sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Marita Lindquist: Tuuti


Kuukauden tyttö- eipäs kun lastenkirjaklassikko

Marita Lindquist: Tuuti
- sisältää kirjat Tuuti ja pahankurinen b sekä Tuuti ja punaiset kengät
Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho 1976 (WSOY 1973 & 1975)
Ruotsinkieliset alkuteokset: Kottens Bakvändä B 1972 sekä Kotten vågar inte gå hem 1974
Suomentanut: Tuula Ikonen
Kuvitus: Ilon Wikland
Sivuja: 284
Kotimainen lastenromaani


- Taisi olla kiire aamulla, isä sanoi ja katseli keittiötä. Se ei tosiaankaan näyttänyt kunnon keittiöltä. Teekupit nököttivät pöydällä. Niissä oli ruskeita juovia. Muutama puolikuiva leivänpala lojui pöydällä ja Tuuti unohtanut panna margariinin jääkaappiin.
Isä avasi hernekeittopurkin. Hän hyräili jotakin laulua. Siinä oli sana siellä, toinen täällä.
- Mistä se kertoo? Tuuti kysyi.
- Sekasotkusta, isä sanoi.


Tuuti, suomennoksessa olevalta oikealta nimeltään Tuulikki, on tyypillinen tokaluokkalainen tyttö. Hän on reipas ja ujo, takkutukkainen ja kauniista asioista pitävä, huolehtivainen ja hajamielinen. Tuuti asuu Helsingissä yhdessä yksinhuoltajaisänsä kanssa. Televisiossa työskentelevä isä on tavattoman epäkäytännöllinen arjen asioissa, joten ei ole mikään ihme, että pienessä perheessä syödään purkkihernekeittoa harva se päivä ja että leivänkannikat unohtuvat kuivahtamaan pöydälle. Onneksi isän tyttöystävä Anita tuo lämpöä ja esimerkiksi hoivaa tuhkarokkoon sairastunutta Tuutia. Elämä soljuisi kaikin tavoin hyvin, mutta lukemisen vaikeus tekee kouluarjesta takkuista. B ja d menevät sekaisin, samoin m:n ja n:n jalkojen  määrä. Toisen kerran Tuuti taas varastaa kaupasta ihanat punaiset kengät, jää kiinni eikä uskalla mennä kotiin koko päivänä.

Olen jo pitemmän aikaa muistellut muutamia lapsuuteni suosikkikirjoja, Marita Lindquistin Tuuti- ja Maleena-romaaneja. Tänä syksynä onnistuin löytämään kahden Tuuti-kirjan yhteisniteen Tyttökirjaklassikot-verkkokaupasta ja tartuin kirjaan, jonka luin yhdessä ekaluokkalaiseni kanssa, pienellä jännityksellä. Tuuti ja pahankurinen b sekä Tuuti ja punaiset kengät kumpikin toivat mieleen monia, hyviä lukumuistoja 1980-luvun alusta, jolloin olin kuta kuinkin Tuutin ikäinen.

Tuuti ei uskaltanut katsoa ylös. Hän ei tiennyt, minkä näköinen puhuja oli. Tuutin jalat ottivat punaisissa kengissä askelen toisensa jälkeen.
Minä olen varastanut ne, Tuuti ajatteli. Minä olen varas ja se näkyy minusta. Kaikki jotka näkevät minut, tietävät etten ole maksanut näitä kenkiä, niin paljon rahaa minulla ei ole.
Hissi nousi yhä ylemmäs, se pysähtyi joka kerroksessa ja ihmisiä meni ulos ja tuli.
- Tänne, ääni sanoi ja käsi tönäisi Tuutia.


