torstai 11. maaliskuuta 2010

~LEHTIFRIIKKIYTTÄ JA SISUSTUSHAAVEITA~


Blogini piti olla kirjapainotteinen, mutta viime aikoina olen ollut hieman hakoteillä kirjojen maailmasta. Toki olen lukenut, koska luen päivittäin, mutta lasten vatsatauti, kaunis keväinen sää, ompelukoneeseen tutustuminen sekä yleinen keväthaahuilu ovat vieneet kirjalliset lauseet päästäni! Siksi olenkin keskittynyt enemmän lehtien lukemiseen. Olen paitsi kirja-, myös lehtifriikki ja sorrun helposti tilaamaan ja ostamaan erilaisia aikakauslehtiä. Pääosin luen koti- ja sisustusaiheisia lehtiä suosikkeinani Kodin Kuvalehti, Kotivinkki, Maalaisunelma sekä ennen kaikkea brittiläiset Contry Homes & Interiors sekä Country Living. Toki pikkulasten äitinä luen myös Meidän Perhettä enkä voisi aloittaa aamuani ilman kahvia, voileipiä, tuoremehua ja Hesaria. Selaan mielelläni myös niinkin erilaisia lehtiä kuin Gloriaa, Rumbaa, Hiidenkiveä ja Tulvaa - oikeastaan taidan lukea melkein mitä tahansa käteeni saan poislukien Seiskan kaltaiset julkaisut. Siinä mielessä olenkin hieman friikki, etten ole koskaan ostanut viimeksi mainitsemaani lehteä ja olen oikeastaan varsin ylpeä siitä :)


Englantilaiset sisustuslehdet ovat suosikkejani siksi, että niissä on paljon romantiikkaa, mutta pohjoismaista tyyliä hieman värikkäämmin. Pidän toki nk. tanskalaistyylistäkin, mutta täydellinen valkoisuus on mielestäni häiritsevää. Ok, meillä kotonakin on valkoiset sohvat sekä valkoinen matto olohuoneessa ja haaveilen valkoisista keittiön kaapistoista, mutta liika on liikaa tässäkin suhteessa. Uusimman Country Home & Interiorsin sivuilta löysin sellaista värikkyyttä ja leikkimielisyyttä, josta pidän. Yläkuvassa ylhäällä oikealla oleva koti on kuvattu Hertfordshiressä, jonne mieheni pääsee työmatkalle toukokuussa. Olen ihan aidosti kateellinen hänen tuosta reissustaan, koska haaveilen matkasta Englannin maaseudulle. Matkakuumeesta voisinkin kirjoittaa oman päivityksen, mutta vasta kirjojen jälkeen!

Laura Ashleyn tyyli on minulle siinä rajalla, että meneekö se liiallisen kukkaromantiikan puolelle. Kävin kuitenkin hakemassa Ashleyn kevätkuvaston työpaikkani lähellä sijaitsevasta myymälästä - ainakin puutarhan tai pation sisustushaaveita voi kasvattaa lisää näillä kuvilla:



PS. Ennen kuin pääsen takaisin kirjojen pariin, aion esitellä hieman kotiamme, yhden lastenkirjan sekä järjestää vihdoin ensimmäisen arvontani. Kirjoja odottavat, koettakaa jaksaa!
Mitä päivitykseni otsikkoon tulee, niin mitään oikeasti friikkiä näissä lehdissä ei tietenkään ole :)

8 kommenttia:

  1. Oman blogini piti alunperin kertoa maalaiselämästä! Mutta nyt se onkin vain Valokuvia-otsikon alla, pelkistyy vain pelkistymistään : )

    Mukavaa, että laitat kirjajuttujesi väliin kaikkea extraa, kiinnostavia nekin.

    Samantapaisia lehtiä lueskelen itsekin, olen kyllä rojahtanut sohvalle seiskankin kanssa ja uppoutunut kaikkeen tyhjänpäiväiseen juoruiluun. Täytyy todeta, ettei siitä mitää käteen jää : )

    Kauppareissun vakiohylly on tietysti lehtipiste ja irtonumeroita jää aina käteen. Illalla on sitten ikäänkuin oma pikku hetki sen lehden kanssa, rentouttavaa ja palkitsevaa.
    Ja kirppiksiltä huomaan joskus kävelelväni kotiin vuosikertojen kanssa onnellisena. Yöpöydällä on nytkin vuori lehtiä, joista valita.

    VastaaPoista
  2. Taru: Niin nämä blogit muuttuvat ;) Kyllä minäkin Seiskaa luen, jos se esim. jonkun tuttavan olohuoneen pöydällä lojuu, mutta lehteä en ole ostanut. Minun juoruntarpeeni täyttyvät Me Naisilla sekä iltapäivälehtien nettiversioilla. Ja jos väsyttää eikä jaksa syventyä kirjaan, niin lehden selaaminen viihdyttää, palkitsee ja on tosiaankin sellainen oma hetki arjessa.

