Mansikkamaanantai
tikkaritiistai
keksikeskiviikko
toffeetorstai
pullaperjantai
lakulauantai
suklaasunnuntai
Nyt en paljon muuta osaa blogissani tarjota kuin virtuaalisia tikkareita ja uunissa juuri paistuvia piirakoita.
Työstressi ennen loman ja apurahaonnen alkamista on kasvamassa suureksi enkä saa blogiini mitään järkevää aikaiseksi. Odotan vain kaikkea: lomani alkua, ensi viikolla olevaa isoa seminaaria töissä, elämäni ensimmäisen "halloween"kurpitsan kovertamista viikonloppuna, lumisadetta sekä esikoiseni r-kirjainta, joka aina joskus löytyy puheensolinan seasta. Myös kirjamessuja odotan innokkaasti ja tulen siellä tapaamaan ainakin muutamia kirjabloggaajia.
Tässä välissä vain syödään tikkareita, luetaan kiinnostavaa Utahiin sijoittuvaa romaania ja lorutellaan lapsille.
Että hyvää tikkaritiistaita vaan kaikille!
Loppuun vielä pieni ilmoitusasia:
Että hyvää tikkaritiistaita vaan kaikille!
Loppuun vielä pieni ilmoitusasia:
Sivupalkissa About me-kohdassa on uusi sähköpostiosoitteeni. Sain vanhaan lumiomenaan sen verran roskapostia, että päätin hylätä tuon osoitteen ja ottaa uuden. Olen nyt Lumi Omena. Saa lähettää sähköpostia. :)
Ihanan makea viikonpäivälorutus!!! Tuosta tulee hyvälle tuulelle :)
VastaaPoistaOikein rentouttavaa lomaa ja antoisia kirjamessuja :)
Sinä Utahissa, minä Afrikassa, perästä kuuluu;-)
VastaaPoistaJa kohta tavataan♥
Kaikenlaista jännää edessäsi ennen paljon odoteltua lomaa.Harmi,kun en voi olla kirjamessujen aikaan Helsingissä:-(
VastaaPoistaTikkaritiistai on kiva,mutta tykkään enemmän lakusta ja suklaasta;D
Hyväksi havaittu runo myös omassa ryhmässäni:D
VastaaPoistaMakoisaa viikon jatkoa sinulle ja ehkäpä törmäämme!?jaksamista arjen kiemuroihin sinulle hetkeksi vielä.
maria
Kivoja asioita sinulla odotettavana ;) Niin jo viikonloppuna kuin ensi kuullekin ystäväni!
VastaaPoistaKaunis kuva, jälleen kerran!
Muistathan raportoida kuulumisia ja tunnelmia messuilta? Itse taidan jättää väliin vaikka meillä vapaa viikonloppu olisikin. Tuo työ vaan tuppaa vetämään kaikki mehut irti ja nyt on vasta tiistai;-) mutta ihana, onneksi se on SE tikkari tiistai, kyllä se tästä, suklaa sunnuntaita siintää silmissä!
VastaaPoistaKauniita unia ja mukavaa huomista päivää!
Ihana tikkarikuva. Ja loru! Tänään onpi siis keksikeskiviikko, hih.
VastaaPoistaKiva kuulla, että pääsette näkemään oikeasti messuilla! Aika jännää. Laittelethan sitten tunnelmia jälkeenpäin?
Mulla on sukulaisia Utahissa, muuten. Olisi valtavan mielenkiintoista lähteä sinne vierailulle joskus, ennenkuin unohtuu yhteys kokonaan.
(Hitsi, mulla on nyt tällainen "ei irtoa"-kausi meneillään, jotenka pahoittelut vähäisistä kommenteista viime aikoina. Omankin blogin päivittely tökkii, mutta ehkäpä se tästä taas.)
Nätti kuva ja ihana sana tuo tikkaritiistai. Minäkin olisin niin mielelläni lähtenyt kirjamessuille Helsinkiin, mutta kun on sattumalta niin paljon muuta kyltyyriä täällä kotona samaan aikaan.
VastaaPoistaTänään täytyy sitten muistaa syödä keksejä! Odota sinä vaan, sillä onhan sulla paljon kivaa odottamista. Minäkin joskus haksahdan vain odottamaan kaikkea kivaa, vaikka olisihan sitä kivaa tässäkin...
VastaaPoistaPidä mukavaa kirjamessuilla, minulle riitti yhdet tänä vuonna ja pitää suosia kotikaupungin messuja, vaikka teillä taitaakin olla mielenkiintoisempia vieraita.
T: Tuo loru on käytössä esikoiseni päiväkotiryhmässä. Käsittääkseni runoa käytetään osana puheopetusta (ja meillä lapsella ihan päiväkotiryhmän arjessa). Lomaa odotan vielä vajaat kolme viikkoa, mutta äkkiä se aika kuluu :)
VastaaPoistaLeena: Ja minä aion Utahin jälkeen mennä Afrikkaan katselemaan, kuinka sade lankeea ;)
Yaelian: Niin minäkin, ennen kaikkea suklaasta, mutta myös lakuista. Mansikkamaanantaikin on kiva, hyvä alku viikolle!
Maria: Arvasin, että tämä on sinulle tuttu ♥ Sinäkin olet tulossa kirjamessuille? Kentis tavataan siellä.
Susa: Juuri sellaisia asioita, joita nyt kaipaan. Väsymys vaivaa edelleen. Kiitos kuvakehuista, ystävä rakas.
Aamunkukka: Koetan kirjoittaa jotain messuilta. Itse olen menossa, koetan pidättäytyä liioista heräteostoksista ;) Ja sitä suklaasunnuntaina on mukava odottaa!
Teija: Apua, mulla ei ole ollenkaan keksejä! Oletko käynyt Utahissa? Siellä on ainakin hienoja maisemia. En itse ole käynyt, mutta mieheni kävi siellä työmatkalla syksyllä 2002. Ja älä huoli "ei irtoa kaudesta". Mulla on vähän samanlaista ja siksi tuleekin näitä tikkari- ja keksipäiviä.
Allu: Siellä suunnalla kulttuuria on tarjolla vaikka kuinka! Täällä kirjamessut on kyllä yksi vuoden tapahtumista.
Kirjailijatar: Odottaminen on monesti kivempaa kuin varsinainen tekeminen. Minä ainakin olen mestarihaaveilija ja -haahuilija. Minä olen menossa messuille päivänä, jolloin vieraat eivät ole itseni kannalta kiinnostavimpia mahdollisia, mutta muuten odotan kivoja tapaamisia messujen aikana.
Halloween piristää syksyllä, minä leivon hämähäkki-pullia.
VastaaPoistaHannele: Totta. Tai suomalaisittain kekri. :) Hämähäkkipullat kuulostavat aika vakuuttavilta!
VastaaPoistaMinullakin oli elämäni ensimmäinen kurpitsa jonka kaivoin tyhjäksi.
VastaaPoistaPitäs tehdä jotain repäisevää!
Tänään siis pullaperjantai, sepä se, ei mutta minä tein jo pullat aikasemmin.
Mutta hauskaa viikonloppua ♥
Seijastiina: Pullaperjantai sopii hyvin meille, koska usein leivon juuri perjantaisin. Kurpisalyhdyn tekeminen oli hauskaa, eikö vain? Mukavaa viikonloppua sinulle :)
VastaaPoista