Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
Into 2017
Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go 2010
Suomentanut Taru Salminen
Kansi Nina Kairisalo
302 sivua
Arvostelukappale
Eteläkorealainen romaani
Pidin toisessa kädessäni hänen antamaansa muistikirjaa, toinen käteni oli hänen haaroissaan. Tunsin outoa surua. Kuiskasin hänen korvaansa: “Voimmeko mennä jonnekin kauemmas?” Mutta tiesin, että sitä kaukaisempaa paikkaa ei ollut.
Suomentanut Taru Salminen
Kansi Nina Kairisalo
302 sivua
Arvostelukappale
Eteläkorealainen romaani
Pidin toisessa kädessäni hänen antamaansa muistikirjaa, toinen käteni oli hänen haaroissaan. Tunsin outoa surua. Kuiskasin hänen korvaansa: “Voimmeko mennä jonnekin kauemmas?” Mutta tiesin, että sitä kaukaisempaa paikkaa ei ollut.
Kukapa
pystyisi ennustamaan tulevaisuuden?
Tulevaisuus tulee vyöryen emmekä voi muuta kuin jatkaa muistot mukanamme eteenpäin. Muisti pitää tallessa vain sen, minkä haluaa.
Tulevaisuus tulee vyöryen emmekä voi muuta kuin jatkaa muistot mukanamme eteenpäin. Muisti pitää tallessa vain sen, minkä haluaa.
Oikeastaan olisin voinut aloittaa myös Rainer Maria Rilkellä, joka
säkeet kaikuvat mielessäni: Mihin asti yllän elämässä? / Kuka voisi
sen minulle kertoa? / [--] Vai olenko yhä varhaiskevään kalpea /
Kylmyydessä värisevä koivu? Rilkellä ja lisäksi mm. Emily Dickinsonilla ja
kissoilla on oma merkityksensä korealaisen Kyung-sook Shinin romaanissa Jään
luoksesi.
Jeong Yunin nuoruudenrakastettu Myeong-seo soittaa vuosien
jälkeen. Heidän entinen professorinsa tekee kuolemaa. Tieto vie Jeong Yunin
kipeiden muistojen syövereihin, 1980-luvun Souliin ja sotilasdiktatuurin
aikaan. Muistoissa liikkuvat Jeong Yunin kuollut äiti,
myöhemmin sotilasdiktatuurin puolelle menevä lapsuudenystävä Dan sekä Myeong-seo ja Miru.
Kahden viimeksi mainitun kanssa Jeong Yun muodostaa erottamattoman kolmikon,
mutta rakkaus ja ystävyys katkeavat. Miksi? Muistot raottavat unohdettuja ja kipeitä asioita, paljastavat sitä mennyttä, joka selittää nykyisyyttä - pala palalta.
Kun aloitin kirjan, tiesin
heti lukevani hienoa romaania. Ensin tunnistin sen kauneuden ja haikeuden,
piirteet joista tiettyyn rajaan (huutomerkki!) saakka usein niin pidän, mutta kuvittelin myös
romaanin olevan yksinomaan kaunis ja haikea - onneksi olin väärässä, sillä
onnistuneimmissa teoksissa kauneuteen sekoittuu aina annos järkytystä, haikeus
pitää sisällään menneen ja nykyisen painolastia, ihmissuhteet sekoittuvat laajempaan kehykseen, esimerkiksi politiikkaan.