Hyvät lukumuistot osoittautuivat edelleen hyväksi, aikaa yllättävän hienosti kestäneeksi lastenkirjaksi. 1970-luvulla kirjoitettuna Tuuteissa on paljon sellaista, joihin nykyajassa ei tietenkään törmää: maan alla oleva puhelintalon vaihde on tuulahdus menneestä, tietokoneeton elämä jotenkin hidasta ja 1970-luvun televisiostudio muistuttaa minua ajasta, jolloin Yleisradion testikuva kelpasi sekin (melkein) televisio-ohjelmasta. Omasta aikakaudestaan kertoo myös se, ettei Tuutin isän työkaveri vietä joulua, vaan jonkinlaisena kulttuuriradikaalina menee jouluna "kokoukseen". Liki neljän vuosikymmenen takainen Helsinki on turvallinen pienelle yksinäiselle lapsellekin, Tuuti esimerkiksi tuosta vain käy vieraissa asunnoissa ja viettää aikaa tuntemattoman vanhuksen kanssa. Lindquist kirjoittaa niin hyvin, että seitsenkymmenlukulainen maailma jaksaa kiinnostaa 2000-luvun lapsiakin, ainakin omaa lastani.

Viime vuosina lasten- ja nuortenkirjoissa ovat olleet vallalla fantasiaa ja dystooppisia aineksia sisältävät romaanit tai sitten vallattomat, vauhdikkaat ja hassunhauskat kirjat. Olen lukenut niitä ilolla, mutta nyt Tuutin myötä aloin kaivata realistisia, tavallista arkea kuvaavia lastenkirjoja. Niitäkin varmasti on, totta kai, mutta kirjallisuuden trendien aallonharjalla ne eivät ratsasta. Sen vuoksi Tuutin lukeminen oli erityisen virkistävää. Oli raikasta lukea kirjaa, jossa keskeisjuonena on b- ja d-kirjainten oppiminen, kirjoituskoneen saaminen joululahjaksi tai kaupungilla vetelehtiminen silloin, kun ei myymälävarkauden vuoksi uskalla mennä kotiin. Tuuti-kirjat saavat uskomaan siihen, että arkisetkin asiat ovat jännittäviä ja että keskustelemalla mikä tahansa asia voi selvitä. Oli ilahduttavaa huomata, että oma ekaluokkalaiseni tuntui olevan samaa mieltä. Hän piti Tuutista enemmän kuin Timo Parvelan hauskasta Ellasta tai Tuula Kallioniemen riemastuttavasta Karoliinasta; molemmat kirjat olivat sellaisia, jotka meillä luettiin suorastaan (ääneen) ahmien, mutta kirjat taisivat kuitenkin edustaa lapselleni sitä kaikkein tavallisinta kirjallisuutta. Tuutissa oli yllättävää kyllä uutuudenviehätystä. Kumpikin yhteisniteen Tuuti-kirja sai esikoiseni kuuntelemaan Lindquistin teoksia miltei hievahtamatta, hyvin intensiivisesti; Tuuti ja punaiset kengät aiheutti suoranaista jännitystä, hyvää pelkoakin.

Tuutien kohdalla haluan vielä erikseen nostaa niiden kuvituksen. Kirjat on kuvittanut Astrid Lindgrenin "hovikuvittajana" tutuksi tullut Ilon Wikland, jonka kuvituksia olen ihaillut ja rakastanut aina. Nytkin mietin, että vaikka Tuutit ovat kirjoina erittäin hyviä, on niiden kuvituksella oma erityinen viehätyksensä. Lastenkirjoissa, romaaneissakin, kuvituksella on kirjaa tukevaa lisäarvoa. Hyvä kuvitus tekee hahmoista juuri sen näköisiä kuin he ovat ja Wiklandin ansiosta Tuuti on niin ilmeikäs, milloin epävarma, milloin pelokas, milloin iloisenriehakas pieni tyttö. Totta kai Wiklandin kynänjälki tuo muistumia Lindgrenin kirjoista, mutta suurena Lindgren-fanina en pane sitä pahakseni. Ja Lindquist jatkaa hyvää lastenromaanien perinnettä kirjoittamalla Tuutista sopivasti tavallisen tytön, sellaisen, johon moni pieni lukija voi samaistua.

