sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marko Hautala: Kuokkamummo


Marko Hautala: Kuokkamummo
Kustantaja: Tammi 2014
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 328
Kustantamosta
Kotimainen kauhuromaani

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkomummo tappaa lapsia.
Se on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii rantametsissä ja niiden isojen kivien välissä ja kaatuneitten puiden takana. Paljain jaloin se menee kuin minkki. Ja jokainen, joka käy sen talon pihalla ilman lupaa, joko kuolee tai tulee hulluksi. Se odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta tai pelastamaan linnunpoikaa. Se odottaa, että sille käännetään selkä. Se humauttaa kuokan lapaluiden väliin niin, että ilmat menee pihalle ja jaloista häviää tunto.


(Tämä on samanaikainen bloggaus ystävieni Hannan ja Saran kanssa, joten kurkatkaa myös heidän ajatuksensa.)

Tiedättehän paikallistarinat, etenkin kummitustarinat? Kertomukset katoavasta liftarista tai, kuten omissa lapsuusmuistoissani, Kummitussalon koirasta, joka nousee haudastaan. Paikkallistarina on myös Vaasassa kerrottu Kuokkamummo, johon Marko Hautala pohjaa tuoreimman romaaninsa.

Kuokkamummo tappaa lapsia. Se haistaa ihmiset ja odottaa että sille käännetään selkä. Sitten se iskee kuokkan uhrinsa lapaluiden väliin, näyttää mustaa kieltään ja se on menoa sitten. Se saattaa syödä uhrinsa sydämen. Se näkee kaiken, mutta sitä itseään ei juuri kukaan näe. Kauhu on läsnä kaikkialla Vaasan Patteriniementiellä, josta on lyhyt matka Bonsdorffien huvilalle, jonne ei saa mennä. Tarina Kuokkamummosta yhdistää nykyajan teini-ikäistä Sagalia sekä jo aikuisia Maisaa, Samuelia ja Juliaa. Julia on kadonnut, Samuel palaa muistoihinsa ja Maisa tekee väitöskirjaa paikallistarinasta.

Lapsuuden kummitustarinat ovat pohjimmiltaan usein melko herttaisia, todellinen kammottavuus on aikuisten mielessä kaukana, mutta oikeanlainen tunnelma voi herättää pelon. Kuokkamummo ei ole herttainen ja Hautala onnistuukin kirjoittamaan tarinan, joka paikoin hyytää ja iljettää - ja pitää koko ajan otteessaan. Kuokkamummo pelottelee kaikenikäisiä aikuisia lukijoita, mutta minulle teos oli osin myös sukupolviromaani. Pieni googlettelu paljasti, että Marko Hautala on syntynyt samana vuonna kuin minäkin, Samuelin ja Maisan muistoissa suurin osa tapahtuu 1980-luvun loppupuoliskolla, aikana jolloin olin yläasteikäinen. Ei siis ihme, että löysin tarttumapintaa ajan elokuvajulisteista, muodista ja jossain määrin myös ajan poliittisesta ilmapiiristä.

Romaanina Kuokkamummo on keskinkertainen, mutta raikkaasti kikkailematon, sen funktiona on viihdyttää ja pelotella. Kuten Morre kirjoittaa, tarina tuntui loppuvan kesken. Kuokkamummon loppu onkin jossain määrin sekava, mutta vetää kyllä lankoja yhteen. Sanon vielä, etten lue kauhukirjallisuutta, en ollenkaan. Olen toki nuorempana lukenut kauhukirjallisuutta: pelännyt Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkiäni ja viehättynyt Anne Ricen vampyyreistä, mutta aikuisena olen pitänyt kauhukirjallisuutta jossain määrin turruttavana ja siksi hivenen tylsänäkin. Hautalan Kuokkamummo poistaa osin näitä epäilyksiäni, sillä se tempaisee mukaansa ja saa aikaan kiitollisuutta siitä, ettei meillä ole häkkivarastoa eikä kellaria: Siellä on vain yö ikisyöjä ja perunakellarin haju. Siellä on myöhäistä katua mitään.