Jään luoksesi on siis moniulotteinen kirja. Se on erinomainen ystävyyskuvaus: miten voi nähdä asioita, joita ei yksin näkisi - Kassiopeian ja Andromedan tähdet, punakat raskaan työn raatajat, pimeässä lentävät linnut. Se pohtii ruumiillisuutta ja ruokaa - nautintoa, sairautta, hyviä ja pahoja asioita, joiden uskotaan tapahtuvan ruoan seurauksena -, ja kurkottaa perustavanlaatuisiin elämänpohdintoihin. Mielenterveys, kriisit ja monenlainen luopuminen määrittävät kaikkien elämää. Nuoruusmuisto valottuu kuin jonkinlaisen verhon tapaan, ja tapa tuo osin mieleen Haruki Murakamin Norwegian Woodin, aivan kuten Maillekin. Jään luoksesi kurottuu kuitenkin kauemmas kuin nuorten omiin tuntoihin, sillä Shin kuvaa korealaisen yhteiskunnan muutoksia ja niiden syitä ja seurauksia yksilöiden kohtaloissa.
Jään luoksesi on siis moniulotteinen kirja. Se on erinomainen ystävyyskuvaus: miten voi nähdä asioita, joita ei yksin näkisi - Kassiopeian ja Andromedan tähdet, punakat raskaan työn raatajat, pimeässä lentävät linnut. Se pohtii ruumiillisuutta ja ruokaa - nautintoa, sairautta, hyviä ja pahoja asioita, joiden uskotaan tapahtuvan ruoan seurauksena -, ja kurkottaa perustavanlaatuisiin elämänpohdintoihin. Mielenterveys, kriisit ja monenlainen luopuminen määrittävät kaikkien elämää. Nuoruusmuisto valottuu kuin jonkinlaisen verhon tapaan, ja tapa tuo osin mieleen Haruki Murakamin Norwegian Woodin, aivan kuten Maillekin. Jään luoksesi kurottuu kuitenkin kauemmas kuin nuorten omiin tuntoihin, sillä Shin kuvaa korealaisen yhteiskunnan muutoksia ja niiden syitä ja seurauksia yksilöiden kohtaloissa.
Jään
luoksesi on sujuvalukuinen, arvoituksellinen ja koskettava romaani. Sen
lauseisiin voisi upota, mutta sen tarina pakottaa lukemaan ahmien. Se on niitä
melko harvoja romaaneja, joita lukiessani itkin - kansien sulkeuduttua jotain
jäi väräjämään mieleen.
P.S. Taru Salmisen
suomennos on pakahduttavan hyvä. Eipä siis ole ihme, että se on Jarl Hellemann
-palkintoehdokkaana. Ehdokkaiden joukossa on toki muitakin upeita romaaneja, kuten
vaikkapa Zadie Smithin Swing
Time ja Hanya Yanagiharan Pieni
elämä. Näistä kieleltään kaunein on Jään luoksesi.
Kunpa jokaisen romaanin kääntäjä voisi saada palkinnon!
Luin tämän muutama vuosi sitten englanniksi ja edelleen siitä on vahva muistijälki. Hieno romaani, kuin myös Pidän huolta äidistä. Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa kun Kyung-sook Shin vieraili Suomessa. Haastattelijana oli kääntäjä Taru Salminen. Haastattelussa kirjailija kertoi mm. kiinnostavia tarinoita lapsuudestaan. Noin kuukausi vierailun jälkeen kirjailijaa syytettiin plagioinnista. Muistan miten järkyttynyt olin tiedosta, se oli niin ristiriidassa sen kuvan kanssa jonka sain hänestä. Ilmeisesti hän pyysi anteeksi ja kyseinen teos poistettiin myynnistä. Se ei kuitenkaan laske tämän kirjan arvoa. Kerrassaan hieno teos!
VastaaPoistaTiina, tämä on varmasti sellainen romaani, joka jää mieleen. Olisipa ollut kiinnostavaa olla kuuntelemassa Kyung-sook Shinin haastattelua. Ja yllättävä tuo plagiaattisyytös, kävin heti lukemassa lisää. Onneksi ei koskenut tätä kirjaa.
PoistaKiinnostava, mutta raskassoutuinen. Ei kovin helppo luettava minusta. Puolen välin jälkeen helpottui! Pidä huolta äidistä -tyyppinen imu silti jäi puuttumaan. Ehkä juuri moniulotteisuus tekee kirjasta haastavamman.