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään kans lehdistä paljon. Tällä hetkellä tilattuna tulee pari lehteä. Lisäksi hyödynnän netin "tilaa ilmainen näytenumero tai vastaa kyselyyn, niin saat palkkioksi lehden" -tyyppisiä juttuja. Kierrätän lehtiä myös sukulaisten ja ystävien kesken ja jos lehtiroskiksessa sattuu olemaan päällimmäisenä pino jonkun toisen pois heittämiä minulle mieluisia ja uusia lehtiä, niin en voi vastustaa kiusausta. ;) Lehdet ovat minusta hirveissä hinnoissa irtonumeroina ostettuna: 8,90 euroa tai enemmän on mielestäni liikaa, varsinkin jos jotain selailee vain pienen hetken. PS. Tilasin ison kasan näytenumeroita vähän aikaa sitten täältä: http://www.ilmaistavaraa.com/kategoria/lehdet/ Ja sama juttu minulla, että blogini piti alunperin esitellä vanhoja "aarteitani", mutta onkin lähtenyt rönsyilemään, kun niin moni asia kiinnostaa. ;)

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, minullakin on menossa haahuiluvaihe. Olen postannut sekä Country Livingistä että Country Homes & Interiors...sekä tänään apua!, Helen Mirrenin juhlapuvussaan Oscar -gaalasta. menetän kohta katu-uskottavuuteni vakavasti otettavan kirjallisuusblogin pitäjänä;-) Ajattelin juuri, että pitäisikö ottaa lukupaussi, etten vallan munaa itseäni...On the other hand: Girls must have fun!

    Sählään minäkin aina brittiläisen ja tanskalaisen välillä, mutta huippu oli se, kun Kotivinkissä oli se erikoisnumero niistä upeista kodeista ympäri maailmaa, niin teimme sisustushullun serkun kanssa sokkotestin, mikä olisi toisen koti. Hän arvasi minulle tanskalaista, mutta se oli se ranskalainen, johon olisin muuttanut ihan heti.

    Mulla on Laura Ashleyn tapetti vierasmakkarissa ja se on aivan ihana. Sovittelen siltä väliltä ja paljon countrya joukkoon.

    Kka jaksaa lukea, jos on vain kirja-arvosteluja,e nkä nyt puhu sinusta, vaan minusta, joka tein sentään viime vuona 140 arvostelua: Niiden välissä pitää olla kevennyksiä, sillä kaikki kirjat eivät ole Prinssi Edwardin saarelta...paitsi, että seuraava taas on;-)

    VastaaPoista
  5. Blogi on mitä on, muuttuu niin kuin elämä.. Minä kovin yritän olla lehtiä ostelematta, niin iso kasa on tullut parissa vuodessa, yritän lukea olmatteks kirjastossa.

    VastaaPoista
  6. Anastasia: Kiitos linkistä. Käynpä kurkkaamassa, mistä lehtien näytenumeroita voi saada ilmaiseksi. Ehkä tällainen blogin aihepiirin rönsyileminen on vain hyvästä, kaikki kun eivät voi olla kiinnostuneita jokaisesta aihepiiristä ja esimerkiksi kirjoja on vaikea kommentoida, jos ei ole kyseistä teosta lukenut.

    Leena: Niinpä, haahuilu on väistämätöntä ja välttämätöntä :) Ehkä tämä on jonkinlaista voimien keräämistä kohti seuraavaa kirja-arvotelua. Olen nyt päässyt kunnolla takaisin lukemisen makuun ja "Perunankuoripaistos" valmistuu muutaman päivän sisällä. Minustakin Laura Ashleyn tapetit ovat ihania.

    Hannele: Antaa blogin ja elämän vaan muuttua! Minä kävin kirjastossa lukemassa lehtiä useinkin ennen lasten syntymää, mutta nyt ostan lehtiä kotiin tai lainaan kavereiltani, koska lehtien lukusali on vaihtunut kotisohvaan :)

    VastaaPoista
  7. Minusta on kiva, että blogi elää rönsyilemällä...;)

    Luen myös paljon lehtiä, kirjoja, kun aikaa on enemmän. Näin kevään ja kesän kynnyksellä, tuo kirjojen lukeminen vähenee: puutarha ja kesäpaikan remontti, mutta sadepäivinä taas on mukava ottaa käteensä kirja;)

    Kauniita nuo lehtien kuvat, pidin niiden tunnelmasta! Minäkään en viihdy kokonaan valkoisessa, kaipaan joukkoon maanläheisiä värejä, pastelleja, puuta...

    VastaaPoista
  8. Marge: Oi, kevät ja kesä! Minullakin saattaa lukeminen vähentyä, koska aiomme tehdä mm. terassilaajennuksen, rakentaa leikkimökin sekä istuttaa kasveja pihallemme, jolla ei kasva vielä juuri mitään. Toisaalta kesäiltaisin on ihanaa valoa, jonka voimin jaksaa varmasti myös lukea. Kesäinen sadepäivä on yksi tunnelmallisimpia asioita maailmassa!

    VastaaPoista