Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
Tammi 2016
Kansi: Markko Taina; Kannen kuva: Sanna Kannisto
345 sivua
Kotimainen romaani
Onko rakkaus aina rakkautta itseään kohtaan? Rakkautta omaa luomustaan, omaa taiteellista lahjakkuuttaan ja erityislaatuisuuttaan kohtaan?
Kuvajainen on latinaksi imago. Narkissos rakastuu imagoonsa, luulee sitä toiseksi ihmiseksi. Nykyään imago tarkoittaa vaikutelmaa, jonka ihminen antaa itsestään. Biologiassa imago tarkoittaa hyönteisen muodonmuutoksen viimeistä vaihetta, kypsymistä lopulliseen olomuotoon. Näetkö salaisia yhteyksiä niin kuin minä?
Kansi: Markko Taina; Kannen kuva: Sanna Kannisto
345 sivua
Kotimainen romaani
Onko rakkaus aina rakkautta itseään kohtaan? Rakkautta omaa luomustaan, omaa taiteellista lahjakkuuttaan ja erityislaatuisuuttaan kohtaan?
Kuvajainen on latinaksi imago. Narkissos rakastuu imagoonsa, luulee sitä toiseksi ihmiseksi. Nykyään imago tarkoittaa vaikutelmaa, jonka ihminen antaa itsestään. Biologiassa imago tarkoittaa hyönteisen muodonmuutoksen viimeistä vaihetta, kypsymistä lopulliseen olomuotoon. Näetkö salaisia yhteyksiä niin kuin minä?
Dora G:n muotokuva on blogi, jossa kaikki on kohdallaan: täydellinen valo,
juuri sopivan nuukahtaneet mutta edelleen kauniit pionit, mansikat ja
kuohuviini, oikeat tuotemerkit, Etelä-Helsingin kadut, kustannussopimus ilman
käsikirjoitusta - viimeksi mainitusta ei tietenkään kerrota lukijoille kuin
sopimus; julkaisujuhlia voi suunnitella vaikka kuinka. Dora on niin lähellä
täydellistä naista kuin olla voi, ei vain blogissaan, vaan kaikessa
olemisessaan. On myös salaperäinen tutkija, joka lukee Doran blogia, kirjoittaa
väitöskirjaansa ja syventyy Oscar Wilden elämään. Lisäksi on Pauliina, joka
haluaa olla täydellinen, mutta onkin aivan rikki. Dora G, Dorian Gray, Oscar
Wilde: itsetietoisuus, Narkissos ja mysteeri, joka läpäisee kaiken.
Muutama vuosi sitten kirjoitin (nyt lyhentäen) Anna-Kaari Hakkaraisen Purkauksesta: ”Olen toiveikas, että Hakkaraisesta tulee joskus "minun kirjailijani". Sen verran olen pitänyt hänen tekstistään jo kahden romaanin verran, vaikken vielä ole täysin vakuuttunut. Jään siis odottamaan mahdollista kolmatta.” Se kolmas ilmestyi alkusyksystä ja on nimeltään Kristallipalatsi, ja se kolmas on niin sanottu minun Hakkaraiseni.
On tietenkin sanottava, ettei high life -romaaniksi luonnehdittu Kristallipalatsi ole täydellinen romaani. Se on hetkittäin kärjistävä ja siinä olisi riittänyt karsittavaa. Mutta kärjistys osuu niin hyvin osaan blogimaailmasta – eikä vain blogimaailmasta, vaan ennen kaikkea kärjistäessään Hakkarainen kuvaa sitä läpikuultavaa kuorta, johon moni sulkee itsensä tullakseen nähdyksi vain osin. Karsittavana olisi voinut olla Oscar Wildea koskevat osuudet, koska ne eivät kiinnity muuhun tarinaan aivan saumattomasti, mutta Wilde-osuudet ovat tärkeä lisä Kristallipalatsin moniulotteisuuteen. Näissä osuuksissa on ajallista jatkumoa ja kiehtovuutta. Sillä: Hän [Oscar Wilde] oli päättänyt tehdä itsestään tähden ja onnistui siinä. Hän oli kuuluisa siksi koska oli kuuluisa. Kaikesta tästä syntyy monipaikkainen romaani, joka kantaa yli aikojen.
