torstai 28. lokakuuta 2010

~Kohti kirjamessuja~

Tapahtuipa (puolittaiselle) kirjabloggaajalle niin, että saatuaan hyvän kirjan luettua ei arvio valmistunutkaan. Melkein valmis arvostelu Utahiin sijoittuvasta historiaa ja jännitystä sekoittuvasta romaanista saa nyt odottaa Kirjamessujen yli.

Melkein voisin sanoa, että "käsi ylös, hep!" kaikki Helsingin Kirjamessuille tulevat. Mutta en sano, koska kirjamessut eivät kiinnosta jokaista blogini lukijaa eivätkä kaikki kiinnostuneet pääse paikalle. Minullakin monet hyvät kirjamessut ovat jääneet väliin milloin mistäkin syystä. Viime vuonna kävin siellä ensimmäisen kerran ja nyt lauantaina toivon tapaavani ainakin muutamia muita bloggaajia.

Sitä ennen on vielä kotihommia luvassa. Viime aikoina meillä on sairasteltu (lapset), jatkettu lukemista (nyt Utahin jälkeen Sudanissa) sekä koverrettu perheemme ihkaensimmäinen kurpitsalyhty. Huomenna aion yrittää leipoa elämäni ensimmäisen amerikkalaistyylisen kurpitsapiirakan, johon tarvitaan kurpitsan ohella ainakin sitruunaa, inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Taikina on vielä hakusessaan: Muro- vai voitaikinaa? Vai kentis jotain muuta? Kurpitsan makuun tottuminen vie myös aikansa.

Mukavaa viikonloppua kirjamessumietteissä! Omalla kohdallani kaiken kruunaa maailman ihanin kirjanmerkki, jonka tyttäreni minulle antoi.

19 kommenttia:

  1. Minun on kyllä pakko huomenna kaupasta vielä katsoa, löytyisikö kurpitsaa ja kokeilla kovertaa meillekin lyhty viikonlopuksi parvekkeelle "irvistelemään" ;)

    Oi, laitathan tänne sitten kuvaa ja ohjetta kurpitsapiirakasta, minua kiinnostaa se kovasti!

    Hmm..Sudanissa? Lankeaako siis sinullakin sade, kuten minulla ja Leenalla jo on tehnyt ;)

    VastaaPoista
  2. Minulle tuo kurpitsa ja kurpitsajuhlat ovat vielä etäisiä..=)

    VastaaPoista
  3. Leena: Sitä odotellessa!

    Susa: Kurpitsalyhdyn kovertaminen oli hauskaa. En kuitenkaan pitänyt kurpitsan hajusta, joten luulen laittavani piirakkaan puolet omenaa. Ja sade tosiaan lankeaa tännekin. Sitä ennen koetan saada valmiiksi sen toisen kirja-arvion.

    Hanne: Suomalainen kekri on paljon parempi juhla - tai pyhäinpäivä. Perinteet sekoittuvat ja nyt sitten eka kerta kurpitsalle :)

    VastaaPoista
  4. Minä leivoin muutama viikko sitten ekan kerran kurpitsapiirasta tämän ohjeen mukaan:
    http://www.arlaingman.fi/arla-keittio/amerikkalainen-kurpitsapiiras/
    Todella herkkua tuli!

    Oikein kivaa messumatkaa sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Allu: Kiitos. Onneksi sitä matkaa ei ole kuin reilut 25km :)

    Sanna: Kiitos linkistä. Käynkin katsomassa sen heti. Ja onnea bloginimenvaihdoksesta.

    Hanne: Ole hyvä. Ja tosiaan, messuille on meiltä mukavan lyhyt matka.

    VastaaPoista
  6. Nauttikaahan tapaamisesta! Kyllä tää bloggailu vaan antaa mahdollisuuksia moneen, tosi kivaa!

    Kirjanmerkkihän ON hieno. Meilläkin oli joskus pienenä tuo laite, miksköhän sitä nyt sanottiin? Saakohan niitä vielä jostain? Luulen, että poika tykkäis, jos joulupukki toisi :)

    Sain tästä nyt kaiverruskipinän, vaikka en ollut ajatellut kaivertaa omiani!

