Mary Marck: Toverien kesken

Kuukauden tyttökirja
Mary Marck: Toverien kesken
Kustantaja: Otava 1933 (2. painos 1951)
Kansikuvitus: Martta Wendelin
Koululaisromaani, tyttökirja
Sivuja: 166

(Jos joku ihmettelee, miksi tämä teksti katosi välillä, niin korjasin pari virhettä.)

Mutta ihanaa se oli. Ja melkein kuin olisi saanut odottamattoman lahjan. Minna ei ollut arvannut, että se olisi näin ihanaa, muuten hän olisi tullut hulluksi kärsimättömyydestä siellä maalla.
Ilma oli kirkas ja täynnä kaikenlaisia jännittäviä kaupunkiääniä.
Ja siellä täällä näkyi koulupoikia ja koulutyttöjä - oikea, todellinen maailma! Ajatella, miten kummallisessa maailmassa sitä oli elänyt kolmen kuukauden aikana!
Mutta nyt oli ihanaa, hetki hetkeltä ihanampaa.

Koulut ovat alkaneet viime viikolla tai alkavat viimeistään muutaman päivän sisällä. Syksy on monille uuden alkua, aikuiset ryntäävät kansalaisopistoihin joogaamaan, opiskelemaan italian alkeita tai väsäämään kransseja luonnonmateriaaleista. Minä rakastan tätä vuodenaikaa ja kirjabloggaajalle sopivalla tavalla juhlistan sitä aloittamalla pienen Kuukauden tyttökirjaklassikko-nimisen sarjan täällä blogissani. Kerran kuussa, ilman sen tarkempia aikamääreitä, luen ja kirjoitan jostakin tyttökirjaklassikoksi väljästi luokittelemastani koti- tai ulkomaisesta kirjasta. Koulujen alkamisen kunniaksi pienen sarjan saa kunnian aloittaa koulutoveruuden ylistys, Mary Marckin (oik. Kersti Bergroth) vuonna 1933 kirjoittama Toverien kesken.

Toverien kesken on Mary Marckin seitsemäs koulumaailmaan sijoittuva nuortenromaani. Sen keskeishenkilöitä ovat oppikoululaiset 16-17-vuotiaat siskokset Minna ja Maija Kangasmaa, tuomariperheen tytöt, sekä heidän ystävänsä ja luokkatoverinsa: hauskasti sanailevat Lindström ja Hannes Ahovaara, taiteellinen Anni, suloinen Pella, runoileva Valter sekä ylimielinen Eeli Astola, luokan sfinksi ja vihollinen. Minna on luokan merkkihenkilö. Luokkatoverusten yhteishenki on niin vahvaa, että kouluvuoden alussa Minna ja Maija tuntevat saaneensa miltei ylimääräisen lahjan päästessään takaisin kiinni arkeen.

Marckin romaanin ajallinen kaari ulottuu koulujen alusta lumen tuloon saakka. Toverien kesken kuvaa koulumaailmaa melko ruusunpunaisten lasien läpi katsottuna. Luokkahenki on voimakas, opettajia ihaillaan ja toisten vanhempia kunnioitetaan. Minnan ja Maijan luokkalaisten yhteistoiminta on hyvin viatonta; Illanviettojen huipentumia ovat Dickens-kerhon kokous, jossa Minna pitää esitelmän sekä koululapsikerman oma juhla, jossa tapahtuu kirjan ulkoisesti dramaattisin käänne. Tytöt ja pojat kiusoittelevat toisiaan kutsuen luokkatovereitaan leikkimielisen pikkuvanhasti rakkaiksi lapsiksi tai elämänsä hankaluudeksi ja itseään terveellä itsetunnolla luokan tärkeimmäksi. Huoletonta yhteiseloa sävyttää kuitenkin 1930-luvun lama.

