Margaret Trudeau: Kadun aurinkoisella puolella

Margaret Trudeau: Kadun aurinkoisella puolella
Femi, Suuri naistenkerho 1979 (alkuperäinen julkaisija WSOY)
Beyond Reason 1979
Suomentanut Risto Mäenpää
218 sivua
Kanadalainen muistelmateos

Sinä hetkenä kun minusta tuli rouva Pierre Elliot Trudeau, lasikaappi laskeutui ympärilleni; olin kuin mielisairaalan potilas, joka ei saanut tehdä itsenäisiä päätöksiä ja jota oli suojeltava kirkkaalta valolta. Tulos oli että viiden vuoden ajan elin kuin pumpulissa yrittäen kasvaa, kehittää omaa elämääni, tietämättä ketä vastaan taistelin mutta yhä varmempana siitä keinotekoinen elämä oli kuristamassa minut kuoliaaksi. Kaikenhan piti olla hyvin, kuinka uskalsin valittaa?

Monet (meistä) ihailevat Kanadan pääministeriä Justin Trudeauta, tuota ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta toimivaa miestä. Ja jos eivät ihaile, niin ovat varmasti lukeneet uutisia Trudeausta. Justin Trudeau ei kuitenkaan ole sukunsa ensimmäinen poliitikko eikä edes ensimmäinen pääministeri. Hänen isänsä Pierre Trudeau toimi Kanadan pääministerinä vuosina 1968-1979 ja 1980-1984. Justin Trudeaun äiti Margaret Trudeau oli oman aikansa superjulkkis, skandaalienkin värittämä maan ensimmäinen nainen.

Kadun aurinkoisella puolella -teosta luonnehditaan Margaret Trudeaun muistelmiksi. Kirjoitusajankohtana, vuonna 1979, kolmekymppinen Trudeau oli kuitenkin kovin nuori muistelmia ajatellen ja ajallisesti kirja sijoittuukin tapahtumiin noin kymmenen vuoden aikana, vaikkka Trudeau sivuaa lyhyesti myös omaa lapsuuttaan. Pääpaino on kuitenkin, ja tietenkin, avioelämässä, vaikeuksissa sopeutua poliitikon vaimon rooliin sekä äitiydessä.

Trudeaun kirja on enemmän mielenkiintoinen kuin hyvä. Lukaisin vanhempieni kirjahyllystä löytyneen kirjan yhden päivän aikana. Teksti on simppeliä eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua syvälliseksi. Trudeau luo itsestään eräänlaisen Tuhkimon ja kertoo tarinaa siitä miten tavallisesta tytöstä tuli pääministerin vaimo. Ihan tavallinen, mitä se ikinä tarkoittaakin, tyttö hän ei kuitenkaan ollut, sillä hänkin kasvoi poliitikkoperheessä ja Pierre Trudeau oli ainakin jonkinasteinen perhetuttu jo aiemmin. Silti on tietenkin selvää, miten nuoren naisen pää menee pyörälle, kun hauska ja viehättävä Pierre - joka oli voittanut jopa maailman kauneimpien miessäärten kilpailin - tulee hakemaan Margaretia treffeille. Margaret tuntee kuin olisi muuttunut kukkakansan lapsesta Barbie-nukeksi. Intoa ei puutu kummaltakaan, ei supersuositulta pääministeriltä eikä hänen tulevalta vaimoltaan. Ikäeroa pariskunnalla on kolmisenkymmentä vuotta.

Rakenteellisesti Kadun aurinkoisella puolella on samalla kertaa kronologinen ja mukavan poukkoileva: suuret linjat kerrotaan ajallisesti edeten, mutta monissa kohdissa mennään teemojen mukaan. Esimerkiksi valtiovierailut ja lapsenhoito teemoittuvat ja paikoin myös toistuvat. Politiikalla on luonnollisestikin suuri rooli, mutta Margaret Trudeau kuvaa kaikkea enemmän seuraelämän ja etiketin kuin poliittisten päätösten kautta. Tämä johtuu osin siitä, että hän oli päättänyt olla osallistumatta politiikkaan eikä päätöksestään johtuen noudattanut niitä tapoja joita edellisten pääministerien puolisot olivat pitäneet yllä. Sinänsä valtiovierailujen kuvaukset ovat kiinnostavia ja hauskojakin: Neuvostoliitossa esimerkiksi tunnuttiin vakoilevan vieraita. Prinssi Charlesin kanssa Margaret tuli loistavasti toimeen, Castrolla oli katseessaan isällistä lämpöä. Pääministerin suosion nousut ja laskut vaikuttivat nekin moneen. Myös teekattaukset ja pukeutumismokat käydään läpi.

Elämään mahtuu myös skandaaleja, juoruja ja oikeasti koettuja. On huumeita, irto-ottoja, huhuja pariskunnan kummankin osapuolen rakkaussuhteista. Kadun aurinkoisella puolella ei ajallisesti yllä Trudeauden viralliseen eroon saakka, mutta asumisero on jo ajankohtainen.

Vaikka nuoren naisen elämässä tapahtuu niin paljon ettei tällainen maatiainen tahto perässä pysyä, on kirjan tahti on rauhallinen ja kirjoitustyyli toteava. Rauhalliseen tahtiin sopii se, että Trudeau kuvaa omaa elämäänsä ylipäätään hiljaisempana kuin lehtijutut antoivat ymmärtää. Hän kertoo olleensa onnellisin maaseututalossa, omana itsenään. Avioliiton tulevaa kariutumista hän ennakoi pohtien, miten yritti liikaa, koetti olla erilainen.

Mitä kirjasta jää nykylukijan käteen? Ennen kaikkea hauska pieni kesään niin sopiva välipalakirja; kiinnostava hyppäys satuun, josta tuli totta. Lisäksi kepeästi kerrottu osittainen elämäntarina tunnetun poliitikon vaimosta, ja nykynäkökulmasta toisen tunnetun poliitikon äidin vuosista nuorena aikuisena. Margaret Trudeau ei anna itsestään kovin sympaattista kuvaa ja hän tietää sen itsekin, kirjoittaa ajatuksen auki ja antaa sen lukijalle: Kokemukseni ei puolla minua, mutta olen ainakin yrittänyt olla rehellinen. Rehellisyys tai avoimuus olisi voinut olla vallalla enemmänkin, avioliittonsa aikana kokemaansa masennusta Trudeau käsittelee vain maininnalla.

Olipa Trudeausta mitä mieltä tahansa, on hän nainen, joka ei mahtunut siihen muottiin, jota hänen asemansa edellytti. Ehkä hän koki liian paljon liian varhain tai oli levoton sielu? Luultavasti molempia. Elämänsä aikana hän on toiminut näyttelijänä, talk show -juontajana, valokuvaajana ja lisäksi hän on tehnyt kaksisuuntaista mielialahäiriötä tunnetummaksi. Viimeksi mainitusta työstä hänet on palkittukin.

--

Entä Justin Trudeau? Vuonna 1971 syntyneenä Kanadan nykyinen pääministeri on äitinsä kirjassa tietenkin kovin pieni - ja suloinen. Margaret Trudeau kokee esikoisensa aika lailla isänsä kaltaiseksi. Isomman roolin saa kolmesta pojasta keskimmäinen Sascha, joka kulkee vanhempiensa mukana vaalijunassa pitkin Kanadaa. Ulkokirjallisena huomautuksena sanon olevani ihastuksissani siitä, että sekä Justin että Sascha ovat syntyneet joulupäivänä (olen itse joululapsen äiti).