokuvan taustatarinasta en ole vielä liikoja lukenut, mutta kyse on ilmeisesti kaupankäynnistä pahan kanssa sekä ihmisen valinnasta valon ja ilon sekä pimeyden ja ankeuden välillä.

Toki yhteinen aika Helsingissä pitää sisällään turistiohjelman ja parisuhdenajan ohella myös shoppailua. Nytkin haaveilen muutamista uusista jutuista aina piensisustuksesta ja kirjoista vaatteisiin. Tämän blogini puolella olen tainnut joskus mainita, että kerään rajallisesti muumimukeja. Rajallisuus tarkoittaa sitä, että ostan vain niitä mukeja, jotka ovat mielestäni kauniita sekä niitä, joiden hinta ei kohoa pilviin saakka. Minulla on muutama vanha, 1990-luvun alun muki, jotka ostin silloin aikoinaan ensimmäiseen omaan opiskeluajan kotiini. Satasia en kuitenkaan ole valmis maksamaan kauniistakaan vanhoista mukeista, vaikka ne kuinka keräilykohteita olisikin.

Tämän aamun Hesarista huomasin Stockan mainoksen Argoshallissa pidettävästä Muumi-näyttelystä, jonka yhteydessä tänään "ensiesityksensä" saa myös kaunis Iltapurjehdus-muki. Hintaa mukilla on puolet enemmän kuin normaalilla muumimukilla, mutta ajattelin kuitenkin mukin itselleni hankkia. Se on niin nätti! Lisäksi mukin myyntituotosta kolme euroa menee WWF:n Itämeren suojelua koskevaan työhön.



Hempeää talvista viikonloppua!



11 kommenttia:

  1. Ihanaa yhteistä viikonloppua teille! Ja leffa kuulosti mielenkiintoiselta, haluaa kanssa nähdä sen.
    Nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa...ja varmasti niin teette käskemättäkin = )

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi mukavalta viikonlopulta,nauttikaa! Olisi kiva nähdä tuo Muumi-näyttely Stockmannilla...

    VastaaPoista
  3. Apua! En pääse täältä nyt stokkalle. Osta mulle se Iltapurjehdus! Sovitaan sitten se muu meilissä...

    Minäkin kerään vain mieleisiä...Juon joka iltapäivä teen muumimukista. Mikään muu ei käy.

    Rakastan merta ja purjehdusta ja nuo värit ihanat.

    By the way: Sänkyyn siitä nyt;-)

    VastaaPoista
  4. Vinkkaan täällä, että mukia myydään myös Iittalan myymälöissä. Kävin hakemassa omani Viherlandian yhteydessä olevasta Iittala Outletista tänään ;)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kyllä minunkin korvaani luksukselta. Ihana, että teillä on mahdollisuus moiseen!

    Muumimuki on kullä tosi kaunis. Ja itämeriprojekti on hyvä kampanjakumppani. Itsekin olisin kyllä tuosta valmis maksamaan hiukan enemmän.


    Toivottavasti hotellireissusta saitte voimia arkeen! Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Susa! Lähdemme sinne nyt! Lumiomena, sun ei ehkä tarvitsekkaan tuoda tuota mukia, mutta jos ehdit jo, ostan senkin. Annan tyttärelleni Merille!

    VastaaPoista
  7. Taru: Oli ihana saada pientä vaihtelua arkeen. Elokuva oli hieno, mietin, että kirjoittaisinko siitä ihan erillisen blogipostauksen.

    Yaelian: Muuminäyttely oli aika pieni, mutta oli toki hienoa nähdä Tove Janssonin originelleja.

    Leena Lumi: Hienoa, että sait mukin (tai mukeja). Se on kyllä niiiiin kaunis!

    Susa: ;) Ja kiva, että löysit mukin. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

    Emilia: Nyt ainakin tuntuu, että hotellireissu piristi kaikin tavoin. Löysin myös hauskoja pieniä sisustusjuttuja, joten kenties teen niistä(kin) postauksen blogiin.

    VastaaPoista
  8. Muki on kyllä ihana, tuleekohan sitä myyntiin ihan tavan kauppoihinkin? Enpä muuten muista milloin oltaisiin miehen kanssa vietetty aikaa kaksin, yötä poissa..taitaa olla aikaa jo seitsemän vuotta. Todellakin, mihin se aika on mennyt...?

    VastaaPoista
  9. Keijukainen: Käsittääkseni mukia myydään vain Iitalan omissa kaupoissa, Stockalla, Silja Linella ja Finnairilla. Arabian sivuilla on tietoa tästä.
    Yhteinen aika teki hyvää, ja totta, lasten kanssa arki menee niin, että sitä omaa aikaa löytyy harvoin.

    VastaaPoista
  10. Oi, teillä on ollut ihana viikonloppu! :)

    VastaaPoista
  11. Anastasia: Kiitos, niin oli :) Itse asiassa pian tuleekin hieman lisää juttua viikonlopusta. Kirjoittelin sitä eilen ja korjasin tänään ruokatunnin jälkeen sekä laitoin tulemaan ajastettuna julkaisuna.

    VastaaPoista