Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016
352 sivua
Kustantamosta
Kotimainen, Uuteen-Seelantiin sijoittuva romaani
Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin sisälläni, on ollut jo kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa.
Meren rannalla asuu tyttö, sittemmin nainen, jolla on kirkuvanpunainen tukka. Aallot ovat vieneet hänen kaksi sisartaan, ja hän voisi itsekin vajota mereen, sillä toisinaan hänen mielensä täyttyy häiritsevistä ajatuksista. Ajatuksista on kuitenkin pakotie: kirjoittaminen. Kirjoittamalla nainen saa maailman ymmärrettäväksi, kauniiksi, omaksi. Sähköshokit, ulkopuolisten määräysvalta ja kauhu määrittävät naisen elämää – joskus, eivät aina, kiitos sanojen, sisällä elävän tekstin.
Nainen on Janet Frame, uusiseelantilainen kirjailija,
joka eli vuosina 1924–2004. Riitta Jalosen kiitelty romaani Kirkkaus tuo Framen
elämän suomalaislukijoiden tietoon, se kertoo taiteen voimasta ja niistä
asioista, joiden ansiosta elämä kannattaa elää silloinkin kun voimia ei ole.
Joskus vastaan tulee kirjoja, joista ei osaa kirjoittaa erityisemmin mitään,
mutta jotka ehdottomasti ansaitsevat paikan (tässäkin – Kirkkaudesta on
kirjoitettu paljon, lukekaa nyt esimerkiksi Leenan, Lauran, Kristan, Ompun, Susan, Main ja monen, monen muun tekstit) blogissa. Aina voi sanoa, että Jalonen kirjoittaa hyvin, että
romaani on tärkeä, että se kestää aikaa, sijoittuu isoilta osin maapallon
toiselle puolelle mutta koskettaa silti suomalaislukijoita. Että Janet Framen
tarina on syytä kertoa.
Vai onko? Onko tarpeen kirjoittaa fiktiota toisen elämästä, asettua toisen kirjailijan nahkoihin? Eikö olisi parempi lukea Framen itsensä teoksia, joita ei tosin ole suomennettu? Tai katsoa Jane Campionin ohjaama Enkelin kosketus?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: On. On tarpeen kertoa tärkeitä elämäntarinoita fiktionkin keinoin. Jalosen Kirkkaus tuo Framen elämäntarinan suomalaisten lukijoiden tietoon ja siten tekee romaanillaan kulttuuriteon. Jalosen Frame on fiktiota, toisen kirjailijan näkemys, taiteilijan luomus. Sellaisena Kirkkaus on kaunis, hieno ja hurja. Se on taidolla kirjoitettu romaani, joka kantaa, koskettaa ja ihastuttavaa etenkin kielellään. Elämäkerrallisena taiteilijaromaanina, faktaperäisenä fiktiona, Kirkkaus on erityisen ansiokas.
Vai onko? Onko tarpeen kirjoittaa fiktiota toisen elämästä, asettua toisen kirjailijan nahkoihin? Eikö olisi parempi lukea Framen itsensä teoksia, joita ei tosin ole suomennettu? Tai katsoa Jane Campionin ohjaama Enkelin kosketus?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: On. On tarpeen kertoa tärkeitä elämäntarinoita fiktionkin keinoin. Jalosen Kirkkaus tuo Framen elämäntarinan suomalaisten lukijoiden tietoon ja siten tekee romaanillaan kulttuuriteon. Jalosen Frame on fiktiota, toisen kirjailijan näkemys, taiteilijan luomus. Sellaisena Kirkkaus on kaunis, hieno ja hurja. Se on taidolla kirjoitettu romaani, joka kantaa, koskettaa ja ihastuttavaa etenkin kielellään. Elämäkerrallisena taiteilijaromaanina, faktaperäisenä fiktiona, Kirkkaus on erityisen ansiokas.
Tätä kirjoittaessani ajattelen irti revittyjä hampaita, kirjoituskoneeseen
kierrettyä paperia, leiskuvaa tukkaa, pöllöpapukaijan kuvaa ja elämää
Uuden-Seelannin rannoilla ja Lontoossa. Ajattelen sitä, miten moni asia odottaa
oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa. Kaikesta huolimatta en päässyt kovin lähelle Janet Framea. Kiitos Jalosen kerronnan, Framen kipuiluun suhteessa moneen – perheeseen, odotuksiin, työhön, kirjailijuuteen – pääsin.
Jalosen romaani onkin paitsi hieno teos, myös tärkeä puheenvuoro ihmisyyden
puolesta: Siitä, millainen ihminen on oikeanlainen, kuka tulee hyväksytyksi
sellaisena kuin on.
Aika siirtää ajat aina eri paikkaan, ei mikään määritelmä pysy. Kuka sanoo mikä
on oikea tapa olla ihminen? Kunnianosoituksena Janet Framelle Kirkkaus toimii
erinomaisesti ja sellaisena romaanin luin. Juuri kunnianosoituksena Jalonen
itsekin loppusanoissaan romaaniaan luonnehtii. Olisi aika saada Janet Framen tuotantoa suomeksi.
