Blogeissa vallalla oleva syyseetos tarttuu minuunkin. Se saa haaveilemaan villapaitakeleistä, kynttilöistä, omenapiirakasta, punaisista kumisaappaista, punaviinistä, paksuista kirjoista, kahvilalorvailusta sekä joukosta uusia harrastuksia. Kranssintekoa, italian jatkokurssi, digikuvauksen perusteet, tapasten kokkailua, sosiaalipanoraamaviikonloppu (huh!), pilatesta vai peräti hot joogaa? Tai miten olisi suloinen tekemättömyys, pelkkä oleilu, teen juonti ja sateen kuuntelu? Parasta syksyssä on se, että voi valita aika vapaasti. Ei ole pakko olla aktiivinen, kuten keväisin, mutta saa olla virtaa täynnä, jos niin haluaa. Minä haluan ja samalla en halua. Laajalla skaalalla ajateltuna saan kaiken: punaiset posket torkkupeiton alla lenkin jälkeen suklaalevyn paperia rapistellen ja ikkunan takana pyöriviä sammalpalloja katsellen. Syksy on minulle, kevättalven lapselle, rakkain vuodenaika.
Vielä on kuitenkin kesä ja elokuun viljaa. Kuunnelkaa tämä! It's your happiness I want most of all (Natalie Merchant).
Kuvat otin viikonloppureissullamme Alajoen maisematiellä Seinäjoella.
Muotoilit sanoillasi syksyn saapumisen houkuttelevaksi. Syksyyn loppuu moni ihanuus, jonka kesä toi mukanaan. Vastapainoksi tilalle tulee paljon uutta, mainitsemasi uudet harrastukset ja tietysti syksyn uudet kauniit värit ja tunnelmat.
VastaaPoistaAikas lähellä reissailitte : )
Sosiaalipanoraamaviikonloppu, selvä!! :)
VastaaPoistaTiedän monta syksyihmistä, vaikken itse sellainen ole. Olen kuitenkin säilöjä. Talven varalle valmistautuminen on tavallaan antoisaa, mutta kun minua palelee.
Vau mitä kuvia ja toi kappale menee mulla luihin ja ytimiin ja nyt harmittaa, kun tajusin, että Natalie Merchantin konsertti oli täällä toukokuussa.
VastaaPoistaOi syksy, syksy, tuo rakas syntymävuodenaikani;) Rakkainta minulle syksyssä on tämä ihana iltojen viileys ja pimeys, kynttilöiden loiste, lämpimät juomat viltin alla sohvan nurkassa, hyvät kirjat ja tauoilta palaavat rakkaat tv-sarja. Ja upeaksi muuttuva luonto, ruska! Värikkäiden lehtien tuoksu ja kuinka ne liimautuvat kumisaappaisiin. Ja syksyhän on jo pieni lupaus joulusta, eikö ;)?
VastaaPoistaTaru: Olisi sitten melkein voinut tulla kahville ;) Me kahvittelimme Törnävällä Östermyra-päivillä ja pääsin samalla virittelemään lapsuusmuistoja. Minulle syksy on houkutteleva vuodenaika. Siitä voi löytää paljon iloa!
VastaaPoistaIlse: Olisihan tuon viikonloppukurssin otsikkoa voinut jalostaa vielä hieman pitemmäksi. Säilöminen on kodikasta, hyödyllistä ja mukavaa. Ja kun syksyllä palelee, niin villasukat tai kaakao lämmittävät :)
Allu: Kiitos. Minä tutustuin Natalie Merchantiin hollantilaisen tuttavani vinkistä ja hän osaa välittää musiikillaan niin vahvaa tunnelmaa.
Susa: Kirjat ja syksy ovat aika voittamaton yhdistelmä! Ja kaikki kauniit lehtipuut. Myös loppusyksyn paljaissa puissa on oma runollisuutensa. Tosiaan, syksy johtaa jouluun, vuoden ihanimpaan juhlaan ♥
Pari kuukautta nautitaan vielä kesästä..
VastaaPoistaKauniit kuvat! Ja kaunis teksti! Ihanasti osaat syksyn tunnelmia kuvata!
VastaaPoistaIhana kuva ja kaunis kirjoitus! Olenkin syyskuun lapsi,ja nyt kun täällä on ekstra kuumaa ja kosteaa ,tuntuu tuo syksy niin kovin houkuttelevalta.
VastaaPoistaSyyskuu on maailman paras kuukausi! Me leikittiin yksi ilta syksyä ja tuntui Suurelta Tunnelmalta;-)
VastaaPoistaSyksyllä voi tosiaankin valita, mitä haluaa olla. Kesällä pitää olla koko ajan niin hirveän aktiivinen, sosiaalinen, seurallinen, menossa KOKO AJAN. Suvi paljastaa armottomasti toisen minäni, joka on ihan eri eikä yhtään niin sosiaalinen kuin yritän näyttää olevani.
