David Guterson: Lumi peittää setripuut

David Guterson: Lumi peittää setripuut
Kustantaja: Otava 1996
Alkuteos: Snow Falling on Cedars 1994
Suomennos: Markku Päkkilä
Sivuja: 461
Mistä: Omasta hyllystä
Yhdysvaltalainen romaani

Ulkona pohjoistuuli puhalsi lakkaamatta lisää lunta oikeustalon päälle. Puoliltapäivin kylää peitti melkein kymmensenttinen lumikerros, mutta lumi oli niin kevyttä että se hädin tuskin pysyi maassa. Se pöllysi pitkin Amity Harborin katuja kuin jäinen sumu tai aaveiden hengitys - kuin puuteroitu tomupyörre, hyisen kylmä luupöly tai kimppu toisiinsa kietoutuneita valkoisia savukiehkuroita.

San Piedron saarella Seattlen edustalla on totuttu ankariin oloihin ja säänvaihteluihin: kuumiin kesiin, sankkaan sumuun ja jatkuvaan lumisateeseen. Saarelaiset ovat ahkeraa väkeä, ja kaikki tuntevat toisensa. Toinen maailmansota kuitenkin repi väestön kahtia, kun japanilaistaustaiset, nuo japsit ja japsihuorat, karkotettiin saarelta sodan ajaksi. Nyt vuosien jälkeen moni vanha elämänkokemus punnitaan uudelleen, kun japanilaissyntyistä Kabuo Miyamotoa syytetään kaikkien tunteman saksalaisjuurisen kalastajan Carl Heinen murhasta. Oikeudenkäyntiä seuraa jokainen saaren asukki, läheisimmin paikallislehden toimittaja Ishmael Chambers ja Kabuon vaimo Hatsue.

David Gutersonin esikoisromaani Lumi peittää setripuut on minulle rakas lukuromaani vuosien takaa hieman samaan tyyliin kuin keväällä 2011 esittelemäni Mary Wesleyn Kamomillapiha. Gutersonin kirjan hankin muistaakseni joululahjaksi saamallani lahjakortilla vuonna 1997 tai 1998 ja ihastuin kirjaan niin, että käytin seuraavaa lainausta jopa omassa gradussani.

Kun mansikka-aika alkoi olla lopuillaan heinäkuun alussa, poimijat saivat päivän vapaata Mansikkajuhlaa varten. Joku saaren nuorista tytöistä kruunattiin mansikkaprinsessaksi, hakujinit grillasivat lohta ja vapaapalokunnan joukkue pelasi softball-ottelun saaren japanilaisten joukkuetta vastaan. Puutarhakerholaiset esittelivät mansikoitaan ja verenpisaroista sommiteltuja kukkakoreja, ja kauppakamari antoi palkinnon paraatin komeimmalle vaunulle.

Lumi peittää setripuut on monessa mielessä vastakohtien tai vastinparien kirja: on kaksi eri aikatasoa, sota ja rauha, nainen ja mies tai miehet, on mansikkainen kesä ja luminen talvi, on vapaus ja vankeus, elämä ja kuolema, japanilaiset ja amerikkalaiset. On yhteisö ja yksinäisyys, me ja muut, aina muukalaisvihaan saakka . Näitä vastakkaisuuksia Guterson käsittelee taidolla: hän luo elävän saaren, jonka asukkaita monet kipupisteet painavat. Hän kirjoittaa ihmiset arkisiksi ja toimeliaiksi, lannistumattomiksi ja pohjimmiltaan haaveellisiksi.

Luin siis romaanin nyt toisen kerran. Tälläkin lukukerralla ihastelin Gutersonin luonto- ja yhteisökuvausta. Mansikkajuhla kuvastaa mennyttä aikaa, nuoruuden ja rakkauden kesää. Romaanin nykyhetkessä taas sataa koko ajan lunta, kauniina lumiryöppyinä ja kaiken peittäen. Lumi korostaa mainitsemiani vastinpareja, peittää symbolisesti alleen paljon ennakkoluuloja ja kaunaa.

Vanhan suosikkikirjan lukemiseen liittyy aina riskejä: joskus muistikuvissa elävä kirjan taika katoaa, toisinaan se vain vahvistuu. Nyt kävi niin, että osa taiasta katosi. Lumi peittää setripuut on pohjimmiltaan tuikitavallinen lukuromaani, jossa oikeussalidraamalla - onhan tutkittavana kalastajan kuolema, murhasyytekin - on suurempi rooli kuin muistin. Kokonaisuudessan tarina on yllätyksetön, joskin vetävä ja koskettava sekä koko ajan ehjä. Minun on pakko mainita, etten välitä oikeudenkäynteihin keskittyvistä kertomuksista, mutta Gutersonin romaanissa oikeudenkäyntikuvaukset nivovat menneen ja nykyhetken ja sallivat uskottavien ja samastuttavien henkilähahmojen vajota muistoihinsa - rakentaa tarinan muita ajallisia tasoja.

Vaikkakin tavallinen ja vähemmän rakas kuin 15 vuotta sitten, oli Gutersonin romaani uudellakin lukukerralla vetävä ja hyvä, mutta kuitenkin vain yksi laadukas lukuromaani muiden joukossa. Ja tällä kertaa se riittää: luminen ja mansikkainen saari Seattlen edustalla tarjoaa puitteet kelpo romaanille - romaanille ihmissydämen tutkimattomista sopukoista.