Kristallipalatsin voikin lukea monella tapaa (toki minkä tahansa kirjan varmasti voi). Se on yhtäältä vetävä arvoitusromaani ja roolileikki: kuka kukin on, miksi, missä, milloin, miten? Toisaalta se on fiktioksi puettu tutkielma ajastamme, kauneuskäsityksistä ja myös siitä, miten mennyt muokkaa meitä kaikkia. Kaikki täällä on vain lainaa ja silmänlumetta, vuorosanoja.
Milloin itsensä muokkaamiselle kuluttamisen kautta tulee loppu, millainen on loputtomalta vaikuttava kierre olla aina niin tietoinen ulkoisesta itsestään? Voiko ulkoisella peittää tai korostaa sisäistä? Hakkaraisen romaani herättää paljon kysymyksiä, saa pohtimaan yksityisen ja julkisen rajoja, totuutta ja muuntelua sekä ennen kaikkea sitä, mikä näiden väliin jää. Lukijat katsoisivat, rakastaisivat. / Kaikki olisi hetken täydellistä. Kaiken lisäksi Kristallipalatsi on kauniisti kirjoitettu romaani, joka johdattaa lukijansa kasvitieteelliseen puutarhaan, myyttien ja stereotypioiden pariin sekä arvoituksen äärelle.
Kristallipalatsi on vetävä ja älykäs romaani. Minulle Kristallipalatsissa on ihan erityistä taikaa. Sellaista taikaa, jota on vaikea pukea sanoiksi, mikä on itselleni melko harvinaista. En osaa sanoa, onko se Hakkaraisen tapa kirjoittaa, romaanin aihepiiri, pienet hienot yksityiskohdat vai aavistuksen poukkoileva, mutta kasassa pysyvä kokonaisuus, joka lopulta tekee romaanista sen mitä se minulle on: kirkkalla tavalla sieluun osuva kirja, joka saa paikkansa suosikkikirjojeni hyllystä.
--
En ole ainoa, joka aikoo viimeistään nyt (tai siis melko pian, joskus) lukea Dorian Grayn muotokuvan. Mikä aukko sivistyksessä sen lukemattomuus onkaan!
Muutama vuosi sitten kirjoitin (nyt lyhentäen) Anna-Kaari Hakkaraisen Purkauksesta: ”Olen toiveikas, että Hakkaraisesta tulee joskus "minun kirjailijani". Sen verran olen pitänyt hänen tekstistään jo kahden romaanin verran, vaikken vielä ole täysin vakuuttunut. Jään siis odottamaan mahdollista kolmatta.” Se kolmas ilmestyi alkusyksystä ja on nimeltään Kristallipalatsi, ja se kolmas on niin sanottu minun Hakkaraiseni.
On tietenkin sanottava, ettei high life -romaaniksi luonnehdittu Kristallipalatsi ole täydellinen romaani. Se on hetkittäin kärjistävä ja siinä olisi riittänyt karsittavaa. Mutta kärjistys osuu niin hyvin osaan blogimaailmasta – eikä vain blogimaailmasta, vaan ennen kaikkea kärjistäessään Hakkarainen kuvaa sitä läpikuultavaa kuorta, johon moni sulkee itsensä tullakseen nähdyksi vain osin. Karsittavana olisi voinut olla Oscar Wildea koskevat osuudet, koska ne eivät kiinnity muuhun tarinaan aivan saumattomasti, mutta Wilde-osuudet ovat tärkeä lisä Kristallipalatsin moniulotteisuuteen. Näissä osuuksissa on ajallista jatkumoa ja kiehtovuutta. Sillä: Hän [Oscar Wilde] oli päättänyt tehdä itsestään tähden ja onnistui siinä. Hän oli kuuluisa siksi koska oli kuuluisa. Kaikesta tästä syntyy monipaikkainen romaani, joka kantaa yli aikojen.
Kristallipalatsin voikin lukea monella tapaa (toki minkä tahansa kirjan varmasti voi). Se on yhtäältä vetävä arvoitusromaani ja roolileikki: kuka kukin on, miksi, missä, milloin, miten? Toisaalta se on fiktioksi puettu tutkielma ajastamme, kauneuskäsityksistä ja myös siitä, miten mennyt muokkaa meitä kaikkia. Kaikki täällä on vain lainaa ja silmänlumetta, vuorosanoja.
