torstai 29. marraskuuta 2012

Tiina Laukkanen ja Katja Ravi: Tervetuloa joulu

Tiina Laukkanen & Katja Ravi: Tervetuloa joulu. Kolme tunnelmallista joulukotia
Kustantaja: Tammi 2012
Valokuvat: Katja Ravi (osa Tiina Laukkanen)
Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 176
Kotimainen sisustuskirja

Mustikkamäen kodin oven vierustaa koristavat vanhat sukset sekä vesikelkka lyhtyineen. Ikkunan alla olevat havut ja ruukussa olevat valot ovat niitä tärkeitä jouluisen tunnelman tuojia, joista Tiina pitää. Kynttilät ovat olennainen osa Mustikkamäen joulunviettoa. Kaikenlaiset vanhat tavarat kuuluvat muutenkin tämän talon pihapiiriin, sillä niinhän se on - toisen romu on toisen aarre ja Tiinalle kaikki romut ovat aarteita.

Nyt marraskuun vaihtuessa joulukuuksi olen siitä harvinaisessa pisteessä, että minua vaivaa ihan kunnollinen lukujumi. Mikään kirja ei "maistu" miltään: en ärsyynny huonoista kirjoista (mikä ilo se olikaan Huonon kirjan viikolla!), jätän kielellisesti liian kikkailevat kirjat kesket, keskinkertaiset unohdan ja muutaman helmeksi arvelevani annan hyvästä syystä odotuttaa itseään vielä hetken. Lukujumini on kestänyt nyt kokonaisen viikon, mikä on minulle harvinaisen pitkä aika. Työmatkoilla lueskelen yhtä elämäkerrallista kirjaa ja kotona olen kaivanut esiin vanhoja ja uusia jouluisia sisustuskirjoja. Eräs uusimmista toivottaa joulun tervetulleeksi.

Katja Ravin ja Tiina Laukkasen Tervetuloa joulu. Kolme tunnelmallista joulukotia (2012) on jouluisten sisutuskirjojen ytimessä. Teoksen nimi kertoo jo, mistä on kyse: jouluasuun puettujen kotien esittelemisestä. Esitellyistä kodeista kaksi ensimmäistä näyttää lukijoille kirjoittajien omat asuinsijat, kolmas vie Marja-nimisen naisen Tyynelä-taloon. Tervetuloa joulu on myös "blogikirja": Tiina Laukkasen Mustikkamäki-blogi keskittyy sisustukseen, asumiseen ja käsillä tekemiseen Katja Ravin Tirlittan puolestaan niin ikään sisustukseen ja lifestyleen, erittäin ammattitaitoisin kuvin. En ole kummankaan blogin vakituinen lukija, mutta kurkistelen toisinaan mielelläni sisustusblogeihin, sillä niiden maailmassa on jotain äärimmäisen rentouttavaa oman kodin ei-aina-niin-suloiseen sekasotkuun verrattuna.

Jouluateriasta nautitaan niin pitkään, että ilta ehtii tummentua. Lapset ovat jo kirmanneet omiin puuhiinsa ja aikuiset nauttivat lasillisen munatotia. Lyhtyjen kauniissa kajossa kelpaa nautiskella. Onhan nyt joulu.

On makuasia, millaisesta sisustuksesta pitää, millaisen joulun kotiinsa haluaa - ja pitääkö joulusta ylipäätään. Minä rakastan joulua. Se on suosikkijuhlani ja koko joulunalusaika on itselleni mieluisinta aikaa vuodessa. Siksi "sorrunkin" hankkimaan hyllyyni joulukirjoja laidasta laitaan. Tervetuloa joulu rakentaa unelmaa. Se näyttää lukijoilleen täydellisiä joulukoteja, joissa ruokapöytä odottaa vieraita, kynttilät palavat kauniinkutsuvasti ja jälkiruokakahvi juodaan perintökupeista. On vanhoja lasipurkkeja, itse tehtyjä viirejä sekä ihanalta kuulostavaa Kahden suklaan moussekakkua, jota on pakko päästä kokeilemaan. Tervetuloa joulu ei vain esittele jouluista sisustusta, vaan vinkkaa ja opastaa tekemään itse.

