Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä
Tammi 2014, Keltainen kirjasto
Quiet Dell 2013
Suomentanut Kersti Juva
Kansi Jussi Kaakinen
640 sivua
Yhdysvaltalainen romaani
Tammi 2014, Keltainen kirjasto
Quiet Dell 2013
Suomentanut Kersti Juva
Kansi Jussi Kaakinen
640 sivua
Yhdysvaltalainen romaani
Asta kultaseni,
Vain pari riviä, rakkaani, sillä odotan voivani lähteä täältä ensi lauantaina ja tulla perille maanantaina.
Kun tulen, tahdon tavata sinut kahden - sano lapsille mitä tahdot. Tulen iltamyöhällä.
Älä kerro naapureille tulostani. Jätä kaikki liiketoimet minulle.
uskollinen Corneliuksesi
Lama koettelee 1930-luvun alun Yhdysvaltoja. Asta Eicher on leskeksi jäänyt kolmen lapsen äiti, hyvämaineinen hopeaseppä keskiluokkaisesta, mutta köyhtyneestä taloudesta. Hänellä on ihailija lähipiirissä, mutta hän alkaa kirjeenvaihtoon hurmaavan Cornelius Pierson -nimisen miehen kanssa. Mies ehdottaa avioliittoa eikä Astalla ole mitään syytä kieltäytyä kosinnasta. Kesällä 1931 koko Eicherin perhe on kuollut. Perheen kohtalo koskettaa monia, mutta askarruttaa erityisesti toimittaja Emily Thornhilliä. Miksi? Ja mitä perheelle tapahtui?
Jane Anne Philippisin romaani Murhenäytelmä pohjaa tositapahtumiin, mutta yltää osin yliluonnolliseen. Phillipsin tajunnanvirtaiseen kerrontaan tottuneille Murhenäytelmä on helppoa luettavaa, mutta tietenkään kyse ei ole ns. helposta kirjallisuudesta. Se on romaani rikoksesta ja rangaistuksesta, lamasta ja epätoivosta - ja eräällä tavalla sovituksestakin.
Murhenäytelmä on ristiriitainen, mutta kiehtova lukukokemus. Ristiriitaiseksi kirjan - minulle - tekee sen osittainen yliluonnollisuus, jota realismin puitteisiin puetuissa romaaneissa usein vierastan (tosin näin sulkeissa mietin, että miksi, sillä pidän paljon esimerkiksi Haruki Murakamin kirjoista ja reaalifantasiasta; samoin Toni Morrison Luoja lasta auttakoon upposi hyvin – hmm). Yliluonnollisuus ei aivan suoraan sovitu tarinaan, vaan tietyt osiot jäävät irrallisiksi. Toisaalta se, että Phillips käyttää tuonpuoleiskokemuksia hyväkseen, osoittaa kaunokirjallisuuden voiman: romaanin sivuilla voi tapahtua mikä tahansa. Phillips on toki aiemminkin tuonut romaaneihiinsa ripauksen taianomaisuutta, esimerkiksi Suojeluksessa tunnelma on väkevämpi, mutta Phillipsille ominaista unenomaisuutta on toki Murhenäytelmässäkin, vähemmän tajunnanvirtaisesti vain.
Romaanin ristiriitaisuutta lisää se, että teos on samalla kertaa pitkästyttävä ja lukuromaanimaisen koukuttava. Kokonaisuutta olisi voinut lyhentää huomattavasti tarinan siitä kärsimättä. Ja jälleen, toisaalta Phillips on niin taitava kirjoittaja, ja Kersti Juva suomentaja, että Eicherien ja Emilyn tarina kiehtoo: romaani mietityttää lukutauoillakin, saa googlettamaan tositapahtumia fiktion taustalla. Myös ajankuva sekä illinoislaisen ja virginialaisen ympäristön kuvaus on onnistunutta ja elävää, elokuvallistakin.
Vain pari riviä, rakkaani, sillä odotan voivani lähteä täältä ensi lauantaina ja tulla perille maanantaina.
Kun tulen, tahdon tavata sinut kahden - sano lapsille mitä tahdot. Tulen iltamyöhällä.
Älä kerro naapureille tulostani. Jätä kaikki liiketoimet minulle.
uskollinen Corneliuksesi
Lama koettelee 1930-luvun alun Yhdysvaltoja. Asta Eicher on leskeksi jäänyt kolmen lapsen äiti, hyvämaineinen hopeaseppä keskiluokkaisesta, mutta köyhtyneestä taloudesta. Hänellä on ihailija lähipiirissä, mutta hän alkaa kirjeenvaihtoon hurmaavan Cornelius Pierson -nimisen miehen kanssa. Mies ehdottaa avioliittoa eikä Astalla ole mitään syytä kieltäytyä kosinnasta. Kesällä 1931 koko Eicherin perhe on kuollut. Perheen kohtalo koskettaa monia, mutta askarruttaa erityisesti toimittaja Emily Thornhilliä. Miksi? Ja mitä perheelle tapahtui?
Jane Anne Philippisin romaani Murhenäytelmä pohjaa tositapahtumiin, mutta yltää osin yliluonnolliseen. Phillipsin tajunnanvirtaiseen kerrontaan tottuneille Murhenäytelmä on helppoa luettavaa, mutta tietenkään kyse ei ole ns. helposta kirjallisuudesta. Se on romaani rikoksesta ja rangaistuksesta, lamasta ja epätoivosta - ja eräällä tavalla sovituksestakin.
