Kustantaja: WSOY 1979
Alkuteos: The great ghost rescue 1975
Kuvitus: Simon Stern
Suomennos: Marikki Makkonen
Sivuja: 139
Brittiläinen lastenromaani
Kun elämä on tyyntä ja huoletonta ja kaikki on hyvin, tulee harvoin ajatelleeksi, että asiat voivat muuttua. Hubert uskoi, että he eläisivät Craggyfordin linnassa seuraavatkin viisisataa vuotta, tai tuhat tai kolmetuhatta. Mutta maailman linnan ulkopuolella muuttui. Kummitusten elämä kävi vaikeaksi ja vaaralliseksi, ennen kuin eräänä synkkänä myrskyisenä iltana heti pyhäinpäivän jälkeen...
Ison-Britannian kummituksilla menee huonosti. Elintila - tai ehkä pitäisi puhua kuoleman jälkeisestä olintilasta - kapenee, kun linnoista tehdään hotelleja, hylätyistä luostareista yökerhoja ja tuulisista, autioista nummista leirintäalueita tai moottoriteitä. Sisäoppilaitoksessa opiskeleva Rick tutustuu kummitusperheen ei-tarpeeksi mustaan lampaaseen Hubertiin, joka ei osaa olla hirveä, vaikka kuinka yrittäisi. Tarvitaan hieman koulukaveri Barbaran apua ja Rick on valmis matkustamaan Lontooseen saakka pelastaakseen kummituksia. Hubertin perhe, Leijuva Kiltti, Noita, Voihkiva Winifred ja Kiljuva Pääkallo George sekä kaikki muut kummajaiset vampyyrivauvoista alkaen tarvitsevat turvapaikan.
Voi, millaiseen nostalgiaan sukelsinkaan. Eva Ibbotsonin Pelastakaa kummitukset ja vielä enemmän Voi noita noita olivat eräitä lapsuuteni suosikkikirjoja. En koskaan unohtanut niitä, mutta nyt aikuisena aloin kaivata Ibbotsonin kirjoja aktiivisesti ja Pelastakaa kummitukset löytyi nettiantikvariaatin kautta. Kuulutan tässä samalla Voi noita noitia. Jos joku haluaa luopua omasta mahdollisesta kappaleestaan, olen kiinnostunut ostamaan sen.
Vaikka Pelastakaa kummitusten kehystarina on tuttu monista muista romaaneista - vaara uhkaa päähenkilöitä ja reipas ulkopuolinen tulee pelastamaan - on se edelleen miltei ihmeellisen ajankohtainen. Kirjan sanoman voi varmasti lukea monella tavalla, mutta ympäristökysymykset ja pohdinta kelvollisesta elinympäristöstä sekä monenlaisen erilaisuuden hyväksyminen nousevat keskiöön viisaasti.
Pelastakaa kummitukset on tietenkin hyvin aavekeskeinen kirja. Kummituksensa Ibbotson tyypittelee mainiosti ja lukijoiden on helppo löytää oma suosikkinsa. Leijuva Kiltti on miehekäs ja arvonsa tunteva skotti, päätön Hortensia-täti kantaa mukanaan Ison-Britannian monia traumoja ja karkuun pyrkivää vesiastiaa tavoitteleva, veritahrainen Voihkiva Winifred elää oikeaa kreikkalaista tragediaa, tietenkin lastenromaanille sopivan hurmenishumoristisesti. Lapsena kiinnyin varmaan eniten ihmis-Rickiin, mutta nyt aikuisena löysin Noidan naisellisuudesta ja äidillisyydestä paljon kiinnittymiskohtia. Siinä, missä Noita säästää kaikkein pahimmat hajunsa erityisiin hetkiin, koetan itse tietenkin valita mahdollisimman hyväntuoksuiset ihorasvat ja hajuvedet. Yhtä lailla tunnistan vanhemman huolen lapsensa kehityksestä - ja Hubertkin on ihan kelpo haamu, vaikkei ruusuposkisena pelottavasta käykään. Suomalaisia lukijoita kiinnostava haamukin löytyy ja osoittautuu ikävä kyllä varsin rasittavaksi tyypiksi.
