keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Kustantaja: Avain 2005 (pokkari 2010)
Kansi: Jarkko Virtanen
Kotimainen romaani
Sivuja:158

Olisiko pitänyt piirtää se kuva Ianille ja sanoa, katso, tässä on meidän tarinamme, tässä on piste, josta kaikki alkoi? Niin olisin halunnut tehdä. Olisin halunnut löytää sen pisteen. Tehdä avaimenreiän, jonka läpi näkisin elämän. Isoisä, mummi, isä, äiti, Joona, minä. Meidän tarinamme alku. Mutta ei sellaisia asioita sanota muille. Ne kuvitellaan yksin, salakavalasti, unta tai bussia odottaessa. Ja seuraavassa hetkessä se kaikki kuvitellaan uusiksi.

Keväisenä päivänä Anna yrittää viettää aikaa kahvilassa kirjan, mozzarellasalaatin, viinin ja mokkaruudun kanssa. Hänen pitäisi kuitenkin olla mielisairaalassa tapaamassa isoveljeään Joonaa, jonka taju reaalimaailmasta näyttää olevan mennyttä jo vuosia sitten. Kootessaan itseään kohtaamaan veljensä ulkoisesti onnellisen, jopa huolettoman tavallisen näköinen Anna muistelee oman perheensä kipeää historiaa sekä miesystävänsä, amerikkalaisen kirjallisuudentutkija Ianin kertomia muistoja vähintään yhtä varjoisista asioista. Koulukiusaaminen, perheen sisäiset möröt, maailmanpoliittiset tapahtumat sekä valtava huoli ja suuri rakkaus risteilevät Annan mielessä.

Elina Hirvosen Finlandia-ehdokkaaksikin ansaitusti yltänyt Että hän muistaisi saman (2005) on yhdenpäivänromaani, jossa Annan ajatukset kiertävät kehää menneestä nykyisyyteen kysyen mitä kaikkea voi antaa anteeksi ja kenelle? Mikä on muistamisen arvoista, millaisia muistoja kannamme mukanamme, millaisia itsellemme haluamme?

Painoin otsani ikkunalasia vasten ja muistin joulun monen vuoden takaa. Silloin, kun jokaisessa joulussa oli taikaa. Puristin kädet polvien ympärille ja näin kynttilöillä valaistun kirkon, vanhat naiset pöyhimässä lumisateessa kastuneita minkkihattujaan, isän alttarin edessä pitkänä ja valkoisena kuin enkelin ja kirkon etupenkissä äidin, minut ja Joonan.

Onnellisen perheen prototyyppi, isä, äiti, isoveli ja pikkusisko - tietenkin siinä järjestyksessä - on toive onnellisesta muistoista, mutta oikeasti joulun taika on aikaa sitten kadonnut kuin pilveen. Ianin lapsuus Atlantin toisella puolella kertoo sekin karua kieltään. Hirvonen piirtää jatkumon vanhemmista lapsiin ja kansakuntien kipupisteistä yksilöön. Ja jokainen kirjafriikki löytänee Että hän muistaisi samasta jotain itselleen rakasta; kirjoihin uppoutuminen voi todellakin pelastaa elämän. Tämän kaiken Hirvonen kirjoittaa taiten, niin todentuntuisesti, että maailman (melkein) ääretkin mahtuvat Annan tarinaan ilman minkäänlaista epäuskottavuuden hiventäkään.

Olen muutaman kirjailijan kohdalla sanonut, että romaani on kirjoitettu tavalla, jolla itsekin haluaisin osata kirjoittaa. Elina Hirvonen kuuluu ehdottomasti näiden kirjailijoiden joukkoon. Kuinka ihailenkaan hänen lauseitaan, tunnelmiaan sekä kykyään sanoa niin paljon niin vähässä tilassa. Se on miltei ihmeellistä. Harvassa kirjassa kaikki on niin hyvin kohdallaan kuin Että hän muistaisi samassa: ihmiset, rumat ja kielletyt toiveet, ehdottoman rakkauden mahdollisuus, kahvilan mokkaruudut ja aamuauringon lattialle heijastama valon neliö, ajatukset Virginia Woolfista astumassa veteen kivet taskussaan, epätoivo sekä kahden erilaisen maan tapahtumien painama taakka yksilöiden harteilla. Hirvonen saavuttaa sen kaiken ja tuo sen lukijansakin todellisuudeksi. Vaikka Annan ajatukset käyvät läpi monenlaista, ei kirjassa ole mitään vaikeaselkoista, päinvastoin, Hirvosen kieli on selkeää ja kuulasta. Kirjassa on valtavasti surua, mutta siitä huolimatta suljin romaanin kannet tyytyväisenä, jonnekin Annan ja oman maailmani väliseen tilaan uponneena.

