Patrick Modiano: Kadonnut kortteli

Patrick Modiano: Kadonnut kortteli
Kustantaja: WSOY 1985
Alkuteos: Quartier perdu 1984
Suomennos: Jorma Kapari
Kansi: Adam Korpak
Sivuja: 171
Ranskalainen romaani

[--] Kynttilä paloi jatkuvasti ja mietin olisiko se sammutettava. Ilmavirta toi yhdestä lasiovista Pariisin hälyn. Ulkona puutarhan rauta-aidan takana oli place de l'Alma ja kahvilan terassi jolla olin odottanut kuljeskeltuani summamutikassa koko iltapäivän. Minä sulauduin yhdeksi kaupungin kanssa, olin puiden lehvistö, sateen heijastukset jalkakäytävällä, äänten sorina, pölyhiukkanen katujen miljoonien pölyhiukkasten joukossa.

Kadonneen korttelin päähenkilö Ambroise Guise on englantilainen kirjailija, mutta hän on myös ranskalainen Jean Dekker - tai oli ainakin nuoruudessaan. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen hän palaa Pariisiin, nuoruutensa maisemiin. Hänen on määrä tavata japanilainen kustantajansa ja jatkaa sen jälkeen lomanviettoon vaimonsa ja lastensa luo. Menneisyys kuitenkin ottaa ylivallan Dekkerin matkasta: arvoitus tai mysteeri pitää hänet Pariisissa, kaupungin kaduilla, itsemurhan tehneen lakimies Rocroyn asunnossa. Dekker saa viestejä menneisyydestä. Jossain on Seine kaikkine heijastuksineen, jostain kuuluu saksofin vaimea ääni: Portugalin huhtikuu. Kysymyksiä tuntuu olevan enemmän kuin vastauksia, kun mennyt kietoutuu yhtä tiiviimmin Dekkerin ympärille.

Patrick Modiano. Kun tuorein kirjallisuuden Nobelin voittaja julkistettiin, hänen nimensä kuulosti oudosti tutulta. Pienen googlettelun jälkeen löysin syyn tälle tuttuudelle. Joel Haahtela kirjoittaa komeasti Modianosta. Hän kirjoittaa, miten kirjailija kirjoittaa yhtä ja samaa kirjaa vuodesta toiseen sekä siitä, kuinka Modianon jäljillä on mukava liikkua: On mukavaa kävellä Montmartren mäkisiä katuja ja miettiä mikä valaistuista ikkunoista on Modianon, minkä verhon taakse hänen kumarainen hahmonsa piiloutuu. Ja välillä tuntuu, että siinä hän jo onkin, ilmiselvästi, Abbesses´n metroaseman kulmilla. Hän on tuo yksinäinen hahmo, joka seisoo kädet taskussa ja ihmisiä vältellen, savuketta hiljakseen poltellen.

Onkin todettava, että siinä, missä Modiano on pariisilainen kirjailija, on Kadonnut korttelikin hyvin pariisilainen romaani. Se on kirja, jota olisin kaivannut muutaman vuoden takaiselle (ja toistaiseksi ainoalle) Pariisin-matkalleni. Tuntuu, että minun olisi pitänyt lukea Modianoa Pariisissa, jonne otin mukaan varsin yhdentekeviä romaaneja.

Modianon Pariisi on kaunis ja unenomainen, ehkä hieman painostavakin.On lyhtyjä holvikaarten alla, heijastumia lammikoista. Kaupunki herää aistivoimaisena, mutta nykylukijalle kaupunki valottuu kaksinkertaisesti menneenä: Jean Dekkerin muistojen kaupunkina ja kirjoitusajankohdan, 1980-luvun kaupunkina. On transistoriradio, paperikaupat, savukkeet ja pahvimukeista juotu Coca-Cola. Modianon Pariisiin ei voi enää päästä, mutta kaupungin vuoroin helteiset, vuoroin sateiset kadut ja niiden tuomat aistimukset heräävät eloon. On kuin kulkisi kartalla kirjan sivuilla: tuolla on hotelli Rue de Castiglionella, tuolla Boulevard Haussmann, tuolla Rue de Courcelles.

Kadonnut kortteli on romaani useista erilaisista maailmoista, jotka elävät limittäin: on Ranska ja Englanti, on todellisen ja fiktiivisen kirjailijan maailmat ja nyt päähenkilön ja lukijan mielissä henkiin heräävä mennyt maailma, on salaisuuksien ja arjen maailmat. Kadonneen korttelin tarina on suurempi kuin romaanin pieni koko, teos on samalla kertaa intiimi ja jännittävä. Modiano kirjoittaa vähäeleisesti ja taitavasti, kikkailematta. Hän punoo tunnelman niin tiiviiksi osaksi juonta, että se on kuin yksi päähenkilöistä Jean Dekkerin ja Pariisin ohella. Dekkarimaisuus ja identieettikysymykset lomittuvat tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Ja kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että minun olisi pitänyt lukea Kadonnut kortteli Pariisissa. Kunpa olisikin! Olisin kävellyt Pigallen ja Montmartren kujilla, katsellut valoa ja varjoja, ihan turistimaisesti ja kaupunkia tuntemattomana, mutta tunnelman kenties täydellisemmin tavoittaneena. Tällaisenaankin Modianon romaani oli juuri oikeanlainen ja hyvä: bussissa matkalla töihin ja takaisin, tihkusateisena syysaamuna ja -iltapäivänä.

--

Myös Ulla on kirjoittanut mm. Kadonneesta korttelista.