keskiviikko 11. elokuuta 2010

~Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim): Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt~


Jokaisella on toivottavasti rentoutumiskirja tai pari. Sellainen, jota kaipaa aina ajoittain, johon on ilo palata vuosienkin jälkeen. Minulla näitä kirjoja on muutama ja uusin niistä on viisi vuotta sitten ilmestynyt Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen kirjoittama Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt.

Varmasti monille jo tuttu ja paljon luettu teos on tietokirja, antologia, melkein taidekirja, hieman keittokirja ja ennen kaikkea jokaisen Montgomeryn ihailijan unelmakirja, jossa kirjoittajina ovat suomalaiset naiset, Annan ja Emilian ystävät. Kirja koostuu muutamasta tietoiskusta, mutta sen ydintä ovat Montgomeryä lukeneiden ja yhä uudelleen lukevien naisten tekstit. Kirjoittajien joukossa on tuttuja nimiä, kuten Pirkko Saisio, Vilja-Tuulia Huotarinen, Leena Lehtolainen, Rauha S. Virtanen ja Irmeli Sandman Lilius. Enemmistö on kuitenkin kuin kuka tahansa meistä: opettajat, kotiäidit, psykologit, opiskelijat, kirjastonhoitajat ja eläkeläiset ovat varsin antaumuksella antaneet tietokoneensa näppäimistön laulaa. Aineisto on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon.

Dosentti Anna Makkosen kirjoittaman johdannon jälkeen kirja alkaa ensin Tutulla ja turvallisella Annalla (Anna aurinko, kuten myöhemmin luonnehditaan) ja jatkuu Ylväällä, tunnelmoivalla Emilialla (Emilia kuutamo). Näiden jälkeen kirjan eri osioissa pohditaan Montgomeryn rakastetuinpien hahmojen roolia elämäntaidon oppaina, heidän asemaansa maailmankirjallisuudessa, siirtymistä äidiltä tyttärelle sekä vaikutusta kirjoittajanaisten omaan uraan kirjailijana.

Vaikka kirjan jaottelu eri kategorioihin on otsikoiden tasoilla melko yllätyksetöntä, omaa jokainen kirjoittaja idoleilleen Annalle ja Emilialle ominaisen kipinän ja sitä kautta taidon vetää lukija mukaan tuntemaan niin lapsuuden roolileikit, olo sotalapsena Ruotsissa, häpeä ja pettymys sekä onni ja vapautus, tie omaan itseen. Osa teksteistä kulkee tieteen tasolla pohtien jopa Emilian ja tämän Ilse-ystävän madonna-huora-dikotomiaa, kun taas toisissa annetaan tekstin lentää tunteen tasolla. Annat ja Emiliat ovatkin ikuisia ystäviä sekä suoranaisia terapiakirjoja. Tässä suhteessa ne ovat - myös minulle - kuin suklaakakkutaikinaa tai omenahilloa, läsnä tarvittaessa, aina samanlaisina, mutta joka kerta uusina.

Teoksen tietoiskut ovat osin hauskaa, osin sydämeenkäypää luettavaa. Lucy Maud Montgomeryn elämänvaiheet tulevat tutuiksi. Karille menneet rakkaushaaveet, avioliitto, lapset ja yhden lapsen menetys, omat urahaaveet,  ristiriitainen suhde uskontoon, metodistipapirouvana eläminen ja ikuinen kaipuu värittivät hänen elämäänsä. Kirjassa käy ilmi, kuinka järki nujersi tunteen, mutta onnentunne jäi puuttumaan. Sitä Montgomery pystyi taikomaan kirjoihinsa, voisin kuvitella että etenkin Annaan.

Hauska pieni osio on mielestäni Terveisiä Lucy Maudin keittiöstä, jonka muutamat reseptit pohjautuvat Kate MacDonaldin kirjaan The Anne of Green Gables Cookbook. En ole lukenut alkukielistä kirjaa, mutta kyse on kaiketi ruoasta, jolloista Annoissa olisi voitu tehdä. Olen itse valmistanut sekä Kananpoikaa mehukkaassa kastikkeessa että Annan vaniljakakkua. Etenkin kananpoika on maukasta, se maritoituu hetken ajan Worcestershire-kastikkeessa ja on täydellinen syksyisen sunnuntain ruoka vaikkapa perunamuusin kanssa. Mitä vaniljakakkuun tulee, niin luulisin, että tuulisena syyspäivänä Marilla leipoisi sitä tai sitten mehevää omenapiiraakkaa, jonka itse yhdistän Anna-kirjoihin, vaikkei sitä tässä kirjassa mainitakaan.

