David Guterson: Lumi peittää setripuut

David Guterson: Lumi peittää setripuut
Kustantaja: Otava 1996
Alkuteos: Snow Falling on Cedars 1994
Suomennos: Markku Päkkilä
Sivuja: 461
Mistä: Omasta hyllystä
Yhdysvaltalainen romaani

Ulkona pohjoistuuli puhalsi lakkaamatta lisää lunta oikeustalon päälle. Puoliltapäivin kylää peitti melkein kymmensenttinen lumikerros, mutta lumi oli niin kevyttä että se hädin tuskin pysyi maassa. Se pöllysi pitkin Amity Harborin katuja kuin jäinen sumu tai aaveiden hengitys - kuin puuteroitu tomupyörre, hyisen kylmä luupöly tai kimppu toisiinsa kietoutuneita valkoisia savukiehkuroita.

San Piedron saarella Seattlen edustalla on totuttu ankariin oloihin ja säänvaihteluihin: kuumiin kesiin, sankkaan sumuun ja jatkuvaan lumisateeseen. Saarelaiset ovat ahkeraa väkeä, ja kaikki tuntevat toisensa. Toinen maailmansota kuitenkin repi väestön kahtia, kun japanilaistaustaiset, nuo japsit ja japsihuorat, karkotettiin saarelta sodan ajaksi. Nyt vuosien jälkeen moni vanha elämänkokemus punnitaan uudelleen, kun japanilaissyntyistä Kabuo Miyamotoa syytetään kaikkien tunteman saksalaisjuurisen kalastajan Carl Heinen murhasta. Oikeudenkäyntiä seuraa jokainen saaren asukki, läheisimmin paikallislehden toimittaja Ishmael Chambers ja Kabuon vaimo Hatsue.

David Gutersonin esikoisromaani Lumi peittää setripuut on minulle rakas lukuromaani vuosien takaa hieman samaan tyyliin kuin keväällä 2011 esittelemäni Mary Wesleyn Kamomillapiha. Gutersonin kirjan hankin muistaakseni joululahjaksi saamallani lahjakortilla vuonna 1997 tai 1998 ja ihastuin kirjaan niin, että käytin seuraavaa lainausta jopa omassa gradussani.

Kun mansikka-aika alkoi olla lopuillaan heinäkuun alussa, poimijat saivat päivän vapaata Mansikkajuhlaa varten. Joku saaren nuorista tytöistä kruunattiin mansikkaprinsessaksi, hakujinit grillasivat lohta ja vapaapalokunnan joukkue pelasi softball-ottelun saaren japanilaisten joukkuetta vastaan. Puutarhakerholaiset esittelivät mansikoitaan ja verenpisaroista sommiteltuja kukkakoreja, ja kauppakamari antoi palkinnon paraatin komeimmalle vaunulle.

Lumi peittää setripuut on monessa mielessä vastakohtien tai vastinparien kirja: on kaksi eri aikatasoa, sota ja rauha, nainen ja mies tai miehet, on mansikkainen kesä ja luminen talvi, on vapaus ja vankeus, elämä ja kuolema, japanilaiset ja amerikkalaiset. On yhteisö ja yksinäisyys, me ja muut, aina muukalaisvihaan saakka . Näitä vastakkaisuuksia Guterson käsittelee taidolla: hän luo elävän saaren, jonka asukkaita monet kipupisteet painavat. Hän kirjoittaa ihmiset arkisiksi ja toimeliaiksi, lannistumattomiksi ja pohjimmiltaan haaveellisiksi.

Luin siis romaanin nyt toisen kerran. Tälläkin lukukerralla ihastelin Gutersonin luonto- ja yhteisökuvausta. Mansikkajuhla kuvastaa mennyttä aikaa, nuoruuden ja rakkauden kesää. Romaanin nykyhetkessä taas sataa koko ajan lunta, kauniina lumiryöppyinä ja kaiken peittäen. Lumi korostaa mainitsemiani vastinpareja, peittää symbolisesti alleen paljon ennakkoluuloja ja kaunaa.

Vanhan suosikkikirjan lukemiseen liittyy aina riskejä: joskus muistikuvissa elävä kirjan taika katoaa, toisinaan se vain vahvistuu. Nyt kävi niin, että osa taiasta katosi. Lumi peittää setripuut on pohjimmiltaan tuikitavallinen lukuromaani, jossa oikeussalidraamalla - onhan tutkittavana kalastajan kuolema, murhasyytekin - on suurempi rooli kuin muistin. Kokonaisuudessan tarina on yllätyksetön, joskin vetävä ja koskettava sekä koko ajan ehjä. Minun on pakko mainita, etten välitä oikeudenkäynteihin keskittyvistä kertomuksista, mutta Gutersonin romaanissa oikeudenkäyntikuvaukset nivovat menneen ja nykyhetken ja sallivat uskottavien ja samastuttavien henkilähahmojen vajota muistoihinsa - rakentaa tarinan muita ajallisia tasoja.

Vaikkakin tavallinen ja vähemmän rakas kuin 15 vuotta sitten, oli Gutersonin romaani uudellakin lukukerralla vetävä ja hyvä, mutta kuitenkin vain yksi laadukas lukuromaani muiden joukossa. Ja tällä kertaa se riittää: luminen ja mansikkainen saari Seattlen edustalla tarjoaa puitteet kelpo romaanille - romaanille ihmissydämen tutkimattomista sopukoista.

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu. Ideoita tunnelmalliseen jouluun
Kustantaja: Docendo 2013
Kuvat: Ilona Pietiläinen, Joel Jyrinki ym.
Ulkoasu: Neiti Sievänen
Sivuja: 168
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen joulu-/sisustuskirja

Tahtoisin uskoa niin, että kuunnellessasi aivan hiljaa voit kuulla kulkusen helähtävän, nähdä tähden lentävän ja muistaa asian kaikkein tärkeimmän. Ei se ole se valtava hössötys, ei upein joulukattaus vaan ihan pieni hymy, käden sipaisu, halaus, korvan takaa rapsutus tai suloisimman joulun toivotus. Minä toivotan sinulle mitä lumoavinta joulua.

Lumisten kirjojen kuukauteni etenee, olen lukenut yhden vanhan kirjatuttavan ja parhaillaan olen lukemassa hienoa romaanipaksukaista. Linda Boström Knausgårdin Helioskatastrofi oli kuitenkin - ja sittenkin! - niin vahva kirja, että tällä hetkellä kaikkeen lukemiseen on vaikea keskittyä. Lisäksi jouluvalmistelut ovat syöneet osansa vapaa-ajastani, minkä vuoksi eräs kirjahyllyssäni pian jo puolitoista kuukautta odotellut joulukirja saa nyt kiilata tähän väliin. Ja lunta on siinäkin.