Kolme eri kotia, kolme eri puolilla Suomea sijaitsevaa taloa näyttävät minun silmissäni keskenään hyvin samanlaisilta, vaikka Mustikkamäki onkin romanttisin ja Metsäpirtti hieman modernimpi, Tyynelä asettuu jonnekin niiden väliin. Ravi ja Laukkanen esittelevät kirjoissa koteja, joiden tyyliä voi kutsua maalaisromanttiseksi ja "tanskalais-ranskalaiseksi". Kuten kirjoitin, tyyli on makuasia ja oma makuni sivuaa vain osin Tervetuloa joulu -kirjassa esiteltyä: ihastuin kirjan tekijöiden taitavuuteen tuunailijoina ja ideanikkareina. Kokonaisuus on kuitenkin hieman liian täysi: kaikkea on niin paljon ja loppuvaikutelma maeka. Rustiikkiseksi luonnehdittava kokonaisvaltainen tyyli sekä ranskankieliset lauseet siellä täällä kodin seinillä ovat itselleni vierasta, mutta kaikille maalaisromanttisen tyylin - vanhojen ikkunanpokien, sisälle ripustettujen kuluneiden kaunoluistinten, koukerokirjaimisten seinätarrojen sekä valkoisen kymmenien eri sävyjen - ystäville kirja on varmasti oikea aarreaitta, täynnä ihasteltavia kuvia ja pieniä tunnelmapalasia Metsäpirtin, Mustikkamäen ja Tyynelän jouluista.

Kirjan valokuvat ovat pääosin Katja Ravin ottamia. Ne ovat taidokkaita ja tunnelmallisia. Satu Kontinen on vastannut kirjan graafisesta ilmeestä ja saanut aikaan teoksen, joka on varmasti tekijöiden ja monien lukijoiden mieleen. Tervetuloa joulu on samaan aikaan lämmin ja linjakas.


Kurkistin mielelläni Mustikkamäelle, Metsäpirttiin ja Tyynelään ja suosittelen kirjaa kaikille niille lukijoille, joille hylätty ovi merkitsee aarretta ja jotka haluavat ripotella pieniä Nissejä ympäri kotia. Omaa joulu(kuu)nodotustani jatkan muiden joulukirjojen merkeissä. Kauniiksi ja puuhakkaaksi lopuksi en malta olla vinkkaamatta omasta suursuosikistani. Martan joulukirjan asemaa ei ihan helpolla syrjäytetä! Sitä suosittelen ihan jokaiselle.

***

P.S. Martan joulukirjan ohella suosikkejani ovat Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen Oi ihana joulukuu sekä Pia-Maria Lehtolan ja Tomi Parkkosen Talviunelmia, joka löytyy hyllystäni ruotsiksi.

19 kommenttia:

  1. Pitäisikin hankkia itsellenikin vihdoin joku joulukirja, sillä omistan vain ison pinon ihania joululehtiä eri vuosilta ;) Tänä vuonna en ole tosin päässyt edes niiden pariin tämän kaiken kiireen keskellä vielä..mutta ehkäpä 1. adventin kunniaksi nyt sitten vihdoin ja tietenkin glögin kera ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minulla on tallessa iso kasa joululehtiä. Niitä on ihana selata uudestaan ja uudestaan. :) Suosittelen kyllä jotain joulukirjaakin, etenkin tuota Outi Loimarannan Oi ihanaa joulukuuta. Se on ihana.

      Poista
  2. Katja, minulla on tämä kirja, mutta en postaa siitä, koska...(kts. meili).

    Minun kaikkien aikojen rakkain joulukirjani on Meillä on joulu, josta on monelle tullut Se Joulukirja. Toivon, että seuraava joulukirja blogissani tulee Ilonalta, mutta mikään ei ole vielä varmaa;-) Huomasithan, että Ilonalta on tulossa kevättalvella uusi kirja.

    By the way: Voitin saksalaisen sisustusblogin arvonnassa (satoja osallistujia kaikkialta) upean Belle Blanc - Merry Christmas, joten nyt saksan kertaus on varma;-)

    Susalla on hauska kysely blogissaan. Mietin vähän samanlaista, tosin oudon asian tiimoilta, kunhan selviän ensinisosta arvonnastani, mutta siis palkintohan voi olla juuri suklaata! Sinäkin olisit voinut kysyä tässä: Mikä on sinun Joulukirjasi?

    Nyt klikkaasn auki tuon Martan joulukirjan...

    Bis Morgen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Olenkin harkinnut Marttoihin liittymistä...

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Leena, en olekaan lukenut tuota Meillä on joulua. Oma suursuosikkini oli pitkään Mysi Lahtisen kirja, nyt ihanin on Outi Loimarannan kirja. Martan joulukirja on paras, koska se on käytännöllinen ja martathan ovat ihan parhaita muutenkin! :)

      En kysynyt nyt kenenkään joulukirjaa, koska arvontapostauksessani kyselin jo joululahjatoiveita.

      Ja Tiina & Leena yhdessä, toivon että käytte keskustelunne yhteydenpidostanne ym. muualla, koska se on teidän kahden välinen asia. :)

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Ei mulla muuta kuin että paheksun tuollaisia kynttilävirityksiä. Korkeintaan sopivat taloihin, joita asuttaa kaksi täysraitista aikuista. Joista toinen on palomestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, vastaan heti toisella Blogger-tililläni sinulle, että meinasin kirjoittaa sen tähän blogijuttuun. :D Mutta sitten kilttinä ajattelin noita kirjan tehneitä bloggaajia. Mietin nimittäin samaa, ettei juomalaseihin saa laittaa tuikkuja. Kirjassa on toinenkin tyyppiesimerkki: lyhtyjä jollain karvaisella taljalla. Ai ai ai!

