Irlannissa 2: Belfastin muraalit

Merelliseltä Dublinin seudulta siirrymme nyt toisenlaisiin tunnelmiin ja toisen valtion alueelle, Isoon-Britanniaan Belfastiin ja huomenna muuallekin Pohjois-Irlantiin. Pohjois-Irlannissa kävimme muutamassa eri paikassa, mutta koska kohteet ovat todella erilaisia, teen niistä kaksi erillistä postausta.

Belfastiin en voi sanoa tutustuneeni kovin hyvin, koska muutaman tunnin aikainen vierailu oli todellinen pikavisiitti. Perheemme pojat, mieheni ja 8-vuotias poikamme, suuntasivat Titanic Belfastiin, joka oli tarjonnut kiehtovan aikamatkan legendaarisen laivan syövereihin (!). Haluan itsekin käydä tuossa museossa joskus. Ystäväni Sara on reilu vuosi sitten esitellyt Titanic-museota ja Belfastia kiehtovasti, kurkatkaapa hänen blogiinsa.

Oma ensivisiittini Belfastiin sujui pääosin taksin kyydissä. Osallistuin tyttäreni kanssa Black Taxi Tourille, joka kuljetti Pohjois-Irlannin levottomuuksien tunnetuimmille paikoille protestanttien Shankill- ja katolisten Falls-katujen alueelle. Alueet ovat edelleenkin vahvasti eriytyneitä, joskin yllättävän lähellä toisiaan. Protestanttien puolella liehuivat Union Jackit ja alueen omat vaakunat, katolisten puolella nationalismi ei ollut niin näkyvää. Mielestäni protestanttien puoli oli myös rähjäisemmän ja kurjemman - ahdistavankin - näköistä, joskin kummallakin seudulla on nykyisin ainakin päiväaikaan hyvin rauhallista. Sinne tänne oli koottu lautakasoja ja muita romuja odottamaan polttamista: nyt alkavalla viikolla alueilla vietetään muistojuhlia, joiden aikana poltetaan kokkoja ja ilmeisesti myös rettelöidään aika tavalla.

Näkyvä ja kiehtova osa Länsi-Belfastia ovat suuret seinämaalaukset. Niihin on kuvattu aktivisteja, tapahtumia ja kannanottoja. Jotkut ovat melko hätkähdyttäviä. Stevie "Top Gun" McKeag esimerkiksi oli protestantti lojalisti, joka oli aloittanut skinheadien joukossa, ollut erinäisten mutkien jälkeen aktiivisesti osallinen monenlaisissa UDA:n väkivallanteoissa ja syyllinen 12-14 ihmisen, myös siviilien, tappamiseen. Epäselvissä oloissa (tappo? murha? huumeet?) kuollutta McKeagia muistellaan joissakin piireissä sankarina ja idolina, minkä vuoksi hänelle on omistettu yksi Belfastin kuuluisista muraaleista. 

Helpommin ymmärrettävä muraaliesimerkki on omistettu Robert "Bobby" Sandsille, joka oli katolinen tasavaltalainen IRA:n aktivisti ja runoilija, joka pääsi Ison-Britannian parlamenttiin. Sands tuomittiin vankilaan osallisuudesta pommi-iskuun ja ampumiseen, epäselvistä syistä ja vailla vahvaa näyttöä. Hän kuoli nälkälakon seurauksena. Monissa maissa oltiin Sandsin puolella, vaikka ristiriitaisiakin äänenpainoja kuultiin, ja nykyisin hän on tunnustettu kansalaisoikeustaistelija.

Meidän taksikuskimme oli vahvasti katolisten puolella. Hän kertoi olleensa itsekin mukana IRA:n toiminnassa ja tulleensa nuorena pidätetyksi ja tuomituksikin. Hän oli lähtenyt toimintaan veljensä innoittamana, kuten moni muukin. Tämä lempeän oloinen isoisä kertoi myös, ettei lojalistien ja tasavaltalaisten välinen epäluulo ole vieläkään ohi: hänen lapsenlapsensa oli saanut osakseen huutelua, koska oli pukeutunut katolisen jalkapallojoukkueen asuun. Täytyy sanoa, että rauhan muurilla (Peace wall) käyminen oli kiinnostavaa, mutta suorastaan hurjaa oli ajatella sitä, miten muuri jakaa edelleen myös protestanttien ja katolisten hautausmaan. Kuolema(kin) erottaa, monella tapaa.

Mustien taksien kuskeista osa on katolisia ja osa protestantteja. Nyt saimme yhden näkökulman historiaan ja hieman nykypäiväänkin. Olisi kiinnostavaa lähteä samalle matkalle uudestaan protestanttikuskin kanssa. Näkökulma olisi varmasti erilainen. Mietin, että onko tähän asiaan ollenkaan oikeaa näkemystä. On kauhistuttavaa historiaa, nyt rauhaa ja silti avoimia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen, etenkin Brexit-äänestyksen jälkeen.

Suosittelen Black Taxi Touria kaikille Belfastissa vieraileville. Shankill- ja Falls Roadien alueille voi toki mennä omin päinkin, mutta paikallishistorian omakohtaisina tuntijoina taksikuskit ovat vertaansa vailla.

Näkemäni ja kuulemani teki minuun syvän vaikutuksen ja olen nyt googlaillut Pohjois-Irlannin tapahtumia, vihanpidon pitkää historiaa ja kaunokirjallisia lukuvinkkejä. Omana kirjavinkkinäni muistutan eräästä kaikkien aikojen suurimmasta kirjasuosikistani: Robert McLiam Wilsonin Eureka Street, Belfastista, joka on rujo ja kaunis romaani levottomuuksien valtaamasta kaupungista: Belfast. Hauras ja herkkä paikka, rykelmä taloja, katuja ja parkkipaikkoja. Entä ihmiset? He ovat heräilemässä tai sitten eivät. Hellyys on vähäpätöinen sana kuvailemaan tunteitani tätä kaupunkia kohtaan. Lukekaa tämä kirja!

Tuo hauras ja herkkä kaupunki alkoi kiinnostaa minua niin, että voisin kuvitella viettäväni pitkän viikonlopun siellä. Haluaisin tutustua Belfastin keskustaan paremmin ja käydä uudestaan Länsi-Belfastissakin. 

P.S. Aika komealta näytti jo mainitsemani Titanic-museokin! Pohjoisen-retki jatkuu huomisessa postauksessa.

P.S. En tajua, miksi Blogger heitti kuvat vasempaan laitaan. Tarkastin asetukset ja tekstiluonnoksen, olen asettanut ne keskelle kuten haluaisin.