Ilona Pietiläinen, bloggaaja ja sisustustoimittaja, luo tuoreimmassa teoksessaan katseensa Lumoavaan jouluun. Suurikokoinen kirja kuljettaa vierailulle erilaisiin joulukoteihin, antaa askarteluvinkkejä ja leipomisohjeita sekä johdattelee lukijansa jouluisiin tunnelmiin lukuisten kuvien siivittämänä. Olen muutamaan otteeseen kertonut, että pidän joululehdistä ja -kirjoista. Olen kuitenkin samalla hyvin tarkka siitä, millaisia joulukirjoja haluan selailla. Lehdissä voi olla melkein mitä vain, mutta kirjoissa rakastan selkeyden ja jouluisen tunnelman yhdistelmää, mikä onnistuu erityisen hyvin Oi ihanassa joulukuussa ja Meillä on joulussa. Sen sijaan hyvin runsasta ja pursuavaa joulua en jaksa.

Ensin totean, että Ilona Pietiläisen Lumoavassa joulussa on paljon hyvää ja ihanaa: se on kanttaan myöten kaunis - ja kansi muuten onkin kertakaikkisen ihastuttava, kukapa ei pitäisi "bambeista". Kirjasta välittyy aito innostus jouluun ja sen esittelemät monet joulukodit ovat varmasti rakkaudella hoidettuja, joulutunnelmaa kannattelevia ja ideoita pursuavia. Lumoava joulu innostaa askartelemaan, kokkaamaan ja fiilistelemään. Minä aion kokeilla ainakin cashwepähkinä-mutakakkua ja konvehtijuomaa.

Mutta - niin. Lumoavassa joulussa kaikkea on kovin paljon. Jos jonain vuodenaikana saa olla hieman imelän puolella, niin juuri jouluna: voi kuunnella viihdeorkesterisovituksia suosikkijoululauluistaan ja itkeä kaikkien Disney-klassikoiden äärellä. Hieman tätä samaa kantaa myös Lumoava joulu. Se on komea, mutta imelä: kukka-asetelmat on huurteisenpastellisia, siellä täällä on enkelinsiipiä ja "rustiikkisia" koristeita. En usko selkeyden ystävien viihtyvän sen äärellä - edes jouluna. Itse en ole täysin pelkistettyjen linjojen ystävä ja sisustuksessa pidän leikittelyn ja graafisuuden välitilasta, mutta nyt kyllä ahdistuin Lumoavan joulun runsaudesta. Sinänsä kauniita ja kekseliäitä kuvia esimerkiksi on niin paljon, etten kirjaa lukiessani tiennyt, mihin katseeni kohdistaisin. Ehkä muutama isompi kuva aukeamaa kohden toimisi paremmin? Joskus vähemmän on enemmän. Kuvat ovat kuitenkin omassa lajissaan hienoja ja Pietiläisen teksti on kaikkine käden sipaisuineen ja kulkusen helähtelyineenkin kirjan henkeä kantavaa.

Sisustuskirjojen, kuten totta kai kaiken kirjallisuuden, kohdalla kyse on makuasioista ja etenkin joulun aikaan moni pitää runsaudesta. Minun joulukirjani tämä ei ikävä kyllä ollut. Vaan ne, jotka kokevat joulunsa sisältävän paljon askartelua, hieman välkettä ja helinää sekä aimoannoksen suloisinta tunnetta löytävät varmasti paljon oivalluksen ja tunnelmallisuuden hetkiä Lumoavan joulun sivuilta.

---
Lumoavan joulun lumoissa ovat olleet Leena ja Kirjakirpun Jenni.

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Kustantaja: Like 2013
Alkuteos: Helioskatastrofen 2013
Suomennos: Petri Stenman
Kannen kuva: Benjamin Goss
Sivuja: 138
Mistä: Laina ystävältä
Ruotsalainen romaani

Minä synnyn isästä. Minä halkaisen hänen päänsä. Silmänräpäyksen ajan, pitkän kuin elämä itse, me seisomme vastapäätä toisiamme ja katsomme toisiamme silmiin. Sinä olet minun isäni, sanon hänelle silmilläni. Minun isäni. Tuo on minun isäni, joka seisoo edessäni lattia veressä. Hänen villasukkansa imevät sitä ahnaasti itseensä ja värjäytyvät punaisiksi. Veri uppoaa kuluneeseen puulattiaan ja minä ajattelen: Hänen silmänsä ovat vihreät kuten minulla.

Conrad-nimisen miehen kanssa on asunut 12-vuotias tyttö, jonka olemassaolosta kukaan ei ole aiemmin tiennyt. Tyttö löydetään alastomana, ainoana asusteenaan päässä oleva kultainen kypärä. Conrad on sairastunut skitsofreniaan ja sen seurauksena päätynyt mielisairaalaan. Tyttö otetaan huostaan uskovaiseen perheeseen, joka on aina toivonut tyttöä. Hän saa nimekseen Anna ja hänellä tuntuu olevan kielillä puhumisen lahja.
 
Ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin pienoisromaani Helioskatastrofi kuljettaa lukijansa pohjoiseen Ruotsiin, pienelle paikkakunnalle jossa helluntaikirkko ja raittiusseura sekä hiihtokilpailut määrittävät ihmisten vapaa-aikaa ja maailmankatsomusta. Annan elämä muuttuu monella tapaa: uudessa perheessä hänestä tulee osa pikkukaupungin yhteisöllistä elämää, glossolalia tekee hänestä ihmeen - ja kuitenkaan mikään ei ole sellaista, miltä ensin näyttää.

[--] Ulkona oli kylmää, tähtikirkasta ja lumi säikyi yössä. Keli oli kuiva ja sukset luistivat hyvin, vaikka latua ei ollutkaan tehty. Minä menin lumivallin yli, sitten olin metsässä ja puut olivat aivan mustia, vaikka latu oli valaistu myös yöllä. Nousin ladulle ja annoin sauvojen tehdä työn ensimmäisten vetojen ajan. Sitten vauhti otti vallan ja jalat ja kädet auttoivat toisiaan. Koko ruumis oli virittynyt vauhtiin ja ensimmäisessä alamäessä tuntui kuin se olisi nauranut.

Kuinka hyvin monet tunnelmat Boström Knausgårdin kirjassa sopivatkaan lumikirjojen teemaan! Bongasin Boström Knausgårdin romaanin Liken kuvastosta jo aikaa sitten, mutta koska pidän niin paljon Karl Ove Knausgårdin kirjoista, en halunnut lukea hänen vaimonsa romaania - vain siksi, että nimenomaan "Knasun" tuotanto oli rakentanut päähäni mielikuvan ruotsalaiskirjailijasta. Kun sitten Sara, Maria, Arja ja Susa kirjoittivat Helioskatastrofista niin kiinnostavasti ja kun kirjaa suositeltiin minulle lumikirjavinkkejä pyytäessäni, päätin lukea sen.

