Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Kustantaja: WSOY 1970
Alkuteos: Sent i november, 1970
Suomennos: Kaarina Helakisa
Kotimainen saturomaani
On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, päiviä joina heräsi aamulla ja oli iloinen, alkaa kaivata onnellista perhettä. Kaivata Muumilaaksoon.
Syksy on ankea. Sataa jatkuvasti ja ilo on kadoksissa. Vaikka ilo on poissa, tuo mielikuva aurinkoisesta Muumilaaksosta valoa. Hemuli, Homssu, Mymmeli ja Vilijonkka kaipaavat kesää kesää ja kaikkea sitä, mitä tapahtui Muumilaaksossa. Ruttuvaari kaipailee jo kunnon kekkereitä. Nuuskamuikkunen palaa takaisin, vaikka on syksy, ja Mymmelikin poikkeaa kylään. Joukkio päättää vierailla muumiperheen luona, mutta muumitalo on kuitenkin tyhjä. Kaikkialla on pölyistä, nurkissa pelottavia asioita: on tyhjilleen jätetyn talon kolea tuoksu ja talveksi teljetyn kesäkodin liikkumaton vilu.
Muumilaakson marraskuu on viimeinen Tove Janssonin kirjoittama muumiromaani. Kaarina Helakisan suomentamaa romaania pidetään valontuojana erityisesti heille, joita marraskuun pimeys ahdistaa, sillä jokainen löytä oman paikkansa muumitalosta, jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan.
Muumilaakson marraskuuta voi pitää muita muumiromaaneja runollisempana, ehkä synkempänä ja kuitenkin niin lohdullisena ja kauniina. Enemmän kuin tapahtumia ja seikkailuja Jansson kuvailee hahmojen mielenliikkeitä, tunnelmia ja ympäristöä. Kuvitus on tälläkin kertaa tarkkaa ja herkkää sekä niin maisema- kuin hahmokuviensa puolesta ilmeikästä: luminen Muumilaakso kääriytyy valkeaan peittoon, Viljonkan ilme on tutun huolestunut, Nuuskamuikkunen on aina yhtä tyynen filosofinen silloinkin, kun on aihetta huoleen (tai sitten se johtuu piipusta!).
Vaikka tunnelma on keskiössä, kyllä Muumilaakson marraskuussa tapahtuukin, vaikka talo koliseekin tyhjyyttään ja peittyy pölyyn. Ilman muumeja muut olennot koettavat elää niin hyvin kuin mahdollista: Hemuli rakentaa majaa Muumipapalle ja Vilijonkka ottaa keittön haltuunsa. Jokaisen on myös kohdattava omat vastoinkäymisensä: Vilijonkan on päästävä irti peloistaan, Hemulin ajateltava muitakin kuin vain itseään ja Nuuskamuikkusen on löydettävä kadonneet sävelensä.
Olen aina pitänyt Taikatalvea itselleni rakkaimpana muumikirjana. Se on edelleen sitä, mutta tänä vuonna Muumilaakson marraskuu on kiilannut vähintäänkin kylkeen. Olen myös aina pitänyt Janssonin muumiromaaneja ehkä enemmän aikuisille kuin lapsille suunnattuina, vaikka kaikenikäiset voivat totta kai teoksista nauttia. Muumilaakson marraskuun sanoma puhutellee voimakkaimmin nuoria ja aikuisia lukijoita. Se pitää sisällään paljon kaipuuta ja melankoliaa.
Pian saapuva talvi antaa kuitenkin lupauksen lohdusta, sillä talven jälkeen koittaa taas kevät ja sitä seuraa ihana kesä. Hienovireinen kirja suorastaan soittaa lohtua marrashämärään.
--
Muumilaakson marraskuusta on blogattu paljon, esimerkiksi Sara on kirjoittanut siitä ja viimeksi eilen Leena. Tällä tekstillä osallistun kahteen blogitempaukseen: Kirjabloggaajien Tove Jansson -juhlavuoteen ja Opuscolo-blogin Janssonin kirjakiusaus- / Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.
(Kirjoitin Muumilaakson marraskuusta myös Amman ja minun kirjaan Linnasta humisevalle harjulle. Tässä blogitekstissäni on yhtäläisyyksiä omaan jo julkaistuun tekstiini.)
Muumilaakson marraskuu on minulla juuri kesken ja se on kyllä ihana. Jotenkin haikea tunnelma puhuttelee minua todella paljon.
VastaaPoistaEllen, sinulla on hyvä ajoitus kirjan suhteen. Tunnelmallinen ja kaikessa valoisa kirja. Haikeakin, oi kyllä.
PoistaTämä on kyllä niin oivallinen kirjavalinta juuri tähän pimeimpään aikaan. Lohtua tuova ja ajatuksiin imeytyvä. Ihana kirja, joka minullakin kolkuttelee oman suosikki-Muumini rinnalla.
