~Ian McEwan: Rannalla~

Joskus käy niin, että haluaa kovasti pitää jostain kirjasta, muttei syystä tai toisesta kykene siihen. Ja joskus tuo halu toteutuu yli odotusten, kuten minulle kävi brittiläisen Ian McEwanin Rannalla-romaanin kanssa.

Rannalla on yhdenpäivän-, oikeammin yhdenillan- ja yönromaani, jonka keskiössä on vastanaineen pariskunnan, Florencen ja Edwardin hääyö vaaleassa merenrantahotellissa eteläisessä Englannissa. Vuoden seurustelun, kävelyretkien, älykkäiden keskustelujen, tenniksen, konserttien ja hyvien aterioiden jälkeen pariskunta on fyysisesti päässyt varovaisen suutelun asteelle, muu koskettelu on ollut enemmän haaveen tai pelon kuin tekojen tasolla. Eletään vuotta 1962, jolloin Iso-Britanniassa (ja muuallakin Euroopassa) on syntymässä railo seksuaalisesti pidättäytyvän ja kokeilevan sukupolven välille.

Ja mikä heitä esti? Heidän persoonallisuutensa ja menneisyytensä, tietämättömyytensä ja pelkonsa, arkuutensa, turhankainoutensa, kyvyttömyytensä vaatia asioita, kokemuksen puutteensa ja jäykkyytensä, joka oli jäännettä uskonnollisesta ahdasmielisyydestä, heidän englantilaisuutensa ja luokka-asemansa sekä historia itse. Ei siis paljon mikään.

Hääyö on Florencen ja Edwardin tuoreen avioliiiton sekä koko heidän suhteensa kulminoitumispiste. Häänyön kuvaukset, etenkin tuoreen avioparin tunteet, tulevat toisinaan miltei kiusallisen lähelle. Florencen pidättyväisyys ja pelkkien kirjoista opittujen yököttävien termien penetraatio, limakalvo ja terska pelko, Edwardin varovaisuuden ja yli-innokkuuden vuorottelu sekä väärintulkitut viestit tekevät lukijan olosta lähes tuskaisen. Samalla molempia on helppo ymmärtää, kun peilaa pariskunnan käytöstä, pelkoja ja toiveita heidän kummankin taustoihinsa.

McEwan osaa kertoa paljon kirjoittaessaan jostain pienestä asiasta. Hän kirjoittaa kauniisti ja vahvasti, paikoin melkein tylsästi, mutta kuitenkin väkevästi ja mukaansatempaavasti. Vaikka hääyö rantahotellissa on romaanin keskiö ja pienet eleet ja aikeet ratkaisevat kaiken, kattaa Rannalla paljon enemmän. McEwan tuo taitavalla kerronnallaan lukijan tietoon niin brittiläisen luokkayhteiskunnan tapakulttuuria kuin koko Eurooppaa 1960-luvulla ravistelleen moraalisen muutoksen syyt ja seuraukset.

Kuinka mies, joka on kasvanut pienessä talossa Turville Heathilla voi onnistua naimaan naisen, joka on koko elämänsä syönyt muutakin juustoa kuin cheddaria ja kasvanut pohjoisoxfordilaisittainkin paremmissa piireissä. Mies on hillitty, mutta salaisesti äkkipikainen uuden rytmimusiikin ystävä, nainen on hillitty, aseksuaalinen ammattiviulisti. Kysymys onkin osin siitä, voivatko eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevat ihmiset koskaan todella kohdata toisiaan. Ennen kaikkea kyse on siitä, kuinka sattuma, pieninkin ilme, ele tai asian tekemättä jättäminen, laukaisee päätöksiin, joista ei ole paluuta. Hetken merkitys on kauaskantoinen.

Rannalla on periaatteessa ensimmäinen lukemani Ian McEwanin kirja. Helsingin Sanomien Klassikkoautomaatti suositteli minulle kymmenkunta vuotta sitten McEwanin varhaisteosta Ajan lapsi, joka jäi minulta kesken molemmilla lukuyrityskerroilla. Se, etten päässyt sisälle Ajan lapseen, aikaansai turhanpäiväistä vieroksumista McEwania kohtaan. Rannalla taisi ollakin erinomainen valinta uudelle alulle, koska minua Florencen ja Edwardin tarina onnistui koskettamaan. Olen edelleen heidän ajatustensa ja valintojensa maailmassa.

Florencen ja Edwardin hääyö tuo lukijan eteen koko Britannian ja Länsi-Euroopan seksuaalisen murroksen mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Kaikki toiveet, epäröinnit, takaumat sekä hääyötä seuraavat tapahtumat kertovat siitä, mitä tuon ajan lapsille tapahtui. Pidin tavattomasti kirjan loppuratkaisusta. Se ei ollut sitä, mitä odotin, vaan jotain paljon parempaa. Uudesta ei voi enää palata vanhaan.

Otan ilolla ja mielenkiinnolla vastaan suosituksia seuraavasta McEwanista. Ajan lapsi saa kuitenkin edelleen odottaa hyllyssäni.

*****-