Joku ehkä muistaa, että minä olen ihminen, joka itkee paljon, mutta lukiessa vain harvoin. Viimeksi itkin Haruki Murakamin Norwegian Woodia lukiessani. Että hän muistaisi saman sai silmäkulmani kostumaan montakin kertaa. Välillä minun oli pakko keskeyttää lukeminen hetkeksi, kävellä tovi huoneesta toiseen tai ottaa muutama askel terassillamme. Pienen kävelyn jälkeen oli kuitenkin pakko päästä takaisin kirjan tiheään tunnelmaan. Niin liki pääsin Annan maailmaa. Tällaisen kirjan lukeminen vetää hetkeksi mykäksi eikä minulta juuri tällä hetkellä tunnu puuttuvan kaunokirjallisesti yhtään mitään.

Yhteisistä muistoista voi olla kiusallisen tietoinen. Voi myös toivoa, että toinen saisi muistaa saman.


****½

Hirvosen kirja on ollut blogeissa erittäin luettu. Laiskuuttani linkitän nyt vain muutaman arvion: Minna pitää Hirvosta upeana ja toivoo häneltä pian uutta, Sanna taas suosittelee kirjaa lämpimästi kaikille. Noora kaipaisi kirjaan enemmän tunnetta, Katri koki melkoisen pettymyksen. Jenni luki kirjan kahteen kertaan ja löysin hyvän, taitavan ja tärkeän teoksen.

30 kommenttia:

  1. Voi että, teki mieli alkaa lukea tämä uudestaan! Lukemisestani kun on jo useita vuosia, pidin kovasti silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minä uskon tämän kestävän hyvin uudelleenlukua. Ainakin itse luulen palaavani vielä tähän hienoon, hienoon kirjaan.

      Poista
  2. Katja, eikö olekin ihmeellistä löytää kirjoittaja, joka kuin näkee sama unta kanssasi! Sinulle tämä oli selvästi sama uni Hirvosen kanssa. Olet niin vaikuttunut ja...Kiitos kauniista arviosta!

    Köngäs oli minulle tämän vuoden kotimainen löytö kiitos blogisuosittelun. Nyt aion yrittä suvella lukea erään ulkomaisen kirjailijan kaikki ne teokset, joita en ole häneltä vielä lukenut. Ja hänen suomeksi kääntämätön teoksensa on jo matkalla Kanadasta luokseni.

    Minä näen muuten samaa unta Shriverin kanssa. Hiukan jo pelottaa, mitä hän kirjoittaa seuraavaan uneemme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, on. Se on ihmeellistä ja ihanaa. Joiden kirjailijoiden tyyli vain kolahtaa ja kovaa, minuun nyt selvästi Hirvonen ja alkuvuonna vaikkapa Murakami ja maaliskuussa Heivoll.

      Olen iloinen, että innostuit Köngäksestä. Minullekin Vieras mies oli suuri elämys ja aion lueka enemmänkin Köngästä. Sama juttu Shiverin kanssa, Syntymäpäivän jälkeen odottaa jo. En kuitenkin kiirehdi sen kanssa, vaan odotan rauhassa sopivaa hetkeä.

      Poista
  3. Olipas kaunis ja koskettava arvio, Katja! Sitä oli ihana lukea, vaikkei kirja tullutkaan itselle noin lähelle. On aina upeaa, kun kokee lukeneensa Kirjan. Huomaan, että tämä oli sinulle sitä. On myös huikeaa, että jokainen saa muodostaa suhteen Kirjaan itse. Kukaan ei voi viedä pois sitä kokemusta, jonka kirjan kanssa saa. Kiitos, kun jaoit tämän kokemuksen kanssamme!