Minulle Tuutin realistisessa maailmassa on tärkeää on toki kirjojen nostalginen puoli, josta jo kerroinkin. Muistin Tuutit  hyviksi lastenkirjoiksi, rakastin niitä pienenä melkein yhtä paljon kuin Lindgrenin Marikkiakin.  Marikki on minulle varmaan aina lastenkirjojen ykkönen, ja Lindgrenin kirjana se onkin ehta klassikko. Mutta Tuuti varastettuine kenkineen, pissahätineen ja lukivaikeuksineen on hänkin rakas. Suosittelen Tuutiin tutustumista kaikille niille nykylukijoille, jotka pitävät realistisista lastenkirjoista.

****½

Lapsen kommentit: No, mä en kyllä nyt halua antaa mitään tähtiä. Kun se Tuuti teki niin väärin eikä se uskaltanu mennä kotiin. Oliks sillä kännykkää? Se kirjoituskone oli vähän kuin sais Padin. Mut miten se ei osannut lukee, vaikka oli jo kakkosella? Se oli kyllä tosi jännä kirja se Tuuti ja punaiset kengät. Miksei niitä Tuuti-kirjoja oo enemmän?
(Tuuti-kirjoja on itse asiassa kirjoitettu enemmänkin. Tuuti onnistuu (Du klarar det, Kotten) on kirja, jonka juuri tänään tilasin nettidivarista omaan hyllyyni. Viimeisin Tuuti-kirja, Vem tar hand om Kotten on suomentamatta, harmi.)

23 kommenttia:

  1. Voi että, ihanat Tuuti-kirjat! Minäkin pidin näistä kovasti lapsena, ja hienoa oli lukea, että nämä ovat kestäneet aikaa ja että tyttäresikin viihtyi Tuutin parissa.

    Muistan hyvin tuon jännittävyyden ja myös suuren myötäelämisen Tuutin ongelmien parissa. Ehkä senkin takia kirjat ovat jääneet mieleen: Tuuteissa oli sisältöä ja niihin pystyi samaistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, <3 ! Melkein arvasin, että sinäkin olet lukenut Tuuteja. Näissä on hienoa 70-lukulaista ajankuvaa sekä Helsinki-kuvausta. Helsinki-kuvaus on niin onnistunutta, että lapsena "tiesin", millaista Helsingissä on, vaikka ensimmäisen kerran kävin pääkaupungissa vasta 12-vuotiaana (kävin mm. Leningradissa aiemmin. :))

      Tuutit ovat hauskalla tavalla oman aikansa tuotetta, jota nykylapsetkin jaksavat lukea. Aika ihania kirjoja.

      Poista
  2. Oih, taas taisi löytyä lastenkirja-aarre josta en koskaan ole kuullutkaan. Tätyypä ehdottomasti tutustua Tuutiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, Tuuti on aarre. Tutustu! En tiedä, löytyykö Tuuteja enää kirjastoista, mutta huuto.netistä löysin Tuuti onnistuu -kirjan muutamalla eurolla.

      Poista
  3. No nyt muistan nämä lopulta ihan kunnolla! Nuo ihanat Ilon Wikland -kuvitukset! Ah, kyllä nämä pitää hankkia hyllyyn.. Stellaakin odottamaan. Hän ei ehkä ihan vielä ole oikeassa iässä (harva lastenromaani vielä menee vähäisen kuvituksensa vuoksi), mutta varmaan aika pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ihanaa että muistit! Ilon Wiklandin kuvitus merkitsee minulle (ja varmasti sinullekin) vähintään yhtä paljon kuin Lindquistin kerronta. Luulen, että Tuutit ovat parhaimmillaan 1.-2. luokan oppilaille, joten osta vaan, mutta anna Stellan hieman odottaa. :)

      Poista
  4. Ihana lastenkirjaesittely taas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, kiitos. Luulen, että helsinkiläislähtöisenä pitäisit Tuutin maailmasta.

      Poista
  5. Olipas kivaa lukea Tuuti-kirjoista! En ole itse niitä lukenut vielä, vain Wiklandin kuvia ihaillut. Joku päivä kyllä luetaan koko perheessä ja myös Maleena-kirjat ovat lukulistalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olen niin iloinen, että sinun kaupastasi löysin Tuutin - sain kokea iloisen jälleennäkemisen! Lukekaa ihmeessä Tuutit ja Maleenat. Maleenassa on (Maleenan ilossa) aika synkkiäkin sävyjä.

