Helmi Kekkonen: Valinta
Kustantaja: Avain 2011
Kansi: Satu Ketola
Kotimainen romaani
Sivuja: 160
On viidestoista huhtikuuta, varhainen iltapäivä, torstain aurinko paistaa viistoa valoa isän kasvoille eikä isä tunne kipua.
Sitten valo on poissa.
Niin minun on ollut se pakko kuvitella.
Lokakuinen sade piiskaa merenrantataloa, jonka sisällä Ruut ja hänen nuorin tyttärensä, aikuistunut Aava käyvät läpi keväällä kuolleen Elias-isän jäämistöä ja koettavat tyhjentää taloa, joka on turhan kaukana kaupungista ja ylipäätään liian suuri Ruutille. Vuodet ovat tuoneet railoja perheen sisäisiin väleihin. Helena-sisko elää yksinhuoltajaäidin elämää, mutta ei kunnolla laske Ruutia lapsenlapsensa Siirin elämään. Kapealanteinen Ilja on ollut poissa niin kauan, että sen kanssa on oppinut elämään. Muutama syksyinen päivä muodostaa rajapyykin kipeän menneisyyden ja avoimen nykyisyyden välille.
Tuttu tarina? Mitä jos muistammekin juuri sen, mitä haluamme unohtaa? kysyy novellikokoelmallaan Kotiin (Avain 2009) monia ihastuttanut Helmi Kekkonen tuoreessa romaanissaan Valinta. Kysymys muodostaa kirjan selkärangan. Aava ja Ruut välttelevät purkamasta muistojaan sanoiksi, vaikka muistavat enemmän kuin haluaisivat. Joskus unohtaminen tuo helpotuksen, mutta voiko muistoja estää tulemasta? Vanhat asiat on puhuttava auki, mutta aina sanoja ei löydy.
Valinnan tarina on tuttu, mutta sen esitystapa on raikas. Kekkosen romaani kantaa osin samoja kaikuja kuin viime vuosien suosikkieni Riikka Pulkkisen ja Essi Tammimaan kirjat, mutta omalla kuulalla tavallaan. Valinta rakentuu ensin Aavan ja Ruutin, myöhemmin myös Helenan minä-kertojaäänille. Nykyhetki ja muistot vuorottelevat muuttuen erottamattomaksi osaksi tarinaa. On kohtaamisia ja eroja, kaipuuta, rankkoja kokemuksia ja ahdistusta; On valoisia hetkiä, tupakansavua, päiväkirjoja sekä säänvaihteluja. Kekkosen romaanihenkilöt eivät usko niinkään sattumaan, kuin ihmisen omiin valintoihin. Aiemmin tehdyt elämän keskeispäätökset vaikuttavat koko perheen elämään.
Pesen huolellisesti lasit ja kupit, viimeisenä sen punaisen, jonka sain Helenalta sinä vuonna kun täytin kymmenen, ja muistan että ensi viikolla on syntymäpäiväni. Lokakuun kahdeskymmeneskuudes. Vuoden pisin kuukausi. Minä synnyin sinä päivänä kun kelloja siirrettiin taaksepäin, varttia vaille neljä aamuyöllä. Pitkän illan ja yön jälkeen hoitaja laski minut äidin rinnalle, ehdin itkeä hetken, hengittää ja opetella elämään tässä maailmassa, ja sitten kello olikin kolme. Kuin olisin ollut olemassa ajassa ennen kuin synnyin.
Helmi Kekkonen kirjoittaa kauniisti. Hän kirjoittaa hiottuja lauseita, luo uskomattomia tunnelmia: valkoiset lakavat kuivuvat omenapuiden alla juuri silloin, kun tytär tuo poikaystävänsä ensivisiitille; Kylmä valahtaa lävitse ja ajatus voi olla niin raskas, että tuntuu kuin sen alle voisi jäädä. Joku toinen lukija voisi tuskastua kaiken kauneuteen, mutta minä en. Valinta on toki pakahduttavan kaunis, mutta samalla rehellinen ja paljas kirja. Kekkosen teksti soljuu eteenpäin ilman kikkailuakin ja siihen suorastaan sukeltaa.