Kuule Maija, sanoi Minna sohvannurkastaan, - Eemi kysyi tänään, onko tosiaankin totta, että Pellan isä on ajuri. Miksei se olisi totta? kysyin minä. Mutta nyt tarvitaan niin vähän hevosia, että hän oli myynyt kaksi ja ostanut autoin, sanoin minä.
- Niin, sanoi Maija ja pani pois kirjansa.
Onko hän itse ajossa, kysyi Eemi. Ei, sanoin minä, hän on jo vanha ja hänellä on reumatismi. Niin että hän on tavallinen ajuri? sanoi Eemi. Mitä sinä tarkoitat tavallisella ajurilla? kysyin minä. Setä Valanen on ihana ihminen. Mutta Eemi oli ilkeän näköinen ja meni tiehensä. Voitko käsittää!

Toverien kesken-kirjan nuorilla on Marckin muidenkin kirjojen tavoin äärettömän oikeudenmukainen arvomaailma. He uskovat ihanteisiinsa, yhtä lailla yhteiskuntaan, upseereihin kuin köyhäinapuun - koskaan ei saa olla halpamainen toisia kohtaan. Lama-aika näkyy kirjan sosiaalisissa jännitteissä; Muutaman luokkatoverin perheen (suhteellisen, sillä lapset kuitenkin käyvät oppikoulua) vähävaraisuuden paljastuminen luokin puitteet koko luokkaa eheyttävälle kasvukertomukselle ja uusien eläköön-huutojen ajalle. Kangasmaan perhettä lama ei suoranaisesti uhkaa, minkä vuoksi lukijalla on koko ajan turvallinen olo.

Mary Marckin romaani huvittaa ja ihastuttaa samalla kertaa. Se on niin  viaton ja ihana, että tekisi melkein siirtyä mielikuvallisella  aikakoneella Minnan luokkaan ja istahtaa heidän Dickens-kerhonsa  kokoukseen nauttimaan pikkuleipiä. Mietin, että miltä Marckin välittämänä 1930-luvun kotimaisen yläluokan koulumaailmasta lukeminen tuntuisi nykyteineistä. Minnan luokkatovererit ovat niin jaloja, kohteliaita ja Eemin aiheuttamista ristiriidoista huolimatta siinä määrin säröttömiä, että aloin kaivata jonkinlaisia kapinnoinnintapoja. Kyllähän myös 1930-luvun nuoret pakostakin uhmasivat jollain tavalla vanhempiaan, mutta eivät Marckin romaanissa. Toisaalta kiinnitin tähän säröjen puutteeseen huomiota ensimmäistä kertaa vasta nyt, pikkuhiljaa keski-ikäistyvänä lukijana. Luin Toverin kesken ja muutkin Marckin koululaisromaanit ensimmäisen kerran varhaisteini-ikäisenä ja uudemman kerran lukiolaisena. Silloin muistan vain ihailleeni ajankuvaa ja eläytyneeni koululaisten idealistiseen maailmaan. Olisin - ihan aidosti - halunnut samanlaista henkeä omaankin luokkaani, mutta 1990-luvun alun lukiolaisen luokkabileiden maailma oli kovin erilainen.

Vaikka maailma Toverien kesken-romaanissa on naiivi ja aavistuksen opettavainen eikä Marckin kerrontakaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudestaan huolimatta yllä juuri koululaisuuden ihanuuden huudahtelua ja arjen kuvausta korkeammalle, on romaanissa jotain ihmeellistä ja ihanaakin. On rentouttavaa lukea hyväntahtoisista kepposista, ristiriidoista, jotka ovat ratkaistavissa, läksyistä, joiden tekeminen antaa ajateltavaa sekä ennen kaikkea koulutovereista, jotka ovat intresantteja.

Marckin kirjat sopivat juuri tähän vuodenaikaan ja etenkin mielikuvallisina nostalgiakirjoina niillä on suurta arvoa, sillä onhan suorastaan suloista kävellä sellaisella koulutiellä, joka johtaa Dickens-iltoihin ja luisteluretkiin, kohti avointa tulevaisuutta.

***½ (nyt luettuna, nostalgiakirjana toki mittaamattoman ihana.)

Lukeaa myös Sallan lukupäiväkirjan mainio teksti, jossa Salla vertailee Marckin romaaneja Toverien kesken ja Luokan merkkihenkilöitä. Amma taas on kirjoittanut kirjasta Hyvästi, Eeva.