Suvi Piiroinen: Pahaa parempi
Myllylahti 2016
320 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen jännitysromaani
Samalla hetkellä, kun hän oli noussut autoonsa, oli Mia toisella puolen kaupunkia nostettu potkivana ja kiemurtelevana vieraan auton takaosaan, suu peitettynä suurella kädellä, etteivät huudot kuuluisi sivullisten korviin. Koulun pihalle pudonnut vaaleanpunainen kännykkä lojui loskassa. Sen näyttö vilkkui ja se värisi, mutta ääntä siitä ei kuulunut. Eikä siihen koskaan vastattu.
Lapsen katoaminen on vanhempien painajainen. Joensuulainen 9-vuotias Mia katoaa koulun liikuntakerhon jälkeen, vain hänen kännykkänsä löytyy lumisesta maasta. Joulunalusajasta tulee pimeä niin Mian äidille kuin rikoskonstaapeli Rob Peurallekin, joka on Mian ikäisen Loten isä. Epätietoisuus ja pelko valtaavat pohjoiskarjalaisen kaupungin asukkaita. Onko Mia elossa? Liittykö tytön sieppaus hänen äitinsä toiseen ammattiin "viihdyttäjänä"? Ja kuka alkaa auttaa poliisia? Onko auttaja pahaa parempi – vai pahempi?
Ah, Joensuu. Opiskelukaupunkini, jossa viihdyin vuosia opintojeni jälkeenkin ja jonne voisin muuttaa takaisin vaikka heti. Ei siis ihme, että kiinnostuin Suvi Piiroisen Joensuuhun sijoittuvasta esikoisdekkarista Pahaa parempi. Romaanin teema, lapsen katoaminen ja mahdollisesti lapselle tehtävä paha, hieman pelottivat ennakkoon, mutta dekkarinkaipuu yhdistettynä Joensuuhun vei voiton teemalta.
Hyvä että vei: Piiroisen dekkari ei ole niin pahaa luettavaa kuin mitä nimensä ja teemansa antaa ymmärtää. Pahaa paremmassa on toki paljon hyytävääkin, etenkin henkilö joka asettaa salakameroita alakouluikäisten tyttöjen pukuhuoneeseen: Huomenna hänen odotuksensa palkittaisiin. Huomenna hän saisi vieraan. Piiroinen kuitenkin käsittelee teemojaan tyylikkäästi, aineksia olisi pahempaankin. Pienen tytön piina, lapsiperheiden arki ja huolenaiheet sekä poliisin ja opettajien työ nivoutuvat jännityskirjassa pääosin onnistuneesti yhteen.
Sen sijaan Joensuu-kuvausta odottavat tulevat luultavasti pettymään, ainakin minä petyin. Kaikki paikallisuus on riisuttu: on joki, ostoskeskus, pohjoinen kaupunginosa, koulu… Kaikki yleisellä tasolla. Miksei Pielisjoki, Iso Myy, Rantakylä tai Noljakka ja niin edelleen? Kaupunginosien nimeäminen ei toki sano kaupunkia tuntemattomille mitään, mutta lisää paikallisväriä; onhan kiehtovaa lukea vaikka Turun Aurajoesta, Helsingin Kalliosta, Kuopion Puijonlaaksosta tai Ilmajoen Rengonkylästä vaikkei kyseisiä paikkoja tuntisikaan. Pahaa paremman takakansi lupailee kokonaista kirjasarjaa, joten toivottavasti seuraavassa Rob Peura -dekkarissa Joensuu näyttää paikallisemmalta. Ehkä vanhempi poliisimies Väiski ostaa suklaata Eväskontista, kenties Robin Anna-vaimo käväisee lenkillä Linnunlahdella tai liikunnanopettaja Tea pyöräilee Utransaarille…
Myllylahti 2016
320 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen jännitysromaani
Samalla hetkellä, kun hän oli noussut autoonsa, oli Mia toisella puolen kaupunkia nostettu potkivana ja kiemurtelevana vieraan auton takaosaan, suu peitettynä suurella kädellä, etteivät huudot kuuluisi sivullisten korviin. Koulun pihalle pudonnut vaaleanpunainen kännykkä lojui loskassa. Sen näyttö vilkkui ja se värisi, mutta ääntä siitä ei kuulunut. Eikä siihen koskaan vastattu.