    Itselleni tällainen kirja oli Adichien Purppuranpunainen hibiskus ja Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Shriverin kanssa olen vereslihalla lähestulkoon jokaisella kerralla. Kotimaisista viimeksi ovat tehneet tämän vaikutuksen Kätilö ja Kirjeitä kiven alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Olen samaa mieltä, että Kirjan lukeminen on uskomattoman hieno tunne. Minulle Hirvosen kirja oli suurempi elämys kuin mitä olisin osannut arvatakaan, mutta varmasti lukuajankohta ja moni muukin asia vaikutti kirjan kokemiseen. Näin on totta kai aina. :)

      Minä olen Adichielta vain Puolikkaan keltaista aurinkoa, josta pidin valtavasti. Haluan ehdottomasti lukea Purppuranpunaisen hibiskuksenkin. Hustvedtin kirjoista Kaikki mitä rakastin on minulle todella rakas. Luin sen aika - miten sen nyt sanoisin - vaikeana aikana ja kirja tuli niin liki.

      Poista
  4. Huomaa, että tämä kirja on koskettanut sinua. :)

    Tosiaan, jäin kaipaamaan paljon - tunnetta ja lisää sivuja. Mie en vain päässyt kertomukseen sisälle mitenkään, ja tämä jäikin ehkä jopa välipalalukemiseksi. Ei miulla ole mitään lyhyitä kirjoja vastaan, mutta Hirvosen tyyli ei iskenyt minuun. Taitaa olla varsinnainen vedenjakaja tämä(kin) teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, totta, minua tämä kirja kosketti. Siinä on minulle tunnetta miltei pakahtumiseen saakka ja pääsin kirjan maailmaan jotenkin niin hyvin. Minuun Hirvosen tyyli siis kolahti ja kovaa.

      On aina mielenkiintoisempaa, kun kirja jakaa mielipiteitä, eikö?!

      Poista
  5. Tämä on tosiaan kaunis, vaikuttava, tunteisiin vetoava romaani, jonka luettuani olen ehdoton Hirvos-fani..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria: Minustakin taisi tulla fani. Kauimpana kuolemasta odottaa hyllyssäni, ostin sen Stockan Hulluilta päiviltä. Säästelen sitä tuonnemmaksi.

      Poista
  6. Kommentoin vielä tuohon edelliseen postaukseesi. Minä haluaisin tutustua Tove Janssonin tuotantoon,mutten ole koskaan saanut aikaiseksi. Ainoastaan neljä kuvakirjaa olen lukenut, töissä ja lapsille. Mieheni ja anoppini ylistävät Janssonia. Osaavat siteeratakin häntä sopivissa käänteissä. Luulen, että olen liian lyhytjänteinen. Mitä tulee näihin elämänviisausoppaisiin, olen kanssasi samaa mieltä.
    Viimeksi luin (mökillä) Håkan Nessnerin Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä. Voi miten siitä pidinkään, ihan huippu!
    Tämän postauksen kirja vaikuttaa kiinnostavalta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, Tove Janssonin kirjoihin kannattaa ehdottomasti tutustua, yhtä lailla aikuisten kirjoihin kuin muumiromaaneihinkin. Niistä molemmusta saa niin paljon. Ja novelleja voi lukea aina yhden tai kaksi kerrallaan eräänlaisena fiilistelykirjallisuutena.

      Kiva, että piit Nessneristä. Kim Novak-kirja on tosiaankin erinomainen. Sen perusteella suosittelen sinulle Per Pettersonin Hevosvarkaita, jos et ole vielä lukenut. Kirjoissa on paljon samaa tunnelmaa.

      Poista
  7. Voi, kuulostaa täydelliseltä! En ole lukenut vielä kumpaakaan Hirvosen romaania, mutta aion kyllä, viimeistään nyt tämän arviosi myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, minulle tämä oli täydellinen. On aina niin pienestä kiinni, miksi joku kirja kolahtaa ja miksi ei, mutta suosittelen ehdottomasti ainakint tätä Hirvosen romaania. Kauimpana kuolemassakin on kyllä kiinnostava aihepiiri.

      Poista
  8. Kivaa, että tykkäsit tästä :). Minustakin tämä on hieno kirja, kuten Hirvosen toinenkin teos, vaikka en siitä jälkeenpäin enää hirveästi muistakaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tykkäsin todellakin. Rankat aiheet ja silti niin kaunista. Aion lukea Hirvosen toisenkin teoksen ja odotan jo joskus tulevaisuudessa toivottavasti ilmestyvää kolmatta.