Kekkonen onnistuu mainiosti ihmiskuvauksessaan. Hänen romaanihenkilönsä ovat elämänmakuisia, joskin ikään kuin ulkoapäin nähtyjä. Aava ja Ruut havainnoivat läheisiään miltei valokuvantarkasti ja muistavat pikkuseikkoja vuosienkin takaa. Koska he itse eivät uskalla kunnolla astua sisään omiinkaan muistoihinsa, on sekä heidän menneisyyttään että heitä itseään suorastaan luontevaa tarkkailla kuin linssin läpi. Myös miljöiden luomisessa Kekkonen näyttää kertojantaitonsa. Vanha valkoinen merenrantatalo on kiehtova, lapsuuden kerrostalokoti Pihlajatiellä tunkkainen tuhkakuppeineen kaikkineen ja sileät kalliot, paljaat hevoskastanjat ja ranskalainen merenrantakaupunki, Aavan pikainen matkakohde, sellaisia, jotka haluaa muistaa ikuisesti.
Toki Valinnassa on omat nakkipaperinsa (viittaan keskusteluun täällä): voiko omenankukista oikeasti tehdä seppeleen? Ihanko todella ihmiset eivät hautajaisissa koske kakkuun? Missä ovat kaikki ne surussaankin punakasvoiset kaukaiset sukulaiset, jotka ottavat osaa, mutta samalla kuitenkin saavat tilaisuuden tavata kaukaisia serkkujaan vainajaa muistellen karjalanpaistin ja täytekakun äärellä? En kuitenkaan halua takertua pikkuseikkoihin, koska niitä löytyy kaikista kirjoista ja onhan esimerkiksi omenankukkaseppele ajatuksen tasolla hurmaava. Sen vuoksi toteankin, että Kekkonen kykenee sovittamaan elämän pienet hetket niihin kaikkein suurimpiin. Hänen tekstinsä kouraisee syvältä vatsanpohjasta. On kuin kaikki Ruutin ja hänen lastensa välillä olevat esteet muuttuisivat osaksi lukijan elämää.
Valinta ei ehkä ole kaikkien kirja. Minut teki minut levolliseksi. Se sai minut kaipaamaan kunnollisia syyssateita ja keltaista sadetakkia, haluamaan lukea kirjeitä, sukeltamaan oman sukuni muistoihin. Melankolisuudessaankin se on toiveikas, harmaassaan valoisa teos. Valinta on eräs parhaista tänä vuonna lukemistani kotimaisista kirjoista, ja tällä lukumäärällä se on paljon sanottu.
****½
Valinnasta on kirjoittanut myös Kokolailla kirjallisesti-blogin Jenni. Arviossaan Jenni peräänkuuluttaa Riikka Pulkkisen Tottaan ihastuneita lukemaan Valinnan. Minä rakastin Tottaa ja olen ihastunut myös Valintaan. Molemmat kirjat ovat kieletään hiottuja ja kauniita, mutta Valinta saavuttaa näennäisessä pienuudessaan lukijansa ehkä vieläkin paremmin. Valinta sopii myös erääksi kirjaksi Suomalaisen keskiluokan arki-haasteeseen.
Myös Susa kirjoitti kirjasta tänään.
Oi, hauskaa, että pidit tästä kirjasta, niin kuin vähän arvelinkin! Ja kyllä minäkin siitä pidin, mutta... No, joka tapauksessa oli ilahduttavaa pienen blogitauon jälkeen palata koneen ääreen ja löytää näin kiittävä ja ihan Valinnan oloinen arvio Kekkosen kirjasta. Vaikka suhtauduin itse kirjaan kriittisemmin, tunnistin kirjan todella hyvin tästä sinun tekstistäsi. Ja koska edelleen pidän Kekkosta hyvin kiinnostavana kirjoittajana, on hienoa kuulla, että sinusta tämä kirja kuuluu vuoden parhaimmistoon. :)
VastaaPoistaMinusta Kekkosen kirjat ovat jotenkin niin ajattomiam että hänelle voi veikata (ja toivoa)pitkää kirjailijan uraa.
Ihana arvio Katja! Minä aloitan varmaan tänään tuon Kotiin-kokoelman ja nyt osaan sitten odottaa kaunista kieltä <3
VastaaPoistaJenni: Tiedätkö, kun luin tätä, niin sinun arviosi oli vahvana mielessäni. :) En yleensä (poikkeuksia on aina) muista muiden bloggaajien arvioista kuin tunnelman sekä sen, että pitikö kirjoittaja kirjasta vaiko ei, mutta nyt sinun tekstistäsi jäi paljon muistijälkiä. En tiedä, vaikuttiko se lukukokemukseeni, mutta minä tosiaan ihastuin Kekkosen kirjaan. Löysin toki muutaman kritisoitavan kohdan, jotka toin esille, mutta näin hyvässä kokonaisuudessa ne eivät haitanneet. :)
VastaaPoistaJa totta, Kekkonen osaa kirjoittaa ajattomasti. Se lisää hänen teostensa viehättävyyttä.
