torstai 5. joulukuuta 2013

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä


Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Kustantaja: Schildts 2009
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft 2007
Suomennos: Jaana Nikula
Kansi: Andreas Carpelan
Sivuja: 108
Mistä: Kirjastosta
Ruotsalainen dekkari

Niin, siinä se oli. Heikko, mutta selvästi tuntuva mantelin tuoksu. Tuoksu jota ei olisi pitänyt tuntua. Hän ojentautui ottamaan lasin, josta Ruben oli juonut ja työnsi nenänsä lasiin. Selvä karvasmantelin tuoksu tulvehti häntä vastaan ja vahvisti hänen epäilyksensä.
"Hänet on murhattu".


On joulunalusaika ja talvimyrsky tuivertaa pienellä saarella Fjällbackan edustalla. Vauraan Liljecronan suvun päämies, despoottimainen Ruben kuolee illallisen päätteeksi. Joku on pannut hänen lasiinsa syanidia. Läsnä illallisella on koko lähisuku: Rubenin keskenään riitaisat pojat Harald ja Gustav, heidän vaimonsa Britten ja Vivi sekä lapsensa Lisette ja Matte sekä Bernard ja Miranda. Lisetten seuralaisena pensionaatissa järjestetyillä illallisilla on nuori poliisi Martin Molin, lisäksi paikalla on pensionaattia pitävä pariskunta Börje ja Kerstin. Vaikka Ruben on tasapuolisen häijy ja uhkaa sukuaan perinnöttömyydellä, on hänen murhansa järkytys.

Camilla Läckbergin pienoisromaani Mantelintuoksua lumimyrskyssä päätyi lumisten kirjojen listalleni ihanan Saran suosituksesta. Suhtautumiseni Läckbergiin on kahden lukemani kirjan perusteella melko kaksijakoinen: ruotsalaiskirjailija kirjoittaa vetäviä tarinoita ja hänen tekstinsä pitää otteessaan, mutta mitenkään erikoinen kirjailija Läckberg ei ole ja hän myös sisällyttää romaaneihinsa turhankin paljon aineksia. Mantelintuoksua lumimyrskyssä tuntuu olevan erilainen. Se on ensiksikin vain pienoisromaanin mittainen ja toiseksi suomalainen kustantaja luonnehtii pienen dekkarin kulkevan Agatha Christien hengessä. Mainiota: pidän eniten juuri kuka-sen-teki-dekkareista.

Lumisade alkaisi minä hetkenä hyvänsä. Jouluun oli tuskin viikkoakaan, ja joulukuu oli tuonut mukanaan ennätykselliset lumimäärät ja pakkaset. Jääpeite oli ollut paksu jo viikkojen ajan, mutta viime päivien suojasää oli haurastuttanut jään petolliseksi.

Mantelintuoksua on harvinaisen tyylipuhdas dekkari - siis nykydekkareita silmällä pitäen. Siinä on tiivis ihmisjoukko, joiden keskinäisissä suhteissa on ristiriitoja ja olosuhteiden - lumimyrskyn eristämä saari - vuoksi he joutuvat viettämään aikaa keskenään. Vainaja, hänen tappajansa ja poliisi ovat kaikki sopivasti samassa tilassa.

Perinteisissä dekkareissa minua miellyttää usein sopivan verkkainen tunnelma. Myös Läckbergin pienoisromaanissa tunnelma on kohdillaan: lumimyräkkä yltyy ja ruotsalaiseen tapaan nautitaan snapseja. Vaikka isoisä on murhattu ja sukulaiset kyräilevät toisiaan, on tunnelma jotenkin niin mukava ja jopa hienostunut - vähän kuin jossain jouluisen sisustuslehden lämpimissä kuvissa. Nyt ehkä vähän liiankin kiiltäväpintaisesti. Läckbergin ongelma niin pitemmissä psykologisissa dekkareissaan kuin tässä lyhyemmässä on se, että hän on mielestäni kirjoittajana melko tasapaksu. Hän ei saa henkilöhahmoihinsa kovin paljon eloa (ei sillä, että dekkareissa pitäisikään ;)). Mutta siinä missä Läckbergin pitkät jännityskirjat käyvät jossain vaiheessa tylsiksi, kulkee Mantelintuoksua lumimyrskyssä rakenteeltaan ehjästi. Jännitys rakentuu hienosti lyhyessäkin sivumäärässä ja vaikkei kirja tuo yllätyksiä, on ihailtava tapaa, jolla Läckberg kumartaa jännityskirjojen klassikoiden suuntaan.

Tälläkin kertaa Läckberg kirjoittaa keskinkertaista viihdettä, jonka parissa tosiaankin viihtyy. Kirja on kuin viehättävä pieni murhanäytelmä, kaikki osaset ovat niin tarkkaan mietittyjä eikä teoksessa ole mitään turhaa. Mantelintuoksua lumimyrskyssä toimisikin mainiosti tunnin mittaisena tv-sarjan jaksona, jonka voisi uusia vaikka vuosittain joulunalusaikaan. Suosittelen Läckbergin pienoisromaania hieman vanhanaikaisten dekkarien ja talven ystäville. Muistutan kuitenkin, että ne vanhat dekkarit ovat kuitenkin aina parempia.

