Tuula Kallioniemi: Karoliina ja vallaton pentu
Kustantaja: Otava 2012
Kuvitus: Marika Maijala
Kotimainen lastenkirja, romaani pikkukoululaisille
Sivuja: 82
Ulko-ovi aukeaa, ja portaille astuu hiiren näköinen nainen. Hän kutsuu koirat luokseen. Äkkiä paikalle ryntää vielä neljä valtavaa hurttaa. Karoliina ei ole ikinä nähnyt yhtä isoja koiria. Katri-tädin näyttämässä tietokonekuvassa leonbergin pennut olivat suloisia pikku nalleja. Aikuiset koiratkaan eivät näyttäneet kuvassa noin suurilta. Kasvaisiko Bambistakin samanlainen? Mitä ihmettä Katri-täti oli ajatellut valitessaan leonbergin affenpinserin asemasta?
"Bambi" ei todellakaan ole mikään pieni affenpinseri, vaan Arska-niminen jättisuuri leonberginkoiran pentu. Karoliina on jo kauan kokenut koirakuumetta, mutta isän mielestä koira on liian kallis hankinta, jonka pitäisi kakkia kultapökäleitä, jotta hankkisi hintansa takaisin. Kun Karoliinan Katri-täti joutuu sairaalaan, saa Karoliina perheineen Arskan hoidettavakseen. Pentu on ihana, mutta tavattoman villi: se repii tavaroita, lirauttelee pissaa ja puskee pökäleitä kaikkialle muualle paitsi sanomalehdelle tai pihalle. Eikä Karoliina millään malta jättää sitä kotiin koulupäivän ajaksi, vaan salakuljettaa sen suuressa korissa luokkaan.
Tuula Kallioniemen lastenromaani Karoliina ja vallaton pentu (2012) on omapäisestä Karoliina-tytöstä kertovan kirjasarjan kuudes osa. Kirja on suunnattu esikouluikäisille ja alakoululaisille, lukemista aloitteleva voi mainiosti lukea kirjan itse.
Minulle Kallioniemen lastenkirjan lukeminen oli tavattoman mielenkiintoista myös oman lukijahistoriani vuoksi. Muistelen lukeneeni Kallioniemen nuortenkirjoja 1980-luvun loppupuolella, ainakin Kameleonttivuosi (1982) ja Paha Poika (1984) ovat jääneet mieleeni. En kuitenkaan ollut lukenut Kallioniemen lastenkirjoja, vaikka hän on tullut tunnetuksi nimenomaan lastenkirjailijana, jonka ura on alkanut jo 1970-luvulla. Tartuin siis suurella innolla Karoliinaan ja vallattomaan pentuun. Kirjassa tuntui olevan paljon sellaista, josta voisimme koko perhe pitää: alakouluikäinen tyttö, koiranpentu, huumoria ja hauska tarina. Ennakko-odotukset olivat siis varsin korkealla.
- Ehkä onnistun taikomaan Arskan näkymättömäksi, Karoliina hihittää.
- Hyvä idea, Tytti kannustaa. - Taas uusi aavekoira...
Mutta iltapäivällä Arska oli muuttunut näkymättömäksi aivan taikomatta. Karoliina oli jättänyt Arskan luokkaan nukkumaan viimeisen välitunnin ajaksi. Välitunnin päätyttyä pentua ei näkynyt missään.
Huumoria ja jännitystä kirjassa piisaakin. Sitä on niin paljon, että Karoliinan ja Arskan tarinasta muodostuu vauhdikas lastenromaani ilman suvantokohtia. Se on toki hienoa sikäli, ettei mielenkiinto pääse hetkeksikään herpaantumaan, kun aina mennään Arskan kepposesta toiseen, pökäleestä pissanliraukseen ja kommelluksista koiran katoamiseen. Kirjan vauhdikkuus on kirjan hauskinta antia, mutta se on myös sen suurin heikkous. Lastenkirjoissa kerrontavetoisuus on aina hyvästä, hyvä tarina tai metkoista episodeista koostuva kommelluksien tai pienten seikkailujen sarja viehättää ja pitää kiinnostuksen yllä. Silti toivon lastenromaaneihin myös pieniä hengähdystaukoja, joiden avulla kirjan henkilöt, miljöö sekä tarinan taustat tulevat tutuksi ja rakkaaksi. Karoliina ja vallaton pentu on erittäin toiminta- ja kommelluspainotteinen kirja. Koska meille tämä oli ensimmäinen Karoliina-kirja, jäi Karoliina itse nyt kovin vieraaksi. Voi olla, että sarjan muut ovat osat ovat pohjustaneet hänen henkilöhahmoaan, mutta nyt kirjasarjan kuudennessa osassa kaikki tuli jotenkin kovin äkkiä. Sarjakirjoissakin voi mielestäni hyvin pohjustaa henkilöiden tai hahmojen taustaa, vaikka kyse olisi ties kuinka monennesta osasta. Näin tekee esimerkiksi Kingi-koirasarjaa kirjoittanut Eppu Nuotio.