VastaaPoistaArja, jännä! Minusta tämä ei ollut ollenkaan raskaslukuinen, vaan pääsin heti romaanin imuun. Moniulotteinen kyllä!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä! Tämä täytyy lukea sitten ensi vuonna, sillä pidin kirjailijan edellisestä teoksesta Pidä huolta äidistä.
VastaaPoistaKaisa, minä taas mietin, että täytyy lukea tuo Pidä huolta äidistä. ♥
PoistaMinäkin pidin tästä todella paljon! Se oli kaunis ja sisälsi niin paljon, oli moniulotteinen kuten sanoit. Eikä minustakaan raskassoutuinen.
VastaaPoistaSyksyn lehti, ihana kuulla. Tulenkin katsomaan, oletko kirjoittanut tästä.
PoistaKiitos kirjan esittelystä. Tykkäsin kovasti Pidä huolta äidistä -kirjasta ja sen tähden tämäkin kiinnostaa. Olen miettimässä tyttärelleni kirjalahjaa ja tämä on yksi vaihtoehto. Toinen on Äärimmäisen onnen ministeriö. -Hyvää joulun odotusta sinulle Katja!
VastaaPoistaJee, mulla on tämä kirjapainossa, josko lukisin sen joululomalla :)
VastaaPoistaTämä odottaa minulla vielä lukemistaan! Hänen ensimmäisestä käännöksestä pidin todella paljon ja pyöri mielessä pitkään!
VastaaPoistaSain eilen kirjan luettua. Minullekin tuli alussa mieleen Haruki Murakami! Eli jotain samaa näissä kirjailijoissa on... Mutta sen sijaan, että Shin olisi jatkanut Murakamin mystistä ja pinnallista linjaa, niin minusta Shin pääsi vähän syvemmälle ja kirja muuttuikin aika paljon loppua kohden. Mutta tietty syvällisyyden ja erityisyyden tavoittelu tai jokin sellainen on kyllä ehtaa murakamilaisuutta.
VastaaPoistaTyylin ja tarinan suhteen kirja pitää hyvin hyppysissään ja on kiinnostava. Henkilötarinoiden rinnalle tulee politiikka, jälleen käsitellään sukupolvien välistä kuilua (kuten Pidä huolta äidistäni) ja syömishäiriötä (kuten korealaisessa Vegetaristissa). Vaikka Etelä-Koreakin on kai melkoisen yhtenäiskulttuurin aluetta, niin silti kirjan henkilöt ovat hyvin yksilökeskeisiä ja valtavirran ulkopuolella. Ydinperhe on yllättäen heikko, vaikka mielikuvissani Etelä-Korea on konservatiivinen perheasioiden suhteen.
Kirjassa minua eniten häiritsi epäloogisuudet, joita sinne mahtui aika paljon. Esimerkiksi kun Yun halusi muuttaa yhteen Myeong-seon kanssa ja kävi tapaamassa tätä tämän työpaikalla, niin neljännellä kerralla tultuaan torjutuksi, Yun meni sisään kotiinsa: Miten hän voi mennä sisään omaan kotiin, jos on Myeong-seon työpaikan ulkopuolella (s. 289-290)? Onko tässä vain kirjailijalla vapaat kädet olla välittämättä moisista pikkuasioista vai onko kääntäjältä jäänyt jotain huomaamatta vai luenko minä vain tätä väärin?
Käännöksestä kyllä annan plussaa, kun se on tehty alkukielestä ja kieli on sujuvaa.
Arboretum-kierrokselle olisi vielä kiva päästä romaanin merkeissä; niin paljon täällä oli kiehtovia puita ja muita suomalaiselle tuntemattomia kasveja. Ja ne seesaminlehdet! Miltä ne maistuu?
Kirjan myötä tuli myös tarve ja halu vähän kerrata Korean lähihistoriaa!
Pauliina