Loppujen lopuksi löysin romaanista myös paljon huumoria. Ja vaikka välillä säikyin, ei kokonaisuus ollut liian pelottava -  vai oliko sittenkin... Luin kirjan loppuun torstaina, minkä jälkeen siivosin. Roskia ulos viedessäni pälyilin ympärilleni, talomme nimittäin sijaitsee katuvalottomalla tieosuudella; Myöhemmin muun perheen jo nukkuessa kävin vielä keittiössä hakemassa puhelimeni pois laturista. Viereisen kodinhoitohuoneen ovi oli auki ja siellä oli pimeää... Yhtä nopeasti olen poistunut huoneesta viimeksi varmaankin lapsena, jolloin kuvittelin että kotimme vaatehuoneessa asui noita. Nyt kodinhoitohuoneen pimeys tuntui vaanivalta. Eikö se olekin osoituksia tehokkaasta kauhukirjasta!

--

Kuokkamummo aloittaa puolittaisen kauhukuukauden blogissani. Minun oli tarkoitus viettää pelottavan kirjallisuuden viikkoa, mutta päätinkin tarjota lukijoilleni kauhukirjan kerran viikossa lauantaisin tai sunnuntaisin nyt neljän viikon ajan.

12 kommenttia:

  1. Minun makuuni Kuokkamummo oli oikein mainio kauhupala :) Tällaisia lukisi mielellään kotimaisilta tekijöiltä lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minunkin mielestäni Kuokkamummo oli mainio. En välttämättä lukisi kovin paljon kauhua, mutta Hautalalta voisin lukea jotain muutakin.

      Poista
  2. Täällä Kuokkamummo odottaa lukijaansa. Minunkin kauhukokemukset liittyvät 1980-luvulle ja erityisesti elokuviin. Painajainen Elm Streetillä oli silloin pelottavinta mitä olla voi. Aika houkuttelevaa tarttua tällaiseen vähän vieraampaan genreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, Painajainen Elm Streetillä oli pelottava. Freddy K., hui, Muistan, miten mietimme kaverini kanssa, että kuinkahan mont Elm Streetiä Yhdysvalloissa on. :)

      Poista
  3. Olipa tosiaan mukavaa postata taas samasta kirjasta samaan aikaan. Tämä oli ilo -- kiitos! <3

    Aika samoilla linjoilla ollaan kirjan suhteen. Minustakin loppu oli vähän sekava ja tarina tuntui loppuvan kuin kesken, aluksi olin siihen vähän pettynyt. Mutta nyt kun lukukokemuksesta on kulunut useampi päivä, alan olla siihen tyytyväisempi, paljon jää häiritsemään ja mietityttämään ja omien arvailujen varaan, ja ehkä kirja juuri siksi pysyy mielessä kauemmin.

    Hih, hymyilin täällä itsekseni tuolle kodinhoitohuone-kokemuksellesi. :) Minullahan kävi Kuokkamummoa lukiessani niin, että kuin luin kirjaa hämärässä makuuhuoneessa keskellä yötä, koira heräsi vieressäni kesken uniensa ja alkoi tuijottaa tyhjyyteen kuin näkisi siellä jotakin. Minähän tietty heti ajattelin, että kuokkamummonhan se siellä näkee. :D

    Jään odottamaan kauhukirjaviikonloppujasi, jospa saisin hyviä lukuvinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos itsellesi. <3 Tämä oli jo kolmas vai oliko neljäs kerta?

      Minäkin olen miettinyt kirjan loppua jälkikäteen ja jotenkin se paranee. On hyvä, että lukijoille jää pureskeltavaa. Ja jotain pelottavaa tässä kyllä oli. Sinänsä hassu tarina ja huumoriakin mukana, mutta koskaan ei voi tietää, mitä siellä jossain piileksii ja näkee. :)

      Poista
  4. Kauhugenre ei sanottavammin kiinnosta minua joten tuskinpa tartun kauhumummoon, mutta tämä sinun juttusi oli kuitenkin mielenkiintoista luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, en usko, että tästä pitäisitkään. :) Muita kirjoja vaan!

      Poista
  5. Ihana teema sulla, hengailen ja keräilen lukuvinkkejä! Hautala on ihan mainio <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiva että hengailet. Toivottavasti saat hyviä vinkkejä. Aion ainakin koota vankan vinkkilistan. :)

      Poista
  6. Katja, blogissani olisi sinulle haaste: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/11/kirsi-kunnas-90-vuotta-haaste-kaikille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos haasteesta. Vastaankin siihen suhteellisen pian. :)

      Poista