Lumen ja luonnonkuvaus on Helioskatastrofissa onnistunutta ja niiden ansiosta kirjasta jää rankoista teemoistaan huolimatta kuulas lukumuisto: hengitys huuruaa, lumi hohtaa ja koko elämä tuntuu kauniilta; kotona syödään välipalaa, kirkolla tavataan ihmisiä. Samoin Boström Knausgård kuvaa onnistuneesti pohjoisen Ruotsin ihmisten arkea ja yhteisöllisyyttä etenkin seurakunnassa sekä huostaanotetun  Sitten tulee käänne, totta kai.

Helioskatastrofi liikuu monessakin mielessä rajoilla. Kielensä ja tarinansa osalta pieni romaani poukkoilee kikkailevuuden ja taituruuden aallokossa. Boström Knausgårdin onnistuu onneksi pitää romaaninsa ehjänä ja minä nautin sen lukemisesta. Suomennos on pääosin laadukas: siinä, missä Sara huomasi muutaman sairaanhoidollisen kömmähdyksen, ihmettelin minä lyhtykoison syömistä: ilmeisesti (toivottavasti) alkukielisessä teoksessa syödään kuitenkin karviaiskoisoa eli ananaskirsikkaa myrkyllisen japaninkirsikan sijaan. Myös tarinansa puolesta Helioskatastrofi on rajalla: se kulkee lapsuuden ja teini-ikäisyyden rajalla, kiertelee selväjärkisyyttä ja mielisairautta ja jättää lukijalle sen verran tulkittavaa, että lukijakin on varmasti jonkinlaisella rajalla. Nimittäin Helioskatastrofista varmasti joko pitää tai sitten lukijan olo jää tyhjäksi: mistä kaikessa olikaan kyse? Minä pidin, mutta pohdin kuitenkin kirjan loppua niin, että minulle jäi halu keskustella siitä. Symboliikka niin vahvaa, että tulkinnan varaa jää ehkä liikaakin - tämä tarkoittaa tosin sitä, että kirja jää elämään lukukokemuksen jälkeenkin ja Annan persoonaa tulee pohdittua varmasti pitkän aikaa.

Tunnelmaltaan Helioskatastrofi on kuin Joel Haahtelan ja Maija Muinosen romaanien yhdistelmä: yhtäältä kaunis ja melankolinen, toisaalta kokeileva ja teemansa puolesta raju, ihmismielen hajoamista ja sielun valtaavaa pimeyttä kuvaava. Boström Knausgårdin pieni romaani taiteilee monilla rajoilla kikkaillen ja ankeasti - ja sittenkin niin uljaasti.

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Kustantaja: Schildts 2009
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft 2007
Suomennos: Jaana Nikula
Kansi: Andreas Carpelan
Sivuja: 108
Mistä: Kirjastosta
Ruotsalainen dekkari

Niin, siinä se oli. Heikko, mutta selvästi tuntuva mantelin tuoksu. Tuoksu jota ei olisi pitänyt tuntua. Hän ojentautui ottamaan lasin, josta Ruben oli juonut ja työnsi nenänsä lasiin. Selvä karvasmantelin tuoksu tulvehti häntä vastaan ja vahvisti hänen epäilyksensä.
"Hänet on murhattu".

On joulunalusaika ja talvimyrsky tuivertaa pienellä saarella Fjällbackan edustalla. Vauraan Liljecronan suvun päämies, despoottimainen Ruben kuolee illallisen päätteeksi. Joku on pannut hänen lasiinsa syanidia. Läsnä illallisella on koko lähisuku: Rubenin keskenään riitaisat pojat Harald ja Gustav, heidän vaimonsa Britten ja Vivi sekä lapsensa Lisette ja Matte sekä Bernard ja Miranda. Lisetten seuralaisena pensionaatissa järjestetyillä illallisilla on nuori poliisi Martin Molin, lisäksi paikalla on pensionaattia pitävä pariskunta Börje ja Kerstin. Vaikka Ruben on tasapuolisen häijy ja uhkaa sukuaan perinnöttömyydellä, on hänen murhansa järkytys.

Camilla Läckbergin pienoisromaani Mantelintuoksua lumimyrskyssä päätyi lumisten kirjojen listalleni ihanan Saran suosituksesta. Suhtautumiseni Läckbergiin on kahden lukemani kirjan perusteella melko kaksijakoinen: ruotsalaiskirjailija kirjoittaa vetäviä tarinoita ja hänen tekstinsä pitää otteessaan, mutta mitenkään erikoinen kirjailija Läckberg ei ole ja hän myös sisällyttää romaaneihinsa turhankin paljon aineksia. Mantelintuoksua lumimyrskyssä tuntuu olevan erilainen. Se on ensiksikin vain pienoisromaanin mittainen ja toiseksi suomalainen kustantaja luonnehtii pienen dekkarin kulkevan Agatha Christien hengessä. Mainiota: pidän eniten juuri kuka-sen-teki-dekkareista.

Lumisade alkaisi minä hetkenä hyvänsä. Jouluun oli tuskin viikkoakaan, ja joulukuu oli tuonut mukanaan ennätykselliset lumimäärät ja pakkaset. Jääpeite oli ollut paksu jo viikkojen ajan, mutta viime päivien suojasää oli haurastuttanut jään petolliseksi.

Mantelintuoksua on harvinaisen tyylipuhdas dekkari - siis nykydekkareita silmällä pitäen. Siinä on tiivis ihmisjoukko, joiden keskinäisissä suhteissa on ristiriitoja ja olosuhteiden - lumimyrskyn eristämä saari - vuoksi he joutuvat viettämään aikaa keskenään. Vainaja, hänen tappajansa ja poliisi ovat kaikki sopivasti samassa tilassa.

Perinteisissä dekkareissa minua miellyttää usein sopivan verkkainen tunnelma. Myös Läckbergin pienoisromaanissa tunnelma on kohdillaan: lumimyräkkä yltyy ja ruotsalaiseen tapaan nautitaan snapseja. Vaikka isoisä on murhattu ja sukulaiset kyräilevät toisiaan, on tunnelma jotenkin niin mukava ja jopa hienostunut - vähän kuin jossain jouluisen sisustuslehden lämpimissä kuvissa. Nyt ehkä vähän liiankin kiiltäväpintaisesti. Läckbergin ongelma niin pitemmissä psykologisissa dekkareissaan kuin tässä lyhyemmässä on se, että hän on mielestäni kirjoittajana melko tasapaksu. Hän ei saa henkilöhahmoihinsa kovin paljon eloa (ei sillä, että dekkareissa pitäisikään ;)). Mutta siinä missä Läckbergin pitkät jännityskirjat käyvät jossain vaiheessa tylsiksi, kulkee Mantelintuoksua lumimyrskyssä rakenteeltaan ehjästi. Jännitys rakentuu hienosti lyhyessäkin sivumäärässä ja vaikkei kirja tuo yllätyksiä, on ihailtava tapaa, jolla Läckberg kumartaa jännityskirjojen klassikoiden suuntaan.

