maanantai 25. heinäkuuta 2016

Deborah Levy: Uiden kotiin


Deborah Levy: Uiden kotiin
Fabriikki 2016
Swimming Home 2012
Suomentanut Laura Vesanto
Kansi Outi Vihlman
Kannen kuvat Galina Gallo
144 sivua
Brittiläinen pienoisromaani

Flittarilu katastrofin kanssa oli mahdotonta, mutta se oli jo tapahtunut, se tapahtui parhaillaan. Se oli tapahtunut ja se tapahtui jälleen, mutta hänen täytyi laittaa kampoihin viimeiseen asti. Hän tuijotti mustaa sadetta, jonka Kitty oli tatuoinut hänen käteensä, ja sanoi itselleen, että tekstin tarkoitus oli pehmittää hänen päättäväistä vastarintaansa. Kitty oli älykäs. Kitty tiesi mitä sade tekee.

Alkujaan puolalaisen englantilaisrunoilija Joe Jacobsin perheen loma Etelä-Ranskassa muuttuu kerralla, kun heidän lomahuvilansa uima-altaassa kelluu punahiuksinen tyttö. Joen vaimo Isabelle kutsuu nuoren naisen perheen vieraaksi. Epävakaan oloinen nuori nainen, kasvitieteilijä Kitty Finch houkuttaa, kiehtoo, työntää pois ja sekoittaa monen ihmisen elämänjärjestystä. Jacobsin perheen teini-ikäinen tytär Nina kokee asiat omalla tavallaan. Helteinen Nizzan tietoo väreilee, mutta myrsky ja sade ovat tulossa.

Deborah Levyn Booker-ehdokkaaksi noussut Uiden kotiin on turkulaisen osuuskuntakustantamo Fabriikin ensimmäisiä julkaisuja. Keväällä suomeksi ilmestynyt pienoisromaani on kanneltaan kaunis ja suomennokseltaan laadukas. Muutamat pienet taitolliset heitot osuivat silmiini, mutta kokonaisuudessaan Levyn romaani vakuuttelee minua siitä, että Fabriikki kustannuksen tuotantoa kannattaa seurata.

Uiden kotiin sijoittuu reilun kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Kurt Cobain on tappanut itsensä samana keväänä, edellisen vuosikymmenen menestyselokuvaa E.T. muistellaan. Nizzan seutu on lämmin, muttei pilvetön. Sadetta kuvataan monin sanankääntein, visuaalisestikin, apollinairelaisittain:
S
 A
  T
   A
    A

Viikon ajanjaksolle sijoittuvat tapahtumat etenevät sekä kronologisesti että henkilöiden oman mikromaailman näkökulmasta. Kitty on kaiken keskiössä, mutta samalla ulkopuolinen ja outo. Hänen kauttaan Jacobsin perheenjäsenten ja heidän läheistensä pelot ja toiveet valottuvat. Silti kukaan henkilöhahmoista ei tule erityisen lähelle Ninaa lukuun ottamatta.

Pienoisromaanin kontekstissa Levyn teos on raskaslukuinen. Olen (myös) pienoisromaanien ystävä: Pidän siitä, millaisia merkityksiä esimerkiksi Joel Haahtela, Helmi Kekkonen tai Patrick Modiano tuotantoonsa lataavat ja kuinka usein tunnelmallinen kerronta pitää sisällään paljon enemmän kuin teoksen sivumäärästä voisi päätellä. 

Samoin on Levyn kerronnan laita: Uiden kotiin on tiivis, mutta merkityksiä täynnä. Nyt merkityksiä on kuitenkin niin paljon, että teksti uuvuttaa hetkittäin, samoin henkilöiden lukumäärä. Osa merkityksistä katoaa kaiken alle - tai ehkä tarkoituksella. Vaikkei Uiden kotiin ole varsinaisesti nautittavaa luettavaa siinä mielessä, että kirjan pariin voisi heittäytyä, sanon että hyvä näin. Lukijan ei ehkä olekaan tarkoitus päästä liian helpolla. Tarina on sinänsä hyvä ja yllättävänkin ehjä, mutta se on täynnä aukkoja. Teksti kulkee tunnelma ja sanat edellä, kertomus on niiden palvelija.