Minulla ei ole mitään periaattellista ongelmaa sen kanssa, että oikeista ihmisistä kirjoitetaan fiktiota. Rakastan esimerkiksi Liehun Heleneä ja Cunninghamin Tunteja.
VastaaPoistaKirkkaudessa minua häiritsi kuitenkin se, että ra-kas-tan Campionin Enkelin kosketusta, ja Kirkkaus muistutti liikaa tuota elokuvaa. Luin kirjaa mielelläni, mutta osittain siksi, että se palautti elokuvan mieleeni. Jalosen kirja ei tuonut Framen muotokuvaan minulle kovin paljon uutta. Sen kirja kyllä sai aikaan, että tekisi hirveästi mieli lukea jotakin Framelta itseltään. Olen vain ymmärtänyt, ettei Framen englanti ole helpoimmasta päästä, ja siksi olisi hienoa, jos häntä suomennettaisiin. Ehkä Jalosen kirjan innoittamana niin kävisi!
Minäkin olen esittänyt toiveen Framen suomentamiseksi. Jos oikein kirjailijan puheista ymmärsin, Jalonen ei ole uskaltanut vielä katsoa Campionin tulkintaa Framesta. Campionin leffa aikanaan jätti väkevän jäljen, ja se aktivoitui mielsessäni, kun luin Kirkkautta. Kumpikin toes kyllä toimii omillaan.
PoistaLiisa, sama juttu: minullakaan ei ole ongelmaa asian kanssa, mutta sitä usein pohditaan. Tunnit on yksi omistakin lempikirjoistani. ♥
PoistaMinä en ole nähnyt Enkelin kosketusta, mutta olen ymmärtänyt että kirjassa on hyvin paljon samaa. Pidin kovasti tästä Jalosen kirjasta, mutta siitä syystä tai toisesta tullut kuitenkaan ihan niin huikeaa lukuelämystä kuin toivoin.
Tuija, kunpa Framea suomennettaisiin. Sopisi varmasti erinomaisesti esimerkiksi Keltaiseen kirjastoon.
Minulle ainakin Framen elämä olisi jäänyt varmaan tuntemattomaksi jos tätä kirjaa ei olisi tullut; siksi hyvä että tuli. Lämmöllä muistan tämän lukukokemuksen.
VastaaPoistaMarika, samat sanat. Minulle Jalosen kirja ei ollut niin täydellinen kuin toivoin, mutta ilman sitä en olisi juuri mitään Framesta tiennyt.
PoistaIhan kyyneleet alkoivat valua, sillä...Kirkkaus ja se kaikki siinä, jo kirjan muistaminen vie minut yli rajan. Olin aivan varma, että koet samoin: Pettikö intuitioni...emmehän ole kokeneet mitään kirkkaampaa!
VastaaPoistaKomppaan Liisaa siinä, että elämäkerta, joka on kirjoitettu painottaen faktaa, mutta täytteenä on, mitä olisi voinut olla, miten on ehkä ollut, on minulle ihan sopivaa. Se on silti elämäkerta. Muistanet miten pidin Vanessa&Virginia -teoksesta...ja monesta muusta. Ne eivät vain soineet yhtä hyvin kuin Kirkkaus. Eivät yhtä puhtaasti, sillä tuska kirkastaa soinnin, tekee elämästä, tuskaisastakin kirkkaimman.
Nyt olen sitten kinnostunut Janet Framesta eli näin nämä jutut menevät. Olen ollut yhteydessä kustantajaan, että saisimme Framea suomennettuna ja sain mukavan 'ehkä'.
Onneksi en ole nähnyt vielä Enkelin kosketusta, sillä halusin ensin lukea tämän vuoden parhaan kirjani!
Minusta tämä oli ihan sinun(kin) kirjasi...♥
Leena, Kirkkaus on ollut sinulle vuoden vahvin romaani. ♥ Minullekin tämä oli hieno romaani ja lukiessani oli kirjan pauloissa. Kirjamessuilla puhuinkin siitä. Nyt tämä pieni ajallinen etäisyys kuitenkin sai minut osin - ei epäröimään, Kirkkaus on erinomainen, mutta vei kauemmas kirjasta tai jotain.
PoistaOlen Liisan ja sinun kanssa samaa mieltä siitä, että fiktiivinen elämäkerrallinen romaani voi toimia hyvin ja olla upeaa, upeaa kirjallisuutta.
Minäkin toivon, että Framea suomennettaisiin.
♥
Minustakin tämä on kuin kunnianosoitus Framelle ja minusta tärkeä kirja. Faktan ja fiktion sekoittamisessa on aina riskinsä, mutta kuten jo Suketuksen blogiin kirjoitin, minusta vastuu on myös lukijalla. Tämä kirja on fiktiota ja lukijan pitäisi tietää se. Vaikka se nojaa totuuteen ja ainakin minulla herätti Janet Framen eloon, niin se teki sen tavalla, että nyt haluan ottaa selvää oikeasta Janet Framesta ja hänen tuotannostaan. (Toki Suketuksellekin kommentoin, että voihan se olla vaarallista luottaa lukijaan, kun toiset pitävät Salkkareitakin tosina...)
