Harriet ja David ovat ylempään keskiluokkaan kuuluva pariskunta, joka jakaa konservatiiviset arvot sekä haaveen suuresta, onnellisesta, perheestä. He menevät naimisiin, hankkivat talon puutarhoineen ja saavat nopeaan tahtiin lapsia. Neljä ensimmäistä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, ovat suloisia, hentohiuksisia ja sinisilmäisiä unelmalapsia. Juhlapyhien aikaan perheen talo täyttyy sukulaisista ja kaikilla on ainakin näennäisesti ihanaa.
Harrietin viides raskaus on niin vaikea, että se tuntuu olemassaolontaistelulta. Kohdussa oleva lapsi on vieras, se ei tunnu omalta missään vaiheessa. Jo vauvana Ben on eräänlainen kummajainen, Rosemaryn vauva, mennikäinen - suoranainen hirviö. Benin kasvaessa perheessä tapahtuu järkyttäviä asioita, jotka ajavat perheen kriisiin sekä suurten päätösten äärelle.
Raakalaismainen Ben toimii näkemykseni mukaan eräänlaisena allegoriana kaikille niille ongelmille, joita ylempi keskiluokka lakaisee mielellään maton alle. Benissä henkilöityvät ne ikävät ja pimeät asiat tai ajatukset, joita kukaan ei haluaisi myöntää olevan olemassa.
Kun kirjoitan omista lukukokemuksistani, koetan olla lukematta kyseisestä kirjasta tehtyjä arvosteluja, koska ne vaikuttavat minuun. Ennen Viidennen lapsen aloittamista luin kuitenkin muutaman kirjasta tehdyn arvion, joista eräässä teosta luonnehdittiin pikemminkin hyväksi raportiksi kuin kirjaksi. Tästä arviosta sain sellaisen käsityksen, ettei kirja vetoa tunteisiin. Toki Lessingin tyyli kuvata vaikkapa Harrietin ja Davidin rakastuminen sekä avioelämä on hieman lakonista, mutta kyllä teos vetosi ainakin minun tunteisiini. Äitinä pystyin samaistumaan Harrietin Beniä kohtaan suuntautuvaan kiintymykseen kaiken pelon ja inhon keskelläkin. Mietin myös, että jos olisin lukenut tämän kirjan raskaana ollessani, olisin takuulla säikähtänyt lapseni liikkeitä kohdussa. Viides lapsi herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle vanhemman rakkaus voi tai saa mennä? Mikä on perheonnen hinta?
Viides lapsi oli ensimmäinen lukemani Lessingin kirja. Vaikka en pitänyt Lessingin lakonisesta tyylistä aivan kaikilta osin, puhutteli kirja minua. Nautin Lessingin kerronnasta - tällaisesta tarinasta ei suoranaisesti voi nauttia - siinä määrin, että taatusti luen hänen teoksiaan tulevaisuudessakin.
Kuulostaapas mielenkiintoiselta! Tuo kirja on pakko kaivaa jostain esiin! Itse olen joskus miettinyt tuota samaa problematiikkaa... Hassua, että sitä edes tulee miettineeksi :)
VastaaPoistaOlen vuosia sitten lukenut 2 Lessingin kirjaa,ja nyt tämä kirja kuulostaa erittäin kiinnostavalta.Pistänpä muistiin;-)
VastaaPoistaKuulostaa mielenkiintoiselta, odotankin että akateemiseen tulee pokkari aika ja saa ostaa kesälukemiseksi vinon pinon kirjoja :)
VastaaPoistaTästä olisi siis minunkin pitänyt aloittaa urani Lessingin lukijana! Valitsin sen sijaan sen Hyviin naimisiin ja ne jatko-osat, mutta toisen osan kohdalla meni hermot. Se poliittisen elämän kuvaus oli liikaa ja se, että äiti jättää lapsensa toteuttaakseen itsensä. Tiesin kyllä, että niin niissä käy, mutta silti. :( Oli jotenkin liikaa.
VastaaPoistaTähän voisin kyllä tarttua!
Niin ja se vielä, että teemat tuovat mieleen Poikani Kevinin (Lionel Shriver). Onko tuttu sinulle?
VastaaPoistaOlen lukenut muutaman Lessingin kirjan ja pidin niistä lakonisuudesta huolimatta. Hyllyssä odottaa useita :)
VastaaPoistaLumiomena, apua! Tiedäthän,e ttä olen 'paussilla' ja uusin vanhoja. Mieheni kuvasi juuri uudestaan Viidennen lapsen ja nyt laitan julki vuosi sitten olleen arvosteluni. Miten tämä on mahdollista;-) Minun on aika suppea, mutta voimakas. Tämä on ainoa Lessingin kirja, josta pidän. Tämä poikkeaa täysin hänen muusta tuotannostaan!
VastaaPoista(Katsoin juuri, mitä voisin uusia ja tämä yksi niistä vanhemmista. Liian paljon nyt uusia,tarvitsen lukuaikaa, joten pakko. Mutta meiltähän tämä sujuu...)