Tälläkin kertaa Läckberg kirjoittaa keskinkertaista viihdettä, jonka parissa tosiaankin viihtyy. Kirja on kuin viehättävä pieni murhanäytelmä, kaikki osaset ovat niin tarkkaan mietittyjä eikä teoksessa ole mitään turhaa. Mantelintuoksua lumimyrskyssä toimisikin mainiosti tunnin mittaisena tv-sarjan jaksona, jonka voisi uusia vaikka vuosittain joulunalusaikaan. Suosittelen Läckbergin pienoisromaania hieman vanhanaikaisten dekkarien ja talven ystäville. Muistutan kuitenkin, että ne vanhat dekkarit ovat kuitenkin aina parempia.

--
Saran lisäksi Mantelintuoksua on myös Sonjan blogissa.

Craig Thompson: Blankets

Craig Thompson: Blankets
Kustantaja: Top Shelf Productions 2003
Mistä: Kirjastosta
Yhdysvaltalainen sarjakuvaromaani


Elämä Wisconsinin maaseudulla on näennäisen turvallista: ydinperhe on kunniassaan, Jumalaa pelätään ja nuoruutta voi viettää kristillisellä leirillä. Jos kuitenkin kasvaa erilaisena kuin muut, taiteellisena ja herkkänä pitkätukkapoikana, käy ilmapiiri helposti ahtaaksi. Craig on koulutoveriensa keskuudessa yksinäinen poika, joka asuu vähävaraisessa perheessä yhdessä pikkuveljensä sekä kiihkouskovaisten vanhempiensa kanssa. Kristittyjen nuorten talvileirillä Craig rakastuu Raina-nimiseen tyttöön.

Craig Thompsonin omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani Blankets on kasvukertomus, rakkaustarina, uskonnollisen ahdasmielisyyden ja eräänlaisen etsikkoajan kuvaus sekä ennen kaikkea autofiktio nuoren miehen sielunmaisemista ja lumesta.

Olen usein sanonut, että luen liian vähän sarjakuvaromaaneja. Myös Thompsonin tuotantoon tutustuminen olisi varmastikin jäänyt, jollen olisi keksinyt kysellä blogini lukijoiden lumikirjasuosikkeja. Siksi kiitänkin Sallaa kirjavinkistä. Samalla suosittelen lukemaan Sallan bloggauksen kirjasta. Huomasin lukiessani Blanketsia pohtiessani osin samankaltaisia omakohtaisia nuoruuden muistoja kuin Sallakin: 1970-luvulla syntyneenä pystyin samastumaan Thompsonin lapsuus- ja nuoruuskuvaukseen, pikkupaikkakuntalaiseen elämään - ja jossain määrin myös uskonnon läsnäoloon. Kasvoin kuitenkin ja onneksi riviluterilaisessa perheessä enkä koskaan ahdistunut uskonnosta, mutta uskontoa ei kasvuympäristössäni juurikaan kyseenalaistettu. Myös lumiset talvet ovat tuttuja, kuten varmasti kaikille suomalaisille. Blanketsissa onkin paljon tarttumapintaa.

Tarttumapinta ei kuitenkaan synny vain tuttuudesta, vaan myös siitä, että Thompson luo omaelämäkerrallisesta hahmostaan ja tämän kokemusmaailmasta niin onnistuneen. Lapsuudenkodin ahdistava tunnelma, kouluaikainen ulkopuolisuus, 1990-luvun alun populaarimusiikki, rakastuminen ja tie kohti aikuisuutta kuvataan hienosti niin kuvien kuin sanojenkin osalta. Uskonnollisuus on läsnä kaikkialla, muttei ristiriidattomasti tai helposti. Blankets onkin paitsi sarjakuva, myös ja ennen kaikkea ehjä romaani, jonka kaari kantaa niin ajallisesti, symbolisella tasolla, temaattisesti kuin rakenteellisestikin. En tunne sarjakuvan tyylikeinoja kovin hyvin, mutta kuvittelen että Thompson hallitsee ne täydellisesti. Hän käyttää erikokoista fonttia mielialoja kuvatessaan, hän piirtää laajoja kaaria ja pieniä yksityiskohtia, luo erilaisia kuvakulmia, jotka kuljettavat tarinaa. Sanat ja kuvat sovittuvat saumattomasti yhteen ja ainakin minä luin liki kuusisataasivuisen kirjan miltei ahmien.

Myös joulukuiseen lumisten kirjojen teemaani Blankets sopii paremmin kuin hyvin. Kirjassa moni asia tapahtuu talviaikaan, lunta sataa lempeästi, sitä tulee viimaisissa puuskissa, se on kylmää, lempeää, inhottavaa ja kaunista. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, Thompson osaa kuvittaa sekä lumen että sen keskellä elävät ihmiset.

Summaan lukukokemukseni toteamalla, että Thompsonin kirjapaksukainen on onnistunut niin sarjakuvana kuin romaanina: se kuvaa hyvin nuorukaisen kasvamista perheestä ja ulkopuolelta tulevien paineiden alla, sen henkilöiden tunnetiloihin voi samastua ja sen luvut rakentuvat hyvin. Blankets on upeasti piirretty ja taitavasti kirjoitettu tarina, joka suosittelen niin sarjakuvien ystäville kuin niitä vierastaville: lukekaa, voitte yllättyä! Olen lumoutunut: Thompsonin luminen romaani puhuttelee ja koskettaa sekä tarinallaan että sydäntalvisella tunnelmallaan.

--
Sallan lisäksi kirjan ovat lukeneet myös Norkku ja Mari A.

P.S. Olen ollut kaikenlaisten kiireiden vuoksi hieman laiska vastaamaan saamiini kommentteihin, mutta palaan niihin ihan pian!

Kansikuvan taustalla oleva kirja Vapahtajan jäljillä on isovanhempieni hyllystä peritty. Sopii mielestäni ainakin osin teemaan.

Marraskuun luetut ja kohti (kirjallisesti) lumista joulukuuta

Joulukuu on lumisten kirjojen kuukausi. Olisipa se luminen muutenkin, mutta ainakin tänään aamu täällä eteläisessä Suomessa on valjennut vesisateisena. Ehkäpä lumiset kirjat tulevat myös sikäli tarpeeseen ja olenkin ehtinyt lukea jo kaksi erilaista kirjaa, joista toisesta koetan postata joko tänään illalla tai viimeistään huomenna.

Marraskuu meni työkiireissä, mutta ehdin lukea aika kivasti. Marraskuusta oli tulla kokonaan kotimainen, mikä minulle suurena suomalaisen kirjallisuuden ystävänä olisi sopinut paremmin kuin hyvin, mutta mukaan mahtui kuitenkin myös yksi ulkomainen romaani, E.M. Forsterin hieno Hotelli Firenzessä. Kuukauteni parasta on vaikea nimetä, mutta kielellisesti kokeellisin ja myös hiotuin oli Maija Muinosen Mustat paperit, koskettavin taas Auli Leskisen Chilen sotilasdiktatuurin aikaa hyvin yksityiskohtaisesti avaava Petojen aika. Finlandia-ehdokkaan, Riikka Pelon Jokapäiväisen elämämme lukeminen ei ollut minulle niin suuri elämys kuin odotin, mutta toivon kirjalle menestystä tulevalla viikolla. Eeva-Kaarina Arosen Kallorumpu puolestaan on se kirja, jonka toivon pysyvän muistissani vielä vuosienkin kuluttua. Sikäli kuukauden parhaimman nimeäminen on sittenkin helppoa.