Syksyn kunniaksi ja turhuuden ylistykseksi rikon sen verran vaateostolakkoani, että ostan ihastuttavan VILLATAKIN.
Tuo viljakuva on kaunis. Tuli mieleen kotipitäjä, sillä asuin 25 vuotta peltojen ympäröimänä...ja sitten oli tietty vielä meri. Likellä.
hienoja valokuvia: ) olet persoonallinen ja taitava kuvaaja!
VastaaPoistaIhanasti kuvaat tekstissäsi syksyä, vaikken minäkään aivan syysihmiseksi tunnustaudu, mutta jouluihminen olen luita myöten, olenhan joulun lapsi.
VastaaPoistaVoi miten ihanasti Natalie Merchant laulaa, jotenkin tuntuu, että musiikin kuuntelukin on jäänyt taka-alalle.
Kauniita nuo viljapellot näin syksylläkin, varsinkin näin kuuman kesän jälkeen.
Mukavaa viikon jatkoa:)
Ihanat kuvat,
VastaaPoistakaunis teksti..
jossa on niin paljon..
minäkin odotan tavallaan syksyä, sen kuulautta ja pimeyttä, jossa valo tulee hienotunteisen herkästi läsnäolevaksi..
omenapiirakka, kynttilä, shaaliin kiertäytyminen..
kiitos sinulle..
Niin ja lumiomena..vielä..
VastaaPoistaolen niin iloinen kun tutustit minut Natalie mercantiin,
tykkään niin paljon hänen herkästä, hauraasta, rukehista äänestään!!Halaus sulle
Hannele: Vielä on onneksi kesää jäljellä, vaikka itse rakastan syksyä niin, että sen ajatteleminenkin saa onnelliseksi :)
VastaaPoistaJohanna: Kiitos. Syksystä on helppo kirjoittaa kauniisti, jos siitä pitää. Ja minä pidän, todella.
Jael: Suomessa helleaalto näyttää viimein olevan ohi ja tällainen mukava 18-20 astetta on juuri sopiva. Silläkin suunnalla on varmaan sitten syys-lokakuussa aivan ihanaa?
Leena: Teillä on ollut kyllä aivan ihana leikki ♥ Minä olen lumettomina talvina kuvitellut, että ikkunan takana on valkoinen maa: Verhot vaan kiinni, kynttilöitä palamaan ja Lumiukkoa katsomaan. Villatakki = syksy, joten vaatteiden ostoa koskevan lakon voi hetkeksi rikkoa ja jatkaa sitten uudelleen.
Tuure: Kiitos :) Olen alkanut haaveilla järjestelmäkamerasta, jotta saisin paremman zoomin. Ehkä yllätän itseni veronpalautusrahoilla joulukuussa.
Hanne: Olet joulun lapsi? Niin on tyttärenikin. Joulu on suosikkiaikaani vuodessa, mutta kuten Susa jo ilmaisi, on syksy johdantoa joulun aikaan. Aurinko on kullannut pellot niin upeiksi juuri nyt.
Hanne: Ole hyvä Natalie Merchantista. Kannattaa kuunnella myös kappale Life is Sweet, löytyy You Tubesta. Siinä on hyvät sanat. Syksyn valo on moniulotteisempaa kuin muiden vuodenaikojen. Se vaihtelee teräväpiirtoisesta kirkkaudesta hämärään harmaaseen. Ja nyt tekee mieli omenapiirakkaa!
Tekstiisi ei ole mitään lisättävää, ihana,kiitos! Mutta sitä digikuvauksen kurssia sinä et ainakaan kaipaa, kuvasi ovat yksinkertaisesti upeita.
VastaaPoistaMutta se krassintekokurssi kuulostaisi kyllä itsestäni todella houkuttelevalta;-).
Syksyisen kaunista viikkoa!
on mukavaa suunnitella kaikkea -ja kömpiä kirjan sekä suklaalevyn kera viltin alle-odotan syysmyrskyä merelle.Kaunista syysaikaa sinulle suloinen lumiomena.
VastaaPoistaMinut valtaa yleensä syksyisin kamala tarmo, haluan aloittaa jotain uutta. Joku harrastus, projekti, opiskelu. Jotain uutta.
VastaaPoistaSaa nähdä, miten nyt käy. Luulen, että jotain on nurkan takana odottamassa. Vaikka on sitä sadettakin kiva kuunnella ja kirjat ei petä koskaan.
Aamunkukka: Oi, kiitos ihanista sanoistasi :) Olisi silti aika hyvä oppia teknisiä yksityiskohtia ja erilaisia säätöjä. Nyt menen aika lailla vaiston varassa. Sille kranssikurssille aion mennäkin, koska se kestää vain yhden illalla ja opettaa erilaisia tekniikoita.
