~Yhtenä iltana (ja jos toisenakin)~

Yhtenä iltana kirjallisen ja haaveellisen niitä-näitä-blogin pitäjää väsytti kovin. Hän oli viettänyt pitkän päivän töissä, käynyt shoppailemassa oikein kunnolla kiitos eilen palkkapäivänä maksetun lomarahan, siivonnut illalla, leikkinyt Pet Shopeilla ja paloautoilla sekä saunonut perheensä kera. Hän oli aikeissa tarttua mukaansatempaisevaan romaaniin Omenansiementen makuun (tästä myöhemmin), mutta tyttärelle iltasaduksi luettu Suuren Panama-kirjan osio Tule terveeksi, pikku Tiikeri (josta myös myöhemmin) sai nyt toimittaa lukemiseen suuntautuvan intohimon virkaa.

Kun blogiemäntä sai lapsensa nukkumaan, kutsui kotisohva entistäkin enemmän. Hän ei juurikaan katso televiosta (kun Greyn Anatomiakin on tauolla), mutta nauttii tavattomasti Ms. Marple-filmatisoinneista, etenkin uudehkoista ja nimenomaan Geraldine McEwanin roolityöstä rakastettavana, mutta tällä kertaa hieman ilkikurisena ikäneitona. Hyvin näytellyn ja taidokkaasti punotun juonen omaavan Bertramin hotellissa-tv-elokuvan katsottuaan sekä valkosuklaa-mustikkamuffinsin syötyään hän nukahtaa toivottavasti hyvin. Elokuva on vielä hieman kesken, joten on aika jatkaa sen katsomista.

Kauniita unia jokaiselle  ja tervetuloa blogini uusille lukijoille ♥

~Peter Franzén: Tumman veden päällä *~

Peter Franzénin osin omaelämäkerrallinen teos Tumman veden päällä (Tammi 2010) kertoo kuusivuotiaan Peten tarinan 1970-luvun Keminmaalla uusperheessä, jonka elämää varjostaa isä(puole)n mielipuolinen väkivaltaisuus niin äitiä kuin Peteä kohtaan.

Minä seison oven takana, enkä kuule mitään. Korvissani kohisee ja suu on kuiva. Sormia nipistelee, vatsanpohjassa on kummallinen tunne, vähän kuin pissattaisi. Isä on poliisi, jota Pete hieman ihailee, tuopa isä undulaatitkin lapsille lemmikiksi. Joskus isä on niin pelottava, että Pete pissaa housunlahkeensa märäksi pelkästä selkäsaunan aavistamisesta. Naapurissa asuvalla kaverilla menee vielä huonommin, pojalla on kengän painauman jälki selässään. Äiti on ihana ja paistaa lettuja hoitopäivän jälkeen, pikkusisko Suvi on suloinen.

Mummulassa on turvallista, sinne mennään yökylään - vaikka keskellä yötä. Pete ja pikkusisko Suvi nukkuvat vierekkäin, pappa kertoo hauskoja tarinoita ja saunan jälkeen juodaan Perry-limsaa. No hyvä, kun tulitta käymään. Met kerkesimmä jo mummun kanssa maate, kun ooteltiin teitä vasta huomenna, tuumaa pappa ja nostaa Peten syliinsä pahoinpidellyn äidin tullessa lapsineen vanhempiensa luo turvaan. Myös Peten biologinen isä, Helsingissä asuva Kake on turvallinen, joskin vieras aikuinen.

Franzén kirjoittaa sujuvasti. Kieli on paikoin hieman liiankin yksinkertaista ja kerronta suoraviivaista, mutta siitä huolimatta (tai lapsen näkökulman ollessa kyseessä juuri siksi) Franzénin romaani kaikkine henkilöineen on totta. Peten mukana aikuinen lukija voi heittäytyä muistelemaan omaa lapsuuttaan; Saunalimonadi, pakkasessa jäätyvät varpaat, metsästysaseet, Playmobil-ukkelit, tähtikirkkaat yöt, hämmentävät valokuvat, Ruotsin ihmeet - Maraboun suklaa ja ABBAn musiikki, ystävän kanssa jaetut salaisuudet sekä elämän ensimmäinen matka isoon kaupunkiin ovat tuttuja kenelle tahansa pikkukaupungissa lapsuutensa viettäneelle.