--
Saran lisäksi Mantelintuoksua on myös Sonjan blogissa.

16 kommenttia:

  1. Taidat olla ensimmäinen lukija, jonka olen kuullut pitävän Läckbergia vain keskinkertaisena. Yleensä hänen kirjojaan suitsutetaan. Mukava kuulla vähän erilainen mielipide, vaikka olen päinvastaista mieltä itse. Minusta kirjailija nimeomaan tekee henkilöistään eläviä ja rakastan sitä psykologista ulottuvuutta. :)
    Tosin tämä nimenomainen pienoisromaani oli minusta aika keskinkertaista tasoa. Pitkät romaaninsa ovat mielestäni dekkarien parhaimmistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, muistelen, että on muitakin, jotka eivät niin Läckbergistä perusta, mutta hyvin moni hänestä pitää. Minun mielestäni hän on tosiaan kirjailijana aika keskitasoa, mutta on hänen kirjoissaan toki imua ja mielelläni olen muutaman lukenut, mutta en koe hinkua lukea niitä sen enempää. :)

      Poista
  2. Tämä minuulta on Läckbergiltä lukematta ja tämän nimi on hurmaavin! Minäkin viihdyn verkkaisissa tunnelmissa dekkareissa, mutta en epätodellisissa, eli esim. väärä huurmori vaikka murhan jälkeen, tekee minusta epäuskottavan vaikutuksen. Toisaalta taas poikkeuksena joka vahvistaa säännön, voisin tämän ihan jo nimenkin - ja lumen takia lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö tosiaan olekin ihan mahtava kirjan nimi?! Tämä ei ole epätodellinen eikä hauska, sitä pelkoa ei onneksi ole. Hyvin perinteinen, brittihenkinen ja jossain määrin yllätyksetön kirja. Mutta joulun ajan tunnelma, lumi ja kuka-sen-teki-kehys riittävät. Tämä lukaiseekin alle tunnissa!

      Poista
    2. Pieni yllätyksettömyys sopii minulle. joskus, usko tai älä. Nytkin mietin, mitä lukisin joulunaikaan ja otaksun, että jotain vanhempaa. Saatan jopa noutaa tämän kirjastosta, kun kuitenkin menen sinne etsimään yhtä lukijani suosittelemaa runokirjaa.

      Manteli=karvasmanteli=arsenikki;) Hyvin brittiläistä!

      Poista
  3. Minä mietin miten manteli voi tuoksua lumen aikaan,mutta karvasmantelihan voi liikaa nautittuna olla myrkkyä... Houkuttelevalta kuulostava dekkari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sepä se! Mutta glögiinkin oannaan manteleita. :) Tämä on ihan mukava sydäntalvinen dekkari. Silkkaa viihdettä, mutta sellaista tarvitaan aina joskus.

      Poista
  4. Kivaa kun luit tämän, ja juuri näin joulun alla tämä minidekkari onkin parhaimmillaan. <3 Taidamme olla kirjan suhteen aika samoilla linjoilla, ja Läckbergin suhteen ylipäänsä. Ihan mukiinmenevää, koukuttavaa ja viihdyttävää (!) tekstiä hän kirjoittaa, mutta ei minullekaan ole missään nimessä mikään suosikkidekkaristi. Olen nyt lukenut tämän Mantelintuoksun ja lisäksi kolme uusinta paksua romaania, ja tulen varmasti lukemaan jossain vaiheessa niitä aiempia suomennoksia sekä tulevia käännöksiä, mutta... Mutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olen iloinen, että vinkkasit tästä. Vaikka tämä on muiden Läckbergin kirjojen tavoin sellaista kertakäyttöviihdettä, pidin kirjan vanhanaikaisesta rakenteesta ja joulunalustunnelmista. Aloin kuitenkin kaipaamaan englantilaisia dekkareita. ;)

      Kuljen muuten nyt lumikirjojen kanssa sinun jalanjäljissäsi, hyvää ruotsalaista ja turkkilaista kirjallisuutta luvassa. <3

      Poista
    2. Sama juttu, ei englantilaista dekkaria voita mikään. Paitsi ehkä toinen englantilainen dekkari. ;) Ja kertakäyttöviihde on oiva luonnehdinta, kyllä!

      Oi että, luet hienoja kirjoja nyt!! <3 <3

      Poista
    3. Niinpä! Englantilaiset dekkarit - kirjana ja telkkarissa. <3

      Ja niin luen. Oi että! (Ja heti tammikuussa Pihkatapin ja Uunin!)

      Poista
  5. Mielenkiintoisen kaksijakoinen nimi kirjalla! :) Tuo, että sanoit tämän olevan perinteinen 'kuka sen teki' -dekkari, nosti kirjan heti lukulistalleni. Kiitos mukavasta arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kirjan nimi on loistava. Pidän myös tuosta perinteisyydestä, mutta kyllä tämä kuitenkin on sellaista kertakäyttökirjallisuutta. Kannattaa lukea nyt joulukuussa. :)

      Poista
  6. Tule nappaamaan haaste blogistani :)

    VastaaPoista