Milloin itsensä muokkaamiselle kuluttamisen kautta tulee loppu, millainen on loputtomalta vaikuttava kierre olla aina niin tietoinen ulkoisesta itsestään? Voiko ulkoisella peittää tai korostaa sisäistä? Hakkaraisen romaani herättää paljon kysymyksiä, saa pohtimaan yksityisen ja julkisen rajoja, totuutta ja muuntelua sekä ennen kaikkea sitä, mikä näiden väliin jää. Lukijat katsoisivat, rakastaisivat. / Kaikki olisi hetken täydellistä. Kaiken lisäksi Kristallipalatsi on kauniisti kirjoitettu romaani, joka johdattaa lukijansa kasvitieteelliseen puutarhaan, myyttien ja stereotypioiden pariin sekä arvoituksen äärelle.
Kristallipalatsi on vetävä ja älykäs romaani. Minulle Kristallipalatsissa on ihan erityistä taikaa. Sellaista taikaa, jota on vaikea pukea sanoiksi, mikä on itselleni melko harvinaista. En osaa sanoa, onko se Hakkaraisen tapa kirjoittaa, romaanin aihepiiri, pienet hienot yksityiskohdat vai aavistuksen poukkoileva, mutta kasassa pysyvä kokonaisuus, joka lopulta tekee romaanista sen mitä se minulle on: kirkkalla tavalla sieluun osuva kirja, joka saa paikkansa suosikkikirjojeni hyllystä.
--
En ole ainoa, joka aikoo viimeistään nyt (tai siis melko pian, joskus) lukea Dorian Grayn muotokuvan. Mikä aukko sivistyksessä sen lukemattomuus onkaan!
Arjan mielestä Hakkaraisen teksti on todella huimaa. Ompulle Kristallipalatsin
kiinnostavinta antia on sen tarjoaman mysteerin mahdollisuuksien pohdiskelu.
Tanin mielestä romaani on täydellinen.
Odotan Kristallipalatsia kirjastosta, nyt vielä enemmän kun luin arviosi.
VastaaPoistaKirjatoukka, toivottavasti pidät. Kristallipalatsi lie jakaa lukijansa, koska siinä on paljonkin liikaa, mutta minusta kirja oli yksinomaan kiehtova.
PoistaKiva Katja kun bloggasit Kristallipalatsista. Minulle Hakkarainen oli ihan uusi nimi ja siksi päätinkin mennä kirjamessuilla Hakkaraisen lukupiiriin. OLin onneksi lukenut kirjan ja siitä syntyikin lukupiirissä vilkas keskustelu. Monella tapaa kirja oli koettu, yleensä kuitenkin siitä oli pidetty. Hyvin moniulotteinen kirja, joka kestäisi vaikka toisen lukemisen. Ja aivan ihana kansi!
VastaaPoistaAnneli, ihanaa että ehdin Hakkaraisen lukupiiriin. Minä olisin halunnut sinne, mutta työasia meni päällekkäin. Kristallipalatsissa on niin paljon kaikkea, että keskustelua varmasti syntyi. Kannestakin olen samaa mieltä.
PoistaEn enää muista, mistä blogista luin tästä juuri, mutta sen postauksen perusteella päätin, että haluan lukea Kristallipalatsin. Nyt tämän sinun kirjoituksesi luettuani olen vielä enemmän sitä mieltä, että tästö kirjasta voisin pitää paljon.
VastaaPoistaKia, tästä on ollut aika hyviä blogijuttuja. Minulle kirja tarjosi täydellisen lukuelämyksen, vaikkei romaani olekaan ns. täydellinen. Toivottavasti pidät!
PoistaTämä kirja nousee vielä, tunnen sen. Salaperäistä kuhinaa taustalla. Kirjailija itse sanoi, että halusi tehdä romaanista rönsyilevän monitasoisen kuten puutarhat ovat. Allekirjoitan, että näin kyllä on; kirjahan on kuin puutarha, siellä täällä jotakin. Ihanaa, että säkin pidit ja KP pääsee sun lempparihyllyyn! Ryhdyn elämäntyökseni markkinoimaan Hakkaraista! :-D
VastaaPoistaTani, uskon samoin. Joskus sanotaan, että joku kirja nousee sielukirjaksi ja vaikken (uskaltanut!) kirjoittanut sitä blogijuttuun, niin Kristallipalatsissa on aineksia olla minulle sellainen. Go go uudelle elämäntyöllesi! :D ja ♥
PoistaPidin kovasti Purkauksesta, mutta jotenkin Kristallipalatsin ilmestyminen on mennyt minulta miltei kokonaan ohi. Onneksi satuin lukemaan ensin Tanin ja nyt sinun bloggauksen siitä! Keikun tällä hetkellä kirjaston varausjonossa ja mielessä on käynyt, että romaania odotellessani lukisin Dorian Grayn muotokuvan, se kun on minultakin lukematta...