Kokonaisuudessaan Kallioniemen teos kuitenkin paitsi hauskuutti, myös yllätti. Se on tasaisen laadukas kotimainen lastenkirja. Se ei tarjoa mitään uutta eikä se ole tippaakaan omaperäinen. Se ei nostata suurta ihastusta, mutta ei myöskään petä tai ole väkinäisesti kirjoitettu. Kallioniemen vankka kirjailijakokemus näkyy siinä, että hänen onnistuu solmia vauhdikkaaseen kertomukseen monenlaisia teemoja aina koirakuumeesta koululaisten sosiaalisiin suhteisiin, lasten itsekkyyteen ja mustasukkaisuuteenkin. Näitä teemoja olisi mielestäni voitu viedä vielä aavistuksen syvemmällekin, mutta kokonaisuudessa kirja toimii tällaisenaankin. Huumorilla on suuri roolinsa huolenkin keskellä - ja varmasti mainitsin kaikki koirankakkakikkareet jo useamman kuin muutaman kerran. Luulen, ettei Karoliina ja vallaton pentu jää perheemme ainoaksi Karoliina-kirjaksi.
Marika Maijalan kuvitus on riemastuttavaa. Hän tekee Karoliinasta, Arskasta sekä näiden läheisistä oikeita ihmisiä: sotkuisia ja suloisia, reikäsukkaisia, takkutukkaisia, iloisia ja surullisia. Myös niitä kuuluisia pökäleitä esiintyy kuvissa tarpeeksi usein.
Lastenkirjoja arvioidessani tapanani on kuunnella lasteni kommentteja. Karoliinan ja vallattoman pennun luin esikoululaiselleni. Lopetankin arvioni hänen kommenteillaan:
No, mä annan kolme tähtee. Siks kun mä en tykänny siitä Karoliinasta. Se oli ärsyttävä. Kun sen nimessä on se Karo. Ja se oli muutenkin ihan hölmö. Mut se koira oli kiva, vaikka kultainennoutaja ois kyllä ollut vielä parempi niinku Pentujengissä [köykäinen, mutta hauska lastenelokuvasarja]. No, pökäleet kuitenkin naurattivat, kirja jännittikin hieman ja lukuja piti lukea useampi kerrallaan. Kirja siis täytti kyllä tehtävänsä, vaikkei se täysin ihastuttanutkaan.
***½
Voihan pökäle! Karoliina-kirjat eivät minulle ole tuttuja mutta vaikuttaisi silti ihan mukavalta pikatuttavuudelta. Kiva lukea näitä lastenkirja-arvioita, pysyy vähän kartalla tämä kummitäti että mitä lapsille on tarjolla.
VastaaPoista(plussaa esikoululaiselle kultainennoutaja-kommentista <3)
Niinpä, koiranpennut tuottavat kauhean määrän pökäleitä. :) Karoliinaan kannattaa kyllä tutustua, jos kummilapset ovat siinä 5-9 vuoden iässä. Hauskoja kirjoja.
PoistaKultainennoutaja on meidän joulutyttömme suosikkirotu, unikaverina on pehmokultainennoutaja nimeltään tietenkin Kulti (sen vanha nimi oli Tellervo, mutta tyttö muutti sen hiljattain). :)
Meillä on luettu kaikki Karoliinat moneen kertaan, ja ovat olleet molempien lasten mielestä ajoittain jopa hulvattomia. Itsekin olen nauranut jutuille ääneen. Kirjat löytyvät myös tokaluokkalaisen kirjahyllystä, tosin tämä uusin vielä puuttuu. Ihan ensimmäistä luimme neidin ollessa eskarissa, ja siinähän Karoliina aloittaa juuri eskarin, joten osui ja upposi iän puolesta hyvin.