Minun ei tarvitse olla kummoinen - tai omaperäinen - veikkaaja sanoessani, että Franzénista kuullaan jatkossakin myös kirjailijana. Franzén onnistuu erinomaisesti nimenomaan lapsen näkökulman luomisessa. Peten ajatukset koskettavat ja äidin selviytymistarina porautuu syvälle lukijan sieluun. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa pieni Pete kantaa sisällään vielä aikuisena. On kuin Pete todellakin kävelisi tumman veden päällä, jääkannella. Jää on ohutta, mutta se kantaa kaikesta huolimatta.

(Jäin hieman miettimään sitä, kuinka usein kirjailijan ja näyttelijän työ voi yhdistyä. Ajatelkaa vaikka mestarimaista Pirkko Saisiota, särmikästä Anna-Leena Härköstä tai tänä vuonna esikoisensa julkaisseita Tiina Lymiä ja Franzénia!)
Ja se äänikirjakin etenee, vaikka vain bussimatkan verran päivässä ;)

~Elokuvakymppi~

Jotkut teistä muistavat ehkä Leena Lumen ja minun simultaanisen päivityksen suosikkikirjojemme top 12:sta? Tänään päätimme julkistaa blogeissamme omat elokuvasuosikkimme. Ja älkää huolestuko, ensi viikolla en julkaise yhtää listaa (ellei joku sitten yllytä liikaa!).

Kymmenen elämäni elokuvaa (ja jotta tekisin oikeutusta vielä kahdelle ihanalle, mainitsen tässä vain nimet Sleepy Hollow, Tim Burton, sekä Lumiukko, jokajouluinen piirretty ♥):

1. Amelie (Le Fabuleux destin d' Amelie Poulain 2001). Olen nähnyt liki kymmenen kertaa ja viehätyn aina vaan.

2. Veronikan kaksoiselämä (La double vie de Véronique 1991). Kieslowskin kaunein elokuva. Kaksoisolento, niin erilaiset elämät. Voisi olla epilogi Väritrilogiaan nimellä Ruskea.

3. Kaunis Sabrina (Sabrina 1954). Humprey Bogart ja Audrey Hepburn. Katson joka kesä.

4. Pan's Labyrinth (El Laberinto del fauno 2006). Toinen maailmansota, julmuudet ja niitä fantasiaan pakenevan tytön jotsenlaulu. Visuaalinen mestariteos.

5. Lumikki (Snow White and the Seven Dwarfs 1937). Disneyn mestariteos, hauska, nokkela ja kaunis kaikille tuttu satu.

6. Rakkautta vain (Love Actually 2003). Kiteyttää kaiken sen, mistä pidän englantilaisissa romanttisisssa elokuvissa. Ja Colin Firth, Liam Neeson, Hugh Grant, Alan Rickman ja Emma Thompson samassa leffassa!

7. Elämänä pakotie (Running on empty 1988). Pieni elokuva aikoinaan terrori-iskun tehneestä perheestä, joka pakenee FBI:ta. Poika (River Phoenix) haluaa Juilliardiin, mitä siihen sanoo äiti (Christine Lahti)?

8. Belle Epoque (Bello Epoque 1992). Mietin pitkään tämän ja Almodovarin Volverin välillä, kesä ja kepeä mieli voitti. Espanjan sisällissota ja komediallinen rakkauden kesä.

9. Takaikkuna (Rear Window 1954). Mielestäni Hitchcockin paras elokuva. Naapureiden tirkistelyä ja tiivistä jännitystä.

10. Voi veljet, missä lienet? (O Brother, Where Art Thou? 2000). Coenin veljekset osaavat. Odysseyksen tarina 1930-luvun Yhdysvalloissa. Uskomaton soundtrack.

(sekä elokuva "kaapista", Sweet Home Alabama; Yliromanttinen naistenlehtiartikkeleitakin köykäisempi hömppä, jossa newyorkilainen muotisuunnittelija palaa kotikonnuilleen punaniskaiseen Alabamaan ja vanha suola alkaa janottaa. Älkää kysykö, miksi tästä niin pidän. En tiedä sitä itsekään, mutta jokaisella lie oma huono hyvä elokuvansa!)

Kuvat: Googlen kuvahaku.

