Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Isoisä ojensi kätensä kohti kirjapinoa. Kuumailmapallolla lentämisen taidon vieressä oli Danten Helvetti, minkä lisäksi vitriinissä oli myös Tutkimus nisäkkäiden biologisesta reproduktiosta sekä Alastoman naisvartalon kuvaaminen. Hän otti hyllystä syvänvihreisiin vuohennahkakansiin sidotun kauniin kultakoristeisen kirjan. Hän kiillotti sen kannet hihaansa, vaikkei kirja minun nähdäkseni ollut pölyinen, kumarsi seremoniallisesti ja ojensi sen minulle. Katsoin sitä. Lajien synty. Täällä, minun omassa kodissani. Otin kirjan vastaan kaksin käsin. Isoisä hymyili.
Ja niin alkoi tuttavuuteni vaarin kanssa.

Kesällä 1899 teksasilainen pikkukaupunki on humisee kuumuuttaan. Puhelinlaitoksen, Coca-Colan ja automobiilin kaltaiset ihmeet tekevät tuloaan ja niistä liikkuu hurjia huhuja. Kuuden veljen sisko ja plantaasinomistajan tytär, yksitoistavuotias Calpurnia Virginia Tate, Callie Vee, istuu pianotunneilla, opettelee epätoivoisesti ristipistotöitä, virkkaamista sekä hienolle naiselle sopivaa käytöstä, mutta ei saisi opiskella matematiikkaa ja luonnontieteitä saati sitten juoksennella metsissä ja pelloilla tutkimassa kaikenmaailman ötököitä. Yllättäen hieman pelottava, pekaanipähkinöistä viskinvalmistusta yrittävä ekstentrinen isoisä muodostuu Callie Veelle läheiseksi, kun tyttö ja vaari huomaavat toistensa kiinnostuksen luonnontieteisiin. Vaarilta löytyy jopa aikanaan monissa kirjastoissakin kielletty tai ainakin piilotettu kirja, Charles Darwinin Lajien synty.

Yhdysvaltalaisen Jacqueline Kellyn palkittu nuortenkirja Luonnonlapsi Calpurnia Tate (Karisto 2011; The Evolution of Calpurnia Tate 2009) johdattaa niin nuoret kuin aikuisetkin lukijansa kotimaansa syvään etelään, uuden vuosisadan kynnykselle, aikaan yli sata vuotta sitten. Romaanin ydinkysymyset ovat ikuiset: tasa-arvo ja etenkin tyttöjen oikeus tehdä asioiden oman lahjakkuutensa ja mieltymystensä mukaan, lasten ja vanhempien suhde sekä kristinuskon ja luonnontieteellisen maailmankatsomuksen kohtaaminen. Vaarinsa laboratoriossa Callie Vee oppii tekemään kokeita ja vaarinsa avulla hän oppii luonnonlakeja sekä toisenlaisen maailmankuvan kuin mitä pikkukaupungin varsin fundamentalishenkisissä kirkoissa tai kouluissa opetetaan. Mukaan mahtuu toki myös leikkiä, sisarusten välisiä kinoja, pitkiä iltapäiviä ristipistotöiden ääressä sekä ennen kaikkea mahdollisen uuden eliölajin löytyminen, mikä johtaa kirjeen lähettämiseen Smithsonian instituutin kasvitaksonomiselle komitealle saakka.

Luonninlapsi Calpurina Tatessa Syvän etelän yläluokan tunnelma on miltei käsinkosketeltavaa: vieraanvaraisuuttaan notkuvat pöydät ovat täynnä uunibataatteja, kalkkunaa, savuostereita ja kateenkorvaa sekä pekaani- ja sitruunapiirakkaa ja hedelmäkakkua; Kaupunkilaisten sosiaalinen elämä keskittyy kahteen eri seurakuntaan; Uuvuttava helle luo oman ilmapiirinsä ja edelleen ihmisten keskinäinen pokkurointi näyttäytyy moniulotteisena käyttäytymisnormien verkostona. Callie Veen perhe on seutukunnan vauraimpia, minkä vuoksi omituiseksi leimattu Chopinia rakastava isoisä on paikallinen merkkihenkilö. Kaiken keskiössä on kuitenkin luonnontiede, Callie Vee liikkuu ja elää luonnossa ja luonnosta. Kellyn romaanin luvut alkavat aina Darwinin kirjasta lainatuilla sitaateilla.