Listaan nyt marraskuiset lukemiseni, mutta nostan vielä kaksi marraskuista kohokohtaani: Kuopiossa viikko sitten järjestetty Kirjakantti ja tietenkin Lumiomenan viisivuotissynttärit tämän viikon keskiviikkona. Hyvää alkanutta joulukuuta, lämmintä mieltä, hyviä kirjoja ja niin edelleen!

Niina With: Sikin sokin oudoilla poluilla (2013)
Pauliina Lerche ja Meri Mart: Mimmit ja luolan salaisuus (2013)
E.M. Forster: Hotelli Firenzessä (1908/1986)
Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu (2011)
Kolme jouluista sisustuskirjaa
Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama (2013)
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento (2013)
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (2013)
Maija Muinonen: Mustat paperit (2013)
Kirjamatsi: Maailman vahvin nalle ja Pellefantti (1981)

Kaksi lastenkirjaa: Sikin sokin oudoilla poluilla ja Mimmit ja luolan salaisuus

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että meillä luetaan paljon lastenkirjoja. Aina toisinaan tuon niitä blogiini, mutta vain joskus, sillä muuten en muista kirjoista ehtisi edes kirjoittaa. Mielestäni jokainen lastenkirja ansaitsisi yhtä perusteellisen esittelyn kuin aikuisten kirjatkin, mutta aikapulan vuoksi kerron nyt samalla kertaa kahdesta värikylläisestä kirjasta.

Niina With: Sikin sokin. Oudoilla poluilla.
Kustantaja: Myllylahti 2013
Kuvitus: Satu Kontinen
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen lastenlorukirja

Jo vain, ei mene sisu kaulaan
pistetään ensin
hanskat naulaan,
sitten livahdetaan portin alta
postikortti lähetetään maailmalta!
(ote lorusta Viidakon valtiaat oudolla polulla)

Täällä on kaikki vähän Sikin sokin taidamme olla Oudoilla on Niina Within toinen lastenlorukirja. Ensimmäisen Sikin sokin -kirjan tapaan se on mitä mainiointa luettavaa. Se on hauska, värikäs, riimeiltään iloitteleva ja silti monitunnelmainen. Niina With taitaa riimit ja punoo loruistaan myös ehjän tarinan, Satu Kontisen kuvitusjälki on selkeää ja reipasta. Yhdessä kuvat ja sanat kertovat sukkaparin seikkailuista oman kotitalon ja -pihan ulkopuolella.

Yksi sukka tipahtaa vessanpyttyyn ja toisaalla kastelukannulta lirahtaa jännityspisu. Sikin sokin -sukkaparin uudetkin seikkailut naurattavat lapsiyleisöä. Myös aikuinen lukija viihtyy: Niina With osaa lorutella ja Oudoilla poluilla ollaan tutuissa arkiympäristöissä - kaikkea tuttuakin uusin silmin katsoen. Toki kirja on toisteinen ensimmäiseen Sikin sokin -kirjaan nähden, mutta kyse ei ole puutteesta eikä moitteesta, sillä kumpikin teos toimii niin itsenäisenä kirjana kuin eräänlaisena lorusisarusparinakin. Kokonaisuudessaan hyvin toteutettu lastenlorukirja on ilo kenelle tahansa.

Pauliina Lerche: Mimmit ja luolan salaisuus
Kustantaja: Lasten keskus 2013
Kuvitus: Meri Mort
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen lastenkirja

- Kummallista, Mimmit hämmästelevät. - Miksi nuo lehdet eivät ole muuttaneet väriä, vaikka syksy on jo pitkällä? Kaikki ei ole nyt kunnossa!
Outo ääni johdattaa Mimmit suuren, jylhän kallion luo. Kallion seinästä he löytävät synkän luolan suun.

Levyiltä ja lastenohjelmista tutut Mimmit seikkailevat näköjään myös kuvakirjoissa. Posti toi jo jokunen aika sitten yllättäen Pauliina Lerchen ja Meri Mortin kirjan Mimmit ja luolan salaisuus. Kirja ihastutti tokaluokkalaistani niin, että se oli tovin hänen "omassa jemmassaan". Tänään siivouksen yhteydessä löysin kirjan ja luin sen vihdoin itsekin. Kirjassa syksy on saapunut Vaskimetsään ja Mimmit keräävät ja säilövät syksyn satoa. Jostain kantautuu kuitenkin outo ääni, joka houkuttelee Mimmit tutkimusretkelle kallioluolaan.

Mimmit ja luolan salaisuus on tarinaltaan varsin perinteinen, mutta sujuvasti kirjoitettu seikkailu, joka tutustuttaa erilaisiin pohjoismais-baltialaisiin metsäneläimiin ja uskomusolentoihin, kuten ilveksiin, karhuihin, maahisiin ja haltioihin. Kekriäkin juhlitaan.  Tarina toimii ja viehättää. Koska Lerche on kansanmusiikin ammattilainen, on kirjassakin paljon soittoa. Mortin kuvitus tukee sadusta välittyvää äänimaailmaa, mutta on hieman epätasaista. Luontoa ja eläimiä Mort kuvittaa ihastuttavasti, sen sijaan uskomusolennoissa soisin olevan enemmänkin ilmeikkyyttä. On myös makuasia, pitääkö enemmän kynällä tai tietokoneella piirretyistä kuvista, itse ihastelen yleensä ensin mainittua. Parasta kirjassa on hyvän metsäseikkailun ohella se, että kaikki päättyy lauluun, mikä on toki arvattavaa Mimmien ollessa kyseessä. Kunpa vain mukaan olisi saatu nuotitkin!

--
Lapseni ovat erimielisiä siitä, kumpi kirja on parempi. Esikoinen pitää enemmän Mimmeistä, kuopus taas Sikin sokin -kirjasta. Minä viihdyin kummankin parissa, mutta Within kirjan raikkaus vetää nyt (aavistuksen) pitemmän korren.

P.S. Huomenna alkava joulukuu tuo mukanaan lumisia kirjoja. :)

Viisi vuotta Lumiomenaa: Lumisia kirjavinkkejä

Viisi vuotta bloggaamista, aluksi käytännössä itsekseen, sitten muutaman kuukauden tauon jälkeen muustakin kuin kirjoista, ennen pitkää jälleen enimmäkseen kirjoista - ja kaikkea muuta kuin itsekseen. Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet Lumiomenaa, kommentoineet, saaneet kirjavinkkejä ja antaneet niitä. Lukeminen on edelleen suosikkiharrastukseni, bloggaaminen heti seuraavaksi ja yhdessä ne tuottavat minulle suurta iloa. Toivottavasti kaikille Lumiomenan lukijoillekin!