~Aakkoset (paparazzeilua) ~

Löysin Mari A:n Ihan omasta blogista Aakkoset, ja lista- sekä tietenkin aakkosintoilijana päätin tehdä omani. Huomenna on luvassa vielä erilainen lista, mutta sen jälkeen palaan taas kirjojen pariin. Kirjoista saan myös mainion aasinsillan mainostaa hyvän ystäväni aloittamaa kirjablogia Järjellä ja tunteella. Luvassa on järjellä ja ennen kaikkea tunteella arvosteltuja kirjoja monipuolisesti lukevan ystäväni hyllystä.

Ja nyt: Elämäni aakkoset (tai ainakin kesäkuisen sadelauantain aakkoseni)

A Tyttäreni A, neljä- ja puolivuotias elämäni valo.

B Bologna. Selvä valinta B:ksi. Italialainen kaupunki, jossa mieheni työskenteli 2003-2005.

C Calvino. Itali Calvino, eräs suosikkikirjailijani.

D The Doors. Lukioaikani suosikkiyhtye. Liskokuninkaan mytologiaa ja hyviä biisejä.

E Kummityttöni E. Olen iloinen, että ortodoksisuus on täten säilynyt elämässäni (edesmennyt isänäitini oli ortodoksi, hän kuoli samana syksynä, jolloin sain ilon tulla E:n kummiksi).

F Fanfaari. Kaikki me tarvitsemme hieman fanfaareja elämässämme, eikö niin?!

G The Goring. Ihanin hotelli, jossa olen koskaan yöpynyt.

H Humanisinen tiedekunta. Sellaisesta valmistuin, mutta rakkaassa periferiayliopistossani sitä ei enää ole, vaan se on korvattu filosofisella tiedekunnalla.

I John Irving. Suosikkikirjailijani (ja mitäpä siihen lisäämään)

J Aviomieheni, jonka kanssa olen ollut naimisissa jo pian 11 vuotta.

K Kissankäpälä. Kukka, jota rakastin lapsena ja joka kasvaa edelleen miltei mattona mummolani lähellä savolaisella salolla.

L Lontoo. Suosikkikaupunkini, jonne voisin matkustaa aina ja aina vain.

M Minä itse. Äiti, haaveilija, hajamielinen, temperamenttinen, tutkija.

N Nekkula. Leikkimökki, jossa aiomme pitää juhlat juhannuksena.

O Poikani O, kaksi- ja puolivutoias, elämäni ilo.

P Pupu. Pihallemme on tainnut muuttaa rusakko, jota paparazzeilin eilen illalla ei-niin-kovin-hyvällä menestyksellä. Rusakko on pihallamme edelleen nyt lauantaiaamuna.

Q Keijo Q. Olin lapsena Dingo-fani.

R Raitiovaunu. Kulkuväline, jossa tunnen oloni aina hieman huristiksi. Niin eksoottista - vielä neljän pääkaupunkiseudulla asutun vuoden jälkeenkin!

S Suklaa. Olen addikti.

T Tarinat. Kirjat, joissa on hyvä tarina kerrottavana, kiehtovat loputtomiin.

U Uudissana. Uudissanoja, kuten painopistealue tai leppoistuminen, on hauska pohtia.

V Villasukat. Olen villasukkaihminen.

W Washintonin osavaltio. En ole koskaan käynyt, mutta sieltä tulee ihania omenoita ja hyvää punaviiniä (pieni mainos viinille nimeltä Columbia Crest).

X Xerox. En tule toimeen kopiokoneiden kanssa. En ole vielä löytänyt sisäistä toimistorottaani.

Y Yö, totta kai. Nimenomaan vuorokauden aika, ei koskaan samaa nimeä kantava yhtye.

Å Å, ruotsalainen sana joelle. Olen aina asunut lähellä jokea, lapsuuteni kotipaikkakunta kantoi joen nimeä sisällään, kuten henkinen kotikaupunkini Joensuu ja nyt asun kaupunginosassa, jonka nimessä joki on taas mukana.

Ä Äiti. Olen äiti ja myös äitini tytär.