Murhenäytelmä on ristiriitainen, mutta kiehtova lukukokemus. Ristiriitaiseksi kirjan - minulle - tekee sen osittainen yliluonnollisuus, jota realismin puitteisiin puetuissa romaaneissa usein vierastan (tosin näin sulkeissa mietin, että miksi, sillä pidän paljon esimerkiksi Haruki Murakamin kirjoista ja reaalifantasiasta; samoin Toni Morrison Luoja lasta auttakoon upposi hyvin – hmm). Yliluonnollisuus ei aivan suoraan sovitu tarinaan, vaan tietyt osiot jäävät irrallisiksi. Toisaalta se, että Phillips käyttää tuonpuoleiskokemuksia hyväkseen, osoittaa kaunokirjallisuuden voiman: romaanin sivuilla voi tapahtua mikä tahansa. Phillips on toki aiemminkin tuonut romaaneihiinsa ripauksen taianomaisuutta, esimerkiksi Suojeluksessa tunnelma on väkevämpi, mutta Phillipsille ominaista unenomaisuutta on toki Murhenäytelmässäkin, vähemmän tajunnanvirtaisesti vain.
Romaanin ristiriitaisuutta lisää se, että teos on samalla kertaa pitkästyttävä ja lukuromaanimaisen koukuttava. Kokonaisuutta olisi voinut lyhentää huomattavasti tarinan siitä kärsimättä. Ja jälleen, toisaalta Phillips on niin taitava kirjoittaja, ja Kersti Juva suomentaja, että Eicherien ja Emilyn tarina kiehtoo: romaani mietityttää lukutauoillakin, saa googlettamaan tositapahtumia fiktion taustalla. Myös ajankuva sekä illinoislaisen ja virginialaisen ympäristön kuvaus on onnistunutta ja elävää, elokuvallistakin.
Kun hyvä, paha, historia ja fiktio kohtaavat, on lopputulos
ristiriitaisuuksistaan huolimatta kiehtova. Hyvä on ehkä liiankin hyvää ja paha
pimeää, joskin jonkinlaisen selityksensä saava. Phillips sytyttää 1930-luvun
alun lamavuosiin elon kipinän; lukija ei ehkä usko kaikkea, mutta viihtyy ja liikuttuukin.
Minusta on käsittämätöntä, että niin hieno kirjailija kuin J-A Phillips on kirjoittanut tällaisen puolisentimentaalisen sekasikiön. Anteeksi. Pitkästyin tämän parissa niin totaalisesti, että en nyt jaksa olla korrekti :D
VastaaPoistaOmppu, kommenttisi sai nauramaan - ja tosiaan, ei missään aina tarvitse tai pidä olla korrekti, hyvä ettet olet. ♥ Minä kyllä viihdyin Murhenäytelmän parissa, mutta vähän ristiriitaisin fiiliksin. Lukemistani heikoin Phillipsin kirja, mutta ne muut ovat niin huikeita.
PoistaMurhenäytelmä on odotellut hyllyssä lukemista pari vuotta, mutta jostain syystä arastelen kirjaan tarttumista. Ehkä aiheen vuoksi. Mutta kyllä tämä sinunkin kuvaamanasi kuulostaa niin kiehtovalta (vaikkei Phillipsiltä parhaimmillaan), että lukuhalut taas nousivat.
VastaaPoistaLiisa, minäkin viivyttelin tämän kanssa. Lainasin kirjan kollegaltani yli vuosi sitten ja nyt vasta luin. Tässä on paljon raakaakin, mutta enimmäkseen kaunista ja hivenen ylitunteellistakin. Tämä ei tosiaankaan ole parasta Phillipsiä, mutta minä nautin tämänkin lukemisesta. :)
PoistaTämä oli minulle ensimmäinen Phillipsin kirja, mutta pidin. En sitten oikein tiedä mitä odottaa niistä muista. Kukaan, joka on lukenut niitä aiempia, ei ole tuntunut pitävän tätä yhtä hyvänä. Totuuspohjaisuus ja jotenkin erityisesti ne lehtijutut valokuvineen tekivät kirjasta niin jännittävän, että vastoin tapojani luin toista kirjaa sängyssä ennen nukahtamista!
VastaaPoistaJane, ne muut (ainakin lukemani) ovat aika tajunnanvirtaisia, mutta vahvoja ja hyviä. Minustakin totuuspohjaisuus tässä toimi hyvin, samoin valokuvat. En täysin ihastunut kirjaan, mutta viihdyin.
PoistaEn ole lukenut tätä, mutta pidän monista Phillipsin romaaneista (Koneunia, Kiuru ja Termiitti) ja novelleista.
VastaaPoistaLiiallinen pituus on minusta yleensä virhe. Jos kirja alkaa mennä yli 400 sivun, niin sitä pitäisi karsia.
Tämä alkoi kyllä houkuttaa, varsinkin kun perustuu tositapahtumiin. Jane edellä sanoo, että kirja oli jännittävä. Jännitys tekee joskus niin hyvää.
Marjatta, Kiuru ja termiitti onkin ihan huikea romaani. Tässä Murhenäytelmässä pituutta on liikaa, mutta kiinnostava romaani ja lukemisen arvoinen.
PoistaMinä pidin tästä paljon, mutta jäähän tämä tietysti Suojeluksen sekä Kiuru ja Termiitti -teoksen perään. En ikävystynyt yhtään, mutta sanotaan, että yllätyin kun vertasin noihin aiempiin.
VastaaPoista<3
Leena, vähän samat mietteet - tai en pitänyt paljon, mutta tarpeeksi. :) Mainitsemasi kaksi ovatkin ihan huikeita.
Poista♥