Jos Uiden kotiin olisi elokuva, olisi se leikattu henkilöstä toiseen siirtymillä. Useiden, joskaan ei kaikkien, alalukujen päättyessä ja seuraavan alkaessa Levy siirtää näkökulmavuoroa kuin viestikapulaa. Tämä valottaa tapahtumia ja etenkin niiden taustoja sekä suhtautumista Kittyn persoonaan. Kerronta on tyylikästä ja oudosti, raskaasta poljennosta huolimatta, puoleensa vetävää, kuin tahmeaa mutta maukasta hunajaa tai kuin kärpäspaperia, joka heiluu kesätuulessa.

Levyn romaania ei voi ahnehtia, mutta se sopii hyvin luettavaksi yhtenä kesäisenä päivänä: sellaisena päivänä, jolloin ilmassa väreilee orastava helle, mutta aurinkoa ei näy; Päivänä, jolloin väsymys painaa jalkoja, mutta raukea mieli kaipaa jotain älyllistä. 

Tiivistäen: Uiden kotiin on unenomainen ja veitsenterävä.


21 kommenttia:

  1. Nappasin tästä lukuvinkin. Kiitos, Katja! <3

    VastaaPoista
  2. Nappasin tästä lukuvinkin. Kiitos, Katja! <3

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut tätä, seuraavanapa luen.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  4. Hienon kontrastin heität luonnehdinnassasi - ja olen kirjasta aivan samaa mieltä. Aihe ei ole uusi, mutta toteutustapa mahdollistaa kiehtovan sukelluksen tarinaan, etenkin tiheään tunnelmaan. Tämä tiivis kirja muuttuu mielessä laveaksi ja jää vaivaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, ihan totta, tämä jää mieleen. En ole varma pidinkö kirjasta vaiko en, mutta tunnelma on vahva ja omintakeinen. Täytyy lukea muutakin Levyn kirjoittamaa!

      Poista
  5. Mielenkiintoiselta kuulostava kirja. Täytyy pitää silmät auki, jos osuisi vastaan.

    VastaaPoista
  6. Katja, ihanko oikeasti tämä oli sinusta raskaslukuinen? Tai no varmasti oli, miksi muuten olisit niin kirjoittanut. Meillä menee sun kanssa usein jännästi ristiin fiilikset. Minä taas koin, että tämä oli vähän kuin marjamehu, josta ei tiedä mitä marjoja se sisältää ja jonka juo, kun se on kevyttä ja kuplivaa ja sitten huomaakin, että sitä onkin tullut juoneeksi jotain ihan muuta kun mehua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, jännä että ajattelet, että meille menevät fiilikset usein ristiin. Omasta mielestäni eivät: Selasi, Jones, Adichie, Toibin, Khemiri... Aika samoilla linjoilla ollaan oltu. Mutta tulkintojahan nämä ovat. Ja painotuseroja pitää olla, olisi kauheaa jos sellaisia ei olisi. <3 Mieleeni tulee nyt vain Ferrante, josta tunnelmat olivat erilaiset. ;) Mutta siis joo, olen vähän lepatteleva lukija ja kirjoitaja, en kauheasti harkitse blogijuttujani ja tämä on raskaslukuinen nimenomaan pienoisromaanina, kuten kirjoitin. Pienoisromaanilta odotan sellaista kepeyden ja taiteellisuuden yhdistelmää. Tässä tunnelma oli sellainen hunajassa tahmomisen tai unenomaisuuden reunamilla olemista. Ei siis kevyt ja kupliva - mulle.

      Mutta jos vertaan Mannin Taikavuoreen tai Byattin Riivaukseen, niin ei tätä ole raskaslukuinen. Tunnelmaltaan kuitenkin oli - tai ehkä painostava olisi parempi sana. Pahaa enteilevä - ja niin pitääkin, tämähän oli oikein hyvä kirja!