Äiti oli yrittänyt seitsemän kertaa ja saanut vain yhden tytön. Minä en varmaankaan ollut sellainen kuin hän olisi toivonut, ihastuttava tytär, joka seisoisi hänen rinnallaan uhmaten raisujen poikaviikareiden vellovaa massaa, joka uhkaisi hukuttaa alleen koko talon. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hän oli ehkä toivonut saavansa liittolaisen ja jäänyt lopulta yksin. Mitä siitä, etten halunnut puhua käsitöistä ja resepteistä ja juoda teetä salongissa? Tekikö se minusta itsekkään? Tekikö se minusta omituisen? Ja ennen kaikkea, tekikö se minusta pettymyksen?

1800- ja 1900-lukujen Teksas on hyvä ja moniulotteinen näyttämö nuortenkirjan tapahtumille. Osavaltiota repivät paitsi teollisesta maailmasta tulevat uutuudet ja saarnamiesten tarjoamat näkemykset, myös orjuuden päättyminen, sisällissodan jälkimainingit, naisiin kohdistuvat odotukset sekä kaikkea säätelevä tapakulttuuri. Kelly toki viittaa kaikkiin näihin teemoihin, mutta keskittyy viisaasti kahteen teemaan, tyttöihin kohdistuneisiin kirjan tapahtuma-aikana sekä maailmankuvan murrokseen uuden ajan kynnyksellä. Kirjailija tekee toisen hyvän ratkaisun keskittyessään käyttäessään Callie Veetä minäkertojana. Vaikka Luonnonlapsi Calpurina Tate antaa valtavasti aikuisillekin lukijoille, on se kuitenkin nuortenkirja, joten liiallinen moniulotteisuus olisi voinut hajota lukijan käsiin. Nyt kirja pysyy ehjänä, lämminhenkisenä ja äärettömän viisaana.

Luonnonlapsi Calpurina Tate on modernin ajan klassinen tyttökirja. Tyttökirjoille tyypillisesti Callie Veekin on ulkopuolinen. Hän ei ole orpo, vaan suurperheen lapsi, mutta silti erilainen kuin kukaan muu. Hänen paras ystävänsä Lula ei aina täysin ymmärrä Callien ajatuksia, vaan keskittyy epäonnisesti pianonsoittoon ja onnistuneesti käsitöiden tekemiseen. Silti Lula ja Callie ovat uskollisia ystäviä toisilleen. Tyttökirjamaisesti Callie löytää myös oman tiensä luonnontieteilijänä hieman samaan tapaan kuin Uudenkuun Emilia kirjallisuuden tai Salaisen puutarhan Mary puutarhanhoidon saralla. Callien tie on itsenäisen ja vahvan naisen roolia enteilevän koulutytön tie, mutta ei yksiselitteisesti.

Jos minun pitäisi määritellä Luonnonlapsi Calpurina Tate yhdellä sanalla, olisi tuo sana ihana. Minä hurmaannuin niin, että tyydyn lopuksi vain huokaisemaan onnesta: että tällaisia nuortenkirjoja osataan kirjoittaa edelleen! Toivon, että oma tyttäreni löytää tämän kirjan joskus viiden vuoden kuluttua. Suosittelen tätä kirjaa ainakin kaikille (aikuisillekin) tyttökirjojen faneille, luonnontieteistä ja Darwinin teoriasta kiinnostuneille sekä Yhdysvaltain historian ja syvän etelän ystäville.

****+ (parhautta omassa kategoriassaan)