Ö Öljy. Hiilivetyjen seos, jota ilman on vaikea elää, vaikka yrittäisi (katsokaa vaikka John Websterin elokuva Katastrofin aineksia)

~Sivusilmin (päivä melkein-lehtikriitiikkona)~

Luen paljon paitsi kirjoja, myös aikakauslehtiä. Olen jossain määrin lehtifriikki. Tilaan lehtiä, ostan niitä matkalukemiseksi, viikonlopun iloksi ja usein myös itseäni hemmotellakseni. Perjantaisena viikonlopun aloittajana ja keventäjänä siirryn hetkeksi leikkimään lehtikriitikkoa. Ja ennen kuin menen kurkistamaan näiden varsin kepeiden hyvän mielen lehtien sisälle, painotan vakavasti otettavana tutkijanaisena lukevani kaikkein mieluiten Hesaria (jota ilman en voisi olla), tilaavani Hiidenkiveä ja nakkaavani ammattiliittoni lehden Acatiimin usein suoraan paperinkeräykseen. Ja Kotivinkki kolahtaa postilaatikosta parin viikon välein.


Alkukesän kevennyksenä olen lukenut näitä. Tavoilleni poikkeuksellisesti annan lehdille tähtiä (kirjoille en koskaan). Arvioissa on huomattava, että ostan tai tilaan esittelemiäni lehtiä, joten lähtökohtaisesti pidän jokaisesta julkaisusta ainakin kolmen tähden verran. Jokainen lehti sijoittuu osastolle hyvän mielen hömppä - ei siis mitään syvällistä. Nyt vain kynsilakat varpaisiin ja lukemaan!

Jeanne D'Arc Living: Tähän englanninkieliseen tanskalaiseen lehteen oli pakko tutustua, niin monissa blogeissa lehteä hehkutetaan eräänlaisena romanttisen sisustuksen normikäsikirjana. Ostin ensimmäisen Jeanne D'Arc Livingini maaliskuussa ja suoraan sanottuna petyin siihen, että jokainen sivu oli valkoinen, kaikki huonekalut muka-vanhoiksi käsiteltyjä ja joka toisella sivulla komeili Madonna-patsas. Kaikki kunnia valkoiselle sisutukselle, meilläkin on valkoiset Ektorpit kotona, ja Madonna-patsaakin ovat kauniita esineitä, mutta tuntui, ettei lehdessä paljon muuta ollutkaan. Kesänumero yllätti myönteisesti. Ihania koteja, suloisia puutarhoja, kauniita vaatteita, runotytömeininkiä lifestyle-muodossa. Tulen varmasti ostamaan vaikka syksyn tai joulun numeron, koska haluan ottaa julkaisusta selvää vielä paremmin.
***½ (komea, kaunis ja hempeä, mutta vähemmän Madonna-patsaita, please! Tunnen outoa viehtymystä.)

Maalaisunelma: Hölmö nimi, mutta kaunis ja raikas lehti. 70-luvun (sinänsä hyvässä ja rakkaassa)punatiilitalossa lapsuuteni viettäneenä ihailen lehden pitsihuviloja sekä pieniä suojaisia kesäparatiiseja. Ruokaohjeet toimivat oikeasti. Huolellisesti tehty lehti. Miinusta siitä, että iso osa jutuista on käännetty suoraan ruotsalaisesta emolehdestä. Nimestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) lehti kaupunkilaisille.
****- (sievää, sievää, sievää!)

 

Country Living (British Edition): Suosikkilehteni. Ja ihan siitä syytä, että olen kaikkeen brittiläiseen niin helposti hurahtava romantikko. Kukkaisat puutarhat, samaan aikaan leikkisä, valoisa ja värikäs sisustus, maalaismarkkinoita, tweed-takkeja, koiria... Olen muutaman kerran ostanut amerikkalaisen version, mutta se on aika köykäinen verrattuna tähän brittiversioon. Jään odottamaan herra Darcyn ilmestymistä.
***** (mitä muuta voi täydellisyydelle antaa! nimim. kicksit brittienglannista)



Me Naiset: Naisten viikkolehtien klassikko Annan ohella. Tilaan vuorotellen Annaa ja Me Naisia (vaihtelu virkistää). Hömppää ja asiaa niin sopivassa paketissa, että väsynyt työssäkäyvä perheenäiti saa nollattua aivonsa ylikierroksilta. Jokaisessa numerossa muutama henkilöhaastattelu, reportaasi, muotia, ruokaohjeita, matkajuttuja, jatkokertomus (joka jää minulta lukematta), hömppää ja kepeitä kirja- ja musiikkiarvioita. Voittaa mielestäni sisältönsä puolesta monet kauniimmat ja kiiltävämmät lehdet, kuten kerran kuussa ilmestyvän Olivian. Äitini tilasi Me Naisia jo 1960-luvulla.
**** (jokanaisen peruslehti ellei tilaa Annaa)