      Poista
  9. Itselläni tosiaan fiilikset kirjasta oli hyvin päinvastaiset. Kuten kirjoititkin, aika pettymys oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, niin se vaan menee, etteivät kaikki kirjat tule liki kaikille. Onneksi, on aina hauska lukea erilaisia mielipiteitä.

      Poista
  10. Luin tämän jo liian monta vuotta sitten (2005 tai 2006) "jotta muistaisin saman" (en esim. muistanut, että tämä oli yhdenpäivänromaani), mutta pidin tästä kyllä kovasti. Ihanaa, että kirja kosketti sinua niin syvästi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tässä ei välttämättä se yhden päivän aikaisuus niin korostukaan, koska Annan mietteissä mennään vuosia ja vuosia taaksepäin. Mutta yhden päivän, oikeastaan muutaman tunnin, aikana Anna kaikkea miettii. <3

      Poista
  11. Minulle tämä on tuttu vain kannestaan, olikos tämä nyt Anna Elinan copycat-kansi vai kenen.

    Joka tapauksessa kirja kuulostaa pohjattoman mielenkiintoiselta, yhdenpäivänromaania en olekaan (?) hetkeen lukenut ja mainintasi Virginia Woolfista sai heti sydämen lepattamaan. Listalle menee, kiitos Katja ja kiitos lukutunnelmien jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, tämä oli tosiaan Anna Elinan copycat-kansi. :)

      Virginia Woolf sekä Cunninghamin Tunnit ovat tässä kirjassa mukana, aika pienesti, mutta merkityksellisesti. Suosittelen ehdottomasti tämän lukemista, toivottavasti tykkäät!

      Poista
  12. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Jännä yhteensattuma, että olen viikonloppuna Helsingissä ja samassa porukassa on ilmeisesti myös tämän kirjan saksaksi kääntänyt toinen Elina. Haluan kuitenkin lukea tämän (tietenkin) suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, onpa tosiaan mielenkiintoinen sattuma. Tämä kirjahan on käännetty monelle kielelle, mutta alkukielinen versio on varmasti aina se paras. Toivottavasti löydät tämän vaikka nyt Helsingin reissullasi.

      Poista
  13. Kauniisti kirjoitit kirjasta :)

    Hirvosen Kauimpana kuolemasta on TBR100 -listallani, tämäkin kieltämättä kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiitos. Tämä on kaunis kirja. Tiedätkö, nyt en muista, onko omalla TBR 100-listallani tämä vaiko se toinen Hirvosen kirja. Pitääkin mennä tarkastamaan asia. :)

      Poista
  14. Tykkäsin kovasti tästä kirjasta ja ostin sen omaksi alesta pari vuotta sitten. Täytyypä tarttua uudestaan! Jostain syytsä Hirvosen Kauimpana kuolemasta ei okien sytyttänyt, mutta voihan olla, että luin kirja väärässä mielentilassa tai väärään aikaan.

    Hirvosen tyyli muistuttaa jotenkin vähän Elina Halttusen Saaressa kaikki hyvin -kirjan kirjoitustyyliä, josta pidin myös kovasti. Vai sekoilenko vain samankaltaisissa nimissä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, tämä on ihana kirja omistaa. Itse ostin tämän pokkarina pari viikkoa sitten ja olen onnellinen siitä, että kirja on nyt hyllyssäni. Kauimpana kuolemasta odottaa vielä lukemistaan.

      En lukenut Elina Halttusta, joten en osaa sanoa, mutta minulla oli joskus mennä nimet sekaisin. :)

      Poista
  15. Elina Hirvonen on taitava liikuttamaan ja koskettamaan tunteita. Tämä tuli luettua joskus kovin hätäisesti, pitäisi ottaa uudestaan, jotta saisi arvoisensa kohtelun. Kauimpana kuolemasta, sen luin kaksi kertaa peräkkäin, varmuuden vuoksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, sanoit hyvin, Hirvonen tosiaankin osaa liikuuttaa. Minulla oli rauha lukea tämä ja nautin kirjasta. Oletkohan kirjottanut blogiisi tuosta Hirvosen toisesta romaanista? Täytyy tulla kurkkaamaan!

      Poista