Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset
WSOY 2106
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
440 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen dekkari

Niin oli käynyt murhaajankin mielessä. Mutta päätöstä oli ollut vaikea tehdä. Veneet kelluivat Vuosaaren ja Marjaniemen edustalla. Oli lähes mahdotonta poistua maisemista, jos sielu oli ankkuroitu tiettyyn paikkaan ja siihen yhteen ainoaan hetkeen.

Kesällä 1987 15-vuotias konfirmaatiotaan odottava poika lähtee yöuinnille. Uintiretki on hänen viimeisensä. Vuonna 2015 vauras 43-vuotias liikemies Karl Bellman palaa Helsinkiin. Hän pulahtaa uimaan merenlahteen Vuosaaren edustalla eikä enää näe seuraavaa päivää. Kaksi erillistä tapahtumaa ajallisestikin kaukana toisistaan osoittautuvat monimutkaisen murhasarjan osiksi. Tutkimukset vievät rikosylikonstaapeli Markku Isakssonin hienostoalueille ja lähiöihin, osansa kokonaisuudessa on myös Irlannilla ja Syyrialla. Myös eräs kirjasarja näyttää kytkeytyvän murhien sumaan.

Rakkaus ja kuolema nousevat keskeisiksi teemoiksi Markus Ahosen dekkarissa Sydämenmurskajaiset.

Sydämenmurskajaiset on pääosin varmaotteisesti kirjoitettu. Juoni on taidokas, eri aikatasot ja paikat tasapainossa, runsaasta henkilögalleriasta riittää niin epäiltyjä kuin uhrejakin. Uhrien suhteen on todettava, että Sydämenmurskajaisissa on mukana koomisuuttakin, jonka tahattomuudesta en ole aivan varma. Kun ruumiita alkaa olla kuusi, ei voi olla hymyillen ajattelematta, että vähempikin riittäisi. Aineksia on muutenkin runsaasti, mutta koko ajan kierroksiaan lisäävä dekkari pysyy kasassa.

Paikoin Ahonen selittää liikaa, ainakin pääkaupunkiseudulla asuville suomalaislukijoille: on yleinen oletus, että elämä on erilaista radanvarsilähiössä kuin pientaloalueella. Toisaalta Sydämenmurskajaiset toimisi mainiosti käännösromaanina ja silloin selostus asuinalueiden luonteesta on perusteltua, onhan käännösromaaneistakin mukavaa lukea kuvauksia vaikkapa Lontoon tai Milanon eri kaupunginosien piirteistä. Ahonen saakin ympäristönsä eloon onnistuneesti: länsivantaalainen Myyrmäki, Etelä-Helsinki, Vuosaari ja pienemmältä osin Irlannin Wicklow ja Malahide heräävät kaikki eloon, niiden kadut ja luonto tuntuvat tosilta, koetuilta.

Omalla kohdallani erityisen hauskaa on se, että tapahtumaketjun alkusysäys tapahtuu rippikesänä 1987. Pääsin itse ripille vuotta myöhemmin ja näin ollen aikakauden hitit Def Leppadin "Animalista" Sabrinan "Boysiin" ovat hyvin muistissa. Ahosen kerronta herättääkin eloon monia muistoja – olkoonkin, ettei omaa konfirmaatiotani edeltävänä yönä kukaan onneksi kuollut ja että minun rippileirini otti paikkansa Pohjois-Savossa. Silti: yhteisistä muistoista kasvaa sukupolvinostalgiaa.

Dekkarina Sydämenmurskajaiset on varsin laadukas, joskin siinä on joitakin pieniä kielellisiä kömmähdyksiä. Tarina kuitenkin vetää. Sydämenmurskajaiset pitää paitsi otteessaan, kuten jännityskirjan kuuluukin, myös oikeasti yllättää loppuratkaisullaan. Vaikka Ahosen romaanin polut ovat hetkittäin turhankin monimutkaiset, on enemmän kuin kiinnostavaa tietää miten kaikki päättyy ja kuinka eri langat selvitetään.

Summa summarum: Sydämenmurskajaiset on kelpo dekkari, jonka loppuratkaisua tai -ratkaisuja ei voi helposti arvata. Isakssonin tutkimuksissa mukana on jännitystä ja lämpöä, mennyttä ja nykyisyyttä. Sydämenmurskajaisissa on nimeään myöten vaarallinen ja melankolinen, mutta romanttinen sydän.

--

Myös Krista piti Isakssonin tutkimuksista.