Anni Swan: Iris rukka

Kuukauden tyttökirjaklassikko
Anni Swan: Iris rukka
Kustantaja: WSOY 1916 (13. painos 1963)
Kansi/kuvitus: Martta Wendelin
Kotimainen nuortenromaani
Sivuja: 185

Iris istui viereisessä huoneessa opettelemassa  pitsinvirkkausta ja kuuli kovaäänisen keskustelun. Hän hymyili katkerasti. Järkevä ja johdonmukainen Alina tädin kasvatus kyllä oli, sitä ei voinut kieltää. Aamusta iltaan hän neuvoi ja opetti, kunnes Iris oli aivan tylsä pelkistä hyvistä neuvoista.
Äkillinen kapinahenki valtasi hänet. Hän heitti likaantuneen pitsinsä nurkkaan, sieppasi hatun eteisen naulakosta ja juoksi Kaivopuiston kallioille. Sieltä saattoi nähdä laivojen tulevan ja lähtevän kaukaisiin maihin, seutuihin, joissa päivä paistoi ja taivas oli iäti sees.
Iris uneksi olevansa siellä vapaana ja onnellisena.
Ja isä ja Ulla olivat hänen kanssaan.

Metsäpirtin luonnonlapsi, puoliorpo Iris Klewe elää vapaata maalaistytön elämää. Hän samoilee metsissä, kokee verkkoja huoltajansa Tanelin kanssa ja lukee Katekismusta toisen huoltajansa Seren kanssa, hän katselee lintuparvia ja joskus vain haaveilee elämästä jossain ihmisten keskuudessa, ihanassa ja iloisessa vilkkaudessa. Vilkkauteen Iris pääseekin, kun hän kunnollista koulua käydäkseen joutuu muuttamaan Helsinkiin enonsa pankinjohtaja Heinosen perheeseen. Perheen nirppanokkaiset tyttäret Ester, Elin ja Elsa sekä ylpeä Aksel naureskelevat kömpelölle ja maalaiselle Irikselle, joka joutuu kaiken kukkuraksi rouva Heinosen siskon, ankaran neiti Hammarin yksityisoppilaaksi saadakseen luokkatoverinsa kiinni taidoissa ja tiedoissa. Vain vanha Ulriika-piika, Heinosen perheen Sissi-kuopus sekä kuin ihmeen kaupalla Irikseen ystävänään ihastunut aatelistyttö Ulla tulevat rakkaiksi ja läheisiksi. Elämä Helsingissä on vaikeaa ja kaipuu Metsäpirttiin kova, mutta vielä kovemmaksi elämä muuttuu erinäisten vaiheiden jälkeen. Valkeneeko äidittömän tytön elämä ja mitä kaikkea helsinkiläisten koululaisten, oman aikansa etuoikeutettujen teini-ikäisten elämään kuuluu?

Kukapa naislukija - ja nyt pyydän anteeksi ennakkoluulojani, olen enemmän kuin iloinen kirjan mahdollisista mieslukijoista - ei olisi lukenut Anni Swanin Kootut kertomukset-sarjan tunnetuinta kirjaa Iris rukkaa (1916)? Minulle Iris rukka on se kaikkein merkittävin yksittäinen kotimainen tyttökirja, joka ylittää jopa suuresti rakastamani Rauha S. Virtasen Seljan tytöt-sarjan. Olen lukenut Swanin nuortenromaanin vähintään 15 kertaa, joten tästä blogikirjoituksestani tullee nostalgian värittämä kunnianosoitus teokselle, jonka arvo minun mielessäni alkaa olla mittaamaton.

Kun Iris myöhemmin varpaisillaan hiipi Elsan ja hänen yhteiseen huoneeseen, veti hän kierrekaihtimen ylös ja katseli taivaalle. - Siinä oli Kotitähti. Se tuikki niin ystävällisesti ja lempeästi. Tytöstä tuntuu kuin olisi se toistanut Ulriikan sanat. 
- Vielä sinulle valkenee.