Ariadne At Home: Matkatuliaiseni Hollannista. Ostan mielelläni sisustus- ja naistenlehtiä muista maista. Ariadne sisältää samaa vaaleaa romanttista tyyliä kuin tanskalaiset lehdetkin. Hollanninkieltä oli hauska lukea, koska vaikkei siitä puhuttuna saa juurikaan selvää, voi sitä lukea englannin ja saksan pohjalta aika lailla täysin.(en osaa arvostella, kivaa keskikastia)

Prinsessa: Sokerina pohjalla neljä- ja puolivuotiaan tyttäreni suosikkilehti; Kaikkien vaaleanpunaisessa harsopumpulissa elävien tyttöjen timantinloistoinen julkaisu Prinsessa. Lehti on pikkutyttöjen avoimen kaupallinen elämäntapajulkaisu, jonka tarinoissa seikkailevat Disneyn (ei tietenkään Grimmin tai muiden kansansatujen) prinsessoina tutuksi tulleet Aurora, Tuhkimo, Ariel, Belle, Lumikki, Jasmine, Pochahontas, Mulan sekä tulevaisuudessa luultavasti myös Tiana. Jokainen numero sisältää kolme sarjakuvaa, väritystehtäviä, suolaisia tai makeita ruokaohjeita, "etsi viisi virhettä"-tehtäviä, lukijoiden postia, kilpailun sekä - mikä parasta - jokaisen numeron mukana tulee ihana vaaleanpunainen lahja, hiuspinnejä, sormuksia tai oikea tiaara. Tällaisten lehtien kohdalla jokainen tiedostava äiti on aina hivenen varpaillaan, mutta Prinsessa voittaa sisältönsä puolesta Hello Kitty- tai My Little Pony-lehdet. Etenkin HK on pelkkää tavaroiden mainontaa, siinä ei taida olla edes sitä yhtä "pakollista" sarjakuvaa tai novellinpoikasta.

***** (tähdet tyttäreni antamana)

~Blogietiketti (kiitos, Leena Lumi!)~

Tarkoitukseni on huomenna perjantaina päivittää tänne pieni "päiväni lehtikriitikkona"-postaus. Sen teenkin, mutta nyt illan vaihtuessa yöksi tulin lukeneeksi vielä blogeja. Blogiystäväni (♥) Leena Lumen luona on mielenkiintoinen kirjoitus siitä, kuinka blogimaailmassa olisi hyvä käyttäytyä - kunnioittaa toisia. Voin allekirjoittaa Leenan kirjoituksen aika lailla täysin. Sen vuoksi en unen painaessa silmäluomiani osaa tänne aiheesta enempää kirjoittaakaan, mutta kehoitan kaikkia käymään Leenan blogissa ja pohtimaan asiaa. Itse olen onnekseni tavannut vain mukavia ihmisiä Blogistaniassa, ja toivon samanlaisia kohtaamisia teille muillekin. Leenalle vielä kiitos kaunis sanoistasi!

(Kuvan otin Wienissä 2008)

~Miina Supinen: Liha tottelee kuria~

Äänikirja, jotka kuuntelen matkalla töihin ja takaisin kotiin, etenee siinä määrin hitaasti, että ehdin ilta- ja osin työmatkalukemisinani syventyä Miina Supisen paljon mainetta ja julkisuutta saaneeseen romaaniin Liha tottelee kuria. Kirja on hillitön ja näkökulmarikas kertomus Silolan perheestä, jossa kaikki on ulkoisesti  kuin sisustuslehdestä, mutta jossa mikään ei toimi normaaliksi tuntemillamme säännöillä.

Lapset hakevat hyväksyntää kyseenalaisin keinoin; Kaunis biologianopiskelija Astra myy itseään lukijaa yököttävissä sessioissa. Ylipainoinen Silmu bodaa ja joutuu tekemisiin steroidien kanssa. Nelivuotias Pelagia pissaa päiväkodissa lattian ja vaatteensa märiksi sekä kuljettelee samettieläimiä sinne tänne. Isä, Suomen kuuluisin kapellimestari, Launo, ja äiti, sisustussuunnittelija, Katriina eivät huomaa mitään. Pääasia on, että design-keittiössä riittää hillovoileipiä (eikä koskaan perunaa tai jauhelihakastiketta), äidille valkoviiniä ja isälle rauha keskittyä taiteen tekemiseen. On sanomattakin selvää, että perhe kuhisee salaisuuksia kulissiensa takana.

