maanantai 18. heinäkuuta 2016

Irlannissa perheen kanssa 5: Dalkey ja Killiney, rakkaimmat

Irlanti-viikon päätteeksi.* Tätä kaikkea jään kaipaamaan eniten: Dalkey ja Killiney, nuo kaksi kylää Killiney Hillin molemmin puolin. Kylien rannat ja simpukoiden kerääminen, satumetsät, ravintolat joista jokaisessa kuuluu olevan tarjolla vain hyvää ruokaa, pittoreskit satamat, kiltit ja irrallaan juoksevat koirat, ja suloiset pienet kaupat joista yhdessä iäkäs myyjätär tuumi ostoksiaan pitkään miettineelle lapselle, että "This is Dalkey, dear! Take your time, no hurry".












Kuvia, kuvia vain. Koen suurta haikeutta ja onnea. 









Sen vielä sanon, että olen aina ollut suuri Englannin ystävä ja voisin nytkin matkustaa Englantiin milloin vain. Tällaista kaipuuta, joten koen Irlantiin, en ole aiemmin tuntenut. Voi olla, että puhun tuoreeltaan ja pian matkan jälkeen. Mutta: Irlannilla on taianomaista vetovoimaa ja minusta tuntuu, että tunnen niin suurta rakkautta kuin turisti vain voi.



* Yhden Dublinista ostamani romaanin tulen vielä esittelemään, kunhan saan luettua kirjan loppuun. Väliin kuitenkin jotain muuta.

15 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, kyllä teillä oli hieno matka♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Tuolla oli niin ihanaa, että poden jo uutta matkakuumetta. <3

      Poista
  2. Upealta näyttää, ei ihme, että matkakuume on uudelleen kohoamassa.:)
    Kiitos hienosta ja mielenkiintoisesta kuvamatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, Irlannissa oli kyllä ihanaa. Kaipaan sinne. Toisaalta matkakuume on ikuinen. :)

      Poista
  3. Upeita kuvia, pienet kylät ovat ihania <3 Minulla on ikävä yhtä sellaista Italiassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Cover, samaa mieltä pienistä kylistä. Italiassa onkin ihania! Minä kaipaan yhteen italialaiseen kaupunkiin. :)

      Poista
  4. Wow, mikä matka teillä on ollut, nyt tekee vielä enemmän mieli Irlantiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, teidän pitää kyllä joskus matkustaa Irlantiin. Olen huomannut, että Brittein saaret ja Saksa ovat omia suosikkilomapaikkojani.

      Poista
  5. Teillä on varmasti ollut hieno ja kiinnostava matka. Ihania kuvia! Itselle Irlanti on täysin kirjoittamaton lehti, mutta joskus, joskus sen vielä käännän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, muistaakseni pidät kovasti Lontoosta (monestakin syystä), joten ehkä Irlannistakin. Kannattaa kääntää joskus sekin lehti!

      Poista
  6. Melkein haikeana näitä ihania kuviasi katselen: voi kun saisin joskus lähdettyä Irlantiin minäkin... <3

    VastaaPoista