      Poista
  6. Mä en ole koskaan tullut huomanneeksi näitä kirjoja, joten kiitos vinkkauksesta. Odottelen, että oma tyttöni kasvaisi tyttökirjaikään, vaikka hieman epäilen, että tuleeko tyttöni koskaan viihtymään tyttökirjojen parissa....

    Mutta siis, aivan totta tuo mitä kirjoitit. Mitä meidän omasta ajasta jää kirjoihin nostalgisoitavaksi, jos kaikki kirjoittavat vain synkästä tulevaisuudesta. JA miten ihana vanhoista kirjoista on juuri etsiä ja löytää niitä kaikkia arjen asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., Tuuteista teilläkin tyttösi voisi pitää sitten koululaisena, koska Tuuti ei ole perinteinen tyttökirja, vaan pikemminkin lastenromaani. Tuuteista ei ole otettu uusintapainoksia, joten kirjastosta voi tuurilla löytää (juuri katsoin, muutama löytyy Helmet-kirjastoista) ja sitten divareista.

      Ja niinpä, minä olen alkanut kaivata arjesta kertovia lastenromaaneja. Ajankuvaus on kuitenkin tärkeää.

      Poista
  7. Nyt kyllä ihmettelen, miten olen voinut kasvaa naiseksi ilman Tuutia. Ja olen kasvattanut lapsetkin ilman Tuutia. Voi heitä reppanoita! Minusta nimittäin tuntuu, että rakastaisin Tuutia ja tuota maailmaa, jota voi nostalgisena muistella. Ja olen aina nauttinut Ilon Wiklandin kuvituksista tavattoman paljon. Minun täytyy varmaan etsiä käsiini Tuuti ja katsoa, mitä se tekee aikuiselle naiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, niin ihmettelen minäkin! :) Luulen - tiedän - että Tuutit olisivat olleet sinunkin kirjojasi. Kokeile, millaista on tutustua Tuutiin aikuisena! Minulle tuli osin äidin olo, osin pääsin takaisin omaan lapsuuteeni.

      Poista
  8. Muistan, että oot maininnut nämä Tuuti-kirjat joskus Maleena-postausteni yhteydessä, mutta vasta nyt, lukiessani tämän esittelysi, tajuan, että minunkin pitää lukea nämä(kin) Lindquistin kirjat! Näissähän on Ilon Wiklandin kuvituskin ja kaikkea :). Nää kuulostaa juuri sellaisilta kirjoilta, joista meidänkin ekaluokkalainen pitäisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, koska pidit Maleenasta, pidät ehkä Tuutistakin. Kokeile lukea! Ja ehkä ekaluokkalaisesikin tosiaan pitäisi Tuuteista? Ilon Wiklandin kuvitus kruunaa kirjat, niitä ei voi kuin ihastella. <3

      Poista
  9. http://daanasvan.blogspot.se/2014/07/lastenkirjoja-ja-ronsyilya.html

    VastaaPoista
  10. Täältä ilmoittautuu yksi mieslukijakin! Marita Lindquist on ollut minulle tärkeimpiä lastenkirjailijoita, ja aivan erityisesti rakastan hänen Santtu ja Ellinoora -sarjaansa. Mutta hyviä ovat Tuutitkin. Olen samaa mieltä, etteivät nämä ole varsinaista tyttökirjallisuutta; Tuuti voisi melkein yhtä hyvin olla poika. Kirjat eivät poikkea paljonkaan Lindquistin Roope-sarjasta, joka kertoo pojasta. Minua nämä kirjat auttoivat ymmärtämään erilaisuutta; itse olen ollut aina haka äidinkielessä, mutta Tuutin myötä aukeni sellaisen ihmisen maailma, jolle tuottivat vaikeuksia ihan eri asiat kuin minulle.

