Omapäinen tietämättömyys kätkee julman totuuden: Tarkoitatko että minä olen pääsemättömissä sinusta? Mutta nykyään kaikki on toisin, sanoo tietäväinen lukija. Tuo oli ennen vanhaan. Me olemme paljon valistuneempia kuin valistuksen ajan ihmiset, me 2000-luvun kasvatit, me joilla on pelit ja vehkeet, pikakilkuttimet ja sopuerot. Ho! Ho! Ho! sanon minä!
Olemmeko? Sitä joutuu miettimään Mia, viisikymppinen runoilija, jonka neurotieteilijä-aviomies Boris yksipuolisesti päättää pitää paussin heidän avioliitostaan. Paussi on hehkeä ranskatar, Boriksen nuori kollega. Boris ei halua eroa Miasta, koska paussi pitää sisällään pahanpäivänvaran: paluun avioliittoon, jos mieli muuttuukin romanssin aikana. Tämä kaikki on liikaa Mialle, joka saa hermoromahduksen ja shokin. Mielisairaalajakson jälkeen Mia jättää Brooklynin palatakseen lapsuutensa maisemiin Minnesotaan. Preeriamaisemissa vietetyn kesän on määrä olla se kuilu, joka erottaa Hullun Talven Järkevästä Syksystä.
Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä (Otava 2011; Summer without Men 2011) kertoo nimensä mukaisesti Mian toipilaskesästä hermoromahduksen jälkeen. Romaani on vahvasti naisten kirja; Se pureutuu hylätyksi tulemisen, ikääntymisen ja naiseuden elinikäisen olemisen ytimeen ja tekee sen Mian ajatusten valottamana. Millaiset ovat keski-ikäisen naisen keinot selviytyä paussista?
Mian elämä näyttää asettuvan tilapäisiin uomiinsa. Hän törmää koulutyttöjen julmuuteen toisiaan kohtaan pitäessään runokurssia teini-ikäisille. Naapurissaan Mia tutustuu nuoriin Lolaan ja Peteen sekä näiden lapsiin ottaen perheen omalla tavallaan siipiensä suojaan. Toisaalla on iäkäs äiti ja tämän ystävät, jotka lukevat lukupiirissään Jane Austenin Viisastelevaa sydäntä. On myös kirjeitä saava Mr. Nobody, Mian näyttelijäksi haluava tytär Daisy sekä tietenkin Boris, aina vain Boris. Kaikkea määräävät Mian omat, poukkoilevan älykkäät ajatukset. Hustvedtin muista kirjoista tutulla tavalla myös Kesä ilman miehiä pitää sisällään valtavat määrät viittauksia kirjallisuuteen, filosofiaan ja kuvataiteisiin. Kirjallaan Hustvedt nostattaa ja varmasti myös pitää yllä mitä moninaisempia aina ajankohtaisia keskusteluja.
Pian alkoi rankasti pieksävä sade. Muistin lapsuuteni myrskyt, sen miten herättyäni aamulla katselin kadulla makaavia, tuulen puista repimiä oksia. Muistin lumotun tyynen hetken ennen hurrikaania tai myrskyä, jolloin koko maailma tuntui pidättävän hengitystään, ja aavemaisen vihreän joka väritti taivaan. Muistin maailman äärettömyyden.
Kesä ilman miehiä etenee koukeroisesti Mian ajatuksista ja muistoista toisiin. Välillä ajatuskulkua katkovat arjen kohtaamiset koululaisten, naapurien tai äidin kanssa. Varsin filosofisten ja syvääluotaavien pohdintojen vastapainona kirjassa on lyhyitä tunnelmallisia kuvailuja, jotka heijastavat Mian mielenmaisemaa. Ne ovat kuin suvantokohtia kirjassa, joka etenee kuin junarata labyrintissä tai virkkuukoukku sotkuisessa lankakerässä. Pahoittelen kömpelöitä kielikuvia, mutta Hustvedtin romaani on poukkoileva ja aihekylläinen. Esimerkiksi koulukiusaamisen jälkiselvittely johtaa pohdintoihin, oikeastaan pieneen luentoon, sukusoluista, kromosomeista ja Platonista sekä modernin naisen ahdistuksesta.