Viiteen blogivuoteen mahtuu paljon, mutta älkää säikähtäkö, en kirjoita bloggaajan muistelmia. ;) Sen sijaan kiitän kaikkia, jotka osallistuivat blogini viisivuotisarvontaan. Sain valtavasti vinkkejä teemaltaan tai nimeltään lumisista kirjoista ja muutama uskaltautui veikkaamaan myös ajankohtaa, jolloin ensilumi sataa pääkaupunkiseudulle. Vielä lunta ei näy, toivon hartaasti, ettei tarvitse odottaa enää kovin kauan. Listaan kaikki minulle vinkatut kirjat tämän postaukseni loppuun ja myöhemmin omalle alasivulleen. Näin kirjalista toimii vinkkinä kaikille muillekin lumisia tai talvisia kirjoja etsiville. Kirjavinkkejä tuli niin paljon, että pelkän yhden lumiviikon sijaan luen joulukuussa lähinnä lumisia kirjoja, joskin mahdutan mukaan pieniä poikkeuksia. Aloitan lumiviikon sijasta lumikuukauden tulevan viikonlopun aikana.

Mutta ennen kirjalistausta on aika julistaa arvonnan voittajat. Perinteinen ja lahjomaton arpalippusysteemi on tehnyt tehtävänsä. Eilen illalla kirjoitin nimet lippuihin, mikä olikin melkoinen homma, koska liki sata ihmistä osallistui arvontaan ja osa kahdella arvalla. Tänään aamulla lapseni toimivat onnettarina.

Melkein kahdeksanvuotias nosti ensimmäisen voittoarvan, 25 euron suuruinen kirjakauppalahjakortti menee Lukuisan Lauralle!

Kuusivuotias puolestaan nosti vanhasta juustomuotista arvan, jossa lukee Liisa blogista Luetut, lukemattomat. Liisa voittaa 15 euron suuruisen lahjakortin.

Pienen kirjapaketin voittajaksi minun itseni nostamana päätyy Karoliinan kammarin Karoliina.

Lämpimät onnittelut kaikille voittajille! Ottakaa minuun pian yhteyttä, niin saan palkinnot postiin. Kaikki voitot ovat itseni kustantamia.

--

Lumisia kirjoja

Oheinen lista sisältää kaikki minulle vinkatut lumikirjat. Merkitsen tähdellä ne, jotka olen jo lukenut ja tietenkin linkitän ne, joista olen kirjoittanut blogijutun. Kaikki muut ovat itselleni ennestään lukemattomia. Olen poiminut joukosta 5-10 sellaista kirjaa, jotka aion lukea nyt joulunalusaikaan ja juuri tänään hainkin kirjastosta neljä ensimmäistä. Muutaman kirjan aion lukea uudelleen, mutta edellisestä lukukerrasta on aikaa 15-25 vuotta. Lumiteemainen marraskuun loppu ja joulukuu tulee sisältämään hyppäyksiä myös lumisen maailman ulkopuolelle ja lisäksi aion lukea jotain jouluistakin, mutta siitä lisää sunnuntaina.


Ahmatova, Anna: Valitut runot
Aipin, Jeremi Viimeinen aamutähti
Aipin, Jeremi: Siperian veriset lumet
Alcott, L.M.: Pikku naisia
Andersen, H.C.: Lumikuningatar *
Auster, Paul: Talvipäiväkirja
Barry, Robert: Herra Jalavan joulukuusi
Bergenström, Anna: Talvitunnelmia
Beskow, Elsa: Ollin hiihtoretki *
Blyton, Enid: Lumisen Laakson Arvoitus
Boström Knausgård, Linda: Helioskatastrofi
Brown, Ken: Lumiturkin joulu
Carrère, Emmanuel: Huviretki painajaisiin
Cederwall, Marianne: Tästä talvesta tulee musta
Child, Lauren: Kaikkein eniten tykkään lumesta (Samu ja Salla)
Christie, Agatha: Idän pikajunan arvoitus *
Cooper, Susan: Pimeä nousee *
Ekman, Kerstin: Sudentalja-trilogia
Ernest, Gann: Tyttö ja Lentäjä
Erskine, Barbara: Keskiyö on yksinäinen paikka
Fermine, Maxence: Lumi
Gaiman, Neil: Unohdetut jumalat
Garcia Marquez, Gabriel: Lentokoneen prinsessa Ruusunen (novelli kokoelmassa Oudot vaeltajat) *
Gerritsen, Tess: Jääkylmä
Gerritsen, Tess: Jääkylmä
Grace McCleen, Grace: Ihana maa
Grönroos, Satu: Lumen syli
Gullichsen, Anna & Knuutinen, Cara-Maria: Satu Kukkameri ja lumen ihme
Guterson, David: Lumi peittää setripuut *
Haahtela, Joel: Lumipäiväkirja
Hautala, Hannu & Tapio, Tuomo-Juhani: Ensilumi
Hawkins, Emily & Evans, Lisa: Lumiprinsessa
Hemingway, Ernest: Kilimandšaron lumet
Herge: Tintti Tiibetissä
Hoeg, Peter: Lumen taju *
Holt, Anne: 1222
Huovinen, Veikko: Hamsterit *
Hylton, Sara: Missä olet Silvia
Hämäläinen, Simo: Hirmuinen lumihenkilö
Itkonen, Jukka: Lumilyhdyn valossa
Ivey, Eowyn: Lumilapsi
Jalonen, Riitta & Louhi, Kristiina: Aatos ja Sofian sokeriletit.
Jalonen, Riitta: Revontulilumi
Jansson, Tove: Lumi (novelli kokoelmassa Kuvanveistäjän tytär)
Jansson, Tove: Taikatalvi *
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kawabata, Yasunari: Lumen maa
King, Stephen: Unensieppaaja
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä *
Knutsson, Gösta: Pekka Töpöhäntä ja lumiukko
Köngäs, Heidi: Dora Dora
Larsson, Åsa: Aurinkomyrsky
Larsson, Åsa: Till offer åt Molok
Le Guin, Ursula K.: Pimeyden vasen käsi.
Lee, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka
Lehtinen, Tuija: Rebekka ja talven taikaa
Lehtolainen, Leena: Kuolemanspiraali *
Lehtolainen, Leena: Luminainen *
Leino, Marko: Joulutarina
Lempinen, Marja-Leena: Jääympyrä
Leo, Maxim: Talviuni Berliinissä
Lewis, C.S.: Velho ja Leijona
Libbrecht, Kenneth: Lumihiutale -Talven salattu kauneus
Lindgren, Astrid: Marikki, katso, lunta sataa!
Lindgren, Astrid: Melukylän joulu (edelliset kaksi kirjaa samassa koontipostauksessa)
Lindgren, Astrid: Taina Tomera auttaa mummia
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
Linnut Lumen valossa (useita tekijöitä)
Lipson, Katri: Kosmonautti
London, Jack: Erämaan kutsu *
London, Jack: Lumikenttien tytär
London, Jack: Valkohammas
Lundberg, Ulla-Lena: Jää
Läckberg, Camilla: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Lähteenmäki, Laura: North End - Niskaan putoava taivas teoksessa
MacGrath, M.J.: Jään muisti
MacGrath, M.J.: Lumipoika
Makine, Andrei: Venäläisiä unelmia
Marolles, Chantal de: Onnea matkaan pikku susi
Martin, George R. R.: Tulen ja jään laulu -sarja (Game of Thrones)
McGrath, M.J.: Jään muisti
Mckee, David: Elmeri ja luminen kylmyys.
Mehr, Marissa: Veristen varjojen ooppera
Miura, Ayako: Jäätymispiste ja sen jatko-osa Aurinko sulattaa jään
Montgomery, L.M.: Anna opettajana *
Morch, Dea Trier: Talvilapset
Mukka, Timo K.: Lumen pelko
Munro, Alice: Liian paljon onnea
Murakami, Haruki: Suuri lammasseikkailu
Mustonen, Enni: Kultarikko
Ollikainen, Aki: Nälkävuosi
Ollikainen, Milla: Veripailakat
Paavilainen, Maija: Lumiakoista
Simukka, Salla: Valkea kuin lumi
Pakkala, Teuvo: Mahtisana (novelli)
Pamuk, Orhan: Lumi
Parkkinen, Jukka: Sinun tähtesi, Allstar
Parvela, Timo: Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo
Pietiläinen, Ilona: Talven taikaa *
Pokka, Hannele: Marja ja Niila
Polva, Anni: Tiina *
Rannikko, Tuuli: Lumihotelli
Ranta, Ville: Kajaani
Rekola, Mirkka: monet runot *(osan ainakin)
Roberts, Nora: Pedon yö
Roberts, Nora: Perintönä maa ja taivas
Roberts, Nora: Revontulet
Scarry, Richard: Kaikkein paras joulukirja *
Setterfield, Diane: Kolmastoista kertomus *
Shebolt, Alice: Oma taivas
Shields, Carol: Sattumankauppaa *
Simonsuuri, Kirsi: Pohjoinen yökirja
Siperian kansojen satuja (Toim. Taksam, Tšuner)
Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo
Spjut, Stefan: Staalo
St.John, Patricia: Lumen aarteet
Stephenson, Neal: Snow Crash
Stiefvater, Maggie: Väristys
Stiefvater, Maggie: Väristys-trilogia
Surojegin, Nora & Surojegin, Pirkko-Liisa: Pikkupöllö
Surojegin, Nora & Surojegin, Pirkko-Liisa: Untu ja sydäntalven salaisuus
Talve, Ilmar: Huset i snön
Thompson, Craig: Blankets
Thomson, Jim: Lumienkelit
Topelius, Zacharias: Sampo Lappalainen *
Tšukovskaja, Lidia: Vajoaminen
Tuomi-Nikula, Anu: Neposen joulu
Ullman, Liv: Muutos
Vaara, Sarianna: Huomenkellotyttö
Wallace, Karen: Jäljet lumessa
Waris, Helena: Uniin piirretty polku
Verne, Jules: Talvi napajäissä
Vesaas, Tarjei: Jäälinna
Wilder, Laura Ingalls: Pitkä talvi preerialla *
Willis, Connie: Tuomiopäivän kirja
Virtanen, Rauha S.: Seljan Tuli ja Lumi *