Yhdessä Sisko Ylimartimon tietokirjan Anna ja muut ystävämme kanssa Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt tarjoavat tuhdin tietopaketin sekä Lucy Maudin elämästä, Prinssi Edwardin saaresta kuin Montgomeryn tuotantoon pohjautuvista filmatisoinneista aina 1940-luvulta lähtien.

Olen parhaillaan lukemassa romaania, joka niin synkeän aiheensa kuin välimerellisen miljöönsä puolesta liikkuu kaukana Prinssi Edwardin saaren maisemista. Sen rinnalle olen kaivannut jotain aivan muuta. Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt on siinä suhteessa oikeaa lääkettä; Sopivasti tuttua ja rakasta, hivenen uutta. Lempeitä muistoja, mutta myös häpeää ja uhmaa. Omassa suvussani naiset ovat sukupolvesta toiseen lukeneet Lucy Maud Montgomeryn kirjoja ja oma tyttäreni sai toiseksi nimekseen Emilia. Runotytöt ovat ehkä runotyttöjä ulkokuoreltaan (eivätkä sitäkään aina!), mutta sisältä täyttä tulta ja tappuraa kanadalaisella syystuulella maustettuna.

Anna on näennäisesti tavallinen ihminen, mutta kirjailijan kyky kuvata Annan vaihtuvia mielialoja tekee Annasta ainutkertaisen. Sama kirjailija on Emiliassaan tarvinnut järeämpiä aseita: mystikkaa ja yliluonnollisia kykyjä. (Pirkko Saisio)

15 kommenttia:

  1. Minä toivon, ettei järki ikinä nujertaisi tunteita. Se olisi kuin pieni kuolema.

    VastaaPoista
  2. Siis sinä olet tehnyt sitä kanaa? Olen lukenut niitä reseptejä ja koska olen ruoan ystävä, ne ovat olleet tärkeitä. :)

    Minustakin omenapiirakka on vihervaaralainen ruoka.

    Ja tämä nimimerkkini tulee jostain muualta. :)

    VastaaPoista
  3. Minun on nyt ensi tilassa kaivettava Anna-sarja yöpöydälle. Eipä tästä muuten selviä :)

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus! Luin itse jokin aika sitten tuon Sisko Ylimartimon teoksen ja se oli todella kiinnostava ja ihastuttava. Nyt tuli pakonomainen tarve saada myös tuo Suvi Aholan teos luettavaksi. :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on tuo Ylimartimon kirja, ihan juuri hankittuna, joten en ole sitä vielä enempää lukenut; tämäkin täytyy ilman muuta lisätä hankittavien listalle, Annat ja Emiliat kiinnostavat :-)

    VastaaPoista
  6. Hienoa nostalgiaa, joku Anna-kirja minulla on.

    VastaaPoista
  7. En ollut tästä kirjasta kuullutkaan,mutta nyt kiinnostuin!

    VastaaPoista
  8. Kirjailijatar: Tuo toteama siitä, miten järki nujersi Lucy Maudin tunteet oli kirjan surullisinta antia. Mikä tragedia läpi elämän!

    Ilse: Tein sitä kanaa heti muutaman viikon sisällä kirjan lukemisesta. Sain kirjan joululahjaksi ja loppiaisena tein kanaa. Suosittelen!
    Jotenkin arvelin, ettet ole Emilian Ilse ;-)

    Teija: Annaan on aina ilo syventyä :) Nythän on tullut uusiakin suomennoksia, joita en ole vielä lukenut. Hyviä lukuhetkiä!

    Jenni: Ylimartimon kirja tuo oikeastikin uutta tietoa L.M.:n elämästä. Siksikin se on niin kiehtova. Itselleni tämä on jotenkin vielä läheisempi kirja, on ilo lukea muiden lukijoiden ja kirjoittajien mietteitä.

    Katri: Ylimartimon jatkoksi tämä, ehdottomasti! Näihin kirjoihin voi palata aina ja aina vaan.

    Hannele: Jonkinlaista nostalgiaa ja kaukokaipuuta tämä on. Ihanaa!

    Yaelian: Tämä Aholan ja Koskimiehen toimittama kirja sai aikanaan paljon huomiota Suomessa. Se on minun mielestäni oikea helmi - eikä mikään pieni sellainen.