Kaikesta huolimatta romaani ei ole liian tajunnanvirtainen, vaan hyvin luettava. Se etenee koko ajan antaen lukijalleen intellektuelleja viitteitä sekä koskettavaa tarttumapintaa. Kaiken keskellä on koko Mia ajatuksineen. Vasta kirjan luettuani huomasin, ettei siinä ole lainkaan lukuja. Silti sen rakenne ei ole raskas, vaan Hustvedt osaa rytmittää tekstinsä oikein. Siellä täällä kirjassa on myös oivaltavia, kirjailijan itsensä piirtämiä kuvia.
Kesä ilman miehiä on hyvä kirja. Se on sitä kaikessa suhteessa: Hustvedt kirjoittaa varmasti, hänen tekstinsä lukeminen on nautittavaa. Kirja hivelee älynystyröitä ja samalla se koskettaa myös tunnetasolla. Mian elämästä ja ennen kaikkea hänen sisäisestä maailmastaan on kiinnostavaa lukea. Silti jokin jäi puuttumaan. En ihastunut kirjaan täysin, vaikka siinä on kaikki erinomaisen teoksen elementit. Ja vaikka en nyt kirjasta suoranaisesti huudahtelekaan, sanon silti, että jokainen joka on pitänut Hustvedtin muista kirjoista, pitää myös tästä.
****- (tasaisen hyvä ja varma kirja, ei kuitenkaan Kaikki mitä rakastin)
Kesästä ilman miehiä ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi, Linnea ja Kirsi Hietanen.
Siri Hustvedt vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta kirjailijalta. Jostain syystä ei ole ollut muka aikaa tarttua hänen kirjoihinsa. Mikä virhe-ele ainakin kaikista hänen kirjoistaan julkaistuista jutuista päätellen!
VastaaPoistaNii-in, hyvä mutta ei Kaikki mitä rakastin. Siinä se, pähkinänkuoressa!
VastaaPoistaErityisesti tämän Sirin kirjan aihepiiri kiinnostaa minua kovasti. Mutta taidan tosiaan ensimmäisenä Sirin kirjanani lukea juuri tuon kovasti kehutun Kaikki mitä rakastin ;)
VastaaPoistaHelmi-Maaria Pisara: Hustvedt on sekä mielenkiintoinen että hyvä! Mutta arvaa vain, kuinka monen hienon kirjailijan teokset ovat menneet minulta ohi? On niin paljon erinomaisia. :)
VastaaPoistaKirsi: Totta. Kaiken voisi tosiaan tiivistää siihen, ettei tämäkään ollut Kaikki mitä rakastin. Taitava ja varma Hustvedt on varmaankin aina.
Susa: Kaikki mitä rakastin oli minulle ensimmäinen Hustvedtin kirja, sehän oli hänen kirjoistaan ensimmäinen, joka suomennettiin. Ja luulen, että se on melkein kaikkien Hustvedtin ystävien mielestä hänen paras kirjansa. Toisaalta sitten kaikkia muita hänen kirjojaan tulee verrattua siihen... :)
Kaikki mitä rakastin olen lukenut varmaan kolme kertaa ja kyllähän tämäkin sitten pitää lukea ainakin kerran. Harmittelin, kun kirja esiteltiin viime viikolla meidän taidesalongin tilaisuudessa yhdessä luksusprivaattiasunnossa Reinin rannalla, mutta kun en päässyt, kun olin sairaalassa ja sitä paitsi liput oli menneet heti, kun ihmisiä kiinnosti sekä se asunto että kirja.
VastaaPoistaAllu: Kaikki mitä rakastin on vain niin hyvä. Ja tämä kannattaa kyllä lukea, vaikkei samaan ylläkään. Olisipa tuo tilaisuus, josta kerroit, ollut kiehtova. Ehkä tuolla hienostoasunnossa järjestetään joskus joku uusi kirjallinen tilaisuus ja pääset sinne paremmalla onnella. Toivottavasti!
VastaaPoistaArgh, tämä on kommenttitesti.