Lumikuvat ovat viime joululta ja pääsiäiseltä.

E.M. Forster: Hotelli Firenzessä

E. M. Forster: Hotelli Firenzessä
Kustantaja: Gummerus 1986
Alkuteos: A Room With a View 1908
Suomennos: Hanna-Liisa Timonen
Sivuja: 252
Mistä: Ostos nettiantikvariaatista
Englantilainen romaani

"Minun huoneessani on näköala."
Neiti Bartlett äimistyi. Täysihoitoloissa oli yleensä tapana, että vieraita tarkkailtiin vaivihkaa päivä pari ennen kuin ruvettiin puheisiin, ja usein kävi niin että toinen todetiin "kelvolliseksi" vasta kun tämä oli lähtenyt pois. Hän tiesi, että tunkeilija oli sivistymätön jo ennen kuin edes vilkaisi tätä.

Firenze piazzoineen avaa uuden maailman Lucy Honeychurchille, hyvästä perheestä lähtöisin olevalle englantilaistytölle. Lucy on matkustanut ulkomaille yhdessä serkkunsa Charlotten, tuon varsin kuivakkaan vanhanpiian, kanssa. Naisten huoneen ikkunat eivät aukea viehättäviin maisemiin, mutta herra Emerson ja tämän poika George vaihtavat huonetta naisten kanssa. Emersonit eroavat muista englantilaisista, he vaikuttavat epäsovinnaisilta ja rohkeilta. Aika Italiassa muuttaa kaiken: Lucy joutuu satunnaisen ryöstömurhan silminnäkijäksi ja George Emerson on sopivasti paikalla auttaakseen Lucya. Myöhemmin Englannissa Lucy on kihloissa Cecil Vysen kanssa. Hänen täytyy kuitenkin löytää oma tiensä ja pohtia sovinnaisuussääntöjä sekä oman yhteiskuntaluokkansa määrittämiä rajoja.

E.M. Forsterin Hotelli Firenzessä, kuten kirjailijan muutkin teokset, ovat olleet lukulistallani jo yli 20 vuotta. Vuonna 1908 ensimmäisen kerran ilmestynyt romaani suomennettiin vasta sen pohjalta tehdyn menestyselokuvan ilmestymisaikoihin 1980-luvulla.  Aloittelin kirjaa lukiolaisena, mutta pidin teosta liian kuivakkaana enkä muistaakseni katsonut elokuvaakaan. Ostin kirjan kesällä nettiantikvariaatista ja nyt marraskuun pimeällä mieleni karkaili sekä Italiaan että Englantiin.

Elämä, siinä määrin kun hän vaivautui pohdiskelemaan sitä, oli varakkaiden, miellyttävien ihmisten piiri, jossa jokaisella oli samat harrastukset ja samat viholliset. Siinä piirissä ihminen ajatteli, meni naimisiin ja kuoli. Sen ulkopuolelle jäivät köyhyys ja sivistymättömyys, jotka yrittivät tunkeutua piirin sisään.

