Haikeaan mieleen sopivasti sain Leenalta haasteen, jossa kerrotaan jotain itsestä. Kiitos, Leena! Olen huono jatkohaastamaan muita, mutta nyt lähetän haasteen kaimalleni, Kaisalle, Jaanalle, Susalle ja Tanille.
1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta.
Ensimmäinen kysymys onkin kinkkinen, sillä en oikein tiedä, mitä haluan itsestäni paljastaa enkä muista, mitä kaikkea olen jo kertonut. Kerron muutaman asiaa, joista yksi voi järkyttää, mutta en mene yksityiskohtiin. Muut ovat toivottavasti iloisempia. :) Ensin: Olen kerran menettänyt hätkähdyttävän määrän verta ja siksi olen ikuisesti kiitollinen SPR:n veripalvelulle ja kaikille verenluovuttajille. Toiseksi: yksi lempielokuvistani on Sweet Home Alabama. Nyt uskallan tunnustaa, miten paljon pidän tuosta köykäisestä ja junttimaisesta romanttisesta komediasta. Olen pitänyt siitä jo toistakymmentä vuotta. Se on yksi flunssalääkkeenikin. Kolmanneksi: olen tänä kesänä surffaillut paljon nuttura- ja lettisivustoilla - varmaan enemmän kuin kirjablogeissa (no, en!). Opettelen tekemään kampauksia. Ja neljänneksi: 2000-luvun alussa toimin useana vuonna sivutoimisena tuntiopettajana. Ensimmäinen kurssi, jota ikinä opetin oli nimeltään Monikulttuurinen Suomi ja opetin sitä ryhmälle, jossa oli muutamia skinejä. Voitte kuvitella, kuinka minua jännitti! Mutta kaikki sujui hyvin ja sain kiitosta kurssista.
2. Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?
On, totta kai. Nimittäin bloggaus on jossain määrin sosiaalista toimintaa ja kirjoittaessani toivon lukijoiden viihtyvän blogini parissa. Tietenkin ensisijaisesti kirjoitan niistä kirjoista, jotka itseäni kiinnostavat ja olen muutenkin löytänyt oman bloggaustyylini. Se miellyttää joitakin lukijoita, toisia ehkä ei. Tällä mennään!
3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?
Lumiomena-bloggaajana annan itsestäni ehkä melko haaveellisen, seesteisen ja romanttisenkin kuvan. Olen oikeasti aika ailahtelevainen, kipakka kiukkupussi ja jossain määrin blogiminääni synkempi. Olen myös kova nauramaan ja puhumaan. Toisaalta haaveellisuuskin elää minussa ja tarvitsen paljon omaa aikaa.
4. Mikä saa sinut nauramaan?
Brittihuumori, lasten myötä koululaisvitsit, tietyt keskustelut parhaiden ystävieni kanssa, oivaltavasti käytetyt emojit.
5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?
Työtä ja vapaa-aikaa: työskentelen tietokirjojen parissa, tekstit eivät synny ilman luovuutta ja saan siis tehdä työtäni luovuuden äärellä. Myös harrastukseni, lukeminen ja bloggaaminen sekä jossain määrin valokuvaus, perustuvat luovuuteen. Nautin myös spontaanista luovuudesta, arjen tilanteista, joista tuleekin yllättäen jotain sanallisesti tai visuaalisesti puolitaiteellista.
6. Ketä läheistäsi ihailet?
Kaikkia, tietenkin! Jokaisessa on jotain ihailtavaa, toisissa esimerkiksi tunnollisuus, toisissa luovuus, joissakin kauneudentaju, joissakin pitkämielisyys... Miestäni ihailen hänen älykkyytensä vuoksi. Ihailen paljon lapsiani: poikaani siitä, että hän jääräpäisyyteenkin saakka pitää oman mielensä eikä taivu helposti kavereidensa tahtoon. Tytärtäni siinä, että hänkin pitää päänsä, mutta omaa hyvän sydämen ja vahvan oikeustajun.
7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
Puheliaisuus. Puhun paljon varsinkin silloin, jos jännitän. Pelkään, etten anna suunvuoroa muille. Lisäksi olen usein kovempi suunnittelemaan kuin toteuttamaan. Ärsyynnyn siitä, etteivät asiat tapahdu ajatuksen voimalla.
8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Mukavuuteni, luulen. Olen kiva melkein kaikille ja kanssani on helppo jutella. Olen joskus saanut kehuja myös värisilmästäni ja siitä, että saan paljon aikaa lyhyessä ajassa (vaikka olenkin kova suunnittelemaan ja haaveilemaan ;)).
9. Mikä sinusta tulee isona?
Sen kun tietäisin. En ehkä halua tietää.
10. Uskotko onnellisiin loppuihin?
Enimmäkseen kyllä.
--
Kävimme loman päätteeksi Tukholmassa. Kuvat otin Silja Linen laivalla ja Skansenilla.


