ja minne sitten näen mennä? Tässä kajossa olen kulkenut kauan,
posket märkinä, seittejä tukassa. Se menee vuorenkilpien alle,
se menee kallion halkeamaan. Se menee kartan reunojen yli sinne missä
maantie alkaa, tuikuttaa kaukana, minulla on kylmät jalat jo.
Tästä pitää nousta ja lähteä. Pitää nousta, ostaa matkaliput, lukea
aikataulut ja reitit ja sinut sieltä kellon alta, odotat ja hohdat: varhaisia
aamuja asemilla, sumun läpi ostamaan kahvia oudoin kirjaimin,
pilvien takaa aamua pisaroi ja kyllä sitäkin voi valoksi sanoa.
(Johanna Venho, kokoelmasta Tässä on valo, Wsoy 2009)
Kotimainen keskiviikkoni on tällä viikolla runokeskiviikko. Olen tänä syksynä löytänyt runot uudelleen ja Kokolailla kirjallisesti-blogin Jenni lanseerasi kuin tilauksesta runohaasteen. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu tähän haasteeseen joko omassa blogissaan tai sitten ihan yksityisesti silloin, kun aika on otollinen runolle.
Itse olen viime aikoina lukenut (sattumalta!) oman sukupolveni naisia. Johanna Venhon Tässä on valo-kokoelma tuli kohdalleni hiljattain ja koko ajan kasvavien lasten - esikoisenikin aloitti jo eskarin! - vanhempana Venhon runot puhuttelevat minua omista lähtökohdistani käsin. Hyvä runo tekee niin aina, joku toinen lukisi Venhoa toisin. Minä mietin hänen sanojaan aamukävelyilläni tänään ja palasin työpöytäni ääreen jotenkin haikena, mutta onnellisena. Kokoelmassaan Venho käsittelee lapsen ja aikuisen maailmaa, kohtaamisia ja eroja, saamista ja asteittaista luopumista, mennyttä ja tulevaa. Valo on läsnä kaikessa, valo on varjoissakin koko ajan tässä.
P.S. Huomasin juuri, että tämä on 400. blogitekstini täällä. Hauskaa, että lukumäärä tuli vastaan juuri runouden merkeissä.
Kiitos, että toit esiin juuri Johanna Venhon, häntä minunkin on tehnyt mieli lukea! (Lue: hän on sentään tämän sukupolven runoilija, jonka osaan nimetä, runotietämykseni on nollissa). Hieno runo ja sopivat kuvat. :)
VastaaPoistaMentiin muuten ristiin. Huomaan, että olet juuri kommentoimassa mun blogiin. ;)
Minä olen siitä outo lintu, että minulle ei niinkään merkkaa runossa kirjoittajan ikä eli onko omaa sukupolvea vai ei. Vallan ihastuin Arno Kotroon keväällä, kun kannoin hänen runoteoksesna kotiin, eikä ole omaa sukupolveani...otaksun. Toisaalta Pablo Neruda ja Södergran ovat maanneet haudoissaan jo kauan kuten Katri Valakin, mutta aina vain heistä sytyn. Nyt on menossa Mirkka Rekola -kausi ja unkarilaiset runot.
VastaaPoistaSe, että runo sitoutuu ihmisen arkeen, onkin jo toinen asia ja siitä minulta on tulossa juttu heti kun ehdin. Eli on runoutta, joka ikäänkuin sanoo arjessa käsipäivää tai halaa ja lohduttaa...
Venhosta en ollut kuullutkaan, joten kiitos!
Onneksi sentään heli Vilmi on tuttu kuin myös Raakel Liehu.
Jenni: Sittenhän Venho olikin erityisen hauska yhteensattuma: Sinun runohaasteesi sai minut tuomaan sellaisen kirjoittajan, jota olet aikonut lukea. :) Suosittelen kyllä!
VastaaPoistaVenholta tulee tänä syksynä ulos muuten hänen esikoisromaaninsa, huomasin juuri.
Leena: Pitää heti selventää, ettei minullekaan runoilijan ikä tai sukupolvi merkkaa sinänsä mitään. En siis hakemalla hae oman sukupolveni runoilijoita, mutta jostain syystä olen tänä syksynä lukenut paljon heitä, kokenut heidän runonsa puhetteleviksi juuri oman elämäni peilinä. Olen toki lukenut muitakin, kuten vaikka Aulikki Oksasta.