VastaaPoistaHulvattomia Karoliinat totta tosiaan ovatkin! Meilläkin kirjalle naurettiin, vaikkei lopulta varauksetta ihastuttukaan. Sellaista hyvänmielen viihdettä koko perheelle, onneksi taitavasti kirjoitettua. :)
PoistaKiitos esittelystä! Minulle tuntematon kirjahahmo tuo Karoliina,mutta minäkin voisin lapsenmielisenä ihan hyvin lukea tämän kirjan:)
VastaaPoistaLasten- ja nuortenkirjoja on aina mukava lukea, vaikkei enää olisikaan varsinaista "kohderyhmää". :)
PoistaTuula Kallioniemi on ehdottomia suosikkejani, mutta Karoliina-kirjoja en ole vielä ehtinyt lukea. Ensimmäinen Kallioniemeni oli Salapoliisi T. Koljosesta ketovilla kirjoilla (kuinkas muuten..), sittemmin olen lukenut useampaan otteeseen mm. Tossavaisten perhestä kertovat kirjat, ne ovat jaksaneet naurattaa aikuisenakin. Nyt sitten seuraavaksi luenkin niitä varmaan enemmän tyttärelle kuin itsekseen...
VastaaPoistaNo, hieman myöhemmit luet sitten tyttärellesi. :) Karoliina on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka omaan ja eskarilaiseni makuun ehkä hieman liiankin nopea. Itseni pitäisi tutustua tuohon Tossavaisen perheeseen.
PoistaHm... varmaan huomaa, että ajatus keskeytyi, kun tyttärellä oli asiaa... siis ensimmäisiä kallioniemiä olivat T. Koljosesta kertovat kirjat...
VastaaPoista:)
PoistaMeidän keskimmäinen varmaan ihastuisi tähän kunhan kasvaa vuoden pari, koirafani kun on :) Esikoinen on enemmän kissojen kaveri. Eskari-ikäisten kissakirjavinkkejä otetaan vastaan!
VastaaPoistaAloin ihan miettiä noita kissakirjoja. Niitä taitaa olla vähän, kun koira- ja hevoskirjoja on yllin kyllin. Ne Holly Webbin Pörrö-kissasta kertovat kirjat ehkä - ja sitten en tiedä, millainen on Sari Peltoniemen Kissataksi. Siinä pitäisi olla kissoja ja sitä on kovasti kehuttu. Itse asiassa lainasimme sen kirjastosta viime viikolla, joten ehkä bloggaan siitä.
PoistaMie olen töissä ja kotona kahlannut läpi Kallioniemen kirjoja, kun syksyllä kuuntelin hänen kertovan tuotannostaan ja historiastaan kouluvierailulla. Silloin vasta tajusin miten paljon erilaisia kirjoja hän on kirjoittanut. Ja saahan kaikkeen vähän erilaisen katsontakulman kun kuuntelee itse kirjailijan kertovan niistä. Miun suosikki on ollut Tule takaisin, pikku nalle, vaikka oma eskarineitini ei jaksanut siitä Reuhurinteen jälkeen innostuakaan, minuun ja pikkuveljeen tehosi.
VastaaPoistaKirjailijavierailut ovat aina innostavia! Kallioniemi on tosiaan pitkän linjan lasten- ja nuortenkirjailija ja haluan lukea hänen kirjojaan enemmänkin. Tuo Reuhurinne alkoi nyt kiinnostaa. :)
PoistaSe ei ole mitenkään kiva ääneen luettava, ainakaan miun mielestä. Eskarineitiä kyllä nauratti ne jutut kuitenkin. Ehkäpä sopii paremmin itse jo lukeville.
PoistaMeidän tyttö on tainnut lukea nuo kaikki aiemmat Karoliinat tai ainakin useamman kuin yhden ja on tykännyt. Täytyy varmaan etsiä kirjastosta tuo uusinkin.
VastaaPoistaSiinä tapauksessa tämä uusin on varmasti lukemisen arvoinen. Minä luulen, että teimme pienen virheen siinä, että aloitimme uusimmasta. Olisi pitänyt lukea pari ensimmäistä Karoliinaa ja vasta sitten tämä. Hauska kirja kaikkine pökäleineen, mutta vähempikin olisi riittänyt. ;)
PoistaMinulle Tuula Kallioniemi tuli tutuksi ihanana naapurina kun asuimme Satusedäntiellä ja he asuivat Runosepontiellä. Ihana ihminen ja mukava perhe.
VastaaPoistaKahdeksankymmentäluvulla ilmestyneissä lastenkirjoissa oli selviä yhteyksiä alueen lasten jekuista ja toilauksista. Tyttäremme herkkua oli silloin lauantaimakkaran pala ja päälle mansikkahilloa, sekin löytyy jostain kirjasta.