    VastaaPoista
  7. Teija: Totta. Olen blogin kautta tutustunut muutamiin tosi ihaniin ihmisiin. :) Muistaakseni tuon laitteen nimi on View-master. Ja nyt ainakin Prismoissa on sellaisia myytävänä, tosin pandan näköisiksi naamioituna. Periaate on edelleen sama: kiekko sisään ja tarinaa kiikaroimaan. Minä kaiversin eilen, ehkä laitan kuvan tänne vaikka marraskuun ekan kunniaksi ensi viikolla.

    Aarre: Samat sanat! Saa nähdä, tuleeko tehtyä liikaa heräteostoksia.

    VastaaPoista
  8. Oikein kivoja kirjamessuja ja tapaamista siellä! :)Itse saan taas miehen kotiin ja olen niin fiiliksissä.

    VastaaPoista
  9. Ihania hetkiä kirjamessuilla muitten kirjabloggarien seurassa.Varmasti löydät hyvän kurpitsapiirakkareseptin;ne tulivat minulle tutuiksi USAssa asuessani,ja olenkin monesti tehnyt,sekä tavallisen että vegaanisen version,nam!

    VastaaPoista
  10. Ryppymekko: Kiitos. Ja ihanaa viikonloppua sinulle, koko perheelle, kun saatte olla yhdessä ♥

    Yaelian: Löysinkin jo. Itse asiassa yhdistin kaksi respetiä. Tuon Sannan linkin ylempänä kommenteissa sekä yhden toisen löytämäni. Ja lisäksi sovelsin hieman omasta päästä. Pakko kehua, vaikkei tapoihini kuulu, että tuli aika ihanaa! Kurpitsaennakkoluuloni karisivat kertaheitolla.

    Seijastiina: Kiitos. Aamulla on tyttären tanssikoulu, mutta sen jälkeen kohti messuja.

    VastaaPoista
  11. Kurpitsapiirakka on niin herkkua! Hyvä, että löysit ohjeen.
    Olin tänään kirjamessuilla ja löysin sieltä tosi edullisesti sen Nevanlinnan kirjan...ja paljon muutakin :)

    VastaaPoista
  12. Ihana kurpitsa, kauniit kuvat ja mikä kirjanmerkki! Kyllä onkin hieno. :)

    Hyviä messuja siis vain, ja sitä tapaamista myös. Olisi kiva olla siellä ja toisaalta taas ei, koska varmaan jännittäisin niin, etten nukkuisi koko yönä. :)

    VastaaPoista
  13. Omenaminttu: Joo, minusta tuli vihdoin kurpitsan ystävä. Käytin vielä siemenet leipään, joten mikään osa kurpitsasta ei mennyt hukkaan :) Kiva, että hankit Nevanlinnan. Toivottavasti - ja varmasti - pidät!

    Ilse: Olen itsekin ihan ylpeä kirjanmerkistäni (se ei ole sellainen kuvakiekko, vaan paketissa ollut taustapahvi, mutta näyttää ihan oikealta). Ja kiitos, kirjamessuille menen innolla. Pakko kuitenkin tunnustaa, että kyllä minua vähän jännittää... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Kymmenestä Helsingin Kirjamessuista olen muistini mukaan käynyt viidet. Olen myös käynyt vastaavissa tapahtumissa Lahdessa ja Jyväskylässä. Konkari-Turku on käymättä samoin Tampere.
    Ja nyt taisi tulla sitten piste Helsingille. Megaruuhkat, Ohjelmatarjonta jota ei mahdu seuraamaan,kahden yön hotellikustannukset,lähes aina saatu messuflunssa,kahvi- ja ruokapisteiden kiskurihinnat mm.syitä luopua Helsingin Kirjamessuista.Säästyneet rahat käytän mieluummin kirjoihin.No,saa nähdä miten päätöksen käy.

    VastaaPoista