tiistai 5. toukokuuta 2015

Leena Paasio: Melkein äiti

Leena Paasio: Melkein äiti
Kosmos 2015
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
283 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Siirin sukunimi on Niemelä. Siiri Niemelä. Hänen isänsä, minun mieheni on Jani Niemelä. Hänen äitinsä, mieheni entinen vaimo taas on Mira Niemelä. Ja minä olen puolikas: en Anu Lindfors enkä Anu Niemelä, vaan Anu Lindfors-Niemelä.

Anu Lindfors on espoolainen matematiikan opettaja, joka Lapin-vaellukseen kohtaa Jani Niemelän ja rakastuu. Hänestä tulee puolikas, Anu Lindfors-Niemelä, ja melkein äiti, eskari-ikäisen Siirin äitipuoli. Siiri ei kuitenkaan ole ainoa uusi ihminen, joka astuu Anun elämään Janin myötä. Melkein sukuun kuuluvat esimerkiksi myös Janin täydellinen ex-vaimo Mira ja tämän uusi puoliso sekä Raija, Janin äiti. Anu kokee ulkopuolisuutta kaikessa ja kantaa myös omia painolastejaan. Arjesta on kuitenkin selvittävä, vastuu ja valta koetettava tasapainottaa.

Leena Paasion esikoisromaani Melkein äiti kertoo perhepalapelistä, joka on monelle tuttu: millaista on olla uusperheen äiti? Ja millaista on olla äitipuoli ilman omia biologisia lapsia? Vaikka romaanin teema on tuttu usean arjessa, on se varsin vähän käsitelty aihepiiri kaunokirjallisuudessa. Aiheensa puolesta Paasion romaani tuokin ripauksen uutta kotimaiseen kirjallisuuteen ja herättää varmasti keskustelua esimerkiksi lukupiireissä tai kirjan lukeneiden ystävysten joukossa.

Romaanina Melkein äiti toimii hyvin. Se vetää mukaansa heti alusta saakka, joskin jossain vaiheessa mieleen tulee kysymys, että onko tämä nyt lintu vai kala: onko tämä humoristinen vai surullinen romaani, kepeä vai painava? Melkein äiti on kaikkea edellä mainittua. Se on kerronnaltaan kevyt ja siten sujuvalukuinen, mutta Anun myötä se kantaa mukanaan suuria suruja, jotka koskettavat ja antavat kirjan nimelle uuden merkityksen.

Aluksi romaanissa tuntuu olevan absurdeja piirteitä, mutta ne katoavat, kun Anun suru saa selityksensä. Paikoitellen teos tuntuu tekstilajiharjoitukselta: Paasio heittää suoran kerronnan sekaan blogitekstejä, kuvitteellisia lehtitekstejä, kirjeitä ja maalailevia tunnelmia. Nämä kaikki ovat kuitenkin taitavasti kirjoitettuja. Etenkin Miran blogitekstit ovat hykerryttävää luettavaa. Paasio selvästikin tuntee lifestyle-blogien kliseet ja käyttää niitä osuvasti: Vinkki kaikille, joilla on kynnet kovilla: kynnet saa mainiosti kuntoon Essien mainioilla uusilla alus- ja päällyslakoilla. [--] Muistakaa nauttia pienistä onnenmurusista arjessa.

Blogitekstien kautta syntyy komiikkaa, muiden kirjeiden myötä tragiikkaa. Suora kerronta saa kaverikseen symboliikkaa, arkirealismi Kalevalasta ammentavia teemoja: on tuulihaukka ja maan väki, toisaalta pinkit tähtitimantit, voimistelunäytökset ja luokkaretket; on espoolainen pientalo ja Länsiväylän pauhu, toisaalta on saari, joka on sielu ja jossa Anu voi olla kaarnikkamättään hunajainen tuoksu, sykkivä kallion syli. Aineksia on paljon, ehkä liikaakin, mutta Paasion onnistuu koota kaikki ehjäksi romaaniksi. Hän kirjoittaa paitsi vetävästi, myös kauniisti ja raikkaasti.