Linnea: Kiitos. Sinulla on kyllä ihania kirjoja siellä luettavanasi. Arvaas muuten, mitä aloin eilen lukea? Sen kannessa on koiran kuva ja siinä ollaan erään lastenkirjailijan elämäkerran jäljillä... :)
Kaunis arvio! Minulla on lukematta vielä Kekkosen esikoiskokoelmakin, mutta molemmista kirjoista olen kuullut sen verran hyvää, että varmasti joskus luen ne - tai ainakin aloitan. :)
VastaaPoistaKaroliina: Minä en itse asiassa ole lukenut tuota Kekkosen novellikokoelmaa, mutta kuten kirjoitin, moni on siihen ihastunut. Valinta teki minun mieleeni sellaisen sopen, että se saattaa ajan kuluessa ylittää monia suosikkikirjojani. Näin tuoreeltaan en toki voi sanoa, onko tämä ikisuosikkejani vaiko ei, mutta aarteenani tulen tätäkin kirjaa vaalimaan. :)
VastaaPoistaKiitos sinullekin hienosta arviosta, juuri kommentoin Susan kirjoitusta samasta kirjasta. Saitte molemmat minut kiinnostuneeksi tästä ja haluan ehdottomasti lukea kirjan jossain vaiheessa!:)
VastaaPoistaIhana, kun olit verrannut kirjaa toisiin upeisiin kotimaisiin. En edes muistanut omenankukkaseppelettä, mutta onhan se ajatuksena kaunis.
VastaaPoistaHaluan ehdottomasti lukea tämän! Kirjoitit kauniisti (ja hauskastikin ;)) jälleen kerran, palaan aiheeseen kun olen itse lukenut Valinnan.
VastaaPoistaSanna: Meillä oli tosiaan Susan kanssa sama ajoitus. ;) Minä ihastuin Valintaan aika ehdoitta. Kaunis ja syvällinen kirja, joka sopii parhaiten syystunnelmiin.
VastaaPoistaHanna: Mietin, että onko tuo vertaaminen hyväksi tälle kirjalle vaiko ei, mutta Kekkosella on kuitenkin oma äänensä ja pidin siitä ainakin Tammimaata enemmän (ja Tammimaatakin rakastin). Omenankukkaseppele on ajatuksena ihana. Ja symbolisena se toimii tässä kirjassa hurjan hyvin.
Maria: Toivottavasti saat kirjan pian! Suosittelen kyllä ja luulen, että sinä pitäisit tästä: se vanha, ihana talo, maisemat ja onpa tässä teemoiltaan ja tunnelmiltaan aavistus Bargumin Syyskesääkin. ;)
Nimenomaan, vaikka minäkin vertasin kirjan tunnelmia ja Kekkosen kirjoitustyyliä Haahtelaan ja Pulkkiseen, on hänellä silti oman näköisensä tyyli, joka tulee kyllä vahvasti kirjassa esille.
VastaaPoistaTämä kirja on tosiaan oiva syyskirja!
Susa: Kyllä minullekin tuli tästä mieleen samoja kaikuja kuin Pulkkisen (ja Tammimaan) kirjoista, mutta Kekkosen oma tyyli ja ääni ovat vahvoja. Luulen, että hän on uusi suosikkikirjailijani. :)
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta kirjalta johon minäkin voisin rakastua. Hieman pelottaa se että aihepiirissä vaikuttaisi olevan asioita jotka tulevat pikkuisen liian lähelle, mutta taidan silti ottaa riskin ja lukea tämän... :)
VastaaPoistaMinäkin pidän tästä kirjasta ja kirjoitin siitä lyhyesti blogiini.
VastaaPoista(Ja kyllähän omenankukista voi tehdä seppeleen! Pitää vain käyttää neulaa ja lankaa. Seppeleenteko niin pienistä kukista vie toki kauan aikaa, mutta ei se mahdotonta ole. Nimimerkki "kaikenlaisista kukista on tehty, kissankelloistakin"...)
Onpa kattava ja hieno arvio, kuvaa kirjan tunnelmaa osuvasti - ja samaa mieltä siitä, että ihan koko maailman kirja tämä ei välttämättä ole, mutta ne joihin uppoaa, niin uppoaa isosti.
VastaaPoistaJust luin Essi Tammimaan uusimman ja vertaus on jännä: ei olisi tullut itselleni mieleen (kielellisesti ovat tosi erilaisia kirjailijoita), mutta onhan teemoissa kieltämättä paljon samaa, nyt kun sanoit.