Forsterin yli sata vuotta sitten kirjoittama teksti on nautittavaa luettavaa: romaanin kieli on edelleenkin raikasta, tarina on ehjä ja henkilökuvaus tarkkanäköistä - eikä turhan lempeää. Forster on paikoin piikikäs, hän esimerkiksi pohtii kaikkitietävän kertojansa äänellä sitä, millaista on kun ihmiset menettävät suhteellisuudentajunsa salaisuuksien äärellä tai kuinka ahtaat varakkaiden ja (epä!)miellyttävien ihmisten piirit ovatkaan. Kielen sujuvuudesta ja siten nautittavasta lukukokemuksesta on kiittäminen varmasti myös vasta 1980-luvulla valmistunutta suomennosta. Ajatusleikkinä voi pohtia, millainen aikalaissuomennos olisi ollut. Sen verran sujuvaa Forsterin teksti on, että kirjailijan muuta tuotantoa voisi kokeilla lukea myös englanniksi.

Romaanin englanninkielinen nimi A Room With a View kuvaa erinomaisesti sekä kirjan sisältöä että koko romaanin ideaa, sillä pohjimmiltaan teoksessa on kyse näköalasta: näköalasta luokkayhteiskuntaan, naisen oikeuksista oman elämänsä näköalaan sekä huoneena - tai huoneina ja talona - sosiaalisten suhteiden ja parisuhteen näyttämönä. Suomenkielinen nimi Hotelli Firenzessä jää alkukielisen jalkoihin, mutta Firenze on toki paitsi romaanin ensimmäisen osan tapahtumapaikka ja romaanin kaikkien tapahtumien alkusyy, myös paikka jonne Englannissakin palataan. Sussexlainen Wealdin metsämaa vertautuu Carraran vuoriin ja englantilaisten ja italialaisten niin erilaiset tavat rinnastuvat tuon tuostakin, kun vastakkain joutuvat pidättyväisyys ja eloisuus, oma tahto ja peitellysti intohimokin.

Hotelli Firenzessä on rakkausromaani, mutta se on myös brittiläistä luokkayhteiskuntaa ja tuon yhteiskunnan tekopyhyyttä ruotiva romaani. Lisäksi se on tapakulttuurin pakossa elävien ihmisten kuvaus. Täten erityisen mielenkiintoiset ovatkin kirjailijan kirjoittamat jälkisanat, joissa hän jatkaa päähenkilöidensä elämää. Lucyn ja Georgen myöhemmät vaiheet eivät tunnu lainkaan tylsiltä tai selittelevältä lisältä tarkkanäköisen romaanin jälkisanoina.

---
Kuvasin kirjan Venuksen syntymää vasten, koska Botticellin maalauksella on pieni rooli kirjassa ja koska oma turistitaidejulisteemme on ostettu juurikin Firenzestä.

Kirjakantissa ja mualiman navassa

Maailmankaikkeuden keskipiste on tietenkin mualiman napa, Kuopion tori. Vietin viikonloppua Savossa, lauantai meni melkein kokonaan Kuopiossa Kirjakantissa.

Aamulla Sanojen juuret -teemaan liittyen Kirjainten virran Hanna, minä, kustantaja Touko Siltala ja kriitiikko, Savon Sanomien kulttuuritoimittaja Risto Löf pohdimme kirjastolla tunnin ajan sitä, kuka lukee oikein. Laaja kysymys ei välttämättä keskustelun aikana selvinnyt, koska on useita tapoja lukea oikein, mutta sivusimme niin bloggaamisen periaatteita, kirjojen lukemista, kirjoihin kohdistuvaa kritiikkiä ja kustantajan näkökulmaa teosten vastaanottoon. Jos meillä olisi ollut vielä lisäpuolituntinen aikaa, olisimme ehkä päätyneet pohtimaan myös sitä, voiko lukea väärin.

Kirjastolla katsoimme myös Kaikkien aikojen paras kirja -näyttelyä. Pääsen kohta ravintola Rustikiin, jossa suomalaisten kirjabloggaajien parhaat kirjat julkistettiin, mutta ensin kierrellään hieman Kuopiossa. Vaikka Kirjakantissa olisi ollut kiinnostavaa ohjelmaa, muun muassa Savonia-ehdokkaiden paneeli ja Pasi Ilmari Jääskeläisen haastattelu, esittelimme mieheni kanssa Hannalle Kuopiota, joka on minulle suonenjokelaissyntyiselle ollut aina se "kaupunki", jonne on suunnattu ostoksille, huvittelemaan tai muuten vain sitä mualiman napaa ihmettelemään. Ehdimme kävellä paljon, poikkesimme kauppahalliin, kävimme ihailemassa vanhoja puurakennuksia, piipahdimme jopa kirkossa ja shoppailimme museon kaupassa.

Ravintola Rustik kutsui meitä iltapäivällä. Söin todella hyvää Kallaveden kuhaa ja koska jälkiruokalista lupasi, että liian paljon hyvvee on ihanoo, täytyi herkutella vielä mustikkakukolla, savolaisittain rättänällä. Ja olihan se hyvvee ja makkeeta. Niin ihanaa kuin ruokailu onkin, ei se kuitenkaan ollut pääasia, vaan Amman hienon puheenvuoron siivittämänä Hanna, Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, Sinisen linnan kirjaston Maria, Luen ja kirjoitan -blogin Paula sekä minä saimme kunnian julkistaa kirjabloggaajien Kaikkien aikojen parhaan kirjan.

Lisää parhaista kirjoista voitte lukea Amman blogista, mutta kymmenen kärki on tässä:
1. Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla
2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
4. J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
5. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
6. Emily Brontë: Humiseva harju
7. Sofi Oksanen: Puhdistus
8. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
9. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
10. Leena Krohn: Tainaron

Olen lukenut kirjoista kaikki muut paitsi Westön kirjan. Sen haluan lukea pian, sillä Leijat Helsingin yllä tarjosi minulle kesällä suuren elämyksen. Kaikkien aikojen parhaimpien kirjojen pohdinta ei pääty tähän, sillä ensi keväänä Amma ja minä julkaisemme aiheeseen liittyvän kirjan Linnasta Humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa. Edellä mainitsemasta syystä en äänestänyt parasta kirjaa, mutta olen iloinen Linnan, Austenin, Brontëjen sekä Krohnin menestyksestä.

Rustikin iltapäiväohjelman päätti Huojuva lato -yhtyeessä vaikuttava Karjalaisen kulttuuritoimittaja Suonna Kononen, joka esitti Reino Rinteen sanoituksiin pohjautuvia laulujaan. Olen päässyt kuulemaan Konosta aikaisemmin Joensuun vuosinani (terveiseni ja kiitokseni, Suonna, jos tätä satut lukemaan!) ja miehen ääni vain paranee. Toukokuussa ilmestynyt Rinne-levy vaikuttaa muutaman kuulemani kappaleen perusteella hyvältä ja Reino Rinne kirjailijalta, joka voisi ehkä joskus jossain saada blogisavujakin.

Kiitos vielä Kirjakantin järjestäjille, blogiystäville ja kaikille muillekin antoisasta viikonlopusta! Ja kaikki muut, poiketkaa joskus Kuopiossa. Se on hieno kulttuurikaupunki!

---

Lumiomenan viisivuotisarvonta päättyy tänään illalla. Vielä on useita tunteja aikaa osallistua!