VastaaPoistaMaria: Sitä samaa sinulle ♥ Sekä suunnittelu että oleilu on olennaista syksyssä. Syysmyrsky merellä on takuulla vaikuttava. Järvi-Suomen kasvattina en ole koskaan nähnyt sellaista.
Kirjailijatar: Minulle taas ihana ristiriita uusien harrastusten ja lempeän oleilun kanssa. Siitä syntyykin oman syksyni tasapaino: Jotain uutta ja paljon vanhaa. Kerrothan sitten, miten kävi!
Syyseetos, siinäpä oiva sana :)!
VastaaPoistaMie tunnustaudun kyllä syksyihmiseksi myös. Marraskuinen olen syntymäajaltani, mutta se aika nyt ei enää syksyä olekaan... säilöntä, sienestäminen, syyssade, pimenevät illat, villasukat (joita toki käytän kesälläkin)... ekat tulet pönttöuunissa ja keittiön liedessä :)
Syksy on minunkin mielestäni vuodenajoista ihanin, kaikkien pienten ja suurten alkujen aika.
VastaaPoistaSyksy on tosiaan kohta ovella, enkä siitä masennu :-) mutta minulla myös kesäkausi jatkuu siinä ohessa niin pitkään kuin pääse mökillä käymään, säistä riippuen lokakuulle.
VastaaPoistaPäätin jo, että en aio olla tulevana syksynä kovinkaan aktiivinen, vaan että jatkan näiden vanhojen hyvien harrastusten parissa (käsitöitä ja toivottavasti enemmän lukemista) ja vietän aikaa koiran kanssa. Toivottavasti ei tule kovin märkä syksy, niin voi lenkkeillä mukavasti :-)
Aivan ihana tuo maisemakuva, tekee mieli yrittää nähdä vielä kauemmas, mihin tuo tie vie.
VastaaPoistaTosi kivoja syysasioita laitoit tähän. Meille tuli tänään postissa työväenopiston kurssilehti, miten monta mukavaa kurssia siellä olisi... mutta tiedän, että omaksi syksyksi riittää jo se mitä tulee eteen sattumalta.
Kaunis kappale, kiitos sinulle näistä ilahduttavista asioista.
Mie ite: Marraskuu alkaa olla jo syystalvea. Minä löydän siitäkin pimeästä ajasta paljon ihanaa. Pönttöuuni kuulostaa kodikkaalta ja tuo mieleen mummolan. Toivottavasti saadaan hyvä sienisato!
VastaaPoistaPirkko: Syksy on nimenomaan alkujen aikaa. Se on siitäkin ihana, että se on samaan aikaan niin kodikas ja ulkoilmaan houkutteleva vuodenaika.
Katri: Mökillä loppukesän, syyskesän ja syksyn varmasti erottaa toisistaan :) Tuo koirantassujen peseminen onkin niitä syksyn ikävämpiä puolia. Ja meillä alkaa jossain vaiheessa kurahousukausi. Ei voi mitään ;-) Sinulla on mukavia harrastuksia.
Himalainen: Tie vei aika pitkälle. Me emme ajaneet sitä loppuun, koska tuli ukkonen emmekä tohtineet jatkaa enää matkaa. Oikeastaan on vain mukava ajatella, että se on salaisuuksien tie, jonka määränpää pysyy tuntemattomana. Natalie Merchant lohduttaa minuakin musiikillaan. Hänellä on sellainen äiti maan ääni, jossa kuuluvat omenat ja ruohonkorret.
Kaikki vuodenajat on jotenkin ihan kivoja, aikansa kutakin.. syksy on ihana, vaikka kesän lapsi olenkin, kun syksy tulee pikkuhiljaa punertaen lehtiä ja puita, me kuin kasvetaan siihen, kuin jos se tulis yks kaks yllättäen. Luonto on kaunis syksyllä, houkuttaa todella kynttilän sytyttää, ja soihtuja puutarhaan, lyhtyjä ja kaikkea, eikös ole ihanaa?
VastaaPoistaPidän tie kuvasta kovasti, ja itsekin niitä kuvailen paljon, mistähän johtuu :D
Mukavaa tulevaa viikonloppua, minä taas pian metsään tästä painun, etsimään vielä ripausta kesästä, tai syksystä miten vain!
Seijastiina: Totta, vuodenaikojen vaihtelu on ihanaa ja jokaisella on varmasti oma vuodenaikasuosikkinsa. Me sytytimme eilen illalla syyskesän ensimmäisen takkatulen ja se loi ihanaa, kodikasta valoa sekä lämpöä.
VastaaPoistaTiet ovat kiehtovia, koska ne johtavat tuttuihin paikkoihin, mutta myös kohti yllätyksiä.
Mukavaa viikonloppua sinullekin :)