Mun äiti vertasi Valintaa Albert Camus'n kirjoihin ja tyyliin. Yllätyin siitäkin, mutta ei sekään ole ihan kaukaa haettua, kieltämättä...
Mutta ehkä sitten after all Helmi on vaan maailman paras Helmi Kekkonen. ;)
Iik Katja, nyt minua jännittää että mitä mieltä sinä olet herra C:stä!
VastaaPoistaKatja, makumme kohtasivat Omenansiementen maussa, mutta ei tässä. Tämä vain ei ole se 'minun juttuni', kirja minulle. Essi tammimaakaan ei sitä ollut.
VastaaPoistaAloitan tänään yhden uuden kotimaisen, on sitten jännä nähdä, mitä sinä siitä sanot.
(Yritin tänne jo aikaisemmin, mutta taas jotain teknisiä ongelmia.)
Mukavaa loppuviikkoa sinulle!
Kirjoitat Katja jälleen niin kauniisti ja kiinnostavasti. Tämä kirja menee lukulistalle!
VastaaPoistaTavattoman mielenkiintoinen kirja, josta en ollut taaskaan kuullut mitään. Kiitos!
VastaaPoistaKirjan kansi on muuten upea, sekin on kuulas. Tämän haluan ehdottomasti lukea.
Sara: Tämä on ihana kirja, ehkä vuoden ihanin, jollaista ei toki vielä kannata julistaa, kun ollaan vasta kesässä. :) Suosittelen kyllä tämän lukemista, vaikka kirjassa olisi vaikeankin tuntuisia teemoja. Kekkosen kirjasta ei jää pahaa oloa. <3
VastaaPoistaSeija: Kiva kuulla, tulenkin käymään blogissasi. Ja kiitos myös omenankukkaseppelevinkistä. Viitseliästä, mutta jotenkin niin ihanan romanttista. Kissankelloja olen minäkin käyttänyt seppeleeseen - tai harakanhattuja ainakin. :)
Ina: Kiitos. Minuun tosiaankin upposi ja syvälle. Minun piti itse asiassa pitää Valinnan lukemisen jälkeen sellainen menaisetpäivä, koska en heti voinut siirtyä uuteen kirjaan. Niin käy joskus.
Toki Essi Tammimaan kirjan henkinen maisema on aika erilainen kuin Kekkosen, mutta jotain samaa hienoa he kumpikin onnistuvat tavoittaa, niin kielellisesti kuin lukijan tunteen tasollakin. Tuo Camus-vertaus oli aika yllättävä... Siitä tuli mieleeni, että pidin Sivullisesta paljon opiskeluaikana, mutta muistan siitä vain tunnelman. Pitäisi varmaankin lukea se joskus uudelleen.
Ja after all - ehdottomasti!
Linnea: Ei mitään iiik! Mutta huikkaan vaan välissä, että tykkään ihan kauheasti. Kirja on vielä kesken.
Leena: Minä luulen, että makumme kohtaavat enemmänkin Shieldsissä, Oatesissa, Brooksissa ja Montgomeryssa. <3 Omenansiementen maku oli ihan ok, oikein hyvä, muttei minulle sellainen "elämäni kirja" kuitenkaan.
Mitähän kotimaista mahdat lukea? Minun on tarkoitus lukea nyt yksi kotimainen viikkoa kohden - tai ainakin melkein. Saa nähdä, mitä siitä tulee. :)
Kurjaa, ett Bloggerissa on ollut taas ongelmia. Siitä huolimatta ihanaa keskiviikkoiltaa sinne saareen!
Omenaminttu: Kiitos. Tämä kirja lumosi minut ja suosittelen sitä ilolla kaikille muillekin kauniin tarinan ystäville.
Kirjailijatar: On aina ihanaa, jos voi vinkata muille hyvistä kirjoista. Valinta on juuri sellainen, kuulas ja ehjä. Minäkin ihastuin kanteen, yksi vuoden hienoimpia sekin.
Minäkin pidin Valinnasta. Kuten sanoit, kerronta oli raikasta ja kuulasta, vaikka tarina oli täynnä surumielisyyttä. Kirjailijasta kuulemme takuulla vielä paljon hyvää! Onneksi näitä nuoria kertojia aina putkahtaa jostain esille!
VastaaPoistaJoana: Kävinkin jo lukemassa sinun tekstisi Valinnasta ja tulen pian kommentoimaankin. :) Arvasin, että sinäkin pidät. Nyt on tullut niin paljon lahjakkaita nuoria kirjailijoita, että!
VastaaPoista