VastaaPoistaEi oikein toimi puhelimella, siis. :(
Ilse: Voi, höh. Muistaakseni Valkoisen kirahvin blogissa oli juttua siitä, etteivät kännykkäkommentit ole tulleet viime aikoina perille. Toivottavasti jaksat yrittää uudelleen!
VastaaPoistaJoo ei, jostain syystä kommenttilomake tyhjenee itsestään, kun pääsee sanavahvistukseen asti. (Nyt avasin läppärin, on päiväuniaika.)
VastaaPoistaYritin jo aamulla siis sanoa, että olen lukemassa tätä ja menossa sivulla 71 ja TYKKÄÄN hirveästi, teitysti. Siksi en ihan kauhean tarkkaan lukenut sinun sanomisiasi nyt, mutta kuvaa katsoin pitkään: se on HIENO! Kirjan kansi ei nimittäin minusta ole kovin kummoinen, mutta sinun käsissäsi siitä on tullut jotain ihan muuta.
Voi kun pääsis pian tähän käsiksi...
VastaaPoistaIlse: Keljua tosiaan etenkin, kun nettiselaaminen puhelimella on tehty muuten niin helpoksi.
VastaaPoistaIhanaa, että luet tätä ja varmasti pidät lopustakin kirjasta. Minäkin pidin, mutta silti tämä ei ollut ihan Kaikki mitä rakastin.
Ja kiitos: vuolukivitakka ei ole kaunis, mutta siitä on selvästi moneksi!
Erja: Toivottavasti saat kirjan pian. Olisi kiva lukea sinunkin mietteitäsi tästä. :)
Luin tämän alkua viikonloppuna kyläillessäni ja yllätyin: minusta teksti ei ollut samaa Hustvedtia kuin aiemmissa teoksissa. En jotenkin saanut päätettyä, oliko tyyli viihteellisempi (tuli jotenkin hyvin nopeasti kirjoitetun vaikutelma) vai ironinen. Hämmentävää. Mutta turha tuomita parin sivun perusteella, vaan joskus tässä pitää lukea koko kirjakin. Luulen etukäteen, että minulle käy kuten sinulle: hyvä kirja, mutta ei täydellisen onnistunut.
VastaaPoistaJenni: Huomiosi on hyvä. Kun luin kirjaa, ajattelin mainita kirjan ironiasta tai jonkinasteisesta mustasta huumorista, mutta unohdin. Tämä on omalla tavallaan hauskempi ja valoisampi kuin KMR tai Amerikkalainen elegia. Ja vaikkei tämä nyt noussut suosikikseni, on kirja todella hyvä. En voi kuin ihailla Hustvedtia kirjailijana ja ajattelijana.
VastaaPoistaKatja, juuri näin, juuri näin...Olethan huomannut, että en ole nyt ylihihkunut;-) Tämä hieroo älynystyröitä, kuten osuvasti kirjoitit ja myös tunteilee, mutta missä on 'Sirin taika'.
VastaaPoistaNauroin tuota sinun lausettasi: Millaisia ovat keski-ikäisen naisen keinot 'paussia' vastaan? Siitä voisi revitellä vaikka mitä...
Kuule, tämän kirjan loppu ärsyttää minua. Eihän se voisi mennä noin, eihän!
Enstäs jos meissä on KMR-syndrooma? Odotammeko koko ajan, että Siri tekee vielä edes kerran kirjan jota ei unoha sateenkaaren tuolla puolen? Näitä olen pohtinut...
Oli kiva lukea sinunkin arviosi tästä! Kirja kiinnostaa kovasti, mutta koska en raaski ostaa enkä varailla kirjastosta (kun lainasaldo paukkuu muutenkin ja kirjakasat kaatuu päälle), joudun vielä odottamaan :).
VastaaPoistaKommentoinnista mobile-versiossa: minultakin usein "katoaa" kommentti ennen sanavanhvistusta, mutta jos avaan uuteen ikkunaan saman sivun ja painan uudelleen "lähetä kommentti" niin valmiiksi kirjoitettu kommenttini lävähtää näkyville uudelleen, sanavahvistusvaiheessa.