VastaaPoistaKirjavaras, minäkin pidin Purkauksesta, mutta jäin kaipaamaan jotain. Tämä Kristallipalatsi kolahti nyt jotenkin niin kovaa. Suosittelen kirjaa lämpimästi ja se Dorian Graykin pitäisi lukea...
PoistaOi hyvänen aika, miten tällainen kirja on mennyt minulta ohi. Kiitos Katja, tähänhän on ihan pakko tutustua. Ja Dorian Grayn muotokuvaan myös (joka on ollut minunkin lukulistalla varmaan iäisyyden)!
VastaaPoista<3
Kaisa Reetta, kirjoja tulee niin paljon, että aina jotain menee ohi. :) Minulle tämä oli ihana, ihana romaani! Mutta on tämä lukijansa aika lailla jakanut. Dorian Gray pitää kyllä lukea.
Poista♥
Laitoin tämän juuri varaukseen eikä kirjaston jono ole onneksi kovin pitkä!
VastaaPoistaKaisa V, kiva, sitten saat tämän ehkä melko nopsaan luettavaksesi!
PoistaOlen lukenut Wilden Dorianin niin kauan aikaa sitten, etten enää muista siitä juuri mitään. Viimeksi olen lukenut intoutuneen kirjan Wilden kirjoista, se oli tosi huikea. Kristallipalatsikin kiinnostaa. Ei auta kuin mennä alas arkistohuoneeseen kaivamaan englanninkielinen pokkari, minulla on se aivan varmasti tallessa :).
VastaaPoistaElämän krestomatia, minä ihmettelen, että miksi ja miten Dorian on jäänyt minulta lukematta. Se voisi ollakin seuraavana vuorossa, kun kirjabloggaajilla on klassikkohaaste. Tosin ilman haastettakin se pitäisi lukea. Kristallipalatsi on kiinnostava romaani ja uskoisin, että Wilden pääteoksen tunteminen auttaa huomaamaan Hakkaraisen kirjasta paljon.
PoistaOlen lukemassa tätä parhaillaan. Olen miettinyt tarttumista Dorian Grayn muotokuvaan, mutta minua pidättelee muistiinpanoni, että en saa omasta käsialastani selvää. hah. En halua menettää ajatuksiani, jos miettisin uudelleen. Olisi ollut fiksumpaa käyttää vihkoa kuin lukion kirjaa silloin aikanaan.
VastaaPoistaOlen antanut tälle kirjalle aikaa, sillä luin syksyllä kirjan, jossa olen niin kiinni. Olen lukenut väliin dekkareita ja kirjoittanut pois blogitekstejä. Olen jättänyt tämän Hilvon kanssa tarkoituksella näin loppuun.
Sanot niin osuvasti; kirja ei ehkä ole täydellinen, mutta siinä on taikaa. Tunsin saman taian, ja kirja lumosi rönsyineen kaikkineen.
VastaaPoistaSun postausta Kristallipalatsista olenkin odottanut. Arvelin omassa mielessäni, että tämä saattaisi olla sinun Hakkaraisesi ja niinpä nyt kirjoitatkin.
VastaaPoistaMinä taas tykkäsin paljon niistä Oscar Wilde -jutuista, mutta kuten mainitset, jotain syvempää olisin niistä vielä kaivannut tarinan kautta pyöritettäväksi. Joka tapauksessa hyvin hyvin kiinnostava teos.
PS. Lue Sinikka Vuolan Replika. Olen nyt niin itsekäs, että haluaisin sun mielipiteen siitä. Se nimittäin sitten taas on aika lailla totaalisesti mun kirja. Niin ja oikeesti en tietenkään painosta, olen vaan Replikasta niin fiiliksissä, että toivon, että koko maailma lukisi sen. :D
Sain viimeinkin luettua ja kirjoitettua tämän kirjan pois pinoista.
VastaaPoista