VastaaPoistaValkoinen Kirahvi, tämä on ihan ajankohtaiskirjallisuutta. :) Nautin tästä niin. Puhutteleva kirja, rakas kirja.
PoistaKatja, minä kyllä nyt ihan rakastuin tähän kirjaan, sillä tämä on yhtä marraskuusta pitävä kuin on oma mieleni. Nykyään;)
VastaaPoistaTaidan lukea seuraavaksi Taikatalven..., mutta pitäisi saada vähän lunta.
<3
Leena, tämä on ihana kirja. Minullekin rakas. Pidän samoin marraskuusta, mutta tähän aikaan tarvitsee erityisen paljon lohtuakin.
PoistaTaikatalvi on niin hieno. Mutta se kyllä kaipaa lunta.
<3
Minäkin luin tämän tällä viikolla ja bloggaus tulossa piakkoin. Voi sitä ihanaa Tovea, joka on tämänkin hassuttelun kirjoittanut :)
VastaaPoistaMai Laakso, sinullakin on ollut hyvä ajoitus! Meitä onkin monta. :) Tove Jansson kirjoitti tosiaan monenlaista, hienoja kirja-aarteita kaikki.
PoistaIhanasti kirjoitit! Tämä on tosiaan niin ihana kirja, melankolinen ja lohdullinen, ehkä minulle tällä hetkellä se rakkain muumikirja. Ja nyt tekisi tietty mieli lukea se heti uudelleen. :)
VastaaPoistaJa arvaa mitä! Ovatpas muumit nyt todella houkutelleet lukijoita, sillä minullakin on täällä muumikirja kesken! Luen Muumipappaa ja merta, kun mieli alkoi tehdä jotain merellistä ja samalla lempeää, ja kappas, tuo kirja oli juuri sopivasti käden ulottuvilla. Taikatalvestakin pitäisi blogata, luin sen kevättalven viimeisillä lumilla ja ai että sekin oli ihana. <3
Voi ihana Tove sentään. <3
Sara, tämä on sellainen melankolisen lempeä lohtukirja. Minulle Taikatalvi tulee varmaan aina olemaan se rakkain, mutta tämä kiilaa aika lähelle.
PoistaJa Muumipappa ja meri, oi! Sekin on hieno, totta kai.
Odotan innolla, mitä bloggaat Taikatalvesta. <3
Oi, ihana on <3 Minäkin luin tämän pitkästä aikaa juuri tämän marraskuun hämyssä... Taikatalvikin on ollut taas lukematta aivan liian kauan, mutta sen vuoro lienee jo aika pian... Kunpa vain tulisi taas hitunen valkeaa, sitä ihanaa talven taikaa. Lempeitä marraskuun viimeisiä päiviä sinulle!
VastaaPoistaKatja, nyt olikin täydellinen aika tälle. Taikatalvi on hyvä lukea sydäntalven aikaan joulukuun ja helmikuun ensimmäisen puoliskon välillä.
PoistaMinäkin kaipaan lunta ja viime yönä sitä satoi tänne ihan pieni kerros. Ja ylihuomenna alkaa joulukuu, eikö olekin ihanaa!
Houkuttaa lukea näin hyvän esittelyn jälkeen ja varsinkin kun tämä on Janssonin hyvästijättö muumeille.
VastaaPoistaMinä olen lukenut aika vähän muumikirjoja. Lapsille aikoinaan tietysti. Aukko sivistyksessä.
Viime aikoina on ajatteluttanut Toven toteamus, että hän jäi liiaksi kiinni muumeihin niiden suosion vuoksi ja että häneltä jäi siksi muu taiteellinen työ sivuun. Olisiko ilman muumeja tullut vain kuvataidetta vaiko myös enemmän aikuisille suunnattua proosaa? Sitä emme saa tietää.
Marjatta, suosittelen tätä ja kaikkia muitakin muumikirjoja. Mielestäni aikuiset lukijat saavat niistä lohtua ja ajateltavaa eri tavalla kuin lapset. Tätä Muumilaakson marraskuuta en edes aio lapsilleni lukea, mutta sen sijaan ensimmäisten muumiromaanien jännittävät tapahtumat kiehtovat pieniäkin. (Tai miksei muumimaailma kiehtoisi kokonaan, mutta jotain omaa meille aikuisillekin. :) )
PoistaOlen miettinyt tuota samaa toteamusta. Onneksi Jansson ehti tehdä paljon muuta taidetta, mutta aikuisten proosaa tosiaan vähänlaisesti.
Muumilaakson marraskuu on minulle marraskuun lapsena ollut aina rakas kirja. Ihanasti toit Muumilaakson rauhaisan tunnelman tätä pimeää alkuiltaani pehmentämään. Kiitos, Katja! <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, onpa ihana kuulla, että tämä on ollut sinulle rakas kirja juuri lapsena. Mietin nimittäin, että tämä avautuu paremmin aikuisille, mutta kyllä tämä on hieno kaikille. <3
Poista