Just hain tämän kirjastosta (varauksen siis), taidanpa palata lukemaan tämän juttusi vasta kirjan luettuani. Luin tätä jonkun matkaa englanniksi Pariisissa (Shakespeare & co:ssa!) ja se vaikutti just täydelliseltä kesäkirjalta: älylliseltä, mutta ei yhtään raskaalta.
VastaaPoistaEn koko kesää selvis ilman miästä..
VastaaPoistaYhden tylsän Siri Hustvedtin kirjan yritin lukee, niin turhan pitkä ja kertoi joka postimiähest ja bussikuskist... millä ei mitään tekemist juanen kans.
Voi Katja tosiaan, ei kuitenkaan Kaikki mitä rakastin mutta hieno romaani tämä on ehdottomasti. Minulla on jopa vhän ikävä rönsyilevää Miaa ja erityisesti joutsenvitosia. Kiva että teit tämän!
VastaaPoistaLeena: Minä luulen, että ainakin sinulla ja minulla, ehkä monilla muillakin, tosiaan on KMR-syndrooma. Se on niin hyvä, vahva ja täydellinen kirja, että sitä ei oikein voi ylittää. Onneksi Hustvedtin muutkin kirjat ovat aina hyviä, häneen ei varmasti voi pettyä. Mutta se suurin teos on jo kirjoitettu. Minulle kirjan loppukin meni, vaikka olisihan se toisenkinlainen voinut olla.
VastaaPoistaJa tuo paussi... Niin freudilainen lipsahdus, joka sopiikin tähän oikein monimerkityksellisesti!
Maria: Tämä on oikein hyvä kirja ja se kannattaa lukea. Onneksi sanonta siitä, että hyvää kannattaa odottaa, pitää edelleen paikkansa, joten varaa tämä sitten, kun sopivalta tuntuu!
Kiitos tuosta mobiilisurffailuvinkistä. :)
Lumikko: Arvaa mitä? Minäkin selasin tätä englanniksi juuri Shakespeare and Companyssa! Ja ajattelin siellä, että tulen pitämään kirjasta. Kirja on sellainen kuin luonnehdit: älyllinen, muttei raskas. Kiva, että sait kirjan jo.
Hannele: En minäkään. Mutta kirjan Mian on pakko, koska mies halusi "paussia" ja Mia sai hermoromahduksen.
Linnea: Se tässä kirjassa onkin niin jännää, että vaikka Mian ajatukset poukkoilevat sinne sun tänne ja välissä on pitkiä tieteenhistoriallisia pohdintoja, pysyy tarina koko ajan kasassa. Se jos mikä kertoo Hustvedtin taitavuudesta kirjailijana.
...mutta kuvittele: Minä luin Amerikkalaisen elegian enkä tuonut sitä blogiini! Ja Lumous -teoksesta olen sanonut, että se oli esityö KMR-kirjalle. Siinähän on Bill jo ihan selvästi hahmottumassa.
VastaaPoistaLeena: Minä toin Amerikkalaisen elegian blogiini, vaikka en sille ihan lämmennytkään. :)
VastaaPoistaKohta minäkin pääsen tätä lukemaan, jee! Toivon, että osaan olla odottamatta liikoja. Lumoukseen petyin, mutta Amerikkalainen elegia taas oli parempi kuin odotin. Kaikki tämä tietenkin legendaarisen KMR:n jälkeen. :)
VastaaPoistaMinusta muuten missään Hustvedtin kirjoissa ei ole ollut lukuja. Lumouksesta en ole varma, muttei ainakaan KMR:ssä tai AE:ssä. Jälkimmäisessä onneksi sentään kappaleet olivat inhimillisen mittaisia.
PS. Katja, olet lomani aikana blogannut ihan kauheasti kaikkea ihanaa. Anteeksi, kun en ehdi kommentoida kaikkea! Ja pus!
Karoliina: Jee, tosiaan! Minä pidin tästä paljon enemmän kuin Amerikkalaisesta elegiasta, mutta en niin paljon kuin KMR:sta.
VastaaPoistaKiinnostava tuo tieto luvuttomuudesta. En jotenkin ollut edes huomannut sitä aikaisemmin, mutta nyt pisti silmään. Miksiköhän juuri tämän kirjan kohdalla?
<3