torstai 14. heinäkuuta 2016

Colm Tóibín: Nora Webster


Colm Tóibín: Nora Webster
Tammi 2016, Keltainen kirjasto
Nora Webster 2014
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kansi Markko Taina
410 sivua
Irlantilainen romaani

Vasta kuukauden päästä, käytyään neljällä tai viidellä tunnilla, Nora tajusi, että musiikki johdatti häntä kauemmas Mauricesta, kauemmas heidän elämästään yhdessä, hänen elämästään lasten kanssa. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että Mauricelta oli puuttunut sävelkorva kokonaan, eikä siitä, etteivät he olleet kuunnelleet musiikkia yhdessä. Se johtui laulutuntien intensiivisyydestä: hän oli yksin ja omillaan paikassa, johon Maurice ei olisi seurannut häntä koskaan, ei edes kuolemassa.

Eletään 1960-luvun pikkukaupungissa eteläisessä Irlannissa. Nelikymppinen perheenäiti Nora Webster jää leskeksi, kun hänen miehensä Maurice kuolee sairauden jälkeen. Mauricen kuoltua Noran täytyy luopua paljosta, jotta hän voi taata toimeentulon ja koulutuksen neljälle lapselleen. Rakas kesäpaikka on myytävä ja paluu nuoruuden työpaikkaan on sekin vaikea. Pahinta on suru ja se, ettei Nora tunnu koskaan saavan olla yksin, vain oma itsensä.

Colm Tóibín on ihmeellinen kirjailija. Hän, keski-iän reippaasti ylittänyt mies, tuntuu pääsevän erityisen hyvin naishahmojensa pään sisälle. Näin kävi Brooklynin Eilisin kanssa, samoin monessa Äitejä ja poikia -novellikokoelmankin kertomuksessa. Ja nyt Nora Websterissä, joka on mielestäni Tóibínin paras suomennettu kirja - hienoja ovat toki olleet kaikki. 

Kuten kaikki tiedämme, lukuhetki vaikuttaa kirjaelämykseen. Minulla oli onni lukea Nora Websteriä Irlannissa ja kaiken lisäksi matkustaa Dubliniin osin samaa rannikkorataa, jota Norakin kirjassa kulkee, hän toki paljon pitemmän matkan aina Enniscorthysta saakka. Lukumiljöö ei olisi juuri parempi voinut olla, mutta olisin varmasti pitänyt Nora Websteristä missä tahansa, vaikka sitten savolaisen mansikkapellon reunalla tai lauttasaarelaisen toimiston kahvihuoneessa.

Tóibínin kerronnasta on helppo pitää. Romaani etenee rauhallisesti ja vähäeleisesti, mutta samalla tullen niin liki, että Noran kamppailua on seurattava kuin olisi osa hänen maailmaansa, hänen tuttavansa - tai ehkä jopa hän itse siinä mielessä kuin fiktiiviseen hahmoon voi samastua. Ja kamppailuksi Noran leskenelämää voi kutsua, hiljaiseksi ja huomaamattomaksi, mutta selvästi selviytymistaisteluksi, oman tien löytämiseksi. Paikkakunnalla, jossa leski saa vieraita koko ajan ja hiusvärin pienikin muutos herättää huomiota, ei ole helppoa olla.

Hän tiesi, ettei ihan pian saisi nauttia tällaisesta aamusta, kun varhainen valo oli niin kaunis ja rauhallinen, meri niin kutsuva ja edessä niin lupaava pitkä päivä ja ilta, jonka hän saisi viettää taas yksinään ja kenenkään häiritsemättä, saisi nukkua. Tóibín tavoittaa paljon. Nora Websterin suruun, jonkinlaiseen käpertymisen ja ulospäin avautumisen väliin mahtuu meritunnelmia, hotellivierailuja ja musiikkia. Musiikin rooli on tärkeä: Laulutunneilla Nora löytää itseään ja musiikin välityksellä hän aistii muiden ihmisten tunnetiloja.

Arjen rinnalla kulkee Irlannin politiikka. Se on sivujuonne, joka vaikuttaa kaikkeen, ennen kaikkea Noran surukokemuksiin: miten Mauricen konservatiivisuus on muovannut perheen arvoja, kuinka Pohjois-Irlannissa alkaneet levottomuudet uutisoidaan ja ennen kaikkea koetaan Irlannin tasavallassa, millaisina englantilaisia pidetään, ja miten mielenosoitukset ja liikehdintä synnyttävät uutta epävarmuutta. Kokonainen kansakunta järkyttyy ja suree, kuten Norakin - sekä yhteisöllisesti että niin yksin.

Vaikka kehys on arkinen, on Nora Websterissä ripaus mystiikkaakin. Tämänkin Tóibín kirjoittaa taidolla, Noran persoonaan ja romaanin tapahtumiin sopivasti. Kokonaisuus on tyylikkään vähäeläinen, haikea ja arjen selviytymistä painottava. Ja juuri siihen, arkeen, mahtuu se koko maailma, joka yhden naisen elämässä tarpeen on.

P.S. Muuten, Nora Webster viittaa Brooklyniin. Kirjat lukeneet, huomasitteko?

--

Nora Websterin ovat lukeneet myös mm. Leena, Omppu ja Sara.

15 kommenttia:

  1. Luin kirjan n.kuukausi sitten ja tykkäsin kovasti!

    Kirja tempasi niin mukaansa, että oli pakko lukea joka ikinen sana.
    Joissain kirjoissa nimittäin tulee joitakin kohtia vähän "harpottua":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, ihanaa että pidit tästä. Hieno romaani se onkin. Tóibín tavoittaa henkilöidensä maailman niin onnistuneesti.

      Minäkin harpon joskus. :)

      Poista
  2. Kiva odottaa lukuelämystä. Brooklynistä pidin paljon ja tämä uusi vaikuttaa vieläkin paremmalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, nyt vihdoin ensi viikolla saat tämän luettavaksesi. <3

      Poista
  3. Tämä on kyllä jotenkin kaikessa arkisuudessaan hyvin lumoava. Toibin osaa kirjoittaa niin uskomattomasti...
    Jännä juttu, tuosta lukuympäristöstä puheen ollen, että blogin kautta olen huomannut miten vähän se lopulta vaikuttaa minun lukukokemukseen! Tänä vuonna luin jopa 2 parasta (toistaiseksi) vatsataudin mainingeissa, jonka luulisin olevan kaikkein surkein ympäristö lukukokemukselle itselläni! Ja takkatulen ääressä, lomalla, on koettu niin monet kehnot...
    Mikä se viittaus oli? En enää muista huomasinko sitä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kyllä vaan! Minulla olisi muuten yksi Irlannista (jo edelliseltä reissulta...) ostettu Tóibínin kirja odottamassa. <3

      Ja mielenkiintoista! Minuun lukuympäristö ja -hetki vaikuttavat suuresti. En osaa aina virittäytyä oikein. Tosin poikkeuksiakin on.

      Viittaus on henkilöissä, Mary Lacey. :)

      Poista
  4. Tämä oli ja on niin hieno kirja..Minusta tuli tämän teoksen myötä kertarysäyksellä Toibin-fani. Nyt luvussani on äitejä ja poikia, jota etenen pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, en yhtään ihmettele, että sinusta tuli Tóibín-fani, niin hieno romaani. Äitejä ja poikia -postauksesi olisi hieno! <3

      Poista
    2. Kaisa Reetta, en yhtään ihmettele, että sinusta tuli Tóibín-fani, niin hieno romaani. Äitejä ja poikia -postauksesi olisi hieno! <3

      Poista
  5. Ehdottomasti Tóibínin paras! Tässä kirjassa on tosiaankin ripaus mystiikkaa vai magiaa, kumpaa se on, olkoon nyt kumpaa vaan, mutta tämä meni ihon alle. Lukiessa minusta tuli Nora Webster. Tuo uiminenkin olisi ollut se mun juttu, kuten oli Meriharakoissa hänellä, johon samaistuin.

    En huomannut mitään Brooklynistä, mutta se voi johtua siitä, että en halunnut muistaa enää koko kirjaa. Pidin siitä, mutta loppuratkaisu ei ollut mieleeni. Otin tämän kirjan ihan omanaan ja liitin rakkaiseen Keltaiseen Kirjastooni, missä on jo Äitejä ja poikia, joka on yksi parhaista novellikokoelmista ikinä.

    Miten Tóibín tämän tekee!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö vaan! Magiaa ja mystiikkaa, molempia. Tóibín luo Nora Websteristä melkein elävän ihmisen, enemmän kuin romaanihenkilön. Minä en ui mielelläni, mutta tässä samastuin uimiseenkin.

      Brooklynissä on samoja henkilöitä. Minä pidin sen romaanin loppuratkaisusta, koska se oli niin realistinen.

      Tóibín on kaikkkinensa niin hyvä!

      <3

      Poista
  6. Oi mitkä lukuolosuhteet! :)
    Ja joo, minäkin huomasin Brooklyn-viittaukset. Minusta oli erityisen ihastuttavaa, kuinka arkisesti ja luontevasti ne Nora Websterin tarinaan upposivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, lukuolosuhteet olivat kyllä kohdillaan! :D

      Hieno romaani, jotenkin arkinen ja siinä juuri täydellinen.

      Poista
  7. Minäkin pidin tästä ehkä jopa enemmän kuin Brooklynista, vaikka sekin oli aivan loistava. Luulen bonganneeni Brooklyn-viittauksen, vaikka tajusin sen vasta kun sanoit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi-Maria, hauskaa että ajattelet samoin. Brooklyn on myös hieno. Oletko lukenut Äitejä ja poikia? Jos et, niin suosittelen.

      Poista