Lapsen katoaminen on vanhempien painajainen. Joensuulainen 9-vuotias Mia katoaa koulun liikuntakerhon jälkeen, vain hänen kännykkänsä löytyy lumisesta maasta. Joulunalusajasta tulee pimeä niin Mian äidille kuin rikoskonstaapeli Rob Peurallekin, joka on Mian ikäisen Loten isä. Epätietoisuus ja pelko valtaavat pohjoiskarjalaisen kaupungin asukkaita. Onko Mia elossa? Liittykö tytön sieppaus hänen äitinsä toiseen ammattiin "viihdyttäjänä"? Ja kuka alkaa auttaa poliisia? Onko auttaja pahaa parempi – vai pahempi?
Ah, Joensuu. Opiskelukaupunkini, jossa viihdyin vuosia opintojeni jälkeenkin ja jonne voisin muuttaa takaisin vaikka heti. Ei siis ihme, että kiinnostuin Suvi Piiroisen Joensuuhun sijoittuvasta esikoisdekkarista Pahaa parempi. Romaanin teema, lapsen katoaminen ja mahdollisesti lapselle tehtävä paha, hieman pelottivat ennakkoon, mutta dekkarinkaipuu yhdistettynä Joensuuhun vei voiton teemalta.
Hyvä että vei: Piiroisen dekkari ei ole niin pahaa luettavaa kuin mitä nimensä ja teemansa antaa ymmärtää. Pahaa paremmassa on toki paljon hyytävääkin, etenkin henkilö joka asettaa salakameroita alakouluikäisten tyttöjen pukuhuoneeseen: Huomenna hänen odotuksensa palkittaisiin. Huomenna hän saisi vieraan. Piiroinen kuitenkin käsittelee teemojaan tyylikkäästi, aineksia olisi pahempaankin. Pienen tytön piina, lapsiperheiden arki ja huolenaiheet sekä poliisin ja opettajien työ nivoutuvat jännityskirjassa pääosin onnistuneesti yhteen.
Sen sijaan Joensuu-kuvausta odottavat tulevat luultavasti pettymään, ainakin minä petyin. Kaikki paikallisuus on riisuttu: on joki, ostoskeskus, pohjoinen kaupunginosa, koulu… Kaikki yleisellä tasolla. Miksei Pielisjoki, Iso Myy, Rantakylä tai Noljakka ja niin edelleen? Kaupunginosien nimeäminen ei toki sano kaupunkia tuntemattomille mitään, mutta lisää paikallisväriä; onhan kiehtovaa lukea vaikka Turun Aurajoesta, Helsingin Kalliosta, Kuopion Puijonlaaksosta tai Ilmajoen Rengonkylästä vaikkei kyseisiä paikkoja tuntisikaan. Pahaa paremman takakansi lupailee kokonaista kirjasarjaa, joten toivottavasti seuraavassa Rob Peura -dekkarissa Joensuu näyttää paikallisemmalta. Ehkä vanhempi poliisimies Väiski ostaa suklaata Eväskontista, kenties Robin Anna-vaimo käväisee lenkillä Linnunlahdella tai liikunnanopettaja Tea pyöräilee Utransaarille…
Dekkarina Pahaa parempi on mainiota, koukuttavaa luettavaa joulunaluspäiviin. Jännitystä tosin saisi olla roimasti enemmänkin, mutta Piiroisen
kirjoittaman tarinan imu on vahva, arvoitus – tai arvoitukset – kasvaa lukiessa.
Dekkarissa on myös haparointia tai huolimattomuuksia; epäloogisuuksia,
jotka saavat hetkittäin palaamaan aiemmille sivuille, mutta kokonaisuutta ne
eivät kuitenkaan syö. Tarinalangat solmiutuvat yhteen osin ennalta-arvattavasti ja osin
yllätyksellisesti. Jatko-osaa ennakoidaan tarinankin tasolla, ja ainakin minä odotan sellaista
innolla.
Ajatus mahdollisesta jatko-osasta suorastaan hykerryttää: on saatava
tietää, miten muutamalle henkilölle ja joillekin jo punoksellaan oleville
juonilangoille käy. Lisäksi Rob Peuran ja tämän perheen sekä Väiskin hahmot
ovat sellaisia, joihin kiintyy liki samaan tapaan kuin 1990-luvun Maria
Kallioon konsanaan. Joten: lisää Joensuuta, uusia rikoksia Peuran tutkittavaksi ja paluu Peuran ja tämän kollegoiden arkeen. Voiko tämän tilata jo nyt?
--
Myös Krista on lukenut Piiroisen esikoisdekkarin.
Myös Krista on lukenut Piiroisen esikoisdekkarin.