    VastaaPoista
  9. Olen meilannut Satu Koskimiehen kanssa paljon Montgomerysta. Kun hän teki esittelemääsi kirjaa, en ollut vielä blogikuvioissa. Harmi!Tavallaan Ylimartimon kirja Anna ja muut ystävämme tuli tämän sijasta/tilalle. Kuulette Sisko Ylimartimon kirjasta vielä tänä vuonna blogissani, lupaan sen!

    Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret voitti kuitenkin viime vuonna Leena Lumi Finlandian ja oli samalla paras suomalainen kirja 140 vuonna 2009 lukemani kirjan joukosta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  10. Leena: Kiinnostava kuulla sinun meilailleen Satu Koskimiehen kanssa. Oletko muuten lukenut 50-luvun tytöt? Se on ihana kirja ♥

    Minäkin toin Ylimartimon tänne blogiini heti tuoreeltaan (ja huomasin vasta äsken sinun kommentoineen kirjoitustani, kiitos!), mutta pidän tästä Uuden kuun ja Vihervaaran tytöistä niin, että päätin jossain vaiheessa tuoda sen blogiini ja se aika oli nyt.

    Hurmion tyttäret aion ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  11. Tämä kirja on aarteeni,jonka jaamme kolmannen tyttären kanssa.Kerroit todella hyvin miksi tämä kannattaa lukea ja miksi se on ihana olla omassa hyllyssä:)-Kiitos Lumiomena!

    VastaaPoista
  12. Hieno esittely Lumiomena tästä kirjasta kaikille Montgomery-faneille, joiden kannattaa tämä ehdottomasti lukea. Minusta vaikuttavaa ja koskettavaa oli rintamamiehen kertomus, kun Anna-kirja oli kiertänyt kaikilla komppanian miehillä siellä sodan julmuuksien keskellä. Ajatella, miten kirja toi lohtua kaikille näille miehille. Terapia-kirjat tuo oli oivaltavaa minulle, kun olen miettinyt tätä tyttökirjojen merkityksellisyyttä ja niihin takaisin palaamista uudelleen ja uudelleen.

    Ylimartimoa en ole vielä lukenut (hankittu on), koska haluan ensin paneutua Montgomeryn teksteihin kunnolla (virkistää muistiani) ja sitten palaan myös Aholaan ja Koskimieheenkin takaisin.

    VastaaPoista
  13. Lumiomena, en ole 'törmännyt' vielä 50-luvun tyttöihin, lukenut kyllä olen siitä paljon...lehdistä.

    Hurmion tyttäret on mahtava kirja. On niitä, joiden mielestä ko. kirjan olisi pitänyt olla kirjallisuuden Finladia ehdokkaana. He ovat niitä, jotka eivät koskaan lue Antti Hyryn Uunia, jossa mies tuumailee ja muuraa, muuraa ja tuumailee, tuumailee ja muuraa...

    VastaaPoista
  14. Maria: Ihania olette! Minustakin tämä kirja on aarre. Ja toivon niin, että tyttäreni alkaisi pitää Annoista aikanaan. Ainakin hänellä on hyvä alku, ihailee Marikkia yhtä paljon kuin minä aikoinani :) On jotenkin niin hienoa saada siirtää kirjarakkautta omille lapsilleen.

    Sara: Kiitos :) Pidän samoin tätä kirjaa tärkeänä kaikille Montgomeryn ystäville. Se avaa paljon ja antaa myös vertaiskokemuksia. Ainakin minulle oli tärkeää löytää muiden teksteistä itseäni, mutta myös huomata aivan uudenlaisia näkökulmia, jopa ihan eri mieltä olevia. Terapiakirjallisuuden käsitettä tässä olisi kiinnostava pohtia enemmänkin, kunhan vain heittelin sanoja tekstiin.

    Leena: Hyvä, että et ole törmännyt, mutta toivottavasti joskus kohtaatte ;-) Hurmion tyttäret aion lukea varmasti (lupaus), mutta voisin minä sen Uuninkin lukea, jos sattuisin käsiini saamaan.

    VastaaPoista
  15. Tämä kirja on nyt pyörinyt käsissäni jo monta kertaa kaupassa, mutta hirvittää ostaa, kun kirjoja on muutenkin enemmän kuin ehdin...

    VastaaPoista