Hän kirjoittaa hyvin monipuolisesti, nuoriso ja lastenkirjoja.
Meillä suosittu oli aikoinaan Vili-koirasta kertovat kirjat. Rehurinne on yksi suosikeista.
Hanne, tosi mielenkiintoista! Ihanat kadunnimet siellä. Ja hauska kuulla muutenkin.
PoistaKuten kirjoitin, pidin teininä paljon Kallioniemen nuortenkirjoista ja tekisi mieleni lukea joku niistä uudelleen. Karoliina ja vallaton pentu oli ensikosketukseni hänen lastenkirjoihinsa. Se on hauska ja etenkin ääneenluettuna mukava, mutta siitä ei silti taida harmillisesti tulla suursuosikkiamme. Mutta ei se haittaa: Kallioniemeä tekee kuitenkin mieli lukea enemmän!
Lauantaimakkara mansikkahillolla... Aika mahtavaa. :)
Meillä ei ole vielä luettu kaimastani kertovia kirjoja, mutta käsittääkseni nämä ovat aika suosittuja, ja ihan hauskalta tämä kuulostaa sinunkin kertomanasi. Tulee vähän mieleen Timo Parvelan Ella-kirjat, vaikka ne ehkä ovat vähän vanhemmille, kun ainakin Ella käy toista luokkaa? Niitä en ole tainnut kuulla kyllä kenenkään moittivan. :)
VastaaPoistaPidän muuten usein Marika Maijalan kuvituksista, joten ne ainakin kiinnostavat näissäkin!
Ah, Kameleonttivuosi. Pidin siitä kirjasta tosi paljon, samoin kuin sen kansikuvasta (siinä oli mielestäni niin todella tyylikäs nuori tyttö). :D Ja muistan vieläkin yhden ihan pienen kohdan kirjasta, joka vetosi minuun hyvällä vertauksellaan, hih. Kiitos, kun mainitsit teoksen, sillä mietin pääni puhki kirjan nimeä ja/tai kirjoittajaa viimeksi, kun puhuttiin Hellevi Salmisen Klarinetinsoittaja putoaa katolta -kirjasta. Yhdistin sen jostakin syystä tähän Kameleonttivuoteen (ehkä lainasin ne yhtä aikaa kirjastosta tai jotain), mutten tosiaan saanut mieleeni muuta kuin kirjan kannen. Ja sen vertauksen. :)
Kaimaasi kannattaa tutustua. Luulisin, että teillä ainakin S tykkäsi jo nyt. Karoliinakin on koulussa, mutta kirja sopii mielestäni pienemmillekin. Katselin kirjastossa Ella-kirjoja, mutta annan A:n hieman kasvaa ennen kuin alamme lukea niitä. Kovasti niitä on kyllä kehuttu. :)
PoistaMarika Maijala on taitava. Oletko nähnyt uuden version Maija Poppasesta?
Hauskaa, että sinäkin muistat Kameleonttivuoden. Se kansikuva jäi minunkin mieleeni. Muistan myös tuon Salmisen kirjan. No, ei ole mikään ihme, että olemme nuoruudessamme lukeneet osin samoja kirjoja.
Olen juurikin nähnyt sen uuden Maija Poppasen, mutta meillä ei ole sitä omana. Siinä on hieman sulateltavaa vanhaan kuvitukseen tottuneella, mutta samoin kuin suvaitsen uutta Peppi-kuvitusta Lauren Childin vuoksi, taidan suvaita myös uutta Poppas-kuvitusta Maijalan vuoksi. :)
PoistaMinulla taas oli sulateltavaa Peppi-kuvituksen suhteen. Mutta onneksi Child on taitava hänkin. :)
PoistaHyvänen aika!
VastaaPoistaEn juurikaan ehdi seurailla blogeja. Grafomania ja Lastenkirjahylly ovat oikeastaan ainoat, jotka luen päivittäin. Jotenkin osuin tähän, ja täytyypä ihan silmiä hieraista.
Yllättävää ja hauskaa, että olen saanut kunnian olla kirjallisen keskustelun kohteena.
Tosi on, Karoliina-sarja on tarkoituksella helppolukuista, vauhdikasta ja tarkoitushakuisesti myös lukemiseen koukuttavaa. Suvantovaiheet ovat kieltämättä jääneet vähemmälle, sekin ihan harkittu asia. Toisaalta, vaikka menoa ja meininkiä piisaakin, on hurskas tavoitteeni aina "ujuttaa" tekstiin kuin tekstiin myös vakavampaa asiaa, kuten oikein on hoksattukin. Seuraavassa Karoliinassa tuo mustasukkaisuusteema on ehkä vielä selkeämmin esillä.