    Tuo yhteisnide on koostettu vähän oudosti. Tuuti onnistuu on nimittäin jokseenkin suoraa jatkoa Pahankuriselle b:lle, joten se olisi sopinut tähän kaveriksi paremmin kuin Punaiset kengät, joka on itsenäinen tarina. Tai olisi ne kaikki kolmekin tietysti voinut panna samoihin kansiin... Vem tar hand om Kotten oli joskus saatavana kotikaupunkini kirjastosta, mutta ei ole enää (edes varastokappaleena!), ja sitäkin on tullut luettua sieltä täältä. Tuossa neljännessä kirjassa Tuuti muuttaa isänsä kanssa Lappiin ja tutustuu saamelaisiin. Voi kun tuon saisi vielä jostain käsiinsä...

    Mutta Santtu ja Ellinoora -sarja, se vasta oli upea! Kolmiosainen sarja kertoi ensin kolme- ja sittemmin nelivuotiaan Santun ja hänen pari vuotta vanhemman siskonsa Ellinooran arjesta kaupungissa talvella ja maalla kesällä. Kirjojen maailma oli vielä arkisempi kuin Tuutien, ja silti niin täynnä tapahtumia. Välillä kerrotaan Santun, välillä Ellinooran näkökulmasta. Lapselle pienet asiat ovat isoja ja kokonaisen seikkailun saa aikaan vaikka siitä, kuinka kolmivuotias poika menee kerrostalossa kaverinsa luo kaksi kerrosta alemmas. Santun ja Ellinooran elämä oli tosi samanlaista kuin minun ja isosiskoni - ja kuvaukset Ellinooran sielunelämästä auttoivat ymmärtämään, miksi sisko on joskus niin hankala... Näitäkin kirjoja on nykyään melko vaikea löytää, mutta luultavasti kuitenkin helpompi kuin Tuuteja.

    Santtu ja Ellinoora -sarja perustuu kirjailijan omien lapsenlasten elämään, ja Marita on itsekin mukana satuja kertovana mummona. Nähdäänpä kirjoissa sivuhenkilöinä myös lasten musikaalinen täti Anki ja hänen muusikkosulhasensa "Kalle" eli Cay Karlsson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuomas! Kiitos pitkästä ja mukavasta kommentistasi. Sain tämän blogikirjoituksen jälkeen käsiini kirjan Tuuti onnistuu ja huomasin saman, että sen olisi pitänyt olla Tuutin ja pahankurisen b:n kaverina. Itselleni Tuuti ja punaiset kengät oli rakkain, koska sen tarina oli niin jännittävä. Huomasin, että oma tyttäreni innostui samoin parhaiten juuri siitä kirjasta. Hänkin on hyvä äidinkielessä eikä hän osannut täysin samaistua b- ja d-kirjainten oppimisen vaikeuteen, mutta Lindquist kuvaa muutakin lasten arkea nin hyvin, että kirja oli lopulta lukunautinto.

      Tuota Vem tar hand om Kottenia ei ole taidettu suomentaa? Mietin joskus, että tekisi hyvää lukea ruotsiksi, mutta en ole kokeillut.

      Santtua ja Ellinooraa en ole lukenut. Se voisi olla aika kiva luettavaksi pienempien lasten kanssa. Pitäät tutustua. Minulle juuri Tuutit, Maleenat ja sitten Mariella-sarja ovat tutuimpia.

      Poista
    2. Hiukan vielä lisäinfoa. Santtu ja Ellinoora -sarjaan kuuluu kolme kirjaa:
      Santtu ja sininen makkara
      Ellinoora +6 cm Santtu +7 cm
      Santun ja Ellinooran seikkailukesä
      Näistä on myös yhteisnide nimellä Santtu ja Ellinoora. Ensimmäinen osa tapahtuu kaupungissa ja kaksi muuta maalla.

      Vem tar hand om Kottenia ei tosiaan ole suomennettu, ja esimerkiksi oman kotikaupunkini Turun seutukirjastossa (joka ulottuu Uuteenkaupunkiin asti) kirjaa ei ole ainuttakaan kappaletta. Helmet-kirjastoissa näkyy pari kappaletta olevan.

      Poista
    3. Kiitos lisäinfosta. Hauskasti nimettyjä nuo Santut ja Ellinoorat! Pitääkin Helmetistä tsekata tuo Vem tar hand om Kotten. :)

      Poista