VastaaPoistaMutta ihana kirja. Yksi vuoden parhaita!
Katri, tämä on hieno kunnianosoitus. Lukijat takuulla tietävät tämän olevan fiktiota, onhan kirja romaani, ei elämäkerta. Ja samoin kävi minullekin: haluan lukea Janet Framen tuotantoa, mutta myös lisää hänen elämästään. Se kertoo Jalosen kirjan voimasta sekin.
PoistaKuten Katja tiedätkin, niin minä polemisoin tuota toisen "oikean" ihmisen elämän kirjoittamista. Se ei tarkoita tietenkään, että olisin sitä mieltä, että niin ei saa tehdä. Ei mitään noin jyrkkää tietenkään, mutta asia on hyvin kiinnostava tai paremminkin kiinnostavaa on se, minkälaisia aspekteja tuohon liittyy, kuten mm. melkoista vallankäyttöä.
VastaaPoistaKuulun siihen vähemmistöön, joka ei juossut kolmea kertaa talon ympäri ihastuksesta huutaen, kun oli saanut Kirkkauden luettua. Siinä on paljon hienoa ja ymmärrän kyllä ihmisten innostuksen. Minulla vaan Kirkkaus pysähtyi nahkani pinnalle, eikä mennyt läpi.
Kaipasinkin jo Katja sinun kiihkotonta kirjoitustasi. Olenhan muistanut sanoa, että ihailen, miten maltillisen kauniisti ja syvän mietteliäästi aina kirjoitat.
Mukavaa viikkoa!
Omppu, tiedän ja arvasin kyllä, ettet ole kovin jyrkkä, mutta mietit oikeutetusti asiaa. Se on kiinnostavaa ja juuri tuo, miten ja miksi jostain kirjoitetaan, ratkaisee paljon.
PoistaKirkkaus on tässä suhteessa onnistunut. Minäkään en Kirkkaudesta innostunut niin paljon kuin odotin ja toivoin. Upea romaani, mutta silti joku kokonaisuudessa jäi etäälle. Janet Framea se kuitenkin nostaa komeasti.
Ja heh, kiitos. En aina niin mietteliäästi, mutta maltillisesti yritän. :)
Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksi kiihkoisaa jonkin saman lajin harrastajaa ei sovi yhteen:) Itsekin valitsen tai elämä valitsee seurani niin, että vastapuoli on maltillinen ja minä olen se, joka sytyn tuleen, kun aihetta on!
Poista<3
En ole lukenut kirjaa, mutta elokuva kuulostaa etäisesti tutulta. Tässä yhteydessä tuli mieleen Oatesin romaani Blondi, joka on fiktiivinen tulkinta Marilyn Monroesta tai "Marilyn Monroesta". Lukuelämys oli huikea. Hyväksyn täysin kirjailijan oikeuden luoda fiktiossa oma tulkintansa alunperin historiallisesta henkilöstä. Mielestäni myös faktoja latelevat omaelämäkerrat ovat tavallaan fiktiivisiä, koska tehdäänhään niissäkin paljon valintoja siitä, mitä kerrotaan ja mitä ei, mihin sävyyn, mitä painotetaan ja mitä pyritään lakaisemaan maton alle jne.
VastaaPoistaTuija, hyvä kun mainitsit Blondin. Kirja on ollut hyllyssäni jo jonkin aikaa ja Oatesin luoma kuva Marilyn Monroesta kiinnostaa. Toki Oates on muutenkin kiinnostava kirjailija.
PoistaOlen samaa mieltä omaelämäkerroista - valintaahan kaikki kirjallisuus on. Kiehtovaa sellaisenaan.
Ihana kirja, aivan parasta mitä olen lukenut tänä vuonna. Ihan vastaava fiktiivinen henkilöromaani on nyt Finlandiaehdokkaana, jolle pidän peukkuja, Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista.
VastaaPoistaHaluaisin lukea Framen suomennoksia. Campionin elokuva on katsomatta. Aika monta vastaavaa fiktiivistä henkilökirjaa olen jo lukenut esim. Carlssonin William N. päiväkirja, ja aion lukea. Minulle tällaiset kirjat sopivat hyvin, ehkä paremmin kuin kuivahkot elämäkertakirjat.
Mai, ihanaa että mainitsit Viikilän kirjan. Se on minunkin suosikkini Finlandia-ehdokkaista, tosin pidin paljon myös Laudaturista. Ja Carlssonin William N. on niin hieno sekin.
PoistaKuulostaa ihanan tunnelmalliselta kirjalta! Täytyy lukea!
VastaaPoistaSuosittelen tätä ehdottomasti. Tunnelmallinen tämä ei ehkä ole, ei ainakaan sellaisena kauniita romaanina, mutta hieno kyllä.
Poista