Lapsen arkeen mahtuu monenlaista, ja aikuisen silmissä moni pieni asia on lapselle elämää suurempi, ne haluan aina nostaa näkyville.
Liikutti huomata, Hanne, että lauantaimakkara on "kolahtanut" =))) Kiitos siitä. Kuten muistakin ideoista teille kaikille, joilta olen elämäni varrella yhtä jos toistakin oman mielikuvituksen puutteessa "varastanut".
Kameleonttivuotta olen joskus leikkisästi sanonut "avainromaaniksi". On se ainakin sinne päin.
Vaikka listoja mieluusti laaditaan ja suosikkeja hehkutetaan, on minusta hienoa, että on niin erilaisia lukuelämyksiä. Ja samaan lukijaan eri kirjat kolahtavat eri aikoina eri tavalla. Omia kestosuosikkejani ovat Nalle Puh, Parkkisen Korppi-kirjat ja koko Astrid Lindgrenin tuotanto. Muumit löysin vasta aikuisena, onneksi löysin.
Ääneenlukemisen puolesta olen aina valmis lyömään rumpua. Myös aikuisten kesken. Mutta ei ikinä väkisin. Mieheni ei ainakaan anele minua lukemaan ääneen, vaikka minusta idea olisi hauska. Anoppini yllätti minut jokin aika sitten kertomalla, miten hän luki appiukolleni vuosikymmenet sitten iltaisin ääneen Päätaloa, kun miespolo oli metsätöistä uupunut. Nostan hänelle hattua tosi korkealle, semminkin, kun olin siihen asti luullut, ettei anoppi ole ikinä lukenut mitään.
Aurinkoista kevättä kaikille! Oli ilo piipahtaa blogissa.
t. Tuula Kallioniemi Lorukujalta (Runosepon tie on tuossa vieressä kyllä...=))
Hei Tuula Kallioniemi,
PoistaKiitos ihanan pitkästä kommentistasi sekä myös kaikista kirjoistasi.
Kameleonttivuosi on minulle rakas kirja varhaisteinivuosiltani ja itse asiassa aion lukea sen uudelleen tänä vuonna osin tätä blogiani ajatellen. On mielenkiintoista, varmasti hyvällä tavalla, nähdä miten noin 25 sitten lukemani tärkeä kirja avautuu nyt. :)
Karoliina ja vallaton pentu oli ensikosketuksemme Karoliina-sarjaan. Vaikka eskarilaiseni, lahjomaton lapsilukija, ei heti lämmennyt Karoliinalle, olemme lukeneet kirjan jo toiseen kertaan ja lapsen pyynnöstä lainanneet Karoliinan ja villit luistimet kirjastosta. Nyt kun hahmo on tutumpi, on se myös rakkaampi.
Ääneenlukeminen aikuistenkin kesken on hauskaa. Ennen kuin saimme lapsia, luimme mieheni kanssa toisillemme ääneen yhtä lailla satuja kuin pakinakertomuksiakin. Haaveilin aina, että lukisin miehelleni pitkällä automatkalla Tolkienia tai John Irvingiä, mutta koska en voi lukea autossa, jäi tuo haaveeksi. Nykyisin luemme paljon lastenkirjoja ja eskarilainen lukee itsekin. Veikkaan, että Karoliinan ohella ainakin Reuherinne tulee tutuksi tulevien vuosien mittaan.
Valoisaa kevättä sinulle ja kiitos blogivierailustasi. :)
No nyt taisi käydä niin, että koukutuin blogiisi. Kun päivälehtien tila kirja-arvioille ja kulttuurille yleensäkin on kutistunut minimiin, on hienoa, että on olemassa perusteellisia ja paneutuvia blogeja, jotka tekevät elävän kirjallisuuskeskustelun mahdolliseksi.
VastaaPoistaMenestystä blogiin!
Pysyn "kanavalla". =)
Tuula
Tuula: Voi, miten kiva kuulla. Lähettämäsi kommentti on bloggaajalle suuri ilo. :) Suomessa on paljon hyviä kirjablogeja, joissa on "palsta"tilaa kirjoittaa kirjoista ja mahdollisuus keskusteluihin kommenttiosioissa. Lukeminen on niin ihanaa, että lukemastaan kertoo mielellään mahdollisimman monille.
VastaaPoistaAurinkoista keskiviikkoa sinulle!