Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän
Kustantaja: Helsinki-kirjat 2011
Kannen kuva: Getty Images
Kotimainen romaani, romanttinen jännityskirja
Sivuja: 221

Metsä oli kaunis syysasussaan, taivas autereinen ja maailma heleä. Keltaiset ja punaiset puiden lehdet kirjoittivat maisemaa. Tien oikealla puolella vilkkui Käärmejärven tummanpuhuva pinta.
Tuntui oudolta ajatella, että näin kauniissa maailmassa tapahtui hirvittäviä rikoksia.

Nelikymppinen leskikaunotar Sari pitää rautakauppaa Kärmeslän pikkukaupungissa, joka on ahneuksissaan hommannut itselleen kaupungin tittelin. Hän on hyvä äiti lapsilleen Millalle ja Mikelle, paras ystävä anoppinsa Marian kanssa, kelpo emäntä Rontti-koiralle sekä satunnainen mökkitalkkari. Kaikki muuttuu, kun Maria löytää ruumiin. Elostelevaa elämää viettänyt kunnallispolitiikko Jukarainen on kohdannut kohtalonsa poreammeessa. Samaan aikaan paikkakunnalle ilmestyvät Janne, salskea nuorimies, jonka salkku pursuaa pornokuvia sekä hyytävyyteen saakka pelottava rokonarpinen Liskomies, joka on ihmeen kiinnostunut Sarista ja tämän kodista.

Anne Leinosen ja Miina Supisen yhdessä kirjoittama Rautasydän (2011) on viihdyttävä romaani pikkukaupungin asukkaista, murhasta ja menneistä rikoksista sekä rakkauden etsinnästä. Se kuvaa kepeällä ja humoristisella otteella niin arkea juurtumista ja lesken monivuotista surua kuin hämärähommia ja hetken huumaa.

Tapahtumat sijoittuvat Sarin kotiin, vanhaan makasiiniin sekä sen takana olevaan viljasiiloon, jotka sijaitsevat Kärmeslän laitamilla. Pikkukaupungin asukkaat tietävät paikkansa maailmassa, välittävät toisistaan ja antavat arkensa soljua itäsuomalaisen lupsakkaalla rytmillä. Sen asukkaat ovat kuin kokoelma karikatyyrejä: on Sarin hiljainen ja luotettava ystävä Koikkis, tehopakkauksen kaltainen anoppi Maria, märkien päiväunien mies Janne sekä tämän sisko, hieman hutsahtava Jasmin. Lisäksi on tietenkin Sari itse, entinen muotisuunnittelija ja nykyinen rautakauppias ja leskiäiti. Jukaraisen murha saa huhut liikkeelle Kärmeslässä. Itse kullakin tuntuu olevan lusikkansa sopassa, jossa kaikki tuntuu tavalla tai toisella kiertyvän Sarin omaan menneisyyteen.

-Saitteko te sen ämmän? joku kysyi.Miehet mutisivat epämääräisesti.
- Kai te vähän pehmititte etukäteen? Ette yhtään piesseet? Kyllä te vähän saisitte. No, jää sitten enemmän hommaa minulle.
Ääni kuulosti epämääräisen tutulta. Siinä oli ilkeä sävy, joka kuulosti... ainakin siltä, ettei hän ollut erityisen pahoillaan siitä että joutui tekemään enemmän hommia.
Ovi aukesi ja edessäni oli tuttu hahmo.

Rautasydäntä lukiessani en tiennyt, mitä ajatella. Ensimmäisenä mieleeni tulivat television maalaiskomediat aina Aku Ankan Karhukoplalta lainattuja metodeja myöten ja Jannen varsin hyvännäköisen vatsalihaksiston kuvaus toi mieleeni 1980-luvun Kultasarjat tai Reginat (uusista en, tietenkään, tiedä mitään). Mukana on myös ripaus Hilja Valtosen ja edelleen Enni Mustosen reippaasta romanttisuudesta ja edelleen jotain lainattua kotimaisista jännityskirjaklassikoista, esimerkiksi Eeva Tenhusen tyylistä. Toisaalta Leinosen ja Supisen raikas ote, pilke silmäkulmassa ja selkeä tietoisuus siitä, että nyt ei kirjoiteta vakavaa kirjallisuutta, tekivät kirjasta aidosti nautittavan. Rautasydän on hyvin konstailematon kirja. Se ei yritä olla mitään muuta kuin romanttinen jännityskertomus. Romaanin onnistuminen piileekin juuri sen rehellisyydessä. Vaikka Leinonen ja Supinen lainaavat paljon kotimaisen kirjallisuuden kepeintä kuvastoa, on heidän yhteistuotoksensa ihan omanlaisensa.

Rautasydämen tekee erityiseksi ennen kaikkea se, että kyseessä on kahden melko tunnetun ja arvostetun kirjailijan yhteisteos. Olen lukenut Miina Supisen Liha tottelee kuria, jonka absurdiin saakka yltävästä yhteiskuntakritiikistä pidin kovasti. Anne Leinosen muihin teoksiin en ole vielä tutustunut, mutta hän on kokenut yhteistyökirjailija kirjoitettuaan lukuisia (pääosin nuorten)romaaneja yhdessä Eija Lappalaisen kanssa. Supisella ja Leinosella on kummallakin oma kirjailijanäänensä, mutta Rautasydän on niin vahva yhteisteos, ettei kahden kirjoittajan läsnäoloa voi irroittaa toisistaan. Aina voi toki arvailla, että kumpi on keksinyt inhan Liskomiehen tai Kärmeslän maisemakuvauksen. Kirjailijat itse ovat työprosessiaan valottaneetkin, mistä voi lukea lisää Jennin blogista.

Rautasydän ei sisällä hienoa kieltä, se ei tuota voimakkaita elämyksiä eikä anna älyllisiä sykäyksiä. Kirjassa ei ole mitään erikoista. Jos kuitenkin uskaltaa niin kutsutusti laittaa aivonsa narikkaan, saa takuuvarmasti hauskan ja hivenen jännittävänkin lukukokemuksen. Omassa sarjassaan kirja on mainio ja mikä parasta, tämän voisi hyvinkin lukea useammankin kerran siellä kuvitteellisella mummolan vintillä.

***+

Rautasydäntä on luettu blogeissa niin ahkerasti, että olisiko kyseessä peräti vuoden blogatuin uutuus? Kurkatkaapa esimerkiksi Susan, Jennin, Marjiksen, Susa P:n, Anni m:n, Marian ja Sannan mietteet kirjasta. En kai unohtanut ketään?