Sen vielä sanon, että Paasio on myös mainio oman ikäpolveni tulkki: kukapa 1970-luvulla syntynyt voisi unohtaa Dingoa tai Whamia tai hieman myöhemmin, 1990-luvun alusta sinistä curacaota. Paasio upottaa tekstiinsä ajankuvaa menneestä nykyisyyteen: Ella ja Aleksi laulavat Hyvää yötä, Siiri ja Anu lukevat molemmat Nälkäpeliä. Kirjallisuus yhdistää ihanasti silloin, kun elämä tuntuu vievän erilleen: Mestaritontun seikkailut johdattavat satumetsään ja Harry Potterin hahmoilla voi roolittaa koko laajennetun perheen.

Melkein äiti on hyvin kirjoitettu esikoisromaani, jossa on enemmän vahvuuksia kuin heikkouksia. Se antaa odottaa hyvää Paasion kirjailijanuran mahdolliselta toivottavalta jatkolta. Erityisen uskottavasti on kuvattu Anun kipuilu puolikkaana: puoli-Niemelänä, äitipuolena, melkein äitinä. Kyse onkin myös sovusta itsensä ja muiden kanssa. Kaikki lähtee Anusta ja palaa häneen: hän on rikkonaisenakin kokonainen ja tarpeeksi riittävä ihminen.

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta. Kävin katsomassa vähän aikaa sitten teatteriesityksen Uusioperh(s)e, jossa käsiteltiin samaa teemaa. Tämä kirja menee kesän lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, tämä on ihan hyvä romaani. Aineksia on ehkä turhankin paljon, mutta kokonaisuus toimii ja Paasio kuvaa hyvin äitipuolen tuntoja. Saaristokuvaukset muuten ovat niin ihania, että tätä sopiikin lukea kesällä.

      Poista
  2. Uusperheestä ei tosiaan ole taidettu kirjoittaa niin paljon kuin luulisi. "Täydellinen ex-vaimo" sen sijaan on ollut iät ja ajat yleinen hahmo kaunokirjallisuudessa. Sinänsä minusta "ihan hyvä tyyppi eksänä" olisi mielenkiintoisempi kuin täydellinen, tai se vaihtoehto, "hullu eksä". Siitähän voisi syntyä konfliktia myös, kun eksässä ei ole mitään vikaa, ei edes näennäistä täydellisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija Haavisto, ei niin. Eikä tästä näkökulmasta: jonkun verran äitipuolia on ollut sivuhenkilöitä. Tässä ex-vaimo on täydellinen blogissaan, mutta mustavalkoinen Paasion kirja ei onneksi ole. Tässä on kipukohtia, mutta aika aikuismaisesti. Onneksi!

      Poista
  3. Kirjan aihe on itselleni enemmän kuin etäinen, mutta mielenkiintoiselta uudelta kirjoittajalta Paasio vaikuttaa. Ehkä tartun hänen seuraavaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kirjan aihe ei ole minullekaan kovin tuttu. En ole koskaan elänyt uusperheessä, mutta toki monista muista asioista tässä sain hyvin kiinni. Toivotaan, että Paasio kirjoittaa lisää. :)

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Tuosta voisi saada myös mielenkiintoisen näyttämö- tai elokuvasovituksenkin... Pitääpä lukea tämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, tämä voisi toimiakin vaikka elokuvana. Erilaiset tekstityylit voisi ainakin osin korvata visuaalisin keinoin. :)

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä! Pitääpä lukea ennen kuin se tulee elokuvana teatteriin ;)

      Poista
  5. Symboliikan ja arkirealismin yhdistely kuulostaa lupaavalta ja muutoinkin se, miten kirjoitat teoksen haarukoivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, hmm, tämä on enimmäkseen aika tavallista perhekuvausta, mutta yllättävin vedoin.

      Poista
  6. Tärkeä aihe ja tuntuu, että tämä on myös mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ei ehkä silti päädy lukulistalle, vaikka oih, tuon Dingon takia kai melkein pitäisi tähän tarttua... Nimim. Dingo-fani 8-vuotiaasta alkaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä oli varsin hyvin kirjoitettu. Aihe on itselleni vieras, mutta monelle varmasti tuttu ja siksi onkin jännä, ettei sitä ole käsitelty kirjallisuudessa sen enempää. Ja Dingo, niinpä! Minä olen sinua muutaman vuoden vanhempi, joten olin fani 10-11-vuotiaana. :)

      Poista