Tunnelma on tietenkin brittiläinen kaikessa ihanuudessaan ja ankeudessaankin: englantilainen sisäoppilaitos on paikka, jossa varmasti alkaa kaivata vaikka aaveiden seuraa, jos nämä vaan ovat kilttejä. Hienohelmat ovat tässä liki 40 vuotta vanhassa kirjassa ihan samanlaisia muka-luokkatietoisia nirppanokkia kuin esimerkiksi tänä vuonna suomennetussa David Walliamsin Herra Lemussa. Walliamsin ja Ibbotsonin romaanien rinnastus on muutenkin luontevaa, sillä molemmissa tavalliset lapset kohtaavat jotain outoa ja molemmissa keskiöön nousevat kysymykset siitä, kenellä on oikeus olla, missä ja millaisena. Ibbotsonin kirjoitustyylikin on varsin ajatonta.
Nyt aikuisella lukukerralla Pelastakaa kummitukset osoittaui hyviä muistojani paremmaksi romaaniksi. Se on kestänyt aikaa, se jännittää ja hauskuuttaa. Ennen kaikkea se muistuttaa ihmisten vastuusta siitä, mitä jälkeemme jää. Siksi suosittelen kirjaa paitsi lapsille, myös aikuisille.
-
P.S. Kiitos kaikista blogikommenteista. Olen myöhässä niihin vastaamisen suhteen, mutta koetan reipastua tässä suhteessa. Viikon kuluttua vuorossa on eräs kauhukirjallisuuden klassikko ja jos aikaa jää, hieman kauhuelokuvamuistojakin.
OI, tämä oli yksi suuria suosikkejani!
VastaaPoistaMinna, ihanaa että sinullakin. Kannattaa lukea nytkin joko itselleen tai lapsille.
PoistaMuistan myös että tämä ja Voi noita noitia tuli luettua pariin kolmeen neljään kertaan...perusjuonen vielä jotenkin muistaa ja nyt kun mainitsit niin se Winifred herättää jotain mielikuvia (ja suomalaisaaveen toki muistan).
VastaaPoistaJotain muita samantyylisiä kummituskirjoja muistelen myös lukeneeni samoihin aikoihin, mutta nimetkään eivät nyt tule mieleen...
hdanis, minäkin luin Voi noita noitia monesti. Koetan nyt etsiä kirjaa, muttei ole vielä sattunut vastaan. Ovathan nämä jonkinlaisia lastenkirjallisuuden klassikkoja ja ilahduin siitä, miten hyvin toimivat nytkin.
PoistaTämäpä tuli sopivasti, kun juuri tulin kävelyltä kummitustalon luota. Täällä missä asun, sellainenkin ihme on. Sijoittelen nyt kuvaamiasi kummitushahmoja tuon talon pihalle. Mainiostihan nuo sinne sopivat.
VastaaPoistaErityisen mukavaa, että aikuisluentasi oli antoisa.
Omppu, huu, teillä on siellä "oma" kummitustalo. Täällä meidän kulmilla on talo, jota on aiemmin kuulemma kutsuttu peikkotaloksi, mutta nyt se kunnostettu. Ibbotsonin hahmot sopivat kyllä varmasti monenlaisiin taloihin. Tämä on hyvä lastenromaani.
PoistaOijoi, minäkin haluan tehdä paluun lapsuuteen Ibbotsonin kanssa :)!
VastaaPoistaRoobois, oi, sinun pitää tehdä se! Ibbotson. <3
PoistaIbbotson on ihan klassikko!
VastaaPoistaEn käsitä, miksi en itse ole lukenut näitä lapsena, vaikka lähes kaiken muun olen. Nämä ovat jääneet hyllyjen kätköihin, mutta aikuisena olenkin sitten lukenut nämä kaikki. Uusimmasta päästä oleva Virta vei viidakkoon on oma suosikkini. Sellaista perinteistä kunnon seikkailutarinaa harvoin enää tapaa. Hauska, että kirjoitit tästä, Katja!
Valkoinen Kirahvi, niin on! Olen niin iloinen, että luin tämän uudestaan nyt aikuisena. Pääsin osin oman lapsuuteni lukukokemuksen äärelle, mutta sain myös hienon kirjan nytkin. Minä en muuten ole lukenut ollenkaan Ibbotsonin uudempia kirjoja. Pitäisi kyllä.