Takuulla kiinnostavaa lukea,kun om tavallaan omasta kaupungista. Minä lukisin Porista samalla kiinnostuksella. Kovasti harmittaisi ellei yhtään sivuttaisi Porin taidetarjontaa, joka voittaa mennen tullen ns. Suomen Ateenan vastaavan.
VastaaPoistaLuen aika usein kirjoja, joissa lapsi katoaa, sillä jaksan vain ihmetellä, miten siitä kukaan selviää. Mieleen tuli heti muuten Johan Theorinin Hämärän hetki. Eihän sitä vastausta näistä jännitysromaaneista löydy, mutta kiinnostaa, miten näin vaikeaa aihetta on käsitelty.
<3
Leena, nimenomaan Joensuu-aspektin vuoksi tartuin kirjaan ja hieman petyin kun kaupunkikuvaus oli aika persoonatonta. Toivottavasti seuraavassa osassa enemmän. Porissa pitäisi joskus käydä niin Kirjurinluodon tai taidetarjonnan vuoksi.
PoistaMulla on ollut nyt dekkariolo! Ajattele, mulla. Marraskuussa luin siis kaksi dekkaria, mikä on enemmän kuin aikoihin.
♥
Minulla heräsi kiinnostus tähän dekkariin kuvaukseksi johdosta. Olen kaivannut jotain suomalaista dekkaria Maria Kallio-sarjan tilalle, jota olisi kiva seurata. Viimeksi luin kesällä suomalaisen dekkarin Pauliina Suden Takaikkunan, mutta pääasiassa luen juuri ulkomaisia dekkareita. Takaikkuna oli toisaalta hyvä ja jännittävä, mutta hieman yliampuva loppua kohden.
VastaaPoistaSara, saat tämän minulta lainaan, jos haluat. Tämä oli mukavalukuinen ja erittäin koukuttava, joskin olisi saanut olla hivenen jännittävämpi. Minä pidän suomalaisista dekkareista, joskin luen ylipäätään vähän dekkareita. Pitäisi lukea Takaikkuna joskus.
PoistaJoskus olisi hauska analysoida mikä aiheuttaa tietyn kirjan nappaamiseen. Välillä on dekkariolo, usein minulla ei. Usein "erikoisempien" kirjojen nappaamiseen on varmaan juuri tuo joku nostalgisuus, halu hakea jotain tiettyä tunnelmaa, ehkä muisteloa...? Hauska, että blogistit tuovat kaiken tuon kirjon esiin, kuten sinä, eikä jurruta vain yhden tyylilajin kirjoihin :). Mikähän kirja sinua seuraavaksi kutsuu (ja miksi :D!)?
VastaaPoistaBleue, analysoiminen on tosiaankin hauskaa. Minulla on ollut dekkarifiilistä nyt jonkin aikaa ja kun sitten tällainen Joensuuhun sijoittuva tuli vastaan, olihan se luettava. Kirjassa oli paljon hyvää ja paljon parantamisen varaa, joten sitä sarjan toista osaa odotellessa... Tämän jälkeen minua on kutsunut jo parikin kirjaa, mutta miksi juuri ne - voi kun tietäisi. :D
PoistaMinäkin olisin ajatellut (ja toivonut) enemmän "joensuulaista" dekkaria, mutta pidin kyllä kirjasta kovasti tällaisenakin. Aihe on aika raastava, mutta se miten kirjailija sitä käsittelee on kuitekin sellainen... omalla laillaan viihdyttävä, sellainen jota lukee nautinnolla. Pidin kovasti!
VastaaPoistaIhana Katja, hyväää ensimmäistä adventtia! <3
Krista, toivotaan että seuraava osa on enemmän joensuulainen. :) Eikä vain joensuulaisuuden vuoksi, vaan siksi että paikallisuus on kiinnostavaa ja kivaa luettavaa. Mitä Maria Kalliot olisivat ilman Espoota tai Eeva Tenhunen ilman Pohjois-Karjalan ja Savon syrjäseutuja? Mutta hyvä alku tämä.
PoistaKiitos samoin, ihanaa alkanutta joulunaikaa. <3
Kiitos Katja taas, olet paras vinkkilähteeni :)
VastaaPoistaSatu, eipä kestä - ja ihana kuulla!
PoistaVaikuttaa kyllä kiinnostavalta!
VastaaPoistaOletko lukenut Tuomas Liuksen kirjoja? Jos tänne Itä-Suomeen ikävöit, niin suosittelen =) Vaikka itse Joensuussa niissä aika vähän liikutaankin, enemmän tuolla maaseudulla. Mutta tunnelma on silti sama =)
VastaaPoista