perjantai 1. lokakuuta 2010

~Lumoava Liaani~

Jokin aikaa sitten esittelin viikon miehen. Nyt voisi olla naisen - tai naisten - paikka. Naiset ovat laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta sekä Aulikki Oksanen, eräs kotimaisista suosikkirunoilijoistani.

Jo jonkin aikaa sitten hankin Vuokko Hovatan ihanankaihoisan levyn Liaani, jonka nimikappale viettelee ja vie mukanaan. Kappaleen on sanoittanut Aulikki Oksanen ja säveltänyt Tuure Kilpeläinen. Aulikki Oksasen taikakynä, joka on vuosikymmeniä sitten saanut aikaan niin täydelliset säkeet kuin tule vielä kerran / kuin ilta omenapuuhun / ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat, onnistuu taas. Kuinka laululyriikat voivat ollakin samaan aikaan haikean surulliset, eroottiset, omistavat, julmankauniit ja koskettavat? Tämä laulu toimii hyvin puhtaana runona.

Liaani (Aulikki Oksanen)

Hämärään, tiheään, villiin lehtivihreään
sidon sinun jalkasi, peitän sinun silmäsi
niin et enää pääse lähtemään

Olen liaani, julma liaani ja suljen sinut syliini, 
kiedon sinut sisääni vailla omaatuntoa

Olen liaani, julma liaani ja kiemurtelen hihaasi,

ripustaudun ihoosi täynnä paratiisin lintuja

Elämään entiseen katsot niin kuin sateeseen,
joka jääksi kohmettuu, johon lapsi liukastuu
etkä edes tahdo vapauteen

Olen liaani, julma liaani ja suljen sinut syliini,
kiedon sinut sisääni vailla omatuntoa

Olen liiani, julma liaani ja kiemurtelen hihaasi, 
ripustaudun ihoosi
täynnä paratiisin lintuja

Hajoaa musta maa, päivä yöhön sukeltaa,
kisko irti käteni, kiellä rakkauteni
niin voit olla vapaa viimeinkin

Elämään entiseen palaat niin kuin sateeseen, joka sinut parantaa.
Minut jätä keinumaan.
Minut jätä ilmaan keinumaan.


Harmillisesti en löytänyt ääni- tai videotiedostoa Liaanista. Sen sijalle tarjoan jo joskus aiemmin linkittämäni Kosketusta vailla vapisevan miehen. Kuunnelkaa sen sanat.

Tänä viikonloppuna meillä ollaan melko kaukana näistä tunnelmista ja puhallellaan kakkukynttilöitä. Siitä lisää myöhemin.

16 kommenttia:

  1. Minäkin pidän Aulikki Oksasen runoista. Nimenomaan ja eniten tuosta runosta Hyvästi, jonka olen julkaissut jo pariinkin kertaan: "...niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen/ sydämeni läpi/ ja sanon hyvästi vielä kerran/ hyvästi sydämeni läpi/ ja sanon hyvästi vielä kerran/hyvästi sydämeni läpi.

    Tiedät, miksi tämä merkitsee minulle paljon...

    Lumiomena, kerätään viikonloppuna omenoita ja voimia! Halit♥

    VastaaPoista
  2. Vuokkoa ja Aulikkia fanitan minäkin. Kaunista!

    VastaaPoista
  3. Leena: Tiedän ♥ Ja nuo sinun kirjoittamasi Oksasen säkeet ovat niin voimakkaita. Niillä on minuun samanlainen vaikutus kuin Humisella harjulla sekä Kate Bushin kappaleella Wuthering Heights. Samoin ihanaa viikonloppua!

    Kultsin kämppä: Aulikin ura on ollut pitkä ja aina kiinnostava. Vuokon lauluääni taas yksi kauneimmista.

    VastaaPoista
  4. Kaunista tekstiä.Minulle Aulikki Oksasen nimi tuo aina mieleen "Sinua,sinua rakastan".Vuokko Hovatan levyä tekee mieli kuunnella,taidanpä lähteä YouTubeen etsimään...

    VastaaPoista
  5. Juuri eilen selasin levyjä ja muistin taas tämän. Me mennään hyvin samassa rytmissä, näköjään. Tosin kuunteluun meni sillä hetkellä Lounatuulen laulu. :)

    Vuokko Hovatan ääni on universumin kaunein, sanoo hän, joka ei osaa laulaa itse yhtään. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Se vielä piti sanoa, että linkitin sinut tuossa kirjastojutussa, ensin se unohtui ja nyt sitten sen tein. :)

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Sinua, sinua rakastan on tavattoman kaunis. Rakastan sitä laulua - sitä tekstiä. Vuokko Hovattaa on You Tubessa harmillisen vähän, hän on upea.

    Ilse: Nyt me mennään taas yhdessä asiassa samoissa. Nimittäin minäkään en osaa laulaa, mutta iloisesti ihailen muiden kaunista ääntä. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  8. Aulikki Oksanen on hyvinkin tuttu, mutta Vuokko Hovattaa en tunne lainkaan eli nyt youtubeen katsomaan, minkälaista sieltä löytyy.

    VastaaPoista
  9. Allu: Vuokko Hovatta lauloi aikoinaan Ultra Brassa. Kuten Ilse kuvaili, on hänen äänensä yksi kauneimmista.

    VastaaPoista
  10. Otatko sie itse nämä kuvat, mitä blogistasi löytyy? Todella hienoja kuvavalintoja!!

    VastaaPoista
  11. pitkä aika kun luin Oksasta viimeks, tykkäsin

    P.S.
    Arvon Salaman Juhannustanssit suamalaises blogis, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  12. Tomomi: Voi kiitos :) Olen kuvannut kaiken itse lukuunottamatta muutamaa poikkeusta, jotka mainitsen (niitä taitaa olla vain 2-4 kpl koko blogissa).

    Hannele: Kiitos vinkistä. Juhannustanssit kiinnostaa.

    VastaaPoista
  13. Vuokko Hovatta on ihana, sekä laulajana että näyttelijänä!

    Ja Aulikki Oksanen on varsinkin kaikkien feministien yksi esiäideistä! Tai ainakin minun on.

    VastaaPoista
  14. Sooloilija: Kirjoititpa kaksi sellaista asiaa, jotka voisin itsekin allekirjoittaa :)

    VastaaPoista
  15. Pakko kommentoida tänne,että Vuokko Hovatta ja Aulikki Oksanen yhdistelmä on ihan lyömätön. Minulla on kummatkin levyt ja osaan ne kohta etu- ja takaperin. Ne sanat...ja Hovatan ainutlaatuinen ääni. Ihanaa.

    VastaaPoista
  16. Kirjailijatar: Minulla on vain Liaani, mutta pian on hankittava myös Lempieläimiä. Aulikki Oksasen runoja olen rakastanut "aina" (no, ainakin parikymppisestä alkaen).

    VastaaPoista