      Olen siis ihan samaa mieltä!

      T. Kiltti Lumiompun Katjuska

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Hei Katja,

      Kustannustoimittajana kuitenkin varmaan tiedät että kuvia varten luodaan aina tietynlaisia illuusioita ja yritetään saada mahdollisimman kiinnostavia ja idearikkaita kuvia, niin tässäkin vaikka pääosin kuvat onkin kuvattu ihan meidän "oikeista" joulun ajan kodeista.
      Esim. edellämainitut portaat, toivottavasti kukaan ei laita laseihin tuikkuja jos perheessä on pieniä lapsia jotka tepastelevat rapuissa, tai jätä kynttilöitä muualle palamaan ilman valvontaa. Ainakin minä toivon että meillä jokaisella on se oma maalaisjärki joka sanoo kuinka omassa kodissa voi toimia, missä ja miten kynttilöitä voi polttaa.

      Ystävälliseti, oikein ihanaa joulunaikaa sinulle toivottaen,

      Tiina. :)

      P.s

      Ja ne pöydän karvat olivat siinä Katjan pöydällä vain sen kuvauksen ajan.

      Poista
    4. Hei Tiina,

      kiitos kommentistasi ja kiva, että tulit käymään blogissani. Kustannustoimittajana tiedän totta kai, että kirjassa luodaan unelmia ja niin tänne blogiinikin kirjoitin, toivottavasti huomasit: "Tervetuloa joulu rakentaa unelmaa. Se näyttää lukijoilleen täydellisiä joulukoteja, joissa ruokapöytä odottaa vieraita, kynttilät palavat kauniinkutsuvasti ja jälkiruokakahvi juodaan perintökupeista. On vanhoja lasipurkkeja, itse tehtyjä viirejä sekä ihanalta kuulostavaa Kahden suklaan moussekakkua, jota on pakko päästä kokeilemaan. Tervetuloa joulu ei vain esittele jouluista sisustusta, vaan vinkkaa ja opastaa tekemään itse."

      Mutta itse olisin kustannustoimittajana ehkä vaatinut teitä kirjan kirjoittajia lisäämään noiden kynttiläkuvien yhteyteen vinkin, että "paksupohjaisia laseja" tms., koska moni varmasti ihastuu hienoon ideaanne ja saattaa tietämättömyyttään valita ohuita laseja, jotka kenties rikkoutuvat tuikun kuumuudesta. Kirja on kuitenkin aina tietenkin tekijöidensä näköinen, sen ymmärrän. Mutta bloggaajana, perheenäitinä ja jouluihmisenä luin kirjan harrastukseksi, en työkseni, ja silloin täällä kommenttiosiossa otin kantaa minua vaivanneeseen asiaan. Kirjablogien luonteeseen kuuluu usein tarkastella kirjoja monista näkökulmista ja toimin itselleni luonteenomaisesti: ihastelin ja kritisoin, niin teen melkein kirjan kuin kirjan kohdalla.

      Kiitos teille kauniista kirjasta ja ihanaa joulunalusaikaa!

      Poista
    5. Hei taas,

      Teimme juurikin näin, ei kuulemma ollut tarpeen olla jokaisella sivulla varoituksia, joten ne karsittiin muiden toimesta. Sanottiin suomalaisten olevan valveutunutta kansaa jotka käyttävät sitä maalaisjärkeä. ;)
      Mukavaa 1.adventtia sinulle.

      Tiina. :)

      Poista
  4. Tuo Martan joulukirja täytynee hankkia. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, Martan joulukirja on mahtava. Suosittelen!

      Poista
  5. Minulle tulee näistä kirjoista aina kauhea alemmuudentunne - itse en osaa / ehdi, mutta mieli tekisi, kun näkee hienoja kuvia.
    Siksi joulusisustuskirjat luen kesälomalla, jos silloinkaan. Ei tule stressiä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, oi sinua. :) Itse taas rentoudun näiden kirjojen kohdalla. Minulle ei tule halua laittaa kotia samanlaiseksi, mutta on ihan fiilistellä ja katsella kuvia.

      :)

      Poista
  6. Ensimmäisessä kuvassa näkyy ikäänkuin kirjan ulkopuolella nuo tontu,onko niin`?Kaipaan hieman joulun visuaalista puolta,jota täällä ei näy,ellei sitä ihan varta vasten etsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, kirjan ulkopuolella näkyy pieni osa olohuoneemme sohvalla olevaa (jouluista) orava-aiheista tyynyä. :) Joulu on tosiaan visuaalinen ja siinäkin mielessä lämmin juhla.

      Poista