Iris rukka jakaantuu kahteen osaan: Maalaistyttöön ja Rouva Heinosen täysihoitolaisiin. En erittele tätä jakoa nyt sen enempää, jotta en paljasta kirjan juonta sitä mahdollisesti lukemattomille (mahtaakohan sellaisia kirjanörttien joukossa ollakaan?), mutta romaanin ensimmäinen osa on ennen kaikkea Iriksen kehitystarina, toinen osa taas muistuttaa muitakin aikansa koululaisromaaneja, lähinnä Mary Marckin kirjoja. Siinä Iriksen rinnalle keskeishenkilöksi astuu muun muassa Kaarina Holsti, joka on saanut oman "jatko-osansa", erääksi omaksi kesälukemisekseni kaavailemani Kaarinan kesäloman. Juoneltaan Iris rukka kulkee jossain nuortenkirjaklassikoille ominaisen episodimaisuuden sekä alusta loppuun saakka kulkevan ehjän tarinan välisessä maastossa. Iriksen tarinan alku ja loppu ovat keskenään hyvässä vuoropuhelussa ja Irikselle asetettuihin odotuksiin annetut vastaukset tai niiden rikkomukset kulkevat teoksen punaisena lankana. Jokaisessa luvussa on oma keskeisaihionsa, eräänlainen pieni episodi tai kokonainen tarina romaanin sisällä. En voi kuin ihailla sitä, kuinka hienosti Swan kaikkea kuljettaa. Swan on mainio koululaiselämän kuvaaja, nykylukijalle varmasti huomattavasti Mary Marckia parempi ja raikkaampi. Vaikka hänenkin nuorensa ovat varsin viattomia ja kirkasotsaisia, ovat he sielunelämältään yksilöllisempiä kuin koululuokkayhteisöön uskovat Marckin hahmot. Swan myös osaa tavoittaa erilaisia tunnelmia: yhtä lailla neiti Hammarin luona vietyt piinaavat tunnit ja suuren surun; niin koululaisten riehakkaat kepposet kuin myös aikansa käyttäymisnormiston ja eri yhteiskuntaluokkien aseman.

Kaiken keskellä on koko ajan Iris. Hänen kertomuksessaan on myös runsaasti tuhkimotarinan aineksia. Niitä on jopa siinä määrin, että mukana on kokonainen kauhallinen patetiaa, mutta kotikutoisen viehättävällä tavalla. Swanin romaanihenkilöt ovat niin aitoja ja hurmaavia, että jokainen Iris rukan lukukerta on, ainakin itselleni, raikas. Kirja jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Ennen kaikkea Iris itse on täydellinen tyttökirjahahmo, hän on itsenäinen ja vilkas luonnonlapsi, aitoudessaan aavistuksen kömpelö ja tarpeeksi erilainen kuin kaupunkilaiset sievistelijät, näyttelijä- ja laulutaitoisena hän myös taiteellinen ja puoliorpona isäänsä, viulisti Henrik Kleweä kaipaava, sukulaisten armoille jätetty raukkaparka. Ennen kaikkea hän on omapäinen sekä oikeamielinen ja valmis uhmaamaan ympäristön asettamia sääntöjä. Nimenomaan Iriksen hahmon vuoksi kirja osaa melkein itkettää ja naurattaa, saada aikaan tunteita.

On Iris rukan ansiota, että edelleenkin Kluuvikadun Fazerille mennessäni tunnen itseni maalaistytöksi. Liki sadan vuoden takaiset harmaat kintaat ja muhvit ovat vaihtuneet siisteihin kirjoneulelapasiin tai nahkahansikkaisiin, mutta Fazerilla minun on aina tarkastettava, että ovathan ne tarpeeksi siistit. Syysasterit pihallani kertovat Kaarinan koti-ikävästä, Firenzessä käydessäni ajattelin lavantautia ennen Venuksen syntymää ja itselleni edelleenkin harvinaiset Kaivopuisto-kävelyt vievät mieleni aina Iriksen kävelyreiteille. Olen Iris rukalle velkaa paljon ja taidanpa lukea kirjan aikanaan kuudennenkintoista kerran, sillä jokaisen lukukerran jälkeen uskon taivaalla tuikkivan Kotitähden voimaan hieman entistä enemmän.

(En nyt anna Iris rukalle tähtiä, koska ei näin rakasta kirjaa voi arvottaa millään skaalalla.)