Jos puhutaan mustasta huumorista tai kylmästä naurusta, on tämä kirja sellaisen prototyyppi. Silolan perheelle tapahtuvat asiat, etenkin Astran salaiset retket, ovat pöyristyttäviä. Silti ne naurattivat minua niin, että tirskuin ääneen ruuhkabussissa saaden osakseni uteliaita, kirjan kantta kurkistelevia katseita. Osin kirja on sukua Miika Nousiaisen kirjoille, mutta naisnäkökulma virkistää. Supisen kieli on raikasta - paikoin puhekielistä - ja tapahtumat kantavat. Vaikka jokainen pää- ja sivuhenkilö on itsekäs ja täynnä ongelmia, on heissä kaikissa jotain, johon on helppo kiintyä.

Liha tottelee kuria on samaan aikaan hauska, traaginen, tuhma (!) ja pintansa alla herttainen. Jään odottamaan innolla Supisen mahdollista seuraavaa kirjaa ja muistan varoa viattoman oloisten hilloleipien tarjoamista lapsilleni.

~Kesälaulu *~

Kesken työpäivän ajatukseni viipyilevät viikonlopussa; Kesäisessä - ja aika viileässä - illassa kotiterassilla kera uusien tyynyjen, pienellä kävelyllä, ystäväperheen pojan syntymäpäiväjuhlissa, viimein sinkkisankoon kasvamaan päässeessä chilipaprikassa (jonka onnistun varmaan tappamaan tuota pikaa) sekä ennen kaikkea Kesälaulussa. Ei ole ihmistä luotu viettämään kesäkuista päivää toimistossa, ei!

Tyttäreni pääsi viime viikolla keijukaismetsään yhdessä ystävänsä kanssa. Ystävää odotellessaan hän soitti Kesälauluksi nimeäänsä kappaletta nokkahuilulla ja nyt viikonloppuna laulu sai sanatkin:

Kesällä perhosetperhoset lentelee

lentelee

ja syksyllä

syksyllä

puut lehdet putoaa

perhoset, linnut

on poikasia ja kastematoja

perhoset, perhoset

ja kukkia kasvaa aina kesällä

kasvaa

ja on myös paljon Hello Kittyjä
ja vähän pikkuveljiäkin.

Näissä alkukesän tunnelmissa jatkan tänne toimistoon hautautumista haaveillen tutustumisesta ystävän perennapenkkiin, josta aiomme hakea lisää kasveja pihalle jonain iltana tällä viikolla. Työmatkalla kotiin aion leppoistaa itseäni kuuntelemalla äänikirjaa, joka formaattina on minulle itselleni uusi tuttavuus. Kirjasta lisää sitten aikanaan.

~John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (Last Night in Twisted River~

Edit. 25.8.2012. Kirjoittaessani Irvingin tuoreimmasta suomennoksesta Vapauttakaa karhut, tulin katsomaan mitä aikanaan kirjoitin Viimeisestä yöstä Twisted Riverillä. Mutta mitä ihmettä? Täällä onkin teksti Franzénin esikoisromaanista. Olen ymmälläni: Franzén on myös omalla paikallaan, ja kaikki tämän postauksen tunnisteet viittaavat Irvingiin. Samoin alla oleva kommenttikenttä on täynnä keskustelua Irvingistä ja suomeksi ja englanniksi lukemisesta. Olen pahoillani. Koetan selvitellä asiaa.

Peter Franzénin osin omaelämäkerrallinen teos Tumman veden päällä (Tammi 2010) kertoo kuusivuotiaan Peten tarinan 1970-luvun Keminmaalla uusperheessä, jonka elämää varjostaa isä(puole)n mielipuolinen väkivaltaisuus niin äitiä kuin Peteä kohtaan.

Minä seison oven takana, enkä kuule mitään. Korvissani kohisee ja suu on kuiva. Sormia nipistelee, vatsanpohjassa on kummallinen tunne, vähän kuin pissattaisi. Isä on poliisi, jota Pete hieman ihailee, tuopa isä undulaatitkin lapsille lemmikiksi. Joskus isä on niin pelottava, että Pete pissaa housunlahkeensa märäksi pelkästä selkäsaunan aavistamisesta. Naapurissa asuvalla kaverilla menee vielä huonommin, pojalla on kengän painauman jälki selässään. Äiti on ihana ja paistaa lettuja hoitopäivän jälkeen, pikkusisko Suvi on suloinen.

Mummulassa on turvallista, sinne mennään yökylään - vaikka keskellä yötä. Pete ja pikkusisko Suvi nukkuvat vierekkäin, pappa kertoo hauskoja tarinoita ja saunan jälkeen juodaan Perry-limsaa. No hyvä, kun tulitta käymään. Met kerkesimmä jo mummun kanssa maate, kun ooteltiin teitä vasta huomenna, tuumaa pappa ja nostaa Peten syliinsä pahoinpidellyn äidin tullessa lapsineen vanhempiensa luo turvaan. Myös Peten biologinen isä, Helsingissä asuva Kake on turvallinen, joskin vieras aikuinen.

Franzén kirjoittaa sujuvasti. Kieli on paikoin hieman liiankin yksinkertaista ja kerronta suoraviivaista, mutta siitä huolimatta (tai lapsen näkökulman ollessa kyseessä juuri siksi) Franzénin romaani kaikkine henkilöineen on totta. Peten mukana aikuinen lukija voi heittäytyä muistelemaan omaa lapsuuttaan; Saunalimonadi, pakkasessa jäätyvät varpaat, metsästysaseet, Playmobil-ukkelit, tähtikirkkaat yöt, hämmentävät valokuvat, Ruotsin ihmeet - Maraboun suklaa ja ABBAn musiikki, ystävän kanssa jaetut salaisuudet sekä elämän ensimmäinen matka isoon kaupunkiin ovat tuttuja kenelle tahansa pikkukaupungissa lapsuutensa viettäneelle.

Minun ei tarvitse olla kummoinen - tai omaperäinen - veikkaaja sanoessani, että Franzénista kuullaan jatkossakin myös kirjailijana. Franzén onnistuu erinomaisesti nimenomaan lapsen näkökulman luomisessa. Peten ajatukset koskettavat ja äidin selviytymistarina porautuu syvälle lukijan sieluun. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa pieni Pete kantaa sisällään vielä aikuisena. On kuin Pete todellakin kävelisi tumman veden päällä, jääkannella. Jää on ohutta, mutta se kantaa kaikesta huolimatta.

(Jäin hieman miettimään sitä, kuinka usein kirjailijan ja näyttelijän työ voi yhdistyä. Ajatelkaa vaikka mestarimaista Pirkko Saisiota, särmikästä Anna-Leena Härköstä tai tänä vuonna esikoisensa julkaisseita Tiina Lymiä ja Franzénia!)
Ja se äänikirjakin etenee, vaikka vain bussimatkan verran päivässä ;)

~Sateisessa Fiskarissa~

Tarkoitukseni on pian palata "blogiruotuun" ja tuoda mukaan enemmän kirja-aiheita, mutta Last Night on Twisted Riverin lukeminen etenee edelleen hieman hitaasti, ja kevätkesä on täynnä sitä leppoistelua. Näin ollen latailen tänne valokuvia. Teimme perheeni kanssa viime viikonloppuna päiväretken sateiseen Fiskariin, jossa kävin vasta elämäni toisen kerran. Vanhan ruukkikylän tunnelma on valloittava (ja vaikkei kuvistani näy, myös turistientäyteinen); Ainakin minä pääsin mielikuvissani menneeseen, yhtä lailla patruunan perheen herraskaiseen elämään kuin ruukkityöläisten raskaaseen raatamiseen.

Retkemme aikana kävelimme pitkin jokea mukailevaa kylänraittia.

Pidimme sadetta - onneksi oli kunnolliset varusteet mukana!

Ja pidimme lisää sadetta istuen hurmaavassa kahvilassa, jossa sisäinen suklaaholistini hyrisi tyytyväisenä.

Pääkaupunkiseutua lähellä olevia muita antoisia retkikohteita ovat mielestäni vanha Porvoo sekä Tuusulanjärven alue. Kesän aikana tulemme varmasti pistäytymään molemmissa. Keskikesällä automme nokka suuntaa jokavuotiseen tapaan kohti Itä-Suomea, henkistä kotiseutuani. Millaisia pieniä retkiä tai kotimaanmatkoja teillä muilla on suunnitteilla?