Neruda oli runollinen ensirakkauteni, Södergraniakin rakastan. Rekolaa luin paljon opiskeluaikana, pitäisikin palata häneen.
Tosiaan ikä ei siis ollenkaan ole se juttu, vaikka tekstistäni sai ehkä sen kuvan. Taidan korjata hieman omaa kirjoitustani. <3
Kuljemmepas me Katja samoja polkuja; ostin muutama viikko sitten Tässä on valo -kokoelman Kirjapörssistä, en vain vielä ole ehtinyt kuin selailemaan. Ja eilisessä "kolme tärppiä syksyn kirjoihin" postauksessa nostin esille Venhon syksyllä ilmestyvän romaanin :).
VastaaPoistaOnnittelut neljäsatasesta! Itselläni on vielä huisin matkaan moisiin lukuihin! Olen tässä pohtinut monenkin blogin inspiroimana, että pitäisi oikein tarttua runouteen. Se on jotenkin sellainen kirjallisuuslaji, että yläasteen äidinkielen tunnit jättivät siihen harmaan jälkensä eikä asia ole sen jälkeen oikein innostanut. On ollut jotenkin kovin vaikeaa lähestyä sitä. Veikkaisin, että jos löydän jonkun sopivan runoilijan tai teoksen, josta aloittaa, voisin innostuakin asiasta. Pitänee siis alkaa orientoitumaan asiaan ;)
VastaaPoistaUusi kiva tuttavuus tuo Johanna Venho.
VastaaPoistaKatja, laitoin nyt sellaista runoutta, joka ei ole niin kovin haasteelista, siis ei Mirkka Rekolaa, vaan Svärdiä ja minusta hänessä kulminoituu se, että niitä runoja lukevat monet, ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta. Hieman kuin käyttö- tai arkirunoutta, mutta toisaalta: itse elämää.
VastaaPoistaTiedäthän, että olen nyt William Shakespearen viemä alkaen tästä vuodesta ja milloinkahan hän elikään ja nukkui pois...long, long time ago. Ne ihanat sonetit!
Kiitos kivasta vinkkauksesta tuohon haasteeseen. Osallistun ehdottomasti, suuri runojen rakastaja kun olen. Täytyykin alkaa etsiä sitä juuri tähän hetkeen sopivaa, julkaistavaa runoa...
VastaaPoistaMaria: Hauska yhteensattuma! Minä lainasin tämän Venhon kirjastosta ja odotan hänen esikoisromaaniaankin. :)
VastaaPoistaTeresita: Kiitos. Runouteen on hyvä tarttua aina joskus. Itselleni tulee runokausia etenkin kesällä ja syksyllä. Kevättalvi on minulle epärunollisin vuodenaika. Kokeile ainakin!
Allu: Hän on minullekin uusi tuttavuus ja pidän kovasti.
Leena: Sinikka Svärd on varmasti sellainen, jonka runot aukeavat monille ja hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa oleville. Arkirunous syntyy tarpeesta ja siksi sitä luetaan ja rakastetaankin.
Aura: Ihanaa! Tämä on kiva haaste ja ainakin itse luen mielelläni runoja muiden blogeista.
Minä luen runoja sellaisina herkkupaloina. Parikin runoa voi riittää, sitten maiskuttelen niitä. Ja kuten joskus taisin kirjoittaakin, runoihin voin aina palata. Romaaneja luen paljon harvemmin uudestaan.
VastaaPoistaKyllä, kyllä, runot ovat päivän suola. Haaste otettu vastaan ja tervetuloa käymään blogissani!
VastaaPoistaKirjailijatar: Minulla on usein sama runojenlukumetodi. En jotenkin voi ahnehtia runoja, joskin Oksasen Kolme sisarta luin muutamassa päivässä (silti hiljakseen). Johanna Venhoakaan en ole vielä kokonaan lukenut. Ja runoihin on tosiaan hyvä palata uudestaan ja uudestaan.
VastaaPoistaMarja Leena: Runoista saa paljon, varmasti jokaiseen tunnetilaan. Kiva, että osallistut Jennin runohaasteeseen ja kiitos, tulen blogikylään. :)