Lukutoukka kiittää tästä vinkistä, tämän laitan listalle odottamaan vuoroaan;-)
VastaaPoistaJuonipaljastukset kyllä kuulostavat sen verran sydämeen käyviltä, että nenäliinoja luultavasti tarvitaan?
Hymyjä sinne!
Olet oikeassa, tämä kirja on kaikkea muuta kuin raportti. Tämä vetoaa suuriin tunteisiin ja todellakin: En ole antanut ystävieni lukea tätä heidän raskauksiensa aikana, sillä tästä voi aika ajoin tulla ahdistusta. Esim. ne hoitolaitosyritykset.
VastaaPoistaPääkysymys tässä on nimenomaan: Kuinka pitkälle pitää riittää vanhemmuuden, äidin rakkauden ja milloin on todellakin aika päästää irti.
Mutta minä sympatiseerasin Harrietin ja Davidin unemia. Se oli selliasta Carl Larsson onnea. Kovan hinnan he saivat unelmastaan maksaa.
Kirjasta en osaa kommentoida mitään, siitä on nyt ihan liian kauan, kun olen viimeksi lukenut... lapset ja kaikki muu vievät niin paljon aikaa ja en jaksa lukea edes ennen nukkumaanmenoa. Blogeja selaan läpi, lehtiä selaan. Ehkä joku päivä taas palaan siihen, että pystyn paneutumaan asioihin hieman syvemmältä enkä vain selaa. :) Toivottavasti sinun mies pääsee turvallisesti kotiin. Muutenkin ihania postauksia monta tässä edellä.
VastaaPoistaMielenkiintoista, täytyypä lukea kyseinen kirja.
VastaaPoistaMielenkiintoista, mutta ei ilmeisestikään kovin kevyttä luettavaa. Ajatuksia herättävää varmasti.
VastaaPoistaViivu: Tämä oli todella mielenkiintoinen, mutta aika rankkakin kirja. Se antoi paljon pohdittavaa, mutta seuraavaksi on pakko lukea jotain höyhenenkevyttä.
VastaaPoistaYaelian: Kuten Leena tuolla alempana kommentoi, on tämä kaiketi aika erilainen verrattuna muihin Lessingin teoksiin. Suosittelen kyllä!
Marie: Oi, pokkareita on ihana kantaa kesällä kotiin kassikaupalla ja nauttia niiden lukemisesta. Minä kävin hakemassa pokkariennakkoa Hulluilta päiviltä, jolloin tämä Viides lapsikin tuli hankittua.
Ilse: Minä olin lukenut Lessingin muista kirjoista, mutta Viidennen lapsen takakansitekstissä oli jotain, joka kiinnosti. Olin jo pitkään ajatellut lukea Lessingiä. Ehkä oli hyvä, että aloitin tästä? Poikani Keviniä en ole lukenut, mutta tiedän paljon sen teemasta ja luultavasti Lionel Shiver on lukenut Lessingiä.
Omenaminttu: Kiinnostava kuulla! Ehkei lakonisuus ole aina pahasta? Lessing on hyvä kuljettamaan tarinaa.
Leena: On aika hauska sattuma, että meillä molemmilla oli eilen sama kirja mielessä! Sinun arviosi on voimakas, mutta niin on kirjakin. Olen samaa mieltä, että jotkut kohtaukset ovat järkyttäviä ja Harrietin ja Davidin perheen tarina jää pitkäksi aikaa mielen sopukoihin. Siksi aloin nyt lukea jotain aika kevyttä.
Aamunkukka: Nenäliinoja tarvitaan, mutta ehkä enemmän kuin suoranaista surua, kirja saa aikaan ajattelua ja tunnejärkytystä. Jotenkin tässä äiti, Harriet, on se johon samaistuu ja jonka valintoja ihmettelee samaan aikaan. Sinne myös hymyjä ja iloa viikkoon!
Miia: Tiedätkö, minulla on paljonkin selailuaikoja. Luen toki paljon kirjoja, olen aina lukenut. Mutta joskus elämässä tosiaan on niin paljon muuta, että on hyvä selailla :) Se on rentouttavaa.
Kultsin kämppä: Kirja on mielenkiintoinen ja sen myös lukee melko nopeaan.
Johanna: Tuohon edelliseen kommentiini liittyen; Vaikka kirjan lukee nopeaan, ei se tosiaankaan ole kevyttä luettavaa.
♥
Tuo kuulosti siltä, että se täytyy joskus lukea ja varata heti päälle vaikka sitä Annaa tms. suloista tyttökirjaa...;) Luin näitä arvostelujasi oikein mielenkiinnolla, myös tulla ylempänä olevan...:)
VastaaPoistaMarge: Tämän kirjan jälkeen kannattaa tosiaankin lukea jotain suloista :) Hieno kirja, joka herättää ajatuksia vanhemmuudesta, mutta aika rankkakin.
VastaaPoista