PoistaOi kyllä, Ibbotsonin kirjat ovat ihania. Ihmettelen, ettei hän koskaan ollut yhtä suosittu kuin Rowling, vaikka romaaneissa on hyvin samanlaisia aineksia kuin Harry Pottereissa. Joskus kirjoitin blogiin tekstin Haamupartio ja kadonnut prinssi -romaanista, jossa on hyvin samanlaisia vaikutteita kuin Pottereissa. Kyseisessä romaanissa esimerkiksi kuljettiin toiseen maailmaan rautatieaseman vessakopin kautta ;)
VastaaPoistaAhmu, hyvää pohdintaa kommentissasi. Voisiko olla, että aika on toinen. Ja Potter on sarja: hahmo kasvaa jne. Ibbotsonin kirjathan ovat kaikki "yksilöitä". Paljon samaa näissä on ja kirjailijana Ibbotson oli varmasti omaperäisempi kuin Rowling. Oli ihana huomata, että kolmasluokkalainen tyttäreni piti tästä, hän nimittäin fanittaa Pottereita.
PoistaVoi noita noitia on jäänyt voimakkaasti mieleeni, mutta nyt kun luin kirjoituksesi, tajusin että olenhan minä tämän Pelastakaa kummituksetkin lukenut. Kummitusten nimet tuovat välähdyksenomaisia muistikuvia mieleen, mutta mitään kunnollista en muista, sen vain että pidin kirjasta kovasti. Voi noita noitia on selvästi tehnyt suuremman vaikutuksen, koska siitä muistan sekä perusjuonen että todella paljon yksityiskohtia.
VastaaPoistaNyt tekisi niin kovasti mieli lukea tämä tai Voi noita noitia uudestaan! Harmi että kumpaakaan ei hyllystä löydy.
Liisa, minäkin muistan Voi noita noitia niin hyvin. Tätä lukiessa moni asia palautui mieleeni. Oli hauska lukea tämä! Ja sama juttu: haluaisin lukea Voi noita noitia uudelleen. Varasin sen kirjastosta, Helmet-alueella on muutama kappale olemassa, mutta en ole vielä kirjaa käsiini saanut.
PoistaEn nyt juuri muista, olenko joskus nuorempana lukenut tätä, mutta muita Ibbotsoneja lukemistosta kyllä löytyy. Virta vie viidakkoon, Aaveet muuttavat länteen ja joku smaragdi-juttu on ainakin luettu. Ovat kyllä ihania, Ibbotson on hyvä kirjailija.
VastaaPoistaEllen, minä taas en ole lukenut noita uudempia, mutta pitäisi. Oma (kolmasluokkalainen) esikoiseni on nyt hyvässä iässä näille kirjoille.
PoistaMuistan, kuinka ope luki tuota meille ääneen ala-asteella, aina kappaleen kerrallaan. Kyllä oli jännää! Miltähän mahtaa aikuisena maistua? Pitääpä hakea kirjastosta...
VastaaPoistaMikael Hakim, toivottavasti teillä ei ollut pitkä odotus aina uuden luvun suhteen! Minä yllätyin siitä, miten hyvä tämä oli aikuisellakin lukukerralla. Ei häviä ollenkaan nykylastenromaaneille.
PoistaMinäkin pidin tästä ja olen miettinyt, että pitäisi lukea tämä joskus uudelleen, koska olen viime vuosina tykännyt palata lapsuuteni suosikkien pariin. Hämmästyn aina, kun tajuan, miten lyhyitä lapsena luetut kirjat ovat olleet. Tämänhän saisi luettua yhdessä illassa.
VastaaPoistaAnnami, tämä oli ihana uudelleen luettunakin. Suosittelen! Ja tosiaan, tämän lukee illassa. :)
PoistaTämä on ihana klassikko! Muistan kuulleeni tämän luentaa lapsena radiosta. Vai onkohan kyseessä ollut äänikirja?
VastaaPoistaSalla, tämä on mahtava. Minä en muista kuunnelmaa tai äänikirjaa, mutta kirjan toki. Oli hauska palata tähän.
PoistaMä olen lukenut tämän sekä kirjana, että kuunnellut monta monituista kertaa äänikirjana. Lukijana oli Lars Svedberg. Aivan mahtava lukija ja hieno ääni, joka sopii tähän kirjaan kuin nenä päähän.
VastaaPoistaSilloin aikoinaan kirjastosta tämän kirjan lainasin, sekä äänikirjankin. Oli vielä c-kasetteja. :D Voisi muuten kattoa jos tän taas löytäs kirjastosta. On hyvä kirja ja useimmat hahmot on vieläkin hyvässä muistissa. Niin kummitukset, kuin heitä auttava noitapiiri ja se kauhea rikas snobi joka lopulta päätyi itsekin kummitukseksi.
Tykkäsin myös siitä, miten Englannin kuninkaallisten historiaa oli Henrik kahdeksannen osalta hienoisesti sivuttu. :)