Juhani Aho: Yksin
Kustantaja: Wsoy 1890 (Pokkaripainos 2000-luvulta)
Kansi: Marjaana Virta
Kotimainen (pienois)romaani
Sivuja: 106
Tuulee virkeästi vastaan, hän nojaa vartaloaan vähän eteenpäin, suojaa silmiään päivänvarjolla ja pitää toisella kädellään hattunsa reunasta. Rinnassa on hänellä kukka, jonka äsken taitoin tiepuolesta, helmat hulmuavat, ja tuuli painaa niitä kiinteästi polvia vasten. Minun sydämeni vapisee, minä tahtoisin hänet kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua rinnassani, sillä eihän hän ole minun, enhän tiedä, rakastaako hän minua. Viikon päästä täytyy minun jättää hänet, ja kuka tietää, missä ja kuinka likellä on se, joka on hänet minulta ottava.
Ja niin tapahtuu: nuoren miehen on jätettävä Anna-niminen tyttö Suomeen. On jätettävä kahdenkeskiset kävelyt pappilan tiellä, on jätettävä Rantatie, Kappeli ja Bulevardinkatu. Sillä laiva lähtee Lyypekkiin ja vie sydänsuruisen - Anna löytää toisen miehen tai toinen mies löytää Annan - nuorukaisen kohti Euroopan sydäntä, kohti Pariisia. Mies haluaisi jäädä Suomeen, mutta häntä ajaa se sisäinen raivo, joka syntyy maaseudun yksinäisyydessä ja pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa. Miehellä ei ole velvollisuuksia ketään kohtaan, Pariisissa hän työskentelee kansalliskirjastossa ja kokee myös absinttipaikkojen ja Punaisen myllyn houkutukset.
Soitto on suruista tehty, murheista muovaeltu, lukee Juhani Ahon Yksin-teoksen (1890) alussa. Ja se on aivan totta; vaikka teos kuljettaa nuorukaisen Pariisin omana aikanaan pahamaineisiin ja toisaalta taiteellisiin keskittymiin, on romaani kertomus yksinäisyydestä. Siitä, miltä tuntuu kun oman kohtalon surkeus painaa eikä tuohon painoon löydy kuin hetkellistä helpotusta.
Olen kulkenut Rue Blanchea, joka mutkailee kylmännäköisten rakennusten väliä. Yht'äkkiä, minun sitä nyt muistamattani, aukeaa sen yläpäästä Montmartren rinteeltä eteeni "Moulin Rouge". Se paistaa punaisemmalta kuin koskaan ennen. Sen punaiset, pienillä sähkölampuilla kirjatut siivet vaakkuvat hitaasti tahdissa viittilöiden jo kaukaa luokseen. Ikkunoista tuikkivat punaiset tulet, ja ovi alhaalla myllyn jalkojen välissä on punainen sekin.
Pariisi on toki ihmeiden kaupunki: Eiffel-tornin, Seinen rantojen, värikkäisen bulevardien ja vilkkaiden kahviloiden tyyssija. Mutta Aho on siellä yksin. Niin yksin, että Yksin tuntuu omakohtaiselta, melkein tilitykseltäkin. Paikoin kirjan päähenkilö, jota en voi olla ajattelematta Ahona ja siksi aion häntä tässä blogijutussanikin kutsua Ahoksi, suorastaan märehtii omassa olossaan - ehkä liikaakin. Siitä huolimatta nuoren miehen romanttisessa haahuilussa, seksuaalisuudessa ja romanttisessa Pariisin-kuvauksessa on jotain sykähdyttävää ja kirjoitusaikakauteensa nähden rohkeaa. Rohkeaa on tietenkin kirjan takakannessakin mainittu "säädyttömyys", sillä Aho tosiaankin tutustuu Pigallen alueen prostituoitujen tarjontaan yllättävän yksityiskohtaisesti. Mielestäni kirjan suurin rohkeus tulee kuitenkin siinä tavassa, jolla Aho kuvailee suomalaisen miehen - ehkä tosiaan oman itsensä - rakkaudenkaipuuta, yksinolon aiheuttamaa ahdistusta.Tuo kaikki tulee ihan liki ja tekee sen miltei huumaavalla tavalla.
Kirja on pienoisromaani ja sellaisena melko tyylipuhdas. Ahon onnistuu luoda kirjaansa hieno kaari Suomesta Pariisiin ja toiselle menetystä rakkaudesta yksinoloon ja suurkaupungin taiteellis-paheelliseen sykkeeseen. Itse asiassa Yksin muistuttaa minua monista Joel Haahtelan nykyromaaneista: on hieman haahuileva miespäähenkilö Euroopassa, oman mielenrauhan etsintää ja rakkaudenkaipuuta, satunnaisia kohtaamisia ja ihmeellisiä, miltei maalauksellisia katunäkymiä sekä ennen kaikkea tietty, kauniinpohdiskeleva kirjoitustyyli. Kirjan takakannessa mainittu eleginen tyyli täyttyy niin Ahon tässä kuin Haahtelan melkein kaikissa kirjoissa. Vertaukseni voi tuntua kummalliselta ja ottaen huomioon vuosisataisen eron myös täysin tuulesta temmatulta höpötykseltä, mutta niin vain kävi, että Ahoa lukiessani pääsin miltei samaan tunnelmaan kuin joidenkin Haahtelan kirjojen parissa. Aho on kuitenkin kerronnassaan henkilökohtaisempi.
(Edit. Kiitos Liisan tarkan huomion muokkasin hieman tekstiä. Sulkeissa on väärää, sanoisinko mutuhuttuista tietoa! Loppuun on pakko nostaa vielä pieni knoppipohjainen, ehkä mutuhuttuinenkin ihmetyksen aihe. Kirjan kannessa komeileva Eiffel-torni ja kirjan ensipainoksen vuodeksi ilmoitettu 1890 saivat minut ensin hieman närkästymään. Kaikkien luotettavien lähteiden äidin, Wikipedian mukaan, Eiffel-torni valmistu vasta 1899, sen rakennustyöt tosin aloitettiin 1887-1889 välisenä aikana. Ajatukseni oli, että "ha haa, nytpäs on kannen tekijä halunnut tuoda mukaan ripauksen pariisilaisuutta ja erehtynyt". Onneksi olin väärässä, koska kansi on hyvin linjassa kirjan sisällön kanssa.) Romaanissa Aho itse katselee Eiffeliä ja seisoo sen alla. Illan värisinfoniassa torni pelmahtaa punaiseksi tulipatsaaksi ja muiden tavoin Aho tempautuu mukaan yhteiseen riemuun hurratakseen tuon uhrialttarin äärellä. Koska kirjan kirjoitushetkellä tornin rakennustyöt olivat kesken, taisi kirjailija visoida sitä, millainen ihme torni tulisi olemaan.Minua Ahon Eiffel-kuvaus viehättää kovasti, koska ne henkivät oman aikakautensa eurooppalaishenkistä toiveikkuutta.
Yksin on hieno romaani, joka luo kuvaa omaa aikansa taiteilijaelämästä ja melankolisesta rakkaudenkaipuusta. Ja tekee sen siinä määrin mielenkiintoisesti, että teoshan on (kuin) 1800-luvun lopun henkilökohtaista (miehisen sielunelämän) avautumiskirjallisuutta! Yksin saa myös Pariisin hehkumaan ja lukijansa hieman ahdistumaankin. Se kaikki on paljon sivumäärältään pieneltä kirjalta.
****
Yksin ovat lukeneet myös Hanna, Karoliina, Luru, Morre ja Salla.
Minun piti 18 v sitten pakkolukea Papin rouva ja siitä jäi ihan turha Aho-fobia, vaikka kirjassa ei sinänsä ollut vikaa. Nyt "kypsemmällä iällä" varmasti osaisin arvostaa Ahon tekstejä enemmän, ja tämä kuulostaa sopivasti pienen kynnyksen kirjalta...
VastaaPoistaElma Ilona: Voi ei! Pakkolukeminen on kurjaa. Mutta Papin rouva on muuten hienointa Ahoa ja sitäkin kirjaa suosittelen. Mutta aloita Ahoon tutustuminen vaikka tästä. :)
PoistaMielenkiintoisia nuo Eiffel-tornia ja Lapinlahden rautatietä koskevat havainnot. Nykylukija ottaa Ahon kirjat helposti nostalgiselta kannalta, aikamatkana menneisyyteen, eikä siinä tule ajatelleeksi, että omana aikanaan niissä onkin katsottu tulevaisuuteen. Täytyy pitää tämä näkökulma mielessä.
VastaaPoistaOuti, kiitos! Minusta ne ovat aika jänniä juttuja, koska Aho taisi olla melkoinen visionääri. Etenkin Rautatien kohdalla näin oli; Eiffeliä sen sijaan jo rakennettiin 1890, mutta sen rakennustyö oli vasta alussa. Aho oli tosiaan kiinni kehityksessä.
PoistaKaunis kirja tuo.
VastaaPoistaHannele, se on!
PoistaArvaat varmaan mutta: oi Pariisi. Minä en ole tainnut lukea Aholta mitään, en edes sitä Rautatietä, tämän voisin kyllä lukea. Kuulostaa ahdistuneisuudessaankin kauniilta kirjalta. Ja voi noi pioneitasi, upeat!
VastaaPoistaLinnea, sinua vähän ajattelinkin. Lue ihmeessä Ahoa, Pariisin vuoksi juuri tämä! Minä olen ollut tällä viikolla kirjallisissa pariisilaistunnelmissa muutenkin... :)
PoistaJa kiitos. Pionit sopivat meille niin hyvin, koska ovat laiskan hoitajan kukkia, siksi varmaan kukoistavat melkein lautasen kokoisina.
Hahhaa, hauska tuo mutuhuttuilu kannen ja wikipedian kanssa. Mutta ennen kaikkea hyvän yhteyden löysit Ahon ja Haahtelan välille. Minusta se ei ole ollenkaan kummallinen, vaan toivoisin että Haahtela tekisi tästä teoksesta oman nykyaikaisemman versionsa. :)
VastaaPoistaHanna, hehee ja kiitos. :) Tosiaan tässä kirjassa on niin paljon haahtelemaisia sävyjä, joskin realismin perintöä enemmän kantaen, että kirja voisi olla jonkinlainen Haahtelan (joidenkin) teosten esi-isä.
PoistaIhan totta, tämähän on ihan Haahtelaa! Tai paremminkin toisin päin. :D Minä en ollut muistaakseni lukenut ennen tätä Haahtelaa tai sitten vain Naiset katsovat vastavaloon, joka eroaa "perus-Haahteloista", joten en osannut Yksiniä lukiessani tehdä vertausta. Enkä välttämättä olisi tajunnut muutenkaan. Hieno huomio!
VastaaPoistaYksin on koskettava kirja, mutta ei vedä ihan vertoja Ahon parhaimmille.
Karoliina, nimenomaan toisin päin! Vähän hassu ajatus, mutta kyllä tässä jotain samaa vain on. :) Yksin on hieno kirja ja sinun arviosi tästä muuten sai minut ostamaan kirjan jo aikaa sitten. Nyt vasta ehdin lukea.
PoistaOlen samaa mieltä, että tämä on hieno ja koskettava kirja, muttei samanlainen mestariteos kuin rakastamani Papin tytär ja Papin rouva.
Sinä saat kyllä lukijan, ainakin minut, kiinnostumaan kaikista kirjoista, joista kirjoitat, sillä osaat kirjoittaa niin hienosti ja vaikuttavasti sekä sopivan analyyttisesti. Tästä on mutuhuttuilu kaukana!
VastaaPoistaMie en ole paljonkaan Ahoa lukenut. Olen kokenut Ahon kuten monen muunkin suomalaiskirjailijan kanssa samoin kuin Elma Ilona enkä ehkä juuri siksi ole niihin tarttunut sitten kirjallisuuden opiskelun. Syytä olisi kyllä tarttua, koska ne kyllä puhuttelevat edelleen. Ainakin sellainen kuva jäi tästä tekstistäsi, jonka Haahtelan kautta kytkit nykykirjallisuuteen.
Anna Elina, niinkö? Hassua. Mutta sinäkin olet kyllä aika monta kirjaa minulle vinkannut ja auttanut löytämään muutamia ikisuosikkejanikin. :)
PoistaJa voi että, Ahoa kannattaa kyllä lukea. Minulla oli onni "omistaa" lukiossa innostava äikänope, joka sai rakastamaan Papin tytärtä ja sen myötä muutakin Ahoa. Suosittelen kyllä!
Ai että, tämä on pitänyt lukea niin kauan, mutta aina se jää... kuitenkin Aho on niin <3
VastaaPoistaTuo Eiffel-huomiosi on muuten aika hauska ja kiinnostava.Ajatella, että Aho on ollut niin asioista perillä ja osannut uskottavasti visioida valmiin tornin! Minua tämä kansi sykähdyttää aina, en ole Pariisissa käynyt, mutta kansi kuvastaa juuri sitä, miten Pariisin mielessäni miellän.
Amma, Aho on! <3
PoistaSuosittelen tätä sinulle. Uskoisin, että kirjassa on paljon sellaista, josta pitäisit kovasti. Aho oli tosiaan selvästi kiinnostunut omasta ajastaan: niin teknisestä kehityksestä kuin ennen kaikkea ihmisistäkin.
Aho on niin loistava, että tämä täytyy kyllä lukea aivan pian! Ja Pariisihan on aivan ihana♥
VastaaPoistaSanna, totta, Aho on loistava, Pariisi ihana ja tämä kirja lukemisen arvoinen. :)
PoistaAhoa olen viimeksi lukenut koulussa eli siitä on kauan. Suomalaisen kirjallisuuden historia kertoo Ahon Pariisin matkasta, jolloin "Aho perehtyi ranskalaisuuteen. Matkan kokemukset ja elämykset kuvastuvat Yksin ja Papin rouva teoksissa".
VastaaPoistaTämä kirja täytyy lukea sekä tekstin että Pariisin ja ranskalaisuuden takia. Kiitos esittelystä, samalla tuli selattua mainitsemaani Suomalaisen kirjallisuuden historiaa.
Marjatta, kiitos vinkistä. Pitääkin lukea tuo kohta Suomalaisen kirjallisuuden historiasta. Kirja löytyy omasta hyllystäni ja se on kyllä erinomainen hakuteos vaikka mihin.
PoistaKatja, minulla on Juhani Ahon Kootut teokset isän peruja, mutta olen lukenut vain sen Rautatien. Jotain on vielä edessä siis...
VastaaPoistaMeilaan sulle, sillä nyt tuli asiaa.
Leena, Juhani Aholta kannattaa lukea ainakin tämä ja Papin rouva.
PoistaJa kiitos meilistä! <3
PS. Siis ihan ylivertainen kuva♥
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOlen Papin tyttären vuoksi nyt niin innostunut Ahosta, että tämäkin kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaMutta oliko Aho kuitenkaan ihan noin suuri visionääri Eiffel-tornin suhteen? Sekä Wikipedia että tornin viralliset sivut sanovat tornin valmistuneen 1889, saman vuoden Pariisin maailmannäyttelyä juhlistamaan.
Vastaan paremmin myöhemmin, mutta voi vitsit! Luin vuosiluvun väärin. Nyt nolottaa ja meni vielä enemmän mutuhutuksi. Apua!
PoistaLiisa, kiitos tosiaan tuosta huomiosta. :)
PoistaPapin tytär ja Papin rouva ovat suosikkiteokseni Aholta. Mutta tämäkin kannattaa ehdottomasti lukea!
*Pitkä ja syvä huokaus* - Pariisi <3
VastaaPoistaTämän kirjan haluan lukea jo kannen ja tapahtumapaikan takia :)
Jos haluatte kuunnella tämän äänikirjana niin löytyy täältä...http://kingsnclowns.com/index.php?option=com_k2&view=item&id=111:juhani-aho-yksin-aanikirja
VastaaPoistaOlen iso Juhani Aho fani ja kun en löytänyt tätä kirjaa kuunneltavana tein sellaisen itse.