      Poista
    2. No ristiin ja ristiin. :D Usein kyllä minustakin arvostetaan sun kanssa samoja teoksia noin periaatteessa, mutta ehkä vähän eri kanteilta. Tuo oli mulle ihan uutta, että liität pienoisromaaniin "kepeyden ja taiteellisuuuden". Siis tuo kepeys oli mulle yllätys, kun minä taas enempi koen, että mitä vähemmän sanoja, sitä enemmän painoa (jos teos ylipäänsä on onnistunut).

      Mannia en ole jaksanut lukea vuosiin, eikä Byattin kanssa ole mennyt juurikaan sen paremmin.

      Poista
    3. Taas hauskasti ristissä. Kepeys ei mulle tässä ole kevyttä, vaan sellaista kielen lentoa. Vaikea selittää. :) Mutta siis sitä että kieli lentää ja lukemiseen on helppo tarttua, mutta vaikutus on suuri. Vitsit, tätä pitää miettiä tarkemmin!

      Poista
  7. Ah, olen itsekin vasta nyt vuoden sisällä löytänyt pienoisromaanien sekä novellien maailman - ennen olin aika jyrkästikin sitä mieltä, että kirja voi olla hyvä vain jos siinä on viisisataa sivua tai enemmän. :D Olen uppoutuja, rakastan suuria maailmoja, sitä, että yhden kirjan parissa voi olla viikkotolkulla.

    Mutta nyt kun olen näiden lyhyempien makuun päässyt, olen varsin vaikuttunut siitä, miten paljon sataan sivuunkin voi saada mahtumaan. Siinä korostuu se kaikki, mitä ei kirjoitettu, ja maailma saattaa olla yksin 80-sivuisessa suurempi kuin 500-sivuisessa. Pitänee siis napata tämäkin kirja luettavien listalle, kiitos tästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, pienoisromaanit ovat usein viehättäviä: miten näennäisen pienesti voi sanoa niin paljon. Se jaksaa kiehtoa.

      Minulla uppoutuminen ja piipahtaminen vuorottelevat. Joskus on ihana viipyä kirjan parissa kauan, toisinaan taas lukea kokonaisuus muutamassa tunnissa. Ja usein näiden tiiviiden romaanien maailma jää mieleen pitkäksi aikaa - vaikutus kasvaa ajallisestikin!

      :)

      Poista
  8. Jes, erinomainen nosto ja bloggaus! Kiinnostuin heti. Jotain tämäntyyppistä kirjallisuutta haluaisinkin syksyni varrelle..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiva kuulla! Minä en ihan täysillä ihastunut, mutta on tämä todella hieno ja aion seurata Levyn uraa tarkemmin.

      Poista
    2. Kiitos, tämä on loistava! Minulle kirja ei ollut ollenkaan raskas, mutta sulatin joka sanan. Ah.

      Poista
  9. Ehkä luin kirjan juuri kuvailemasi kaltaisena päivänä, koska se solahti liukkaasti tarinaa hakevaa mieleen - eikä ollenkaan raskaslukuisena! Hieman ärsyttävänä, kuten kirjoitin, ihmiset ensimmäisen maailman ongelmineen, (jotka on itse aiheutettu?) mutta jotenkin helposti ymmärrettävänä kuitenkin. Kitty, se ärsyttävin, on ainoa aito, ja kirjasta näkee, kuinka sellaiselle käy. Ninalle pidän kovasti peukkuja: ehkä hän näkee aikuisena enemmän kuin vanhempansa ja Kittykin. Hieno teksti ja käännös, ja pienoisromaanina juuri sopiva annos tätä paljon käsiteltyä sukupolvien kuilua ja elämäänsä eri syistä kyllästyneiden tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, joo, jäin miettimään itse nostamaani raskaslukuisuutta. On ehkä niin, että kirja ei sinänsä ole raskaslukuinen, mutta sen tunnelma on raskas tai painostava. Hieman ärsyttävä tämä on ja paikoin kikkailevakin, mutta hieno kauttaaltaan. Pienoisromaanin mitta on tälle oikein sopiva!

      Poista
  10. Minä luin tämän hetki sitten ja tavallaan tunnistan tuon raskaslukuisuuden, sillä tässä on niin paljon sanottavaa, että itse luin tätä pätkissä useampana päivänä. Tarina